On vain yksi kirkko, joka on samalla kertaa tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen. Tästä voi helposti päätellä myös, että kaikkia aikoja ajatellen voi olla vain yksi kirkko. Kirkon, joka on iankaikkinen täytyy myös säilyä läpi kaikkien aikojen. Saarnaaja sanoo: ”Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti” (1:4). Jos sanan ”iäti” merkitys ymmärretään täydellisemmin, on totta: ”Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta Jumalan kirkko pysyy iäti.” Eivät kaikkien aikojen kaikki sukupolvet eivätkä kaikki saman sukupolven jäsenet kokoonnu yhteen pyhään Jumalan seurakuntaan. Mutta kaikkina aikoina erottuu maailmassa elävistä sukupolvista pyhä joukko – ja kokoontuu katoamattomaan Jumalan kirkkoon. Tämä erottautuminen ja tämä kokoontuminen ei lopu ennenkuin Herra tulee. Tämän erottautumisen ja tämän kokoontumisen tähden maailma pysyy pystyssä, eikä auringon alla tapahdu mitään tärkeämpää tai seurauksiltaan merkittävämpää kuin tuo erottautuminen ja kokoontuminen. Kun se lakkaa, ei koko maailmalla ole enää mitään merkitystä, sen hetki on koittanut, loppu on käsillä.
Kirkko sai alkunsa helluntaina, jo Golgatalla, ja nyt se kulkee niin kuin virta läpi aikojen. Sama virta eikä mikään muu on kulkeva muuttumattomana halki aikojen, kunnes se tuona suurena päivänä on laskeva lopullisesti iäisen autuuden ylistettyyn mereen. Niin kuin tietyn virran veden pisarat ovat samanlaisia, samoin kaikki jäsenet siinä suuressa virrassa, jota sanotaan kirkoksi, ovat olleet kaikkina aikoina samanlaisia ja ovat edelleen. Kaikki ihmiskunnan sukupolvet ovat alkuisin samasta verestä ja sen tähden samaa sukua. Samoin ovat kaikki kirkon jäsenet alusta alkaen samasta hengestä osallisia, samaa hengellistä sukua. Jos minä kirkon jäsenenä olen aikanani yksi pisara suuressa virrassa, olen samalla veli minua ennen eläneille isille ja jälkeeni tuleville lapsille. Kirkon ensimmäisen ja viimeksi syntyneen lapsen välillä ei ole mitään muuta eroa kuin aika. Aika kuluu loppuun, ja lopulta ei ole enää mitään eroja. Me kaikki yhdessä olemme kirkon alusta sen loppuun saakka pyhä ja autuas Jumalan, Korkeimman seurakunta. Voidaksemme pitää kiinni tästä ajatuksesta, sen täydellisestä totuudesta ja ilosta meiltä ei puutu muuta kuin että se eläisi meissä ja me siinä.
Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha. Drei Bücher von der Kirche, Kolme kirjaa kirkosta. Suomennos, johdanto ja selitykset Matti Sihvonen.
SLEY-Kirjat Oy 1983. s. 36-37
Tulee mieleen silloin, että näiden ihmisten ajatus on, että meidän kirkkomme ja uskonyhteisömme ulkopuolella ei ole pelastusta. Evankeliumi on näissä kirkoissa ja yhteisöissä sidottu, ei vapaa.
Tässä kohtaa lopetan oman kommentointini tähän blogiin.
Lämmin kiitos kaikille kommentoijille, mutta myös lukijoille, joita on ollut suuri joukko.
Kirkkonäkemyksiä olen itse joskus ajatellut Ilmestyskirjan 2 ja 3 lukujen valossa.
Kaikki ei ole siltä miltä näyttää päällisin puolin. On julkilausuttuja oppeja, ja on käytännössä elettävää ”oppia”.
Puheessa kirkon (kirkkokunnankin) opissa helposti korostuu tuo ”julkilausuttu”. Kuitenkin käytännössä elettävä ”oppi” ja ”periaatteellinen oppi” eivät voi olla joko-tahi, pikemminkin sekä-että.
Tätähän kai noissa ”kirjeissä seurakunnille” esille tuodaan?
Usko on Sanan varaan jäämistä… Sana pysyy, risti seisoo, Armo riittää.
Reijo Arkkila
Tarttukaamme siis armoon ja älkäämme enää epäuskon narreina totelko turmeltunutta järkeämme, ja rientäkäämme autuuden ja elämän lähteille lapsenmielisellä uskalluksella ottamaan vastaan syntien anteeksiantamusta Kristuksen veressä.
F. G. Hedberg
Sanoin, etten enää kirjoita, mutta nyt haluan, kun huomasin, että tänne oli tullut kommentteja.
Lämmin kiitos Mika sinulle, sekä Arkkilalle että Hedbergille!
Amen.
Yksi kirkko ajasta aikaan!
…kuin myös Löhelle.
…ja tietysti ennen kaikkea kirkon Herralle!
Hänen olkoon kiitos ja ylistys, nyt ja aina, iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen!
Kiitos Jumalalle!