Evankeliumin sanoma on kaikkia varten. Kristus kutsuu kaikkia yhteyteensä. Siksi on poistettava kynnyksiä ja esteitä seurakunnan toimintaan osallistumiselta. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal 3:28). Kirkkohallitus sai kirkolliskokoukselta tehtäväksi laatia toiminnallisen tasa-arvo ja -yhdenvertaisuussuunnitelman. Siihen tulee sisältymään malli seurakunnille vastaavan mallin laatimiseksi paikallistasolla.
_ _ _
Julkisuudessa on kummasteltu sitä, ettei Kirkolliskokouksen yleisvaliokunta käsitellyt Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoaloitetta koskevassa mietinnössään juurikaan kysymystä uskonnonharjoituksen sisällyttämisestä yhdenvertaisuuslain piiriin.
Tälle on syynsä. Ensinnäkin uskonnonharjoituksen määrittely on vaikeaa. Olisiko kyse Kirkkokäsikirjan mukaisista toimituksista ja jumalanpalveluksista, jolloin määrittely on selkeää? Vai tulkitaanko uskonnonharjoitus laajemmin? Käydyssä keskustelussa seurakunnan kaikki toiminta on katsottu uskonnonharjoitukseksi. Laajimmillaan uskonnonharjoitus määrittyy yksilöllisesti ja voi olla mitä tahansa.
Toiseksi on otettava huomioon, että uskonnonvapauslaki ja yhdenvertaisuuslaki turvaavat rinnakkaisia vapauksia, joita molempia on vaalittava ja pidettävä ne itsenäisinä. Siksi on kysyttävä, miksi kirkko vapaaehtoisesti päättäisi luopua uskonnonvapauslain turvaamasta uskonnonharjoituksen vapaudesta ja alistaisi sen yhdenvertaisuudelle?
Tämä perustelu saattaa kuulostaa kummalliselta: eikö yhdenvertaisuus myös uskonnonharjoituksessa tuottaisi pelkästään hyvää?
_ _ _
Lain tulkinnasta nousevat kysymykset saattavat yllättää. Viime kädessä korkeimmat oikeusistuimet ratkaisevat ennakkopäätöksillä lain tulkinnan. Sitä ennen yllättävätkin näkemykset haastavat vallitsevaa oikeustilaa.
Millaisia kysymyksiä siis saattaisi nousta, jos yhdenvertaisuutta sovelletaan uskonnonharjoitukseen? Viime kädessä kyse on siitä, millaisia prosesseja joku mahdollisesti haluaa käynnistää.
Eräs tyyppiesimerkki tällaisesta prosessista voisi olla uskonnonharjoituksen tuottamien oikeusvaikutuksien haastaminen. Esimerkiksi: saako kaste olla jatkossakin peruste kirkon jäsenyydelle ja ehtoolliselle päästämiselle, tai konfirmaatio kummiudelle ja kirkolliselle vihkimiselle?
Uskonnonharjoitus eli Kirkkokäsikirjan mukainen toimitus tuottaa näissä esimerkeissä oikeusvaikutuksia ja etuuksia, jotka voidaan katsoa yhdenvertaisuuden vastaisiksi, jos lähtökohdaksi otettaisiin kirkon jäsenyys jäsenmaksun kautta.
_ _ _
Voidaanko oppia koskevia väitteitä uskonnonharjoituksessa pyrkiä haastamaan yhdenvertaisuuden perusteella: vaatia kaikkien totuuksien asettamista saman arvoisiksi ja torjua uskoon liittyvät väitteet muita katsomuksia loukkaavina?
Aikaa leimaa moniarvoisuus ja relativismi. Niiden mukaan jokainen voi luoda itse oman uskontonsa. Ei ole olemassa yhtä ehdotonta totuutta. Voiko tämä ajatus kääntyä muotoon, jossa torjutaan kristinuskon tulkinta liian ahtaana ja yhdenvertaisuuden vastaisena?
_ _ _
Uskonnonvapautta sivuava prosessi käytiin 2000-luvulla, kun Italiassa asuva suomalaissyntyinen nainen valitti lastensa koululuokissa olevista krusifikseista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) määräsi krusifiksit poistettaviksi 2009, mutta Italian valtio valitti ja EIT kumosi aiemman päätöksensä 2011. Krusifiksit palasivat koululuokkiin osana katolista kulttuuria.
Kyse on siitä, saako ihmisillä olla uskonnollisia vakaumuksia, joita kaikki eivät voi hyväksyä, ja miten uskonnollista vakaumusta saa tuoda esiin.
Suomessakin uskonnonvapauden negatiivinen tulkinta on joissakin tilanteissa rajoittanut uskonnon näkymistä julkisessa tilassa. Tosin vaikutelmani on, että tilanteeseen on havahduttu. Uskonnonvapauden heikentäminen ei Euroopassa ole enää valtavirtaa. Ennemminkin uskonnolliset vähemmistöt mielletään aiempaa enemmän vastakulttuuriksi, jolla on olemassaolon oikeutus.
Arhinmäki onkin toistaiseksi kunnostautunut vain alakulttuuriministerinä.
Jos firman kesäharjoittelija sammuu firman bileissä, kun ei ole tottunut ilmaiseen viinaan, eikä oppinut omia rajojaan, se on aika ymmärrettävää.
Mutta ministerinä, valtioneuvoston edustajana, missä roolissa Arhinmäki nyt on, on tällainen käytös tosi suuri moka. Hän ei pilaa siinä ainoastaan omaa mainettaan.
SIksipä asiallinen julkinen anteeksipyyntö olisi paikallaan. Onko hän edes sellaista esittänyt? Virheitä toki sattuu jokaiselle, mutta niistä oppivat osaavat katua ja pyytää anteeksi. Selittelyn sijaan.
Juomakulttuuriministeri tosiaan.
Mitä tuo ”vastuun kantaminen” konkreettisesti merkitsee?
Vai onko se tosiaan pelkkää sanahelinää? Suora julkinen anteeksipyyntö olisi ollut enemmän paikallaan. Mutta eihän sellainen käy, kun nykyään kukaan ei tee virheitä, eikä syntiä. Olemmehan kaikessa ihmiskunnan kehityksen huipulla, parhaiten tietäviä ja täysin virheettömiä.
Pekka
Kiitos hyvästä pohdiskelusta!
Olen useamman kerran erinäisissä keskusteluissa tuonut esiin, miten jo nimensä mukaisesti uskoNONVAPAUSlaki pitää antaa täysi vapaus uskoNNON harjoittamisen.
Meillä ei ole mitään aihetta alistua noudattamaan joidenkin ajatuksiltaan ahdasmielisten ajamaa uskonnonRAJOITUS -lakia.
Matias Roto:””Meillä ei ole mitään aihetta alistua noudattamaan joidenkin ajatuksiltaan ahdasmielisten ajamaa uskonnonRAJOITUS -lakia.””
Keiltä sitten oli suomessakin vallinut uskontopakko?
Ari
Aikoinaan puhdasoppisuuden aikana tuota, mitä sinä pidät ”uskontopakkona”, tarkasteltiin evankeliumin kannalta. Tuohan avasi ovat evankeliumin vapaalle julistukselle. Tästä näkökulmasta katsoen kysymys olikin uskonnon vapaudesta.
Ota huomioon, että yksityisen ihmisen näkökulmasta tarkasteleva yksilön juridinen vapaus valita uskontonsa tuli lainsäädännössä vasta sata vuotta sitten, vuonna 1922.
Särkiö
”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”
Lause voi kuulostaa äkkipikaisesti erittäin hienolta yhteisöllisyydeltä, kaikki yhtä ja yksi. Mutta syvemmälle katsoessa se onkin hyvin epätasa-asvoinen ja täysin piittaamaton siitä, että on sellainen. Epätasa-arvo on ikäänkuin hieno asia. Mutta kenen mielestä?
Miksi juutalainen tulisi Kristukseen, joka syyttää heitä murhaajiksi, vaikka itse sanoi antavansa henkensä.
Miksi orja haluaisi olla samassa Kristuksen ruumiissa vapaan kanssa, joka teettää hänellä työt, eikä maksa edes palkkaa vaan lyö ja vaatii.
Miksi nainen haluaisi olla samassa Kristuksen ruumiissa miehen kanssa, koska Kristus ei tiedä naisista mitään, emmekä me kuulu edes Isä ja Poika komboon, vaan me olemme Äitejä ja tyttäriä, joita ilman isiä ja poikia ei edes olisi.
” Kristus kutsuu kaikkia yhteyteensä ”
Sana Kristus on kirjoitettu sanan Messias päälle ja samalla sen merkitys on muuttunut.
Kristusta pitää seurata ja palvella ja nostaa, kirkastaa, ja uskoa, pitää esillä ja julistaa.
Messias sen sijaan on palvelija, joka ei huuda kaduilla, eikä toreilla, ei väsy eikä murru, kunnes hän on saattanut oikeuden maan päälle. Messias on tehtävään valittu palvelija, häntä ei tarvitse palvoa, eikä palvella, ylentää, eikä kirkastaa, hän tekee sen mikä on hänen tehtävänsä, mutta ei tee siitä numeroa.
Tarja Parkkila
Messias, josta Zoharkin selittää, että hänen kärsimyksensä kautta Israel pelastuu tuomiolta. Siinä viitataan Jesajan kirjan 53. lukuun. Ramban tulkitsee tuota lukua näin: ”Haavat, jotka vaivasivat ja ahdistivat häntä, parantavat meidät; Jumala antaa meille anteeksi Hänen vanhurskautensa tähden me parannumme sekä omista, että isiemme pahoista teoista.” (Zohar II,1) Ei myöskään Jesaja ole ainut, joka ennusti Messiaan kärsimyksen. Edellinen viittaa siten Messiaaseen / Kristukseen tuohon palvelijaan, joka ei tehnyt itsestään numeroa, mutta joka ansaitsee kiitoksen, ylistyksen ja palvonnan myös virren 228 sanoin:
”Vaiti kaikki palvokaamme salaisuutta Kristuksen. Hän on tullut keskellemme, väisty, huoli maallinen. Kristus täyttää kunniallaan ääret maan ja taivasten.
”Ihmiseksi tänne syntyi kuningasten kuningas. Itsensä nyt meille antaa Jeesus, Herra laupias. Taivaan leipää lapsillensa murtaa Kaikkivaltias.
Kerubitkin siivillänsä verhoavat kasvojaan, Kristukselle lakkaamatta huutavat he kiitostaan:
Halleluja, halleluja, aamen, aamen ainiaan!”
Gerard Moultrie Pyhän Jaakobin liturgia (400-luvulla) kerubiveisu.
Uskonnollisuus vetoaa vain osaan ihmisistä, ei suinkaan lähellekään kaikkiin. Uskonnollisuus, kuten evankeliumin sanoma, ei siten voi koskaan olla kaikkia varten.
Myös yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ei vetoa kaikkiin.
Ovatko ne sitten kaikille tarkoitettuja?
Logiikka siitä, että uskonnollisuus ei vetoa kaikkiin ei samoin sinänsä tarkoita, ettei evankeliumin sanoma olisi kaikille tarkoitettu. Evankeliumi ja uskonnollisuus eivät ole toisiinsa välttämättä liittyviä.
Ajatus Kirstuksen ja Messiaan erottamisesta toisistaan on yhtä ”hassua” kuin fysiikassa aineen aaltoluonteen ja houkkasluinteen erottaminen: maailma on monin tavoin ”mielenkiintoisempi” kuin ensialkuun on ajateltu.
Yhdenvertaisuuskin voi muuttua eräänlaiseksi ”uskonnollisuuden muodoksi” – ja erota siitä, mitä sillä alunalkaen on tarkoitettu. Uskonnollisuus – kuin sitä on alettu liian tarkasti sääntelemään – taas on useinkin vääränlaisen vallankäytön väline. Moni utopistinen ajattelutapa on muuttunut ajan saatossa eräänlaiseksi uskonnollisuudeksi. Näinhän kävi mm. kommunimille – ja nyt tuntuu samoin käyvän Venäjällä ortodoksisen (uus)uskonnollisuuden kanssa – kaikuja Suure ja Mahtavan Neuvostoliiton ajoilta. Lukuisia muitakin esimerkkejä olisi tarjolla.
Sama asia pätee tieteeseenkin: kun sitä on alettu sääntelemään, on siitä tullut vallantahtoisten työkalu. Eikö aina niin hyväänkään.
Niin, mikä on loppujen lopuksi liberaalia, sitä sopii pohtia.
”Siksi on kysyttävä, miksi kirkko vapaaehtoisesti päättäisi luopua uskonnonvapauslain turvaamasta uskonnonharjoituksen vapaudesta ja alistaisi sen yhdenvertaisuudelle?”
Kysymys ei ole alistamisesta vaan oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ,ja moraalista, koska laki uskonnonvapaudesta on ristiriidassa rasismin ja vihakirjoitus negaation kanssa, joita ei ole laissa määritelty vapaudeksi vaan rikolliseksi toiminnaksi.
Kun uskonto on rasistinen, ja käyttää kilpailukeinona epäterveitä keinoja, kuten edeltävän uskonnon demonisoiminen ja jopa Jumalan nimittäminen paholaiseksi, niin eikö se ole vastenmielistä ja maailman harmonisen ilmapiitrin kannalta mieluumin poistettavaa, kuin sälytettävää.
Paavali siellä sanookin, että tämä on ”pahennukseksi juutalasille.”
Olla pehennukseksi tarkoittaa juuri sitä, että pahennetaan se toinen omaksi eduksi, ja nostatukseski, tehdään siitä paha, se saa meidät näyttämään hyviltä.
Kun väärämielinen saa itsensä näyttämään oikeamieliseltä, se ei riitä, vaan hänen on lisäksi saatava oikeamielinen näyttämään väärämieliseltä. Sittenkään väärämielinen ei saa rauhaa, koska pelkää kaiken aikaa paljastuvansa, ja niin se yrittää käännyttää oikeamielisen omaan väärämielisyyteesä ja jos se ei onnistu, niin se ryhtyy surmaamaan oikeamielisiä pois, koska ne ovat kuin piikki lihassa. Kunnes väärämielinen sotkeutuu omiin verkkoihinsa ja hukkuu, omasta syystään, omasta suuresta syystään.
Nythän kaikkea toimintaa rupeaa ohjaamaan se ideologia, minkä kaikki taitaa jo tietää.
No kerropa se Samuli minulle, kun en tiedä.