Olemme kulkemassa kohti kirkon syntymäpäivää. Kirkko sai alkunsa ensimmäisenä helluntaina, kun Jumala vuodatti Pyhän Henkensä maailmaan. Kristillinen seurakunta ei ole vain yksi organisaatio muiden joukossa omine tavoitteineen ja ohjelmineen. Olemukseltaan kirkko on Jumalan luomus, johon sen yksittäiset jäsenet liitetään Pyhän Hengen työn kautta.
Tätä kuvaa hyvin Raamatun opetus, jossa seurakuntaa verrataan Jumalan asumukseen. Samoin kuin vanhat kivikirkot ovat rakennetut toisiinsa liitetyistä kivenlohkareista, niin Jumalakin liittää seurakunnan yksittäiset jäsenet Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. Kirkko on yhtäältä rakennus, mutta syvimmältään se on yhteisö, jonka Jumala synnyttää evankeliumin julistuksen vaikutuksesta. Ruumis monine jäsenineen on ehkä tutuin kuvaus Kristuksen seurakunnasta. Olemme erilaisia, mutta kullakin on oma tehtävänsä.
Jeesuksen opetuksen mukaan ”tuuli puhaltaa missä tahtoo”. Sana ”tuuli” merkitsee UT:n alkukielellä myös Henkeä. Pyhän Hengen työ ei ole ihmisen vallassa sen enempää kuin tuulen kesyttäminen. Kirkkomme tunnustuksessa uskon syntymisestä opetetaankin seuraavasti: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Luther puolestaan sanoo, että hän ei voi uskoa Kristukseen omasta voimastaan, vaan Pyhä Henki on kutsunut häntä ja valaissut häntä lahjoillaan.
Emme siis voi ottaa uskoa samalla tavalla kuin maito otetaan kaupan hyllyltä. Saamme kuitenkin pyytää, että Jumala vaikuttaisi uskon omalla ja toisten kohdalla. Se, mitä ihminen voi tehdä ja mitä tuleekin tehdä, on etsiytyä evankeliumin kuuloon. Muu on Jumalan käsissä. Siellä missä Raamatun sanaa luetaan ja kuunnellaan, missä kastetaan ja mennään ehtoolliselle, siellä Jumala tekee työtään. Kasteeseen ja ehtoolliseen eli sakramentteihin liittyy sanan lisäksi ulkoinen merkki. Siksi voidaan puhua ”näkyvästä sanasta”.
Käytännön kristillisyyden kannalta seurakuntayhteydellä on keskeinen merkitys. Vaikka usko on henkilökohtainen asia, se ei ole yksityisasia sillä tavalla, etteikö siihen kuuluisi olennaisesti yhteys toisiin uskoviin. Nuoruudessa ja opiskeluaikanani seurakuntayhteys kannatteli heikkoa uskoani, enkä tule vieläkään toimeen ilman toisia kristittyjä. ”Yksinäinen puu ei pala pitkään.” Mutta samoin kuin lomittain takassa olevat puut palavat hyvin ja tuottavat lämpöä, samoin myös yhteen kokoontuminen toisten kristittyjen kanssa pitää uskonelämää yllä.
Olemme nähneet, kuinka tuuli pyörittää tuulivoimalan roottoreita ja synnyttää energiaa. Kirkon tehtävänä on olla ”taivaallisena voimalaitoksena” ja antaa ihmisille sitä, mitä he elämässään tarvitsevat: uskoa, toivoa ja rakkautta. Käyttövoimana tässä kaikessa on Pyhä Henki. Ilman häntä roottorit pysyvät paikallaan eikä mitään tapahdu. Meidän vaaranamme yksittäisinä kristittyinä ja seurakuntina on unohtaa tämä ja tehdä työtä omin voimin. On muistettava Jeesuksen sana: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”.
Kirkon vaaroja ovat myös mukautuminen tämän maailman mukaan, pensistyminen ja elävän uskon kadottaminen. Olin 1980-luvulla vuoden Itä-Saksassa opiskelemassa. Silloin maan yhteiskunnallinen tilanne oli sellainen, että kirkko oli ainoa paikka, jossa oli tietty vapaus. Kirkon helmoissa syntyikin useammanlaista toimintaa. Käytettiin nimitystä ”Kirche von unten”, eli alhaaltapäin nouseva kirkko. Piispat muistuttivat tuossa tilanteessa, että kirkko on kaikkia, mutta ei kaikkea varten. Tämä on hyvä muistaa myös tässä ajassa ja tänä vuonna, kun seurakuntiin valitaan uusia luottamushenkilöitä. Mistä ehdokkaiden agenda nousee ja mihin he pyrkivät?
Suokoon Jumala seurakuntiimme luottamushenkilöitä, jotka tuntevat kuuntelevat sekä Jumalan sanaa että tämän ajan ihmisiä. Näin he voivat tuoda uusia tuulia kirkkoomme. Ehkäpä ihanteeksi voidaan asettaa Jeesuksen mainitsema ”isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.”
Kannatan sikiön suojelua keskushermostomyrkyiltä. Kuten viinalta.
Mauno Mattilan:
”Onkin inhottava nähdä verrastuksia eläimien kärsimykseen, kun emme joka tapauksessa edes tiedä kuinka eläin tuntee kivun verrattuna ihmiseen tai ymmärtääkö eläin edes kuolemaa.”
repliikki on lajissaan ylittämätön,niinkuin MM ei tietäisi,(ehkä ei todellakan tiedä…!) että keskushermostolla varustetut nisäkkäät tuntevat aivan samoin tuskaa kuin ihmisnisäkkäätkin. Ja tietävätkö aivottomat ihmisalkiot sitten kuolevansa kun eivät tiedä elävänsäkään.
(Tämä ei liitty siis päihdekysymykseen vaan aborttin ja eutanasiaan)
MM on sikäli epälooginekin,että jos eläin ei edes tunne kipua samoin kuin ihminen niin sitä suuremmalla syyllä voi ihmetellä,että laki kuitenkin suojelee tuskilta kuolemansairasta eläintä mutta ei kuolemansairasta ihmistä…
Jorma kirjoittaa; ” Emme siis voi ottaa uskoa samalla tavalla kuin maito otetaan kaupan hyllyltä. Saamme kuitenkin pyytää, että Jumala vaikuttaisi uskon omalla ja toisten kohdalla. Se, mitä ihminen voi tehdä ja mitä tuleekin tehdä, on etsiytyä evankeliumin kuuloon. Muu on Jumalan käsissä. Siellä missä Raamatun sanaa luetaan ja kuunnellaan, missä kastetaan ja mennään ehtoolliselle, siellä Jumala tekee työtään. Kasteeseen ja ehtoolliseen eli sakramentteihin liittyy sanan lisäksi ulkoinen merkki. Siksi voidaan puhua ”näkyvästä sanasta”.
Luterilaisuudessa ihmisen teoilla ei ole merkitystä, ei edes sillä, että hakeutuu evankeliumin kuuloon. Jumala on päättänyt ketkä pelastuvat. Tämä päätös on tehty iankaikkisuudessa, ennen maailman luomista.
”Jumalan iankaikkinen valinta (praedestinatio) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen. Se ei koske yhtä lailla hurskaita ja pahoja, vaan sen kohteena ovat ainoastaan Jumalan lapset, ne jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään, ennen kuin maailman perustustakaan oli laskettu. Paavali sanoo siitä (Ef. 1:4 s.): Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja ”määrännyt lapseuteen”.
https://tunnustuskirjat.fi/yo/11.html
Hyvä Blogi, kiitos.
Sami taas on takertunut Jumalan kaikkivaltaiseen päätökseen ja kapinoi sitä vastaan.
Jos Jumala on Kristuksen Evankeliumin kautta päättänyt pelastaa ne, jotka uskovat, niin miksi se ei riitä ? Vai onko niin, että Sami haluaisi jonkin toisen tien, jonkin sellaisen, jossa ihmisellä olisi jokin osa? Eikö Jumalan Armovalinta riitä?
Ne, jotka uskovat, ovat myös valittuja, eikä usko ole ihmisen teko, vaan Jumalan, siis jos joku on Jumalan aivoituksen mukaan kutsuttu, niin hän on myös saanut Jumalan Armon osakseen.
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Room 8:28-33
Jumala voi herättää kivistä itselleen lapsia. Me olemme kuolleet synteihimme, mutta Hänen Armonsa ja lunastuksensa tähden me kuitenkin elämme Hänessä Kristuksen kautta.
Ismo, Jumalaei ole päättänyt luterilaista predestinaatiota, mitä sinäkin kannatat, se on uskonpuhdistuksen Raamatun tulkintaa.
Siitä olemme samaa mieltä, että pelastus tulee Jumalalta evankeliumin kautta. Luterilaisuudessa ei tietenkään ajatella näin. Vaan pelastus tulee iankaikkisuudessa valituille ja vain toiselle, ei kaikille, koska kaikkia ei ole valittu. Tämä valinta realisoituu evankeliumin kautta ennalta valituille ei muille.
Ismo eikö tämä häiritse sinua, jos ei, sinulla on sokea piste. Kannattaisi ottaa tuosta luterilaisesta hirveästä opista selvää.
Se lienee selviö, että pelastus tulee yksin Jumalalta evankeliumin kautta. Jumalahan tahtoo, että kaikki pelastuvat kuten (1Tim2:3) toteaa: ”Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.”
Varmemmaksi vakuudeksi Hesekiel kirjoittaa (Hes18:23): ”Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” Lisäksi Pietari (2.3:9) toteaa: ”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.”
Näinhän me ajattelemme, että mitä Jumala tahtoo, niin silloin hän tahtoo juuri sitä mitä hän sanassaan ilmoittaa. Lienee mahdoton ajatus, että mitä Jumala tahtoo sanassaan, niin sitä hän ei tahdo sydämessään. Sehän merkitsisi, että ”Jumala, iankaikkinen totuus, olisi itsensä kanssa ristiriidassa. Jumalahan nuhtelee meissä ihmisissäkin sitä pahetta, että sanotaan toista mutta sydämessä ajatellaan toista.” (Ps5:10 s.; Ps12:3 s.). Vaikka Kristus kutsuu meitä kaikkia saarnaviran välityksellä luokseen, kaikki eivät kuitenkaan tahdo tulla. Syy on tällöin ihmisen tahdossa, ei hänessä joka kutsuu.
Kosti kirjoittaa; ”Vaikka Kristus kutsuu meitä kaikkia saarnaviran välityksellä luokseen, kaikki eivät kuitenkaan tahdo tulla. Syy on tällöin ihmisen tahdossa, ei hänessä joka kutsuu.”
Luterilaisen käsityksen mukaan kukaan ei tahdo. Ihminen on perisynnin alainen ja kaikki. Miten siis Jumala voi tuomita ne jotka eivät voi tahdolleen mitään.
Kuitenkin on selvää, että Jumala tahtoo sanassaan pelastaa meidät kaikki sanan ja sakramenttien välityksellä. Ne lienevät liian halpoja välineitä, että niiden pelastavaan vaikutukseen uskottaisiin. Kaste = sana ja vesi. Onpa kiistelty aihe. Ehtoollinen, leipä ja viini = Kristuksen ruumis ja saarnattu sana. Entäpä Kristus itse? Kyllä oli halveksittu halvan muotonsa takia. Jotkut uskoivat, monet eivät. Kuten hän sanoi Jerusalemille: ”kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” Niin mikseivät tahtoneet? Koska he vihasivat häntä.
Kosti, olen samaa mieltä, Jumala haluaa pelastaa meidät kaikki. Näin kirkko on aina opettanut. Tästä nyt kuitenkaan ei ole kysymys. Et ilmeisesti ymmärrä koko kysymysasettelua. Luterilaisuudessa on Jumalan yleinen pelastustahto ja sitten predestinaatio, joka tekee Jumalan yleisen pelastustahdon turhaksi. Lue vaikka tuosta yksimielisyyden ohjeen viitteestä, minkä linkkasin. On ihme jos et siihen kompastu. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä.
Totean vaan, että Jumalan iankaikkinen valinta (praedestinatio) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen ulkonaisen sanan ja sakramenttien kautta, niin silloin Jumalan pelastustahto kuuluu kaikille. Paavali sen myös vahvistaa (Ef. 1:4 s.): ”Jumala on valinnut meidät Kristuksessa Jeesuksessa ja ”määrännyt lapseuteen”. Mitä Jumala tahtoo, niin silloin hän tahtoo juuri sitä mitä hän sanassaan ilmoittaa. Kuten aikaisemmin totesin on mahdoton ajatus, että mitä Jumala tahtoo sanassaan, niin sitä hän ei tahdo sydämessään. YO11 kokonaisuuudessan käsittelee tämän asian varsin perusteellisesti ja oikein.
Kosti, saat todeta. Ulkonainen sana realisoi iankaikkisuudessa päätetyn valinnan. Valinnan syy ei ole evankeliumi, vaan predestinaatio. Evankeliumi on valinnan toimeen paneva elementti. Augustinus sanoo, Jumala pelastaa kadotuksen massasta osan. Jos näin ei olisi kukaan ei pelastuisi. Luther oli omaksunut predestinaation häneltä.
OY11, intentio ei ole kuten kuvaat. Kuvauksesi lähenee pietistien keskuudessa olevaa näkemystä, se ei edusta luterilaista sidottua tahtoa.
Totean vielä tämän. ”Jumala ei kutsu ketään välittömästi, vaan sanallaan, kuten YO:ssa kirjoitetaan. Paavali sen myös vahvistaa. ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. (2Kor5:20) Ne vieraat, joiden kuningas haluaa tulevan poikansa häihin, hän kutsuu lähettämiensä palvelijoiden avulla.” Edellisen perusteella on helppo ymmärtää, että kyseessä on ulkonainen sana, saarnavirka, joiden kautta kaikkia kutsutaan, koska Kristus sovitti koko maailman synnit.
Kuten (Tiit2:11) kirjoittaa: sillä ”Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.” Vaikea on sanaa – kaikille ihmisille – kääntää joksikin muuksi, kuin mitä se kieliopillisesti tarkoittaa. Lutherilla ja luterilaisissa herätysliikkeissä on selvä käsitys ihmisen syntiinsidotusta tahdosta, kuten myös ahtaasta portista, josta on mentävä sisälle, mikäli halutaan tulla autuaiksi. Uskosta ja sitä seuraavasta rististä, johon Paavali viittaa (Fil3:18)
Kosti, nämä ovat itsestään selvyyksiä mitä kirjoitat. Ratkaisua, et osannut sen sijan pohtia.