Erik Engelvin teos Minä en ole kuollut on uunituore tositarina perheensä hylkäämästä pojasta.
Erik syntyi Jehovan todistaja -perheeseen eläen tavallista todistajan lapsuutta ja nuoruutta. Erik piti todistajuutta totuutena, kuten kaikki muutkin todistajat. Hän tiesi jo lapsena, että hänestä tulee myöhemmin virallisesti Jehovan todistaja. Hän tulisi menemään kasteelle heti kun aika on kypsä.
Kun turvalliselta tuntunut lapsuus jää taakse, Erik alkaa huomata tuntevansa vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Alkaa pitkä matka kohti aikuisuutta ristiriitaisten tuntemusten keskellä. Hän kuulee ja lukee toistuvasti todistajien kokouksissa, että homoseksuaalisuus on syntiä, joka johtaa tuhoon. Erikin tuntemukset ovat siis vääriä ja niitä vastaan on taisteltava. Hän tekee kaikkensa voittaakseen väärät tuntemukset. Hän toimii kuten on järjestöltä oppinut: lukee paljon Raamattua ja osallistuu säännöllisesti julkiseen saarnaamistyöhön.
Mutta koska homoseksuaalisuus ei ole valinta, Erikin pitkä itsetutkiskelu päättyy kaikesta yrittämisestä huolimatta siihen, ettei hän voi jatkaa seurakunnassa. Kuten useimpien todistajuudesta lähtevien kohdalla, rehellisyyden ja itselleen uskollisuuden hintalappu on traagisen korkea myös Erikille. Jehovan todistajien on oppinsa mukaan hylättävä kaikki seurakunnasta lähtevät, jopa lapsensa ja vanhempansa. Kun Erikin vanhemmat käyvät hänen luonaan viimeisen kerran, kaikki kyynelehtivät vuolaasti. Jehovan todistajien hylkäämisopissa kaikki ovat häviäjiä.
Siitä alkaa Erikin matka omana itsenään, vapaana kultin kahleista. Erik tapaa vanhempiaan vielä myöhemminkin, mutta vain Jehovan todistajien järjestön sallimissa rajoissa. Seurakunnasta lähtevän kanssa voi olla tekemisissä ainoastaan välttämättömissä asioissa, kuten hautajaisissa, tai jos tarvitaan välttämätöntä apua. Erik näkee vanhempiaan esimerkiksi isoäitinsä kuolinvuoteella. Muuten Erik on läheisilleen kuin kuollut.
Kirja etenee sujuvasti ja sisältää paljon kaunista kuvailua Erikin lapsuudesta, hänen perheestä, ystävistä ja lapsuudenmaisemista. Todistajuutta kirja käsittelee todenmukaisesti ja uskottavasti.
Entisenä todistajana kiinnittää erityistä huomiota aina siihen, miten todistajuuteen liittyvä termistö on esitetty tai käännetty. Todistajuudessa on oma kieli ja termistö, joka muistuttaa joiltain osin orwellimaista uuskieltä. Kirjan käännösratkaisut ovat pääosin oikeita, mutta sisältävät joitain virheitä. Tämä on osin jopa odotettavaa, sillä vain harvoissa teoksissa tai esimerkiksi elokuvissa termistö on aivan korrektia. Kääntäjiltä ja kirjoittajilta toivoisikin termistön tarkistamista esimerkiksi joltain entiseltä todistajalta. Termistöstä nillittäminen voi tuntua turhamaiselta, mutta todistajuuteen liittyvä terminologia ja kieli on erittäin tärkeä osa todistajuuden kokemusmaailmaa.
Erik Engelvin kirja kertoo koruttomasti siitä, mitä epäterve uskonnollisuus saa aikaan. Sodissa ei-toivotut ihmiset ja vihollinen tuhotaan fyysisesti, epäterveissä uskonnoissa psyykkisesti. Kun sinusta tulee läheisillesi kuin kuollut, jotain todella kuolee myös sinussa. Se on silti hinta, jonka monet ovat valmiita maksamaan – koska rehellisyydelle, omana itsenä elämiselle ja vapaudelle ei ole hintaa.
