Saatana valon enkelinä ja lumoavat illuusiot

Vanhat kristityt puhuivat mustasta ja valkeasta Perkeleestä. Musta Perkele on jotakin sellaista, mihin Saatana populaarikulttuurissa yhdistetään: Ilmeiseen pahuuteen, pimeään ja syntiin. Tällainen musta Perkele on helppo tunnistaa ja välttää. Paavali puhuu kuitenkin, vaikutushistorialtaan merkittävässä kohdassa (2. Kor. 11:14), Saatanasta myös valon enkeliksi tekeytyneenä: Kun pahan vaikutus on liian helppoa tunnistaa, se muuttaa toimintatapaansa ja esiintyy kaiken hyvän lähettiläänä.

Kirkollisen perinteen mukaan paholaisen tyypillinen temppu ovat illuusiot. Kyse ei ole niinkään halpojen kauhuelokuvien näköharhoista kuin sellaisten kiehtovien mielikuvien luomisesta, jotka saavat asiat näyttämään houkuttavammilta kuin ne oikeasti ovat. Kun tahto lumoutuu tällaisesta mielikuvasta, se pyrkii saavuttamaan sen seurauksista välittämättä. Jossakin vaiheessa illuusio haihtuu. Jäljelle jäävät romahtanut ihminen, toiminnasta kärsineet lähimmäiset ja naurava piru. Luther selittää, kuinka paholaiselle on ominaista pelata näiden mielikuvien avulla ihmisillä pelejään. Taustalla on hieno latinankielinen sanaleikkikin: illusio (petos, harhanäky, pila) — ludere (pelata, temppuilla, leikkiä) — illudere (pilkata).

Historiassa erilaiset lumoavat näyt ovat usein johtaneet suuriin tragedioihin. Putinin ja patriarkka Kirilin näky venäläisestä maailmasta on päättymässä tuhon ja kärsimyksen raunioille. Länttä innosti vuosituhannen vaihteessa näky historian lopusta ja sotien lopusta. Se ei onneksi ehtinyt aiheuttaa yhtä suuria tuhoja, mutta paljastui illuusioksi, joka osoitti virheeksi vuosikymmenien aikana harjoitetun kovan turvallisuuden järjestelmien purkamisen ja naivin luottamuksen.

Poliittisia liikkeitä, kuten vasemmistoa ja oikeistoa, ovat innostaneet näyt suurista päämääristä: rauhasta ja yksityisomistuksen lopusta, tai vapauksien maksimoinnista ja liberaalidemokratian globaalista riemuvoitosta. Uusvasemmisto haaveilee hierarkioiden murskaamisesta, jopa kielen, ajattelun, kokemuksen, ja biologian tasolla. Uusoikeisto yksinkertaisemman ja itsenäisemmän elämäntavan palauttamisesta ja globaalien eliittien suunnitelmien tukahduttamisesta. Hyvän varjolla näytetään ajauduttavan varsin absurdiin näkemykseen todellisuudesta ja mahdottomiin tavoitteenasetteluihin, jotka tukaduttavat sen alkuperäisen hyvän, jota ideologioissa mahdollisesti oli.

Paholaisen ohjaavana periaatteena on nähty hajaannuksen kylväminen. Sitä merkitsee paholaisen kreikankielinen nimikin: diabolos, siis se, joka heittää erilleen. Kun pahat karsitaan hyvistä mittaamalla sitoutumista ideologisiin tavoitteisiin, kyse näyttää olevan varsin diabolisesta kehityksestä. Ukrainan sota ja Venäjän tilanteen paljastuminen ovat vielä johtaneet siihenkin, että kummallakin puolella on ryhdytty kyllä syyttämään toista Venäjän vaikutukselle alttiina olemisesta, mutta on nähty vain vähän tarvetta tehdä parannusta omasta synnistä. Kun tärkeää olisi yhteinen pahan vastustaminen, on ideologian puhtauden puolustaminen tärkeämpää.

Voi olla että paholainen nauraa taas.

  1. ”Arskan” isältä illuusiot karisivat Leningradin harharetken jälkeen: selkä p*skana, sirpale koneistossa ja paha mieli. Tältä Arnold tahtoo 9-minuuttisessa puheessaan venäläisiä säästää. Vladimir Vladimirovitshin vanhemmat joutuivat kokemaan siviileinä saman kaupungin piiritystä! Miljoonaväestö söi tapettiliisteritkin seinältä. Arska sovittaa sanomansa kuulijoille, kun puhuu aluksi Neuvostoliiton painonnostajalegendasta. Sitten hän kertoo, kuinka isä aluksi oli Goebbels-tarinoilla pumpattu. Harhaa kyllä, kuten johtajien salaliittoteoriat yleensäkin.

  2. Venäläiset (68% Levada tutkimuslaitoksen mukaan) ovat täysin kansallisen ´yli-ihmis illuusion lumoissa. He pitävät täysin oikeutettuna hyökätä murhaamaan naapureitaan.

    Toisen kyselyn mukaan Ukraina ei edes riitä, vaan huomattava osa venäläisistä pitää oikeana hyökätä Puolaan, Viroon, Latviaan, Liettuaan, Tsekin tasavaltaa ja jopa Unkariin. Tässä kyselyssä ei mainittu erikseen Suomea. Kysely on virallisen venäläisen tutkimuslaitoksen tekemä.

    Voimme päätellä, että suurin osa Venäjän kansasta on kauhistuttavan illuusion vallassa ja pitää itseään valittuna kansana, joka voi ja saa tehdä mitä tahansa väkivaltaa naapureilleen. Kaikki kuvitelmat järkevästä ja rauhanomaisesta kanssa käymisestä ja naapurisuhteista Venäjän kanssa on syytä hylätä.

    • Lisään vielä, että venäläisten yli-ihmis ajattelua kutsutaan nimellä ”venäläinen maailma” (Russkij mir). Nähdäkseni ajattelu ei olennaisilta osiltaan poikkea Saksassa 1930-luvulla vallassa olleesta arjalaisuus-aatteesta.

  3. Blogisti: ”Kun pahat karsitaan hyvistä mittaamalla sitoutumista ideologisiin tavoitteisiin, kyse näyttää olevan varsin diabolisesta kehityksestä. Ukrainan sota ja Venäjän tilanteen paljastuminen ovat vielä johtaneet siihenkin, että kummallakin puolella on ryhdytty kyllä syyttämään toista Venäjän vaikutukselle alttiina olemisesta, mutta on nähty vain vähän tarvetta tehdä parannusta omasta synnistä. Kun tärkeää olisi yhteinen pahan vastustaminen, on ideologian puhtauden puolustaminen tärkeämpää.

    Voi olla että paholainen nauraa taas.”

    Erittäin hyvin nähty ja sanottu! Kiitos!

Ilmari Karimies
Ilmari Karimieshttps://helsinki.academia.edu/IlmariKarimies/
Lutherin uskokäsityksestä väitellyt teologian tohtori, luennoitsija. Reformaation teologian tuntiopettaja Avoimessa yliopistossa. Toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä sekä neljässä pohjoismaisessa luterilais-katolisessa dialogikomissiossa.