Aluevaalit ja kirkko – onko kissan värillä väliä?

Aluevaalien jälkipuintia on käyty alkaen matalasta äänestysaktiivisuudesta (47,5%) ja analyyseillä kolmen suuren puolueen paluusta. Sote-uudistuksen varsinainen tavoite on parantaa alueellista yhdenvertaisuutta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämän tulisi toteutua nykyistä paremmin ja alemmin kustannuksin valtion rahoituksella.

Moni pyörittelee päätään. Kestävyysvaje, vanhusten määrän lisääntyminen ja hoidon tarpeen kasvu saavat epäilemään rahojen riittävyyttä. Jotkut katselevat jo maakuntaveron suuntaan. Toiset avaisivat vielä velkahanaa. Valtio lyhensi velkaa loppusyksystä 2018 ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Sen jälkeen velkaa on tullut roimasti lisää ja kasvava inflaatio nostaa korkoja. Ilmaisen lainarahan aika on ohi. On siksi aika jälleen laatia velan lyhennysohjelmia.Talouspoliittinen arviointineuvosto kehotti viime viikolla hallitusta vakauttamaan velkasuhdetta.

Ensimmäiset aluevaalit tekivät palveluksen politiikalle. Vaalit palauttivat keskustelun takaisin perusasioihin: mitä palveluja pidetään yllä ja mistä niihin saadaan varat. Mitkä ovat pääasioita? Vaikeat valinnat ja niiden tiimoilta käytävä arvokeskustelu ovat politiikan ydintä. Ydin jäi välillä identiteettipolitiikan varjoon ja vaikeat valinnat ohitettiin lisävelan otolla.
_ _ _
Hesarin pääkirjoitus 27.1. ruotii vihreiden heikkoa tulosta. Ilmasto- ja luontoteemojen polttavuuden olisi pitänyt näkyä vaalimenestyksenä. ”Suomen vihreiden vahvuus oli ennen kyky kytkeä ympäristönsuojeluun pragmaattisia ratkaisuja poliittisen kentän eri puolilta. Kissan värillä ei ollut väliä, kunhan se pyydystää hiiren – siis suojelee luontoa. Nykyvihreät eivät kuitenkaan kaikkia kissoja kelpuuta.” … ”Viesti on ollut, ettei vihreät ole enää auki kaikille vaan ainoastaan oikealla tavalla ajatteleville. Heitä ei vaalituloksesta päätellen ole Suomessa tarpeeksi.”

Pääkirjoitus tiivistää vihreiden ongelman kuplautumiseen: ”…paino imeytyy kohti oikeaoppista ja oikeita termejä käyttävää puolueydintä. Vihreistä on tullut sisäsiittoinen, ryppyotsainen ja avoimuutta hylkivä Gröna Klubben.”

Voisiko kirkossa olla samankaltaista kuplautumista, jota Hesarin pääkirjoitustoimittaja – käsialasta päätellen Saska Saarikoksi – tunnistaa vihreässä liikkeessä? Siis ajattelua, jossa vain oikealla tavalla ajattelevat ja oikeita ilmaisuja käyttävät ihmiset hyväksytään omalle puolelle?
_ _ _
Pääkirjoituksen viittaus kissoihin ja niiden väriin on peräisin Deng Xiaopingiltä, Kiinan johtajalta (1978-1992), jonka aikana Kiina alkoi purkaa maolaista mallia ja lähentyä markkinataloutta. Kulttuurivallankumouksen aikana (1966-1976) eri tavoin ajattelevat uudelleenkoulutettiin ja uuden omaksumiseen kykenemättömät poistettiin joukosta.

Puheenjohtaja Deng oivalsi, että lopputulos ratkaisee. Kansan hyväksi saattoi toimia eri tavoin, vaikka ajattelutavat erosivat. Siten jopa kristityillä saattoi olla tietyissä rajoissa elintilaa, jos he toimivat yhteiskuntarauhan hyväksi. Kristitty oli se valkoinen kissa, joka myös nappasi hiiren, ei ainoastaan musta kissa – kommunistisen puolueen jäsen. Nyt Kiinassa on jälleen palattu ajattelemaan, että vain musta kissa on hyvä. Valitettavasti.

Huomasitteko muuten eilen 30.1. illan uutislähetyksessä haastatellun Wang-nimisen kiinalaisen toisinajattelijan ja kolme vuotta poliisin ns. mustassa vankilassa istuneen miehen kirjahyllyssä puisen ristin? Miehen kristillinen usko ei tosin tullut haastattelupätkässä esille. Uskon tunnustaminen ja Raamatun sanoman esillä pitäminen Kiinassa vaativat paljon.
_ _ _
Edellisen jälkeen kysymykseni kuuluu, onko kirkko yhä auki kaikille vai ainoastaan oikealla tavalla ajatteleville? Onko syntymässä oikeaoppinen ydin, jossa käytetään oikeita termejä? Tätä ”oikeaoppisuutta” on kummallakin laidalla erityisesti avioliittokysymyksessä. Onko Suomen kirkossa ajattelua, että vain musta tai vain valkoinen kissa on hyvä?

Paavalille usko näyttäytyy vankisellistä käsin Kristus-keskeisesti. Muu on sivuseikka: ”Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.” (Fil 1:15-18).
_ _ _
Seurakuntavaalit ovat ensi marraskuussa. Mihin kokemukset aluevaaleista haastavat meitä kirkossa? Sosiaali- ja terveyspalveluiden alueellisen järjestämisen syynä olivat kasvavat erot eri alueiden välillä. Kuntien kantokyky vaihtelee. Matalan syntyvyyden muuttotappioalueilla verotulot eivät enää riitä yhdenvertaisten palveluiden järjestämiseen. Sama eriytymiskehitys koskee myös kirkkoa. Toisissa seurakunnissa lasten ja nuorten kerhot, diakoniatyö, perheneuvonta ja jumalanpalvelukset ovat tarjolla naapurikorttelissa. Toisissa seurakunnissa taas palveluja on vähemmän ja pitkien matkojen takana. Jälkimmäisissä seurakuntalaiset maksavat kuitenkin tuplaten korkeampaa veroprosenttia kuin vaikka pääkaupunkiseudulla.

Alueellisen eriarvoisuuden ongelmaa voidaan torjua sanomalla, että ihminen on vapaa valitsemaan asuinpaikkansa. Tämä argumentti toimii kuitenkin huonosti, jos halutaan pitää maa asuttuna ja ylläpitää Haja-Suomen elinkeinoja, kuten kotimaista ruoan tuotantoa, metsätaloutta, kaivosteollisuutta, matkailua, maisemanhoitoa ja luonnonvarataloutta. Etelä-Suomen kasvukeskuksetkaan tuskin tulevat toimeen ilman niitä.
_ _ _
Puumalan kirkkoherra Helena Castrén kirjoitti Facebook-sivulleen 24.1.: ”Kirkossa on nyt korkea aika alkaa valmistella hyvinvointiseurakuntien mallia. On mielenkiintoista nähdä, miten hiippakunnat ja seurakunnat alkavat tehdä yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa? Eivätkö hyvinvointialueet olisi juuri sopivan kokoiset pikkuhiippakunnat tai rovastikunnat, jotka ottavat seurakuntien talouden, kiinteistöt ja hallinnon kontolleen. Pienemmätkin seurakunnat voisivat silloin keskittyä hengelliseen toimintaan ja säilyä omaleimaisina ja itsenäisinä toimijoina kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston johtamina. Valitettavasti tällaiset mallit kirkolliskokous äänesti kumoon joitakin vuosia sitten.”

Alueelliset mallit hallinnon, talouden ja kiinteistöjen järjestämiseksi ovat keino auttaa vanhenevan väestön muuttotappioseurakuntia, mutta eivät poista säästötarpeita. Siksi on tarpeen keskittyä oleelliseen, ”kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan”.