Toisen maailmansodan karut kokemukset nationalismin ja totalitaaristen ideologioiden traagisista hedelmistä saivat kirkot keräämään voimiaan vuosisadan alkupuolella muodostuneen ekumeenisen liikkeen edistämän kirkkojenvälisten yhteyden ja yhteistyön voimistamiseksi. Osaltaan sama henki ohjasi Yhdistyneiden kansakuntien ja ihmisoikeuksien julistuksen muodostumista. Saksassa puolestaan evankelinen kirkko esitti Stuttgartissa 1945 synnintunnustuksen osallisuudestaan tapahtuneeseen muotoutumassa olevan Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) pääsihteerin W.A. Visser’t Hooftin kätilöimänä. Näin Saksan kirkot pääsivät mukaan ekumeeniseen liikkeeseen osana katumus-, sovinto- ja jälleenrakennusprosessia.
Kylmä sota asetti Euroopan uudelleen kiristyneiden jännitteiden eteen. Tässä tilanteessa oli paikallaan muodostaa uusi ekumeeninen organisaatio eli Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK) Tanskassa 1959. Myös muille maailman alueille muodostettiin kirkkojen konferensseja KMN:n kumppaniksi. EKK:n identiteetti sillanrakentajana idän ja lännen välillä, eurooppalaista ekumeniaa sekä lähetystä ja evankelioimista maallistuvassa Euroopassa käsittelevänä organisaationa oli selvä aina kylmän sodan loppuun asti.
1990-luvuln lopulta lähtien, kylmän sodan ja Jugoslavian hajoamissotien päätyttyä, EKK on enemmän tai vähemmän etsinyt omaa identiteettiään. Se on yhtäältä pieni organisaatio; toisaalta sen toiminnallisen kokonaisuuden pitäminen selkeänä on osoittautunut hankalaksi. Tämä johtui osaltaan siitä, että aiemmin Genevessä kirkkojen ekumeenisessa keskuksessa majaansa pitänyt järjestö sai siipiensä suojiin fuusion seurauksena kirkkojen vaikuttamistoimintaan keskittyneen kirkko ja yhteiskunta-komission, jonka päämaja oli Brysselissä, ja toimisto oli myös Strasbourgissa, lähellä Euroopan instituutioita. Lisää mutkia matkaan toi se, että pitkään pohdittiin sitä, tulisiko kirkkojen siirtolaiskomissio sulauttaa osaksi Euroopan kirkkojen konferenssia.
Visioon ja fokusoitumiseen, johtamiseen ja taloudellisiin resursseihin liittyvät ongelmat johtivat prosessiin, jonka tuloksena Budapestin yleiskokouksessa 2013 hyväksyttiin EKK:lle uusi peruskirja, jonka mukaan järjestön päämaja siirtyi Brysseliin. Sen piti edelleenkin säilyttää perusluonteensa ekumeenisena järjestönä, joka ei keskittyisi pelkästään kirkkojen vaikuttamistoimintaan. Tämä yhtälö ei käytettävissä olevilla resursseilla kuitenkaan näyttänyt toimivan. Vuoden 2018 yleiskokouksessa asetettiin koko joukko eri teema-alueisiin keskittyviä referenssiryhmiä, joiden kaikkien tukemiseen pienellä määrällä henkilökuntaa ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia. Samanaikaisesti oli vaikeuksia saada riittävästi voimavaroja Euroopan parlamentin lainsäädäntö- ja muiden hankkeiden seurantaan sekä kirkkojen näkökulmien esiin tuomiseen näissä yhteyksissä sekä Lissabonin sopimuksen 17 §:n mukaisessa dialogissa uskonnollisten yhteisöjen kanssa.
Marraskuussa 2021 EKK:n hallitus tekikin päätöksen, jonka mukaan vuoden 2022 loppuun mennessä eri osa-alueita karsitaan konferenssin toiminnassa. Kirkkojen äänen esiin tuominen eurooppalaisten instituutioiden keskusteluihin edellyttää sekä asioiden ja prosessien että kirkon työn lähtökohtien ja teologisen substanssin osaamista. Siksi onkin päätetty keskittyä näihin seikkoihin. Uusi työnäky sanoitetaan seuraavasti: ”Kirkkoperustainen yhteys – kokoontuneena organisaationa eurooppalaisen päätöksenteon sydämeen”:
”Hallituksen visio on, että EKK ottaa vastaan haasteen rohkeasti ja luottaen jäsenkirkkojen kykyyn tuoda panoksensa eurooppalaisiin yhteiskuntiin Kristuksen uskon, toivon ja luottamuksen sanomalla, kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta. Kirkkoina haluamme rakentaa siltoja.”
Tulevaisuudessa EKK:n Strasbourgin toimisto lakkautetaan. Brysselin toimistossa on kaksi yksikköä, joissa kummassakin on kolme työntekijää: teologian ja tutkimuksen yksikkö sekä vaikuttamistoiminnan ja dialogin yksikkö. Ne työskentelevät yhdessä ja ovat toisistaan riippuvaisia organisaation tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteena on vaikuttamistoiminta Euroopan instituutioissa teologisesti perustellulta pohjalta. Teologian ja tutkimuksen yksikköön tulee teologisesti pätevää henkilökuntaa, joka on erikoistunut julkiseen teologiaan eli yhteiskunnallisten kysymysten tarkasteluun ja niihin vaikuttamiseen kirkon sanoman ja uskon pohjalta, mutta yleisesti riittävän ymmärrettävällä ja kommunikoitavalla tavalla. Tämä edellyttää myös ymmärrystä EKK:n jäsenkirkkojen erilaisten luonteiden ymmärtämistä. Vaikuttamistoiminnan yksikkö kokoaa henkilökuntaa, jolla on ammattitaitoa vaikuttaa eurooppalaisiin instituutioihin tavoitteena maksimoida EKK:n vaikutusmahdollisuudet. EKK kokoaa lisäksi ad hoc -työryhmiä, joissa pyritään hyödyntämään jäsenkirkoissa olevaa osaamista.
Tämä kaikki merkitsee sitä, että globaalin ekumenian kentällä Kirkkojen maailmanneuvoston ja sen Faith and Order -komission sekä maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komissioiden roolit perinteisen ja laajapohjaisen ekumeenisen työskentelyn paikkoina ja välineinä korostuvat etenkin eurooppalaisesta näkökulmasta. Näillä saroilla tosin kantavat kortensa kekoon myös Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisö, Porvoon kirkkoyhteisö ja Luterilainen maailmanliitto.
Faith and Order -komissio on sekin varsin pieni yksikkö ja KMN on sekin henkilöstön vähentämispaineiden alainen. Esimerkiksi etäyhteydet luovat kuitenkin mahdollisuuksia käyttää jäsenkirkoissa olevia resursseja tehokkaammin myös ekumeenisen teologian ja mission saroilla, jotka kuitenkin kuuluvat läpäisevällä tavalla kirkkojen yhteistyön selkärankaan ja tukevat ja luovat edellytyksiä myös sosiaalieettisellet toiminnalle ja dialogille kaikkien hyvän tahdon ihmisten kanssa.
Tomi
Kiitos paljon asiaa sisältävästä blogistasi.
Toivottavasti näillä järjestelyillä saadaan evanekeliumin rikkaus ja kristillisen sanoman kokonaisvaikutus toimimaan maanosamme siunaukseksi.
Kiitos hyvin jäsennellystä ja informatiivisesta blogista!
T. Toinen systemaatikko
Kiitokset minunkin puolestani.
Kirjoittaja viittaa kylmän sodan aiheuttamiin lisääntyneisiin jännitteisiin Euroopassa ja mainitsee Saksan evankelisen kirkon synnintunnustukseen vuodelta 1945. Minusta on merkittävää, että Saksan evankelinen kirkko ei aikoinaan jakautunut Saksan jaon myötä.
Mielestäni kirjoitus oli hyvä tiivistelmä uskonnollisen byrokratian laajuudesta nykymaailmassa. Uskonnosta on vuosisatojen mittaan kehittynyt merkittävä työnantaja ja herrahissi.
Kun kirkoissa ei enää virkoja riitä kaikille halukkaille eikä ylenemismahdollisuuksia niin kirkolliset järjestöt tarjoavat mahdollisuuksia lisää.
Uskonnollisilla järjestöillä on päämajansa maailman kalleimmissa kaupungeissa, missä poliitikot myös nauttivat korkeista palkoista, verovapauksista, lisäeduista ja vallasta. Siksi on kirkonmiestenkin oltava Genevessä, Strassbourgissa ja Brysselissä. Puolisokin pääsee mukaan eliittipiireihin ja lapset kalliisiin oppilaitoksiin..
En jaksa uskoa, että uskonnon harjoittaminen vaatii tällaisia organisaatioita, hierarkioita, henkilömääriä sekä virkoja hallintoon. Kyse onkin jostain aivan muusta valitettavasti.
Tämä uskonnon verukkeella tehty elinkeinotoiminta sai itseni jättämään kirkon kauan sitten.