Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.

Syksyn värit näkyvät jo metsissä ja tuntureilla. Kairan kulkija voi nauttia pimenevässä illassa nuotion satumaisesta hehkusta tai kämpän kaminan lämpimästä huminasta. Syksyisen luonnon riisuuntuminen puhuu elämän katoavaisuudesta. Vähitellen meidän kaikkien on totuttava luopumaan.

Silti jää toivo — nukahtaessamme ikuisen Jumalan syliin jäämme ikävöimään Herran näkemistä. Kauniisti sen sanoo Raamatussa suurten kipujen ja koettelemusten mies Job: ”Minä tiedän, että lunastajani elää.” (Job 19:25)

Heprean sana go’el eli lunastaja viittaa Jumalaan vapauttajana, mutta pitää sisällään myös ajatuksen vapaaksi ostamisesta. Herramme Jeesus Kristus itse maksoi jokaisesta meistä kalliilla verellään. Olemme ostettuja vapaiksi synnin ja kuoleman orjuudesta iankaikkista elämää varten. Syksyn kuolevat lehdet jättävät jälkeensä paljaan oksan, joka koko tulevan talven kantaa uuden kasvun ja elämän salaisuutta, kunnes kevät herättää sen taas eloon.

Menneet kesät elävät muistoissa. Erityisesti meillä vanhemmilla tuntuvat rakkaimmat muistot liittyvän nuoruuden kesiin. Kaikki ne ovat olleet Jumalan lahjaa, niin minusta tuntuu. Vaikeudet ja kasvukivut tuntuvat nekin tärkeiltä jälkeenpäin ajateltuna. Jumala on pitänyt huolta.

Kun koivut kellastuvat, pihlajat punertuvat ja jängät saavat päälleen kullankeltaista ja purppuraa hehkua, viriää mielessä rukous: Herra anna minun suunnata tahtoni ja mieleni iankaikkista kotimaata kohden niin kuin muuttolinnut suuntaavat lentonsa kaukaisiin kotimaihinsa. Maailma on kaunis ja hyvä elää Jumalaan turvautuen, mutta meillä ei ole täällä pysyvää kotia. Tämä elämämme on kuin jännittävä syksyinen telttaretki. Aikanaan se päättyy ja matkaamme todelliseen kotiimme.

Kävelen reippaasti tunturipolkua pitkin, tulee hiki ja janottaa. Kurussa polvistun lähteelle ja juon raikasta vettä, elämän voima palaa taas koko kehoon. Samalla polvistun rukoukseen, ”sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen.” (Joh. 5:26)

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

 

  1. Kirjoituksesta tuli mieleen kertomus Sokrateesta, joka oli saanut kuolemantuomion opetuksensa johdosta, häntä syytettiin nuorison turmelemisesta.

    Sokrates oli vankilassa odottamassa tuomion täytäntöönpanoa ja hänen rikas ja rakas ystävänsä Kriton tuli vierailulle ja oli valmis lunastamaan hänet, eli maksamaan tuomareille niin, että Sokrates vapautetaan. Toisin sanoen ostamaan hänet vapaaksi.

    Mutta Sokrates ei suostunut, se oli hänen mielestään väärin. Käsitykseni mukaan hän kunnioitti lakia, ja se oli laki joka hänet tuomitsi, tai vapautti. Lause, joka jälkeenpäin on tuhansia kertoja toistettu ja josta myös runoja on rustattu, taisi olla alunperin Sokrateen lause, eli ” Laki ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää ”

    Sokrateen tuomiosta jäi syy ateenalaisten päälle hyvin pitkäksi aikaa, vaikka hän itse pani sen täytäntöön ottamalla myrkkypikarin. Jeesuksesta kuolemasta jäi syy
    jerusalemilaisten ja laajemminkin juutalaisten päälle, vaikka heidän lakinsa ei ollut tässä tuomarina ja Jeesus sanoi itse antavanssa henkensä.

    Raamatussa sen alkupuolella on kielto lahjusten ottamisesta, ja varsinkin se koskee tuomareita, koska lahjuksen ottaminen sokaisee viisaan silmät ja vääristää ja halventaa oikeuslaitoksen maineen.

    Joten vaikea uskoa uskovaisten tavoin että Jumala ottaisi lahjuksia vastaan ja vielä vaikeampaa se, että hän itse Tuomarina antaisi itse itselleen lahjuksen, joka sitten vaatisi häntä käyttäytymään omia ohjeitaan vastaan ja samalla tekisi ne mitättömiksi.

    • Jokaisen uskovan on kaikkein vaikeinta uskoa juuri se, että Jumala voi toimia täysin Mooseksen lain – ja normaalin oikeudenmukaisuuden vastaisesti. Jos vaatii Jumalaa toimimaan oikeudenmukaisesti, niin ei kykene vastaanottaa sitä uskoa Jumalaan, jonka voi saada lahjana.

Tepsa Pentti
Tepsa Pentti
Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.