Olen löytänyt uudelleen erään tärkeän nuoruuteni musiikkiteoksen. Kerron ensin tästä teoksesta. Törmäsin siihen Sodankylän seurakunnan nuorten illassa syksyllä 1977. Tilassa oli levynsoitin ja jonkin verran LP-levyjä. Kuusankosken seurakunnan nuorisokuoron tai Treklangenin Evankeliumijunan jälkeen joku oli laittanut levylautaselle jotain ihan muuta, orkesterimusiikkia. Kappale oli minulle aivan vieras, mutta se tempaisi mukaansa. Levykannessa luki Four Seasons, A. Vivaldi.
Olin löytänyt jo aiemmin musiikkimakuni. Kuuntelin maanantai-iltaisin korva kiinni putkiradiossa Jukka Tiensuun Barokkinurkka-musiikkiohjelmaa. Muutoin radiossa soitettiin vain vähän 1600–1700 -lukujen musiikkia. Olin opetellut soittamaan nokkahuilua ja kävin soittotunneilla. Nyt uusi tuttavuus Vivaldiin johti siihen, että tilasin nuotit nokkahuilukonserttoon La Tempesta di Mare.
_ _ _
Monet muutkin kokivat vahvasti ensikohtaamisen Vivaldin vuodenaikojen kanssa. Päivän Hesarissa Jukka Petäjä arvioi Tommi Uschanovin esseekokoelman Kuinka musiikkia käytetään (Teos). Uschanov nostaa esille äänilevyjen merkityksen säveltäjien suosioon. Petäjä toteaa: ”Varsin monet nimittäin luulevat, että Antonio Vivaldin viulukonserttosarja Neljä Vuodenaikaa on kuulunut jo iät ja ajat klassisen musiikin pyhään kaanoniin, jota muotivirtaukset tai uudet löydöt eivät juuri muuta. Näin ei kuitenkaan ole.” Uschanov ottaa esimerkiksi yhdysvaltalaisen viulistin Louis Kaufmanin levytyksen vuodelta 1948. Se nosti yhdessä yössä Vivaldin ja tämän Vuodenajat tuntemattomuudesta kuuluisuuteen.
Sadat levytykset ja jatkuva esittäminen uhkaavat toisaalta kuluttaa teoksen. Vivaldin Vuodenajat alkoivat banalisoitua, kun sen säveliin törmäsi joka paikassa. Talvirengasmainoksessa soi Talvi ja sketsikomediassa sen hidas pizzicato-osa. Vivaldi soi kahvimainoksessa ja kahvilassa, sitten hotellin aulassa ja hississä. Kun musiikki on päässyt hissillä korkeuksiin, tulee se hissin mukana myös alas. Jossain vaiheessa vaati viulistilta varmaankin jo vahvaa itsetuntoa ottaa Vivaldin Vuodenajat konserttiohjelmistoonsa? Ainakin oli painetta sanoa kappaleesta jotain uutta.
_ _ _
Tällaista rohkeutta ja itsevarmuutta osoittaa Kreeta-Maria Kentala ja Barocco Borealis Alba-levymerkille levyttämällään Vivaldin Vuodenajat -konsertoilla: The Folk Seasons. Levytys on tehty heti juhannuksen jälkeen 2016 Kaustisen kirkossa. Kuuntelin levyn kuitenkin vasta tänä vuonna. Kokemus oli järisyttävä. Ei puhettakaan tapettiin sulautuvasta hissimusiikista. Näin elämäniloa pursuavan energistä Vivaldia en ollut kuullut aiemmin.
Mistä nousee tällainen barokkisoitto? 1980-luvun puoliväliin saakka barokkimusiikkia soitettiin aika kuivasti ja tasapaksusti. Yksi käännekohdista oli Helsingin kamarijousten Bach-viikko Ritarihuoneella 15.–20.4.1985, jossa nuoret muusikot esittivät kaikki J.S. Bachin säilyneet konsertot ja orkesterisarjat. Olin itse kuulijana mukana kahdessa illassa (to ja pe) sekä ennakkoon olleessa konsertissa Soukan kappelissa toisena pääsiäispäivänä 8.4.
Ritarihuoneen konserttiviikko sai Hesarissa ylistävät arviot Nuorten uudesta Bach-hurmiosta (HS 19.4.1985) ja Konserttimusiikin Dingo-ilmiöstä (HS 23.4.1985). Anssi Mattilan harjoituttamasta Sibelius-Akatemian opiskelijoiden joukosta kasvoi uusi vanhan musiikin sukupolvi, johon lukeutuvat myös monet Barocco Borealiksen muusikoista. Taustalla oli kansainvälinen Vanhan musiikin liike, johon Mattila ja monet muut suomalaiset muusikot olivat tutustuneet opiskellessaan esimerkiksi Hollannissa.
Itsekin olen päässyt seuraamaan sitä, kun järjestin Lahdessa noin 40 vanhan musiikin konserttia 1990-luvulla. Harrastin myös itse barokkihuilun soittoa Petra Aminoffin oppilaana ja osallistuin lasteni kanssa muutamina vuosina Karjaan vanhan musiikin leireille. Barokkiviulisti Minna Kangas johti leirin barokkiorkesteria, jossa soitin mukana.
_ _ _
Kentala kumppaneineen on lukenut tarkkaan Vivaldin nuotteihin merkitsemät, maalaiskylän elämää vuoden läpi kuvaavat sonetit. He ottavat tarkkaan vaarin runokuvista, jotka maalaavat haukkuvan koiran, laulavat linnut, maalaistanssit ja niistä horjuen palaavat talonpojat sekä seuraavan aamun metsästysseurueen raikuvine torvineen ja paukkuvine aseineen.
Viulusolistina soittavan Kreeta-Maria Kentalan melkeinpä liioittelevat rytminvaihdokset ja korostukset palvelevat hyvin tulkintaa, jota perustelee konserttojen ohjelmallisuus. Kyse oli ajalle muodikkaasta pastoraalista, soivasta paimenkuvaelmasta. Vivaldin Vuodenajat olivat suosittuja Ranskassa, missä Nicolas Chédeville sovitti Kevät-konserton hovissa käytetyille kansansoittimille: kampiliiralle tai säkkipillille.
_ _ _
Samankaltaisen ratkaisun tekee myös pohjalainen barokkibändi, Barocco Borealis. Merkittävä osuus konserttojen villistä riemusta ja erityisistä sävyistä lankeaa jousien lisäksi continuo-ryhmälle, jonka soitinvalikoimaan kuuluu tavanomaisten cembalon, sellon ja violonen lisäksi lintupillejä ja erilaisia näppäilysoittimia. Luutisti Eero Palviainen soittaa myös barokkikitaraa ja vihuelaa.
Englantilaisvahvistus Andrew Lawrence-King on tunnettu barokkiharpistina, mutta levyllä hän soittaa myös psalttaria, kannelta ja regaalia. Regaali on yleisemmin tunnettu urkujen kieliäänikertana, mutta se on myös oma kosketinsoittimensa. Avustaja nostelee palkeita, jotka työntävät ilmaa nariseviin kielipilleihin. Siinä missä keskipohjalaisessa kansanyhtyeessä kosketinsoittaja tämmää rytmiä harmoonilla, antaa Lawrence-King barokkiorkesterille saman villin borduunapohjan kuin kampiliira tai musette – pitkäputkinen säkkipilli – barokin ajan maalaistansseissa.
_ _ _
Vuodenaikojen soivan kuvan rinnalle voi etsiä flaamilaisen Pieter Brügelin kuvasarjan (1565), joka on Wienin taidehistoriallisessa museossa. Nämäkin kuvat ovat kovin tuttuja, melkein kuin Vivaldin vuodenajat, mutta runsas käyttö ei ole kuitenkaan onnistunut banalisoimaan niitä.
Talvi-kuvassa (tammi-helmikuu) metsästäjät saapuvat turhalta reissultaan, koirat riiputtavat päätään. Vasemmalla majatalon edessä naiset polttavat oksakimppuja nuotiossa. Jäätyneellä lahdella ihmiset luistelevat ja pelaavat kurlingia. Sarjan seuraava maalaus Hämärä, surumielinen päivä (maalis-huhtikuu) näyttää esittävän samaa kylämaisemaa kuin Talvi-kuvassa. Lehtipuista leikataan oksia ja vesoja polttopuuksi ja sidotaan kimpuiksi. Kaksi miestä lukee lapsen kantaman lyhdyn valossa kirjettä. Merenlahdella myrskyää ja laivat ovat merihädässä.
Kolmannessa maalauksessa Heinänteko (touko-kesäkuu) vankkureille on kasattu suuri heinäkuorma. Naiset palaavat etualalla pellolta haravat olallaan. Osa väestä on vielä työssä pellolla, mutta kulkue kantaa jo suurissa koreissa herkkuja juhlaa varten.
Seuraava maalaus Vehnänkorjuu (heinä-elokuu) esittää keltaisella viljapellolla miehiä viikatteineen ja naisia sitomassa kuhilaita. Osa väestä syö puun varjossa korista eväitään. Sarjan viimeisessä säilyneessä kuvassa Karjanajajat (syys-lokakuu) miehet ajavat lehmiä piikkipäisillä kepeillä – tutkaimilla – syksyisen metsän läpi kohti kylää. Tästä vuodenkierron sarjasta näyttäisi puuttuvan marras-joulukuu.
Itse lisäisin sarjaan maalaukset Maalaistanssit (1565-67) ja Hääjuhla (1566-69), jotka niin ikään ovat Wienissä. Molemmat kuvaavat kansanihmisiä juhlimassa musiikin, tanssin ja juomaruukkujen äärellä. Hääjuhlassa vieraille tarjotaan valmiilta lautasilta vanukasta tai juustoa. Molemmissa maalauksissa muusikot soittavat säkkipilliä. Brüegelille ominaisesti ihmiset kuvataan groteskisti ilman kaunistelua. Sävy on samankaltainen kuin Vivaldin Vuodenajoissa.
_ _ _
Brüegelin maalauksissa viehättää suuri yksityiskohtien määrä. Pienet yksityiskohdat voivat olla myös aivan ratkaisevia maalauksen tulkinnalle. Maalaukset Kuningas Saulin itsemurha (1562), Betlehemin verollepano (1566), Johannes Kastajan saarna (1566), Jeesus kantamassa ristiään Golgatalle (1564) tai Paavalin kääntymys Damaskoksen tiellä (1567) esittävät kukin suurta ihmispaljoutta ja itse pääaihe on esitetty pienenä, tuskin erottuvana yksityiskohtana. Jumalan pelastushistoria toteutuu inhimillisen elämän keskellä.
Mikä voisi olla Brüegelin Vuodenaikojen sanoma? Jokaiseen niistä on kuvattu ainakin yksi kirkko. Rukous, messun vietto ja Jumalaan turvautuminen jatkuvat kaikkina aikoina osana elämää. Tämä antaa punaisen langan vuodenaikojen, vuosien ja vuosisatojen vaihteluun. Kylvössä ja sadonkorjuussa, hääjuhlissa ja lapsen syntymässä toteutuu elämän jatkuvuus, joka tulee Jumalan armosta: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä, eikä talvi, ei päivä eikä yö.” (1 Moos 8:22).
Tämä on totta myös nyt korona-pandemian aikana. Elämä jatkuu. Synkkää ja myrskyistä päivää seuraa iloinen sadonkorjuun juhla.
Huikaiseva blogi, paljon kiitosta.
Olisitteko ajatusta edellisen suhteesta ohjelmamusiikin kanssa.
Vielä 1600.taa luvulle säilyi kuvataiteissa pelastushistoriankin huomaaminen lasimaalauksissa ja varmasti muutenkin piirroksissa.
Yritin yhtä kuvaa laittaa esille runsaasta naispuolisesta enkelistä aiemmin mutta lähti nopeasti pois. Aihepiiriä tunnen huonosti mutta aikanaan saamani kiitoskortti viritti yrittämään.
Huomaan kuvassa ollen hymyilevän enkelin käärmeen puristaessa mutta ilman hätää.
Tässä kuvan tiedot; Kuva Ars Vitrea, Kyrkjebö, ja Norjasta.
Nigel Kennedy levytti Vivaldin Vuodenajat 1989. Levy myi pari miljoonaa kappaletta ja siitä tuli siihen asti myydyin klassisen musiikin levy. 2013 Kennedy, joka on toisten pitämä ja toisten arvostelema ”punk-viulisti” teki Lontoon Promsiin mielenkiintoisen Vuodenaikojen version yhdessä Palestina Stringsin kanssa. Kennedyn tulkinnassa yhdistyy alkuperäinen teos, kletzmer, jazz ja moni muu tyyli hauskalla tavalla. Juttu on youtubissa kolmessa pätkässä, tuossa linkki ensimmäiseen: https://www.youtube.com/watch?v=nc5FbqssRPU&t=11s
Kyllä, ja hyvä huomio.
Kun sävellyksen funktiot toimivat on mahdollista tehdä hyvää työtä katsomatta esitysperinteeseen ja saada nykyajan kuulijat kuuntelemaan.
Itseäni aikanaan kuulosteli Mozartin B·Duuri sonaatin soittaminen romanttisesti hitaassa osassa.
No, hän oli urkupääaineinen, ja minulle sanottiin ettei kertauksia tarvitse soittaa laulupääaineisena samassa sonaatissa. Sen kyllä olisin halunnut tehdä kun osa klassisestikin on huivan hieno.
Bachin teoksia on urkusävellyksinä katsottu myös esityskäytäntöön nähden, ja tämä hyvin myös 80.tä luvulla.
Tykkäsin aikoinani Nigel Kennedyn tulkinnasta. Se herätti tajuamaan ylimalkaan että tällainen teos on olemassa. Häneltä löytyy YouTubessa live-konsertti jossa hän soittaa koko Vuodenajat. Nyt olen löytänyt toisen jonka tulkinta puree toisella tavalla ja nostaa sen vielä korkeammalle tasolle : Norjalainen Mari Samuelsen. Löytyy myöskin YouTubilta. Aina tarvittaessa käyn kuuntelemassa jonkin osan sielunhoidoksi itselleni.
Vivaldi ja esim. Gustaf Mahler ovat todellakin kuin balsamia nykyajan karmean räminämusan ja rääkynän iskemiin ruhjevammoihin.
Mahler oli esoteerikko ja Bruegel myös. Symboleja tunteva havaitsee esoterian helposti. Vivaldi oli vapaamuurari :
”Prepare yourself for a musical feast in the majestic, glistening, gilded setting of The Grand Temple at Freemasons’ Hall, in the heart of Covent Garden. Savour the stunning atmosphere and pieces in this majestic, glistening, gilded setting of The Grand Temple at Freemasons’ Hall, in the heart of Covent Garden. Sit back and relax as the joys of Vivaldi’s exuberant ’Four Seasons’ are brought to you by a group of London’s finest musicians.”