Parhaillaan on menossa Yhteisvastuukeräys, johon normaalioloissa liittyy monenlaisia myyjäisiä, haastekeräyksiä, konsertteja ja muita tempauksia. Yhdistykset ja seurakunnat järjestävät runsaasti kivoja tapahtumia muidenkin hyvien asioiden tukemiseen.
Tavallisesti Rovaniemelläkin olisi näinä päivinä Riemukierroshiihto. Olisipa mukavaa olla Kirkkolammen aurinkoisella rannalla hiihtäjiä kirittämässä ja syömässä grillimakkaraa. Viimeksi kyllä meni ketsupit toppatakin rinnuksille, mutta onneksi lähti pesussa.
Yhteinen hernekeittolounas lähetystyön hyväksi, pullapussi diakonialle, villasukat Merimieskirkolle ja marjapiirakka lähikoulun retkikassan kartuttamiseen tuntuvat mukavilta ajatuksilta. Sitten joskus, kun koronarajoitukset päättyvät.
Myyjäisissä järjestetään yleensä myös pieniä arpajaisia. Ostan arpoja kannatuksen vuoksi, mutta usein toivon, että en voittaisi mitään. Tarpeetonta tavaraa on nurkissa muutenkin jo riittävästi.
Usein tulee hyvän asian tukemiseksi ostettua sellaista, mitä oikeasti ei tarvitse. Voisiko vaihtoehtoisesti antaa selvää rahaa ostamatta mitään? Jos oppisimme lahjoittamaan ilman, että saamme siitä jotakin vastineeksi, nettotuotto keräyskohteeseen olisi ehkä suurempi eikä lahjoittajalle kertyisi tarpeetonta rojua.
Rahaa kerättäessä täytyy tietysti ottaa huomioon mahdollisesti tarvittavat ilmoitukset tai luvat. Esimerkiksi lähetysjärjestöillä ja Kirkon Ulkomaanavulla on valtakunnalliset luvat, joiden puitteissa voinee kerätä rahaa myös myyjäisten ja muiden tapahtumien yhteydessä.
Kotimaanapu.fi -nettisivut tarjoavat diakoniatyölle ja lahjoittajille hyvän kanavan täsmäkeräyksiin, jotka konkreettisuudessaan melko helposti puhuttelevat monien pankkitilejä.
Nykyisen rahankeräyslain mukaan myös seurakuntayhtymä tai yhtymään kuulumaton seurakunta voivat hakea rahankeräyslupaa diakonian hyväksi. Uutuutena laissa on pienkeräys, jonka voivat järjestää jopa yksittäiset henkilöt. Poliisin nettisivuilla on selkeät ohjeet erilaisista keräysmuodoista.
Tarpeeton ostos vai selvää rahaa?
Mieluummin selvää rahaa. Kannatan tietysti edelleen myyjäisiä ja muita yhteisiä tapahtumia, jotka tarjoavat mielekästä toimintaa sekä järjestäjille että osanottajille. En kuitenkaan kannata tarpeettoman tavaran myymistä ja ostamista. Tarpeellisuuden itse kukin tietysti arvioi omalta osaltaan, mutta keräyslipas myyntipöydällä on aina hyvä vaihtoehto.
Ja kun seuraavan kerran ostatte meidän eläkemummojen kutomia villasukkia, miettikää, mikä on langan hinta ja paljonko jää työn arvoksi. Jos sukat pitää myydä suunnilleen langan hinnalla, voi yhtä hyvin lahjoittaa lankakerän arvon suoraan diakonialle tai lähetykselle. Olisi mukavaa, jos työstäkin maksettaisiin – hyvään tarkoitukseen!
Lähetyssihteerinä tuon asian havaitsin. Varoja meni joskus paljon enemmän valmistuskustannuksiin, kuin se mitä myyjäisissä tuosta tuotteesta saatiin. Jos sitten hintoja nostetaan, niin kauppa ei käy. Ostajat tulee myyjäisiin siksi että sieltä saa hyvää halvalla.
Myyjäisiä parempi myyntitapa on suoramyynti. Silloin voi tilata juuri tietyn tuotteen toimittajalta ja sopia hinnan. Siinä voi sopia kustannusten korvauksista ihan eri tavalla, kuin myyjäisissä ja tuottoa kertyy vuoden aikana jopa kertaluontoisia myyjäisiä enemmän. Kirkossa on vain niin fakkiuduttu tiettyyn toimintatapaan. Eikä oikein osata ajatella sitä, onko vanhassa toimintatavassa enää mitään järkeä.
Myyjäistuotteen hintalappuun voisi eritellä materiaalikustannuksen, jolloin loppuosa olisi talkootyön hintaa. Herättelisikö se ostajia? Voisi kysyä, monellako eurolla ostaja itse tekisi linnunpöntön tai sukat.
Ja vanhoissa toimintatavoissa ei kyllä ole aina järkeä. Uuden kehittämisen rinnalla pitäisi osata myös luopua.
Sepä, kun lähetyssihteerin toimenkuvaan kuuluu myyjäisten järjestäminen, niin nehän pidetään.
Ei kai vanhoista perinteistä voi mitenkään luopua. Siitäkin huolimatta, että tuotto olisi moninkertainen, jos myyntiä tehtäisiin jatkuvasti.
Itse kuskasin tutuille lähetysväen leipomuksia ja heidän keräämiään marjoja lähetyssihteerinä.
Mieleen ei silloin kyllä tullut tuo, että myyjäisten pitämisen perinteestä voisi oikeasti luopua.
Eihän se nyt olisi ollut sopivaa edes ehdottaa moista. Tuskin nytkään.
Jospa jollain seurakunnalla olisi rohkeutta lopettaa myyjäistouhut ja katsoa mitä siitä seuraisi, kun lähetysväki ryhtyisi omatoimisesti kehittämään ideoita tilalle ? Työntekijät siihen vain rohkaisemaan ja mahdollistamaan. Monissa seurakunnissa lähetysväki on jo hyvin iäkkäitä, eikä enää oikein jaksa. Omatoimisuuteen rohkaiseminen ja uusien ideoiden toteuttamisen mahdollistaminen voisi tuoda runsaasti nuorempaa ja innostunutta väkeä mukaan.