Ilmastonmuutoksen torjunta etenee tuskastuttavan hitaasti. Muuhun johtopäätökseen ei voi päätyä. Toissa sunnuntain Hesarin (31.1.) välissä oli ilmastoliite, johon oli koottu lehdessä aiemmin julkaistuja tekstejä 1970-luvulta alkaen. Niissä kaikissa olivat kohdallaan luonnontieteilijöiden tuomat perusasiat ilmastonmuutoksen seurauksista. Ei ollut epäselvää siitä, että toimiin on ryhdyttävä nopeasti.
Kalliin ajan kulumista kuvattiin otsikoissa erityisellä ilmastofontilla, jonka oheneminen ja intensiteetin hiipuminen vuosikymmenestä toiseen kuvasivat jäätiköiden sulamista.
_ _ _
Itse löysin seuraavan tekstin Ulkopolitiikka-lehdestä otsikolla ”Ympäristö ja kehitys, ihmiskuntapolitiikan mittavimmat haasteet.”
Kirjoitus toteaa, että ravinnon tuotanto rajusti kasvavalle ihmiskunnalle on vaikea tehtävä. Väestönkasvu kiihdyttää ongelmia: aavikoituminen laajenee, eroosio hävittää humuskerroksen, keinokasteltu alue muuttuu viljelykelvottomaksi. ”Voimakkaasti kasvavan väestön pyrkimys yhä suurempaan tavaroiden kulutukseen on sovittamattomassa ristiriidassa luonnontalouden kanssa: uusiutumattomat luonnonvarat ehtyvät, luonto turmeltuu, uusiutuvien luonnonvarojen tuotto vähenee.”
Tämä tulee esille erityisesti energiataloudessa: ”Energian käytön lisääntyessä joudutaan turvautumaan yhä enemmän fossiilisiin polttoaineisiin, joiden käyttöön liittyy vakavia ympäristöhaittoja … Kasvihuoneilmiö johtaa maapallon lämpötilan nousuun, tuuli- ja sadeolosuhteiden muuttumiseen ja napajäätiköiden sulamiseen. Nämä muutokset johtavat väkivaltaisiin luonnonmullistuksiin. Maatalouden tuotantomahdollisuudet saattavat oleellisella tavalla huonontua.”
”… Tarvitaan välttämättä suunnan muutos. Ihmisen talous on saatettava sopusointuun luonnon talouden kanssa. On siirryttävä luonnontaloudellisesti kestävään kehitykseen. On toimittava sekä kansallisella tasolla, alueellisesti että maailmanlaajuisesti.”
Lopuksi kirjoittaja hahmottelee ratkaisukeinoja. Suhtautumisessa luontoon tarvitaan radikaali muutos. Hänestä on kuitenkin lohdullista, että ihmisen perustarpeiden tyydyttäminen on mahdollista kestävällä tavalla – edellyttäen, että väestönkasvu saadaan hillityksi. Ravinnon, vaatteiden ja asuntojen tuotanto voi perustua lähes kokonaan uusiutuviin luonnonvaroihin.
Kirjoittajan mielestä ympäristönsuojelu-yhteistyön kohottaminen kansainvälisen politiikan keskiöön on mullistava asia. ”Vain globaalit välttämättömyydet voivat saada aikaan käänteen kansakuntien ja koko ihmiskunnan kehityksessä.”
Kirjoittaja kaavailee YK:sta keskeistä toimijaa ympäristöpolitiikassa. Järjestön peruskirjaa on tarkistettava, jotta sillä olisi riittävät keinot kestävän kehityksen ajamiseen, kuten suositus 0,5% maiden BKT:n suuntaamisesta ympäristöyhteistyöhön. Näillä varoilla voitaisiin suojella sademetsiä, estää aavikoitumista ja toteuttaa metsityshankkeita. Myös Eurooppaan tulisi perustaa ympäristönsuojelurahasto.
Hänen mukaansa myös Suomen tulee ottaa ympäristönsuojeluyhteistyö ulkopolitiikkansa kärkiasiaksi. Ulkoministeriöön tulee perustaa ympäristöyhteistyön toimisto ja parlamentaarinen ympäristöyhteistyön neuvottelukunta.
_ _ _
Kuka on tämä ulkopoliittinen ympäristövaikuttaja? Ehkä nykyinen vihreiden ulkoministeri? Ei. Kirjoittaja on samana vuonna Åbo Akademissa väitellyt, 42-vuotias filosofian tohtori ja Keskustapuolueen puheenjohtaja, joka oli aiemmin toiminut kahdesti ulkoministerinä.
Edellinen, Paavo Väyrysen 33 vuotta sitten kirjoittama teksti on edelleen validia tavaraa – ehkä YK:n vaikutusvaltaan kohdistuvaa optimismia lukuun ottamatta (Ulkopolitiikka 4 /1988, s. 4-5).
Vanhan artikkelin lukeminen tekee surulliseksi. Nykyisen hallituksen ministereistä useimmat olivat tuolloin taaperoiässä, mutta edelleen he joutuvat tarttumaan tähän oman aikamme suurimpaan kysymykseen sekä vaatimaan nopeita ja vaikuttavia toimia elämän ja sivilisaatioon perusteita uhkaavan katastrofin torjumiseksi.
_ _ _
Onko siis mikään muuttunut kolmessa vuosikymmenessä? Edistystä kestävämpään suuntaan on tapahtunut ja tapahtuu varsinkin teknologian ja liike-elämän suunnalla. Uudet energiamuodot, tuuli- ja aurinkosähkö, vety, sähköpoltto-aineet, mikrobien valmistama ruoka. – Nämä kaikki tähtäävät kuitenkin taloudelliseen tulokseen ja nykyisen elintason ylläpitämiseen sekä kasvattamiseen. Kasvuajattelussa ja lisää haluamisessa on tuhon siemen, vaikka itse teknologioissa onkin hyvän kehityksen mahdollisuus.
Ihmiskuntapolitiikassa on saatu syntymään sopimuksia kasvihuonepäästöjen rajoittamiseksi. Konkreettiset askeleet rajoitustoimiin ovat kuitenkin olleet hitaita. Monet maat etsivät etua viivytellessään päästöjen vähentämistä. Ratkaisevaa on, mitä tekevät suurimmat päästäjät, kuten Kiina ja Yhdysvallat.
Autoritaarisesti johdettu Kiina on edennyt nopeasti ympäristöteknologioiden käyttöönotossa. Tätä hyvää kehitystä varjostaa kuitenkin vähemmistökansojen sorto. Myös USA:n suunta on kääntymässä parempaan uuden presidentin alettua kautensa.
Demokratioissa päätöksenteko on yleisesti vaikeaa. Etujen leikkaaminen sataa poliittisten vastustajien laariin. Siksi Suomessakin fossiilisten polttoaineiden verotuspäätöksiä siirretään vaalien yli. Ja aina tulee uusia vaaleja.
_ _ _
Paavo Väyrynen ei ollut suinkaan ensimmäinen, joka näki ympäristöongelmien vääjäämättömyyden ja ihmiskunnan yhteisten ponnistusten tarpeen ongelmien ratkaisemiseksi.
Jo profeetta Jeremia tuo esille ihmisen tuhoisan vaikutuksen luontoon:
”Minun kansani on hullu, sanoo Herra. Se ei ymmärrä minua. Kaikki ovat kuin lapsia, eivät käsitä mitään. Pahaa he kyllä osaavat tehdä, mutta hyvään he eivät kykene.
– Minä katselin maata – se oli autio ja tyhjä, ja taivasta – sen valo oli sammunut.
Minä katselin vuoria – ne järkkyivät, ja kaikki kukkulat vapisivat.
Minä katselin ympärilleni – ei yhtään ihmistä, taivaan linnutkin olivat lentäneet pois. Minä katselin puutarhaa – se oli pelkkää aavikkoa, kaupungit oli revitty maahan.” (Jer 4:22-26).
Kun Jumala aikojen alussa aloitti luomistyönsä, oli maa autio ja tyhjä. Ihmisen tuhoisan itsekkyyden jäljiltä on maa jälleen autio ja tyhjä.
Juuret ihmisen hyvään luontosuhteeseen ovat Jumalan luomistyössä ja ihmiselle annetussa tehtävässä Jumalan työtoverina: ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.” (1 Moos 2:15). Miten tämä voisi jälleen toteutua?
_ _ _
Voltairen Candidae-satiirissa tohtori Pangloss vakuuttaa kaikista päinvastaisista todisteista huolimatta, että elämme ”maailmoista parhaassa”. Panglossin taudiksi kutsutaan vääränlaista optimismia, joka on kuin reaktio pessimismiin. Optimisti kykenee ajattelemaan huonoja vaihtoehtoja ja valmistautumaan niihin, mutta Panglossin taudista kärsivät eivät.
Optimismi ei ole nykytilanteessa ongelma vaan sokea ja sinisilmäinen optimismi, jota Georg Henrik von Wright on kuvannut ”voimattomuuden optimismiksi”. Kyse on tilanteesta, jossa olemme jo oikeastaan luovuttaneet, mutta kuitenkin pidämme yllä optimismin julkisivua. (David Jonstad, Sivilisaation loppu. Into 2019).
Tehkää päättäjät päätöksiä, että optimismille olisi katetta!
”Kun Jumala aikojen alussa aloitti luomistyönsä, oli maa autio ja tyhjä. Ihmisen tuhoisan itsekkyyden jäljiltä on maa jälleen autio ja tyhjä,”
Niinpä, ja osansa ja vastuussa tässä on myös kirkolla, jonka jäsenten moraalisaarnoissa ahneuden synti on ollut ja tod. näk. tulee olemaan kaikkein vähiten pöydällä.
Kotimaamme upealla ilmastopolitiikalla tuskin maailmaa pelastetaan. Tavoitteet on kunnianhimoiset. Samaan aikaa ummistamme silmät sille luonnon tuhoamiselle, jota muualla harrastetaan meidän eduksemme. Tavoitteena on lisätä biopolttoaineen käyttö kymmenestä prosentista kolmeenkymmeneen. Se merkitsee Indonesiassa 20 % suurempaa metsien raivausta
palmuöljypelloiksi.
Ostamme Espanjasta tuoreet kasvikset markettien hyllyille ja siellä viljelijät joutuvat käyttämään tuhohyönteisten tähden paljon myrkkyjä. Kasvihuoneiden muovit hylätään sillä luontoon, josta ne kulkeutuvat mereen. Työntekijöinä käytetään Afrikasta tulleita pakolaisia, jotka joutuvat elämään ilman ihmisarvoa.
Itse laskemme vesistöihimme jatkuvasti jätevesiä, joiden puhdistus on vajavaista, koska haitallisten kemikaalien poisto on liian kallista. Luulisi, että osaisimme arvostaa kansallis- aarrettamme. Emmekä järviämme pilaisi. Asiasta ei ole näkynyt edes keskustelua.
Olisikohan hitaan torjunnan todellinen syy siinä, ettei oikeasti pyritä edes kyseiseen tavoitteeseen, vaan tehdään asialla vain ”politiikkaa”.
Tämä on mahdollista. Vaikeat asiat ja suuret muutokset ovat helppoja niin kauan kuin pysytään puheiden tasolla. Vaikeus – myös politiikan vaikeus – lisääntyy heti kun puheista siirrytään tekoihin.
Sähköautoihin siirtyminen kuulostaa hyvältä, mutta se mikä näyttää, ei aina ole sitä. Poliittiset ratkaisut on usein yksioikoisia. Politikkojen on saatava ääniä ja siksi heidän on vaikea tunnustaa eteen tulevia vaikeuksia, jotka voivat yllättäen mitätöidä luvatut hyödyt. Sähköautot ovat vielä kehittelyvaiheessa ja niiden käytössä tulee esiin vielä monia hankalia asioita, joita vielä ei osata edes aavistaa. Kaikki tekniikka käy läpi tietyt kehitysvaiheet ja sähköautoilla ne on vasta alussa.
Saksassa esimerkiksi uusiutuvalla sähköllä tuotettu vetypolttoaine on noussut, eikä sähköautojen voittokulku ole varmaa. Myös biokaasulla on etuja puolellaan, mutta poliittisissa ratkaisuissa näitä ei tunnuta otettavan huomioon: uusiutuva biokaasu rinnastetaan fossiliseen maakaasuun.
Kiitos blogista, joka taas kerran kiinnitti huomion yhteiseen tulevaisuuteemme maapallon asukkaina. Ja antoi tunnustusta varsin kolhitulle suomalaispoliitikolle. Samaisessa mediassa oli äskettäin halytysnappia painava artikkeli samasta aihepiiristä otsikolla ”Kiihdytämme kohti kärsimystä”.(HS Viikko042021A47) Artikkelissa mentiin mielestäni hyvin niihin hallinnollisiin syihin, josta nykyinen tila pohjimmiltaan johtuu.
Australialainen globaalin ekologian professori Corey Bradshaw julkaisi 16 muun huippuasiantuntijan kanssa tiedejulkaisussa kirjoituksen, josta HS toimittaja nostaa esille tällaisen perusväittämän: ”poliittiset järjestelmämme ovat yritystemme rahojen armoilla”.
Tiedemiehet kiinnittävät huomion poliittisten hallitusten tempoilevaan ympäristöpolitiikkaan ja ottavat esimerkin metsien hoidosta: Kun joku hallitus päättää suojella, seuraava voi sitten antaa vapaan hakkuuluvan. Ja ”metsällä kestää 300 vuotta kasvaa entiseen asuunsa”, professori toteaa. Suurista maista vain Kiinan hallinnolla olisi mahdollisuus toimia samalla linjalla, ”koska sen tarvitse kysellä keneltäkään”.
Hallitukset joutuvat myös väestönkasvun myötä kilpailemaan vähenevistä resursseista, mikä julkilausuman mukaan johtaa ksenofobiaan eli vieraspelkoon poliittisine seurauksineen. Nämä tutkijat ennustavat kovasti noita vieraita pelättäväksemme: miljardi ilmastopakolaista seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana.
Hesarin artikkeli päättyy australialaisprofessorin toteamukseen: ”Olemme ajautuneet nurkkaan. Planeetta kyllä selviää sittenkin, kun meistä ei ole enää mitään jäljellä.”
Me Raamattua lukevat ja Jumalaan uskovat omistamme sellaisen toivon, joka ei perustu ihmishallitusten ailahtelevaisuuteen. Ja se antaa sille optimismille katetta. Maapallon Luoja ei suinkaan kerro hävittävänsä ihmiskunnan kotia, maapalloa. Ja tässä yksi hyvä syy: ”Taivas on Herran, maan hän on antanut ihmisille.”(Ps115:16) Järkevästi toimivan vuokraisännän tavoin kelvottomille vuokralaisille annetaan häätö. Täysin puhtaita papereita taitaa meistä harvalla olla, vaikka olisimme tuota hybridiautoa kovasti harkinneet.
Kun hallituskausi kestää tuhat vuotta, sellaisella hallinnolla on todella jatkuvuutta. Jumalan nimittämällä hallituksella on myös täydelliset toimeenpanijat, Raamatun kertoman mukaan seuraavat: ”Onnellisia ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät ensimmäiseen ylösnousemukseen. Toinen kuolema ei koske heitä, vaan heistä tulee Jumalan ja Kristuksen pappeja. He hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.”(Ilm20:6)
Sebedeuksen pojat aikanaan lähettivät aikanaan äitinsä liikkeelle, jotta saisivat hallita Jeesuksen ”oikealla ja vasemmalla puolella”.(Mat20:21) Vaikka tuollainen pyyntö ei aikanaan toteutuisikaan, voimme olla varmoja siitä, että maapalloa hallitsee sellainen kuningas joukkoineen, joka päinvastoin kuin Hesarin artikkelissa: ”kiihdyttää kohti siunauksia”.