Kirjoitin eilen illalla pitkän ja asiallisen puheenvuoron seksuaalisuuden syntistatuksesta, seksuaalisuuden olemuksellisuudesta sekä avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona (kristillisen tai historiallisesti kristillisenä pidetyn käsityksen mukaan). Väitän että siinä ei käyty henkilöihin kiinni ja puhuttiin asiasta pyrkimyksenä olla loukkaamatta ketään.
Kun olin painamassa enteriä, tajusin että en uskalla. Pelkäsin julkaista kirjoitukseni. Vaikka olen pappi ja saan sanoa/spekuloida julkisuudessa mitä kirkko opettaa, niin enää ei uskalla.
Nyt haastetaan jo eläkkeellä olevia kirkonmiehiä kysymällä siunaisivatko he homopareja. Tällainen julkinen haastaminen sometuomioistuimen eteen, on pastoraalisesti käsittämätöntä. Siinä on julkeutta, joka kertoo siitä mihin tämä tulee johtamaan.
Pelkään kirjoittaa näistä asioista. Se on ihan oma pelkoni, en vastuuta pelostani niitä jotka ovat kanssani eri mieltä itse aiheesta. Jos avioliittokäsitystä kirkossa joskus muutetaan, niin minulle se on pelon, ei rakkauden voitto.
