Emeritusarkkipiispa John Vikströmin puheenvuorosta avioliittoteologiaan on käyty keskustelua. Vikströmin ehdotuksen tavoite eli ”[s]e, mihin viime kädessä pyritään” ”on homoseksuaalisesti suuntautuneiden tunnustaminen täysiarvoisiksi ihmisiksi.” Tämä homoseksuaalien ihmisarvon tunnustaminen edellytää Vikströmin mielestä homoseksuaalisten liittojen ottamista avioliiton piiriin.
Vikström kytkee näin toisiinsa ihmisarvon tunnustamisen ja ihmissuhteen tunnustamisen avioliitoksi. Tämä malli on saattanut näyttää houkuttelevalta, kun keskustelussa olivat vain homoseksuaalien oikeudet. Näyttää siltä, että Vikström käy edelleen taistelua tällä kentällä.
Kenttä on kuitenkin 30 vuodessa muuttunut. Nykyisessä seksuaalisesti moninaistuvassa maailmassa Vikströmin ehdottama (mm. suhteen osapuolet kahteen rajaava) malli on auttamattoman kapea ja tuottaa uusia ongelmia. Mediassa ja somessa pinnalla ovat viime aikoina olleet avoimet suhteet ja monikkosuhteet. Täytyy vain avata Tinder tai Okcupid havaitakseen että nonmonogamisuus eli yksipartneriuden torjunta on yleistyvä ilmiö. Suhteessa tai perheessä ei välttämättä ole vain kahta, vaan useampi osapuoli, tai se on avoin. Ihmistä, joka ottaa suhteensa pelisäännöt valmiista mallista pidetään usein kapeakatseisena ja rajoittuneena. Uusien mallien etsijöissä on luonnollisesti myös kirkon jäseniä. Jos ihmisarvon tunnustaminen edellyttää Vikströmin ajattelemalla tavalla ihmisen suhteen tunnustamista avioliitoksi, kaikenlaiset suhteet pitäisi mahduttaa avioliiton piiriin. Tästä seuraisi monenlaisia ongelmia.
Protestanttisessa ajattelussa tapaa olla puute, että monia asioita tarkastellaan vain tasa-arvon kannalta. Asioita voi nimittäin tarkastella myös erilaisuuden arvostamisen kannalta, ilman että asioita pitää nähdä identtisinä. Kun erilaiset suhdemuodot laajenevat, joudutaan törmäämään siihen, ettei kaikkia ole tarkoituksenmukaista mahduttaa avioliiton alle. Malli, jossa arvostaminen ja tunnustuksen antaminen ymmärretään sen kautta, että kaikki on avioliittoa, ei tule toimimaan kaikkiin erilaisiin suhteisiin jo siksi, että osa näistä suhdemuodoista on syntynyt tietoisena non-monogamisena protestina ahdistavaksi ja rajoittavaksi ymmärrettyä avioliitto-käsitettä vastaan, ja näiden suhteiden määrittely ylhäältä päin avioliitoksi olisi väkivaltaa. Avioliitto-käsitettä ei siten ole tarkoituksenmukaista venyttää kaikenlaisiin suhteisiin edes niissä itse olevienkaan kannalta. Siksi olisi tarkasteltava erilaisten suhteiden ominaisluonnetta sekä hyviä ja huonoja puolia ilman että kaikki lakaistaan avioliitto-maton alle. Lakaisija voi ehkä taputtaa itseänsä selkään helposta ratkaisusta, mutta tekee karhunpalveluksen sekä kirkolle että niille, jotka haluaisivat perustellusti miettiä eri suhdemuotojen eroja sekä niiden hyviä ja huonoja puolia.
Jos kuitenkin halutaan yrittää, monikkosuhteita on ehkä mahdollista tarkastella Vanhan testamentin moniavioisten suurperheiden kautta, joissa kuitenkin oli aina vain yksi mies, useampia vaimoja. Polysuhteet eivät myöskään ole välttämättä tasa-arvoisia suhteessa kaikkiin partnereihin ja niiden kokoonpano saattaa elää. Niistä voi myös muodostua erilaisia ketjuja tai himmeleitä. Avoimissa suhteissa on ensisijainen kumppani, mutta niissä luovutaan avioliiton seksuaalisen eksklusiivisuuden ihanteesta. Todellisuus on Vikströmin ajattelua monimuotoisempi, eikä ole syytä tarjota yksinkertaista joko – tai -ajattelua, jossa suhde on avioliitto tai sen osapuolten ihmisarvoa ei tunnusteta. Kuten professori Miikka Ruokanenkin muistuttaa, ihmisarvo perustuu luomiseen, ei avioliittoon. Ihmisarvo on ihmisellä riippumatta siitä, millaisessa suhteessa hän on (jos missään). Kirkolliskokouksen Perustevaliokunnan vanha mietintö 4/2010 parisuhdelain seurauksista kirkossa ottaa suhteiden monimuotoisuuden jo huomioon torjuessaan kirkon avioliittokäsityksen muuttamisen, mutta todetessaan, että
”Kristillisestä luomiskäsityksestä seuraa, että kaikkien ihmisten elämässä ja ihmissuhteissa on läsnä Jumalan hyviä lahjoja. Ihmiset voivat tunnistaa elämässään näitä lahjoja ja ilmaista kiitollisuutensa ja ilonsa niistä. Vastaavasti myös synnin, kärsimyksen ja kuoleman realiteetit kohtaavat kaikenlaisia ihmissuhteita” (s. 7).
Sen sijaan että nykymaailmassa käynnissä oleva seksuaalinen murros yritetään sisällyttää yhteen ainoaan käsitteeseen ja siten lakaista moninaisuus avioliitto-maton alle (siivoojien esiintyessä vielä moraalisina sankareina), kirkossa olisi vähitellen välttämätöntä paneutua syvemmälle suhteiden, seksuaalisuuden ja rakkauden teologiaan. Kristillinen avioliitto on nähtävä Jumalan antamana hyvänä lahjana, kutsumuksena ja tietoisena valintana – ei automaattisesti kaikille ja kaikkeen sovellettavana mallina. Lahjaa ei pitäisi nähdä uhkana sille, että muunlaisia suhteita voidaan arvostaa niiden omien hyvien piirteidensä vuoksi. Uusia suhdemuotoja on välttämätöntä arvioida teologisesti ja kohdata pastoraalisesti (mihin muuten vanha rukous parisuhteen solmineiden puolesta helposti taipuu). Kaikki ei ole avioliittoa, vaan avioliitto on erityinen kutsumus, joka Jeesuksen ja Paavalinkaan mukaan ei ole kaikkia varten.
Vaikka perustellusti ajattelisi, että kristityn elämäntapana tulee olla avioliitto tai selibaatti, on myös tosiasia, että on olemassa paljon ihmisiä, joille kirkon opetuksella ei ole merkitystä, ellei sitä perustella hyvin ja yleistajuisesti. Kirkossa tullaan myös aina kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat erilaisissa suhteissa. Siksi avioliittoa ei voida enää esittää perustelemattomana itsesäänselvyytenä, vaan on lähdettävä näistä perusteista ja kysyttävä onko avioliittoon kutsumusta. Olisi opittava taas vastaamaan kysymykseen, miksi on sellainen asia kuin avioliitto, mitä erityistä hyvää siinä on ja kelle se soveltuu. Siksi emerituspiispa Eero Huovinen aivan oikein sanoo, että olisi kirjoitettava auki miehen ja naisen avioliiton perusteet. Joka tapauksessa erilaisten suhdemuotojen luonne ja niiden hyvät ja huonot puolet on arvioitava itsessään ilman pakottavaa pyrkimystä venyttää tai typistää kaikkia suhteita siihen mahtuviksi. Avioliitosta ei saa muodostua kirkollista Prokrusteen vuodetta, johon teologisin tempuin suhde venytetään tai typistetään, sopi se siihen tai ei.
Kiitos erittäin selkeästä kirjoituksesta!
Kysymys on periaatteellisesta lähtökohtaisesta vähimmäisvaatimuksesta joka ilmene kysymyksessä: onko kaikilla lailliset edellytykset täyttävillä Suomen kansalaisilla oikeus päästä ns. naimisiin vai ei? Tämän naimissa olemisen muodot ovat sitten kokonaan toinen kysymys, joten ei kannattaisi vääristellä/hämärtää tätä peruslähtökohtaa tunkemalla siihen asioita jotka eivät tähän periaatteeseen anna mitään lisää eivätkä ota siitä mitään pois.
Kirkko ja uskovaiset eivät omista suomenkieltä eivätkä määrää siinä esiintyvien nominien funktioista. Ja kuinkahan mones blogi tämä on taaaas tästä aiheesta? Tuntuu kuin maailmassa ei olisi mitään muuta
kiinnostavaa/kiihdyttävää/kiihottavaa?
Heinola: Onko kaikilla lailliset edellytykset täyttävillä Suomen kansalaisilla oikeus päästä ns. naimisiin vai ei? Ei ole, vielä puuttuu polygramisilta suhteilta oikeus avioliittoon, mutta sitäkin varmaan aletaan kohta kirkolta vaatia. Samaa sukupuolta olevien oikeus avioliittoon toteutettiin avioliittolain muutoksella 1.3.2017, jolloin myös todettiin, että kirkolla on oikeus säilyttää vanha avioliittokäsityksensä. Kukahan tässä vääristelee/hämärtää tätä peruslähtökohtaa?
Tuori, ilmaisin ilmeisesti kysymykseni huonosti, sillä kysymys oli periaatteesta ja lähtökohtaisesti tämä tarkoittamani periaate ei edellytä polygramista tai mitään muutakaan suhdetta. Vert. Jokaisella Suomen kansalaisluottamusta nauttivalla täysikäisellä ja täysivaltaisella kansalaisella on äänioikeus: jokaisella Suomen täyisikäisellä ja täysivaltaisella kansalaisella on naima/avio-oikeus…
Nimaisin ei siis mene joku ’suhdemuoto’ vaan yksilö.
Mielenkiintoinen blogi, joka avaa aivan uuden tulokulman avioliitosta. Sekulaari yhteiskunta on nopeasti tuottanut uusia, erilaisia suhteita, joiden valossa avioliitto saattaa todellakin näyttää kapealta, ahtaalta ja rajoittavalta. Avioliittoon siis tarvitaan aivan erityinen kutsumus. Blogisti viittaa piispa Huovisen ajatukseen, että nyt olisi kirjoitettava auki miehen ja naisen avioliiton perusteet. Kuka tai ketkä ottavat haasteen vastaan?
Ilmari tekee tavallisen keskusteluhämäys liikkeen vetäessään kaikki mahdolliset avioliitto ja yhteiselämän muodot mukaan keskusteluun nyt kun puhutaan selvästä ja rajoitetusta ongelmasta. Tämä keskustelu koskee sitä ,että voiko kirkko hyväksyä kirkollisen vihkimyksen homoseksuaaleille pareille eikä mitään muuta.
Tarkoituksena on saada selvyyttä tähän ongelmaan eikä samanaikaisesti tarkastella kaikkia muita . Ilmarin , ja monen muun, harhautuslogiikka on se ,että kaikki tavallisesta miehen ja naisen välisestä avioliitosta poikkeavat ja mahdolliset sommitelmat ovat poikkeuksina samanarvoisia ja niiden mukaan tuloa pitäisi tarkastella tässä samassa yhteydessä. Homoseksuaalisuudessa ei ole kyse vain käyttäytymisestä vaan yhdestä identiteettimuodostumasta.
Ilmarin luettelemista poikkeavista käyttäytymisistä vain transseksuaaliset voisivat vaatia avioliiton vahvistamista . Sekin ryhmä on hyvin vaatimaton verrattuna homoseksuaalisiin. Muu on erimuotoista seksuaalista käyttäytymistä ilman että asianosaiset vaatisivat sille yhteiskunnan ja kirkon vahvistusta.
Kaikilla, myös tavallisesti sukupuolisesti poikkeavasti käyttäytyvillä on kaikesta huolimatta ihmisarvo. Mutta avioliiton epääminen, mutta sen sijan siunauksen tarjoaminen, on homoseksuaalisten leimaamista B- kristityiksi.
Otetaan sitten kantaa uudestaan kun moniavioiset , svingerlit, polyamoreniset ja sadomasokistiset haluavat kirkollista vihkimistä , eikä sotketa heitä tähän keskusteluun.
Mistä olet saanut käsityksen että polyamoristit eivät halua kirkollista vihkimistä ja avioliittostatusta yhteiskunnassa?
Muutama vuosi sitten radiohaastattelussa mm. seksuaaliaktivisti ja polyamoristi Melissa Mäntylä sanoi, että moni heistä haluaa, ja perusteluna oli, että ”se tekisi monia ihmisiä onnellisiksi”. Siinä se, mitäpä tuohon sanot?
Lisäksi:
https://ranneliike.net/uutiset/8566/helsinki-pride-2012-monisuhteiset-toivovat-suvaitsevaisuutta
Sari. Ei yksi lintu tai kaksi vielä kesää tee. Palataan sitten noihin epätavallisimpiin sukupuolisen käyttäytymisen muotoihin kun kyseessä on kansanliike. Sellainen joka heijastelee todellista ongelmaa.
”Ei yksi lintu tai kaksi vielä kesää tee.”
-”Yksi tai kaksi”? Voi hyvä tähe, etkö sinä NÄE mitä tässä on tapahtumassa ja tapahtunut jo pitkän aikaa? Etkö näe mitä on pidetty tarkoituksella piilossa jo pitkään. Polyamoristeilla on vuosikaudet ollut tavoite saada samat oikeudet kuin homoillakin on, mutta sateenkaariyhteisön sisällä heidät on haluttu vaientaa, toistaiseksi.
”Palataan sitten noihin epätavallisimpiin sukupuolisen käyttäytymisen muotoihin kun kyseessä on kansanliike. Sellainen joka heijastelee todellista ongelmaa.”
-No just just 🙂 Tarkoittaako tämä sitä, että homoseksuaalienkaan oikeudet esim. avioliittoon (mielestäsi) eivät olleet tärkeitä, ennenkuin siitä tuli kansanliike. Johon oli turvallista hypätä mukaan?
Tämä on totaalisen epäjohdonmukaista ja sen kieltämistä mikä tosiasiallinen tilanne on. Eikö nyt vähintään pitäisi nähdä ongelma, jos on ongelma, ennenkuin siitä tulee ”kansanliike”, ja se saa paljon kannattajia?
Vai mitä itse ajattelet? Oikeasti? Jokin tässä ei nyt kerta kaikkiaan natsaa kun vertaa siihen mitä vaaditaan homoseksuaaleille.
Markku Hirn, sanopa nyt ihan rehellisesti: onko niin ettei mihinkään ole aihetta puuttua ja nähdä epäkohtana, JOS vähemmistö itse ei pysty pitämään asiasta tarpeeksi suurta meteliä, ja saamaan taakseen suurinta, tai ainakin merkittävän suurta, osaa kansasta?
Tarkoittaako tämä kaikkia asioita ja kaikkia vähemmistöryhmiä?
Itse olen sitä mieltä, että JOS epäkohta on, ja asianomaiset itse haluavat muutosta, se on ongelma, se täytyy kyetä näkemään, jo ennen kuin siitä tulee ”kansanliike”. Jos kaikki vain odottelevat suurta ihmisjoukkoa, johon on helppo liittyä joukon jatkoksi mitään ei tapahdu.
Tämä siis yleishuomiona. Itse en näe ongelmaa siinä, että polysuhteissa elävät eivät voi virallistaa suhdettaan avioliittona. Enkä siinä että homoseksuaalit eivät pääse naimisiin kirkossa. Enkä pitänyt ongelmana sitäkään että homopareilla oli ”vain” rekisteröity parisuhde. (Jota en vastustanut.)
Toki voi olla, että polyamoristit turhaan odottelevat luvattua tukea Helsinki Pridelta, Setalta ja muilta järjestöiltä. Kun transasia on mennyt edelle.
No, ei onnistunut ainakaan vielä tämän aiheen jättäminen kun palstaa tulee kuitenkin yhä luettua 🙂 Mutta oli pakko korjata tuo ettei polyamoristien suunnalta mitään halua tai toivetta kirkon siunaukseen ja avioliittoon olisi.
Markku Hirn kirjoittaa juuri nun kuin asia on: ”Tämä keskustelu koskee sitä ,että voiko kirkko hyväksyä kirkollisen vihkimyksen homoseksuaaleille pareille eikä mitään muuta.”
“Tämä keskustelu koskee sitä ,että voiko kirkko hyväksyä kirkollisen vihkimyksen homoseksuaaleille pareille eikä mitään muuta.”
-Väärin. Asia ei ole noin. Kun avioliiton reunaehtoja muutetaan, sen käsite on arvioitava aina uudelleen ja kysyttävä mitä voidaan muuttaa niin että avioliitto, sen funktio, sisältö ja tarkoitus ei muutu.
Aikoinaan vaadittiin homopareille parisuhdelakia, oikeutta rekisteröityyn parisuhteeseen. ”Eikä mitään muuta.” Kun avioliittolakia muutettiin, haluttiin vain oikeutta siviilivihkimiseen. ”Eikä mitään muuta.”
Joka tapauksessa Markku Hirn oli väärässä esittäessään, etteivät polyamoristit halua yhteiskunnan ja kirkon hyväksyntää. Kyllä haluavat, mikä on ihan ymmärrettävää. Sen halusin vain korjata.
”sateenkaariyhteisön sisällä heidät on haluttu vaientaa, toistaiseksi.”
Höpö höpö. Polyamoriayhdistys on ollut Setan jäsenjärjestö jo neljä vuotta ja he ovat näkyneet aivan mukavasti prideillä, järjestäneet tapahtumia ja antaneet lausuntoja. Älä jaksa esittää polyjen puolesta pahastunutta.
Politiikanteossa on hyvä pitää realismi mukana. Vuonna 2001 eduskunta ei olisi hyväksynyt nykyisenlaista avioliittolakia, joten tyydyttiin rekkariin. Tällä hetkellä eduskunta ei hyväksyisi monenkeskisiä avioliittoja, joten puhti kannattaa suunnata muunlaiseen toimintaan.
”Höpö höpö. Polyamoriayhdistys on ollut Setan jäsenjärjestö jo neljä vuotta ja he ovat näkyneet aivan mukavasti prideillä, järjestäneet tapahtumia ja antaneet lausuntoja.”
-Kiitos kun toit tuon ilmi 🙂 Moni ei varmasti ihan oikeasti tiennyt tuota. Miksiköhän, muuten?
Totta kai minä sen tiedän, että he ovat olleet joka vuosi mukana Pridessä oman lippunsa alla, ja että ovat myös pitäneet puheenvuoroja, kuten tuossa antamassani linkissäkin käy ilmi.
Tämä ei kuitenkaan ollut tuossa kaikkein oleellisinta, minkä kyllä olisit huomannut jos olisit lukenut mihin oikeastaan vastasin… Mutta heidän (polyjen) kokemuksensa kuitenkin on ollut se, että siis ENNEN kuin avioliittolaki tuli voimaan, heidän haluttiin pysyvän hiljaa omasta asiastaan. Siis siitä, että he haluaisivat myös suhteelleen avioliiton statuksen. Ja myös kirkon siunauksen, ainakin jotkut heistä. Tästä on olemassa riittävästi dokumenttia.
Ja onko tähän annettu heille Priden tai Setan taholta tukea, kuten homoille?
Mutta kun ilmoittauduit, niin kertoisitko oman kantasi tähän asiaan. Eli jos olet sitä mieltä, että homoseksuaaleille pitäisi antaa avioliitto-status (kuten yhteiskunnassa on jo annettu) mutta polyamoristeille ei, eikä myöskään kirkon siunausta, niin miksi?
”Ja onko tähän annettu heille Priden tai Setan taholta tukea, kuten homoille?”
-Siis avioliittolain muuttamiseen heidän oikeuksiaan ja tarpeitaan vastaavaksi.
Ja en todellakaan puolestaloukkaannu tässä, siihen ei ole mitään syytä 🙂
”Tällä hetkellä eduskunta ei hyväksyisi monenkeskisiä avioliittoja, joten puhti kannattaa suunnata muunlaiseen toimintaan.”
-Jos saan sanoa, niin aika heikko perustelu, vaikka toki taktikoinnissa tämä on syytä tiedostaa. Mutta se oma kantasi asiaan?
Tuori, ilmaisin ilmeisesti kysymykseni huonosti, sillä kysymys oli periaatteesta ja lähtökohtaisesti tämä tarkoittamani periaate ei edellytä polygramista tai mitään muutakaan suhdetta. Vert. Jokaisella Suomen kansalaisluottamusta nauttivalla täysikäisellä ja täysivaltaisella kansalaisella on äänioikeus: jokaisella Suomen täysikäisellä ja täysivaltaisella kansalaisella on naima/avio-oikeus…
Naimisiin ei siis mene joku ’suhdemuoto’ vaan yksilö.
Juuri näin. Hirn sanoittaa toisin sanoin saman mitä tarkoitin edellä.
”Naimisiin ei siis mene joku ‘suhdemuoto’ vaan yksilö.”
-No tässä ainakin tuli selväksi, tai selvemmäksi, näkökulmaerot siinä mitä avioliitto on. Avioliittolaki on nimenomaan kirjannut tietynlaisen suhdemuodon avioliitoksi. Ja avioliitto ei ole ollut olemassa yksilöitä varten, siten että jokaisella täytyisi itsetarkoituksellisesti olla oikeus mennä naimisiin haluamansa henkilön kanssa.
Avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona ei ole ollut yksilöitä varten, eikä pareja varten, vaan on säädetty laki valvomaan ja säätelemään tietynlaisia ihmissuhteita, yhteiskunnan parhaaksi. ja tältä pohjalta säädetty avioliitolle reunaehdot.
On kielletty erikseen mm. lähisukulaisia avioitumasta keskenään. Mutta nyt on kysyttävä mikä tarkkaan ottaen on ollut syy sille, että ei ole saanut olla naimisissa kuin yhden ihmisen kanssa (kerrallaan).
Jos avioliitto on irroitettu luonnollisesta lisääntymisestä (johon tarvitaan kaksi eri sukupuolta olevaa aikuista ihmistä) miksi sillä pitäisi olla mitään tekemistä myöskään seksuaalisuuden, tai seksuaalisuus-olettaman, kanssa?
Ja jos sukupuolella ei ole merkitystä, miksi rajata avioliitto kahteen henkilöön?
Jos nyt tarkastellaan vielä tuota mitä Markku Hirn kirjoitti, niin ymmärsin että hänen viestinsä kiteytettynä oli tämä:
”Muu on erimuotoista seksuaalista käyttäytymistä ilman että asianosaiset vaatisivat sille yhteiskunnan ja kirkon vahvistusta.”
-Joka ei siis pitänyt paikkaansa. On luonnollista että yhteiskunnallista hyväksyntää tahtoo jokainen. On eri asia katsotaanko että siihen hyväksyntään tarvitaan avioliitto-oikeus. En itse ole koskaan ymmärtänyt miksi tarvittaisiin.
Avioliitto ei ole enää aikoihin ollut ainoa sallittu tapa elää yhdessä, tai ainoa tapa ilmaista että suhde on hyväksytty, saati että siinä elävät ihmiset olisivat ”ihmisarvoisia yksilöitä”.
“Naimisiin ei siis mene joku ‘suhdemuoto’ vaan yksilö.”
-No tässä ainakin tuli selväksi, tai selvemmäksi, näkökulmaerot siinä mitä avioliitto on.
Sari, sorry nyt mutta et sinä kuten ei Tuorikaan halunnut /osannut nähdä mitä kysyin. En tuossa ota kantaa avioliiton laatuun vaan periaatteelliseen naimiisinmenonoikeuteen, joka koskee täysi-ikäistä ja täysivaltaista yksilöä. Vertaa vaikka yleiseen äänioikeuteen.
”“Tämä keskustelu koskee sitä ,että voiko kirkko hyväksyä kirkollisen vihkimyksen homoseksuaaleille pareille eikä mitään muuta.”
-Väärin. Asia ei ole noin.”
Väärin. Asia on juuri noin. En ainakaan huomannut että emeritusarkkipiispa tai asiassa pysyvät kommentoijatkaan olisivat puhuneet muusta kuin Suomen ev.lut. kirkon teoriasta ja käytännöstä.
Kaikella ystävyydellä, analyysisi ei pidä paikkaansa. Vikströmin _perusteluista_ löytyy premissi, jolla on kaikenlaisia muita seurauksia. On avattava, mitä seurauksia tälä premissillä olisi. Silloin ilmenee, että premissi on kestämätön.
Homoseksuaalista vihkimystä voi yrittää perustella jollain muulla premissillä, mutta tämä premissi ei yksinkertaisesti toimi. Se on huono. Totaalinen moka. Retorisena sumuna se voi ehkä hetkellisesti mennä läpi.
Parempaa saa yrittää.
Laajemman keskustelun kannalta täytyy sanoa, että olen aika pettynyt siihen, miten Markku dissaa ihmisryhmiä, lähimmäisiämme.
Monisuhteet mainittu! Aika kaivaa popkornit esille!
Kristillinen avioliitto?
Ei ole erikseen mitään kristillistä avioliittoa. Avioliitto perustuu Avioliittolakiin, kirkolla on vain vihkimisoikeus, mutta se on myös henkikirjoittajalla ja julkisella notaarilla. Ja käsitykseni mukaan myös muut uskonnolliset yhdyskunnat voivat hakea vihkimisoikeutta. Kysymyshän on eräänlaisesta rituaalista, jolla pariskunta julkisesti sitoutuu toisiinsa.
Jos kristillinrn avioliitto aikoinaan onkin perustunut ikäänkuin neitsyen, tai neitsyyden uhraamiseen pojalle, joka ehkä kuvaa seurakunnan uhraamista Kristukselle, ei sillä ole enää merkitystä ja harva neitokainen on edes neitsyt tuossa vaiheessa, vaikka pukeutuukin valkoiseen pukuun, kuin ruumis joka haudataan. Neitokainen vaihtoi myös nimensä, isän nimestä pojan nimeen, mutta nykyisin voi pitää myös isänsä nimen, tai mies voi ottaa vaimon nimen.
Meillä on täällä paljon erilaisia uskontoja, ja kirkko vihkii vain kirkkoon kuuluvia ja kristinuskoa tunnustavia, eikä enää voida vaatia, että avioon voi mennä vasta kun on kastettu ja suorittanut rippikoulun, koska ne eivät kuulu muiden uskontojen edustajille .
Joten, erilaisia vihkimyksiä on jo, ja eräs muslimipoika sanoi kerran, että hän menee avioliittoon vain siksi, että saa luvallisesti naida. Luulisin, että ajatus on ihan kristillistä perua, koska himo muuttuu jotenkin luvalliseksi aamenen alla, vaikka ihan samaa se kuitenkin on. Hyvänä ajatuksena sitä on ilmeisesti pidetty sen takia, että mahdollisilla seurauksilla, kuten raskaus, on vastuunkantajia, pariskunnan lisäksi vielä sukulaiset.
Tarjja: ”Ei ole erikseen mitään kristillistä avioliittoa. Avioliitto perustuu Avioliittolakiin, kirkolla on vain vihkimisoikeus, mutta se on myös henkikirjoittajalla ja julkisella notaarilla.”
Asia on ihan juuri noin kuin Tarja kirjoittaa. Suomen avioliittolaki tuntee ainoastaan yhden sorttisen avioliiton ja sen nimi on ”avioliitto”. Ei ole olemassa erikseen homo-, hetero-, siviili- tai millään uskonnollisella etuliitteelläkään varustettua avioliittoa ja Suomessa on ollut tapana elää Suomen lakien mukaan. Uskonnolliset yhteisöt noudattakoot vapaasti vihkirituaalejaan, mutta avioliiton asiasisältö, juridiikka, määritelmä, velvollisuudet ja oikeudet ovat kaikille avioliitossa eläville yhdet ja samat.
Ilmari, minusta pikemminkin sinun esittämäsi argumentti on vanhentunut ja loppuun kaluttu. Tätä kalteva pinta – tai what about -tyyppistä argumenttiahan on kierrätetty jo ties kuinka kauan: jos samaa sukupuolta olevien liitot hyväksytään, miksei sitten kaikki mahdolliset muutkin suhteet polygamiasta pedofiilisiin suhteisiin ja ties mihin?
Tulevaisuudessa joudutaan varmaan keskustelemaan vielä hankalammista kysymyksistä: miten suhtautua ihmisten, eläinten ja koneiden yhdistelmiin? Voiko kirkko kastaa tai vihkiä kyborgit, jos niillä on esimerkiksi ihmisaivot ja -sydän?
Nyt on edessämme polttavana homoseksuaalisiksi luotujen lähimmäisten pyrkimys hakeutua eksklusiivisen avioliittoinstituution ja kirkollisen vihkimisen suojiin. Ei harhauteta keskustelua muihin tapauksiin, kuten Markku Hirnkin kirjoittaa. Kirkolla on kyllä teologiset välineet ottaa muihin suhteisiin ja aiheisiin kantaa aikanaan.
Tuo ei pidä paikkaansa, että ”luotujen.” Toiseksi, harhautuksesta puheen ollen. Juuri W. On se piispa, joka virkakysymyksen tiimoilta aikanaan totesi, ettei tämä tule johtamaan h-liittoihin. Onpas johtanut ja johdonmukaisesti se ajaa sitä. Harhautuksiin ei pidä siis lähteä mukaan, kuten tunnus-rintama on toiminutkin.
”jos samaa sukupuolta olevien liitot hyväksytään, miksei sitten kaikki mahdolliset muutkin suhteet polygamiasta pedofiilisiin suhteisiin ja ties mihin?”
-Ei, vaan on kysytty, aivan johdonmukaisesti, että jos samaa sukupuolta olevien liitot hyväksytään, sillä perusteella, että kyse on aikuisten tasaveroisten, toisiaan rakastavien ihmisten vapaaehtoisesta suhteesta, miksi ei sitten voida hyväksyä muitakin aikuisten, tasaveroisten, toisiaan rakastavien ihmisten vapaaehtoisia suhteita ja antaa niille avioliiton asema.
” sillä perusteella, että”
Jos joku on kannattanut ensin avioliittolain uudistusta ja nyt kirkollista vihkimistä tosiaan sillä perusteella, että kaikkien täyspäisten aikuisten kaikki mahdolliset suhdekuviot on saatava yhdenvertaisiksi, niin… Niin eihän se tarkoita muuta että kuin sillä jollakulla on ollut aika epämääräinen perustelu.
Jos joku on perustellut asian löysästi, niin ei se vaikuta mitenkään todellisuuteen eikä velvoita ketään olemaan jotain mieltä: tässä muutoksessa on ollut koko ajan kyse vain siitä, että myös samaa sukupuolta olevat pariskunnat voivat solmia keskenään avioliiton. Ihan samoilla spekseillä kuin sekaparitkin: 2 kpl asianosaisia, ei lähisukulaisia, jne.
Kuten Markku Hirnin, olen myös syvästi pettynyt Vesa Hirvosen kommentteihin. Keskellämme elävät ihmiset eivät ole mikään kalteva pinta, vaan lähimmäisiä. On melko loukkaavaa rinnastaa nonmonogaamisissa suhteissa elävät ihmiset pedofiileihin. Ilmiö on laajeneva, keskellämme, ja sitä voi yrittää kohdata nyt eikä kolmenkymmenen vuoden päästä. Silloin ollaan auttamattomasti myöhässä.
Olen ilmeisesti sen verran nuori, että tässä menee jonkinlainen sukupolvikuilu. Ei kannata irtautua täysin nuorten aikuisten maailmasta.
Vesa Hirvonen on aivan oikeassa. Aiheesta käytiin pitkään keskustelu aiheessa pysyen. Puhuttiin siitä, ovatko homoseksuaaliset suhteet Jumalan tahdon vastaisia, syntiä ja eettisesti väärin. Ja puhuttiin siitä, onko samaa sukupuolta olevien henkilöiden rakkaus todellista, onko heillä oikeus elää parisuhteessa ja voidaanko tätä parisuhdetta kutsua avioliitoksi.
Tämä keskustelu raskasta mutta mielekästä. Keskustelua käytiin vuosia, jopa vuosikymmeniä, ja sen aikana asenteet yhteiskunnassa muuttuivat homoseksuaaliset suhteet hyväksyviksi, josta todisteena on muuttunut avioliittolaki ja se, että käytännössä nämä parit saavat halutessaan kirkollisen vihkimisen vaikka siitä virallista päätöstä ei ole kirkolliskokouksessa tehtykään.
Homouden torjumisesta tuli epäsuosittua ja näiden suhteiden synniksi saarnaamisesta yhä pienenevän kuppikunnan yksinpuhelua. Tähän ongelmaan yritettiin keksiä ratkaisu: mitäpäs jos ruvettaisiin puhumaan pedofiliasta, sisarusten välisistä suhteista ja monisuhteisuudesta. Niitä on paljon kivempi vastustaa, koska silloin ei koe huutavansa tuuleen. Jopa niin kivaa, että voidaan ummistaa silmät siltä, että ollaan vaihdettu aihetta.
Olen jo pitkään ajatellut pysyä näiden ”minä vastustan homoja koska monisuhteisuus” keskusteluiden ulkopuolella. Huvittuneena odotan sitä hetkeä, että ihmiset tajuavat näiden olevan kaksi eri asiaa. Uskon, ettei se tapahdu kovin nopeasti, joten tätä lystiä on tarjolla vielä pitkään.
Karimies: ”Kuten Markku Hirnin, olen myös syvästi pettynyt Vesa Hirvosen kommentteihin. ”
Ai tästä tuli nyt keskinäisten pettymysten ja kehujen kerho. Naiivia.
Olisi ehkä selkeämpää jättää tässä vaiheessa sikseen keskustelu polyamorisista suhteista ja pohtia asiaa vain filosofisesta näkökulmasta: Jos hyväksymme permissin sukupuolten moninaisuudesta, niin mikä ontologinen peruste on sille että suhteessa on vain ja nimenomaan kaksi osapuolta.
Ilmari, olenko ymmärtänyt kirjoituksesi väärin? Et halua keskustella vain homoseksuaalisten vihkioikeuksista vaan koko sukupuolisen käyttäytymisen spektristä? Onko asia todellakin niin että pidät kaikkia muita paitsi miehen ja naisen välistä avioliittoa samanlaisena ja samanarvoisena ”harhana”. Mikäli ymmärsin asian , niin et kannata homoseksuaalisten vihkimistä kirkollisesti, etkä myöskään muiden mahdollisten ryhmien ?
Luettelen muutamia käyttäytymisen muotoja joiden tarvetta ja halua kirkolliseen vihkimiseen en pidä samalla lailla mielekkäänä kun homoseksuaalien. Eli , aivan oikein ,dissaan joitakin käyttäytymismuotoja ,mutta se ei silmissäni vähennä tippaakaan heidän ihmisarvoaan. Elon tässä vaiheessa olen hyvin tietoinen siitä että meitä on moneksi ja kaikkeen siihen on hyvät syynsä. Mutta silti katson että on eettisiä normeja joista on hyvä pitää kiinni.
Opin jotain uutta Tenka Ksenia Issakaiselta, nimittäin sen että on olemassa järjestynyt polyamorinen ryhmittymä. En usko sitä ,että heidän taipumuksellaan moniin sukupuolisiin suhteisiin on saman luokan digniteetti kun homoseksuaalien. Kaikilla normaalisti kehittyneillä heteroilla ja homoilla on seksuaalisia impulsseja joiden kohteena on joku muu kun aviopuoliso, mutta siitä huolimatta enemmistö pysyy nahoissaan kiusauksista huolimatta, tekemättä aviollista uskottomuutta elämäntyyliksi. Olemme siis kaikki periaatteessa polyamorisia ,mutta emme anna impulssien ohjata meidän elämäämme. Heidän kohdallaan on kyse siitä minkälaisten eettisten normien mukaan he elävät ja voiko yhteiskunta hyväksyä sellaista suuremmassa skaalassa ilman että se vahingoittaa yhteiskuntaa, päinvastoin kun homoseksualismi, joka rajoittuu tiettyyn rajattuun ryhmään . Omalta puoleltani katson , että harjoittakoot taipumuksiaan jos löytävät halukkaita partnereita ,mutta koska käytännössä kyseessä olisi ryhmäavioliitto ihmisten kanssa joiden ryhmien rajat ovat käytännössä olemattomat, niin heidän avioliitto vaatimuksensa on enemmänkin halu saada yhteiskunnan hyväksyminen heidän elämäntyylilleen kun vakavasti otettava käytännöllinen avioliittojärjestys.
Lainaan nyt vielä Vikströmin kirjoitusta laajemmin, jos hänen itse ilmoittamansa lähtökohta on jäänyt epäselväksi:
”Se, mihin viime kädessä pyritään, on homoseksuaalisesti suuntautuneiden tunnustaminen täysiarvoisiksi ihmisiksi. On kyse ihmisarvosta, tasa-arvoisuuden laajentaminen niin, että sen piiriin sisällytetään myös seksuaaliset vähemmistöt kuten naiset ja työläiset runsaat sata vuotta sitten. Tämän puolesta marssitaan nyt sateenkaarilippujen alla.”
Professori Ruokanen lukee Vikströmin kirjoitusta samoin kuin minä, siten, että Vikström esittää premissin, että ihmisryhmän ihmisarvon tunnustaminen edellyttää ihmisryhmän ihmissuhteen tunnustamista avioliitoksi. Sateenkaarilippujen alla marssitaan mm. polyamoristen suhteiden puolesta ja polyamorikot ovat seksuaalivähemmistö – toki polyamorikot ovat vain yksi esimerkki suhdemalleista.
Problemaattinen on linkki sen välillä, tunnustetaanko suhde avioliitoksi, ja ihmisarvon välillä. Suhteita pitäisi tarkasella omien ominaisuuksiensa perusteella tekemättä tällaista kytköstä.
Käsitys normaalisti kehittyneistä näyttää olevan muutoksessa. Se voitaneen tunnustaa ilman arvottamista faktana, tapahtuneena tosiasiana. Sen jälkeen voidaan pohtia, mitä tämä teologisesti merkitsee.
Syytä on ehkä huomata se, että polyamorisen (tms.) ajattelun näkökulmasta haaste on heitetty monogamialle, ei toisin päin. Kyse on esimerkiksi siitä, onko eettiseti oikein rajata rakkautta kerrallaan yhteen partneriin – tai onko tämä vähintään jonkinlainen psykologinen heikkous. Monogamia itsessään kyseenalaistetaan epäeettisenä ja nähdään sen liittyvän esimerkiksi ajatukseen suhteesta omistussuhteena rakkaussuhteen sijaan. Kyse ei siis ole impulssien hallinnasta, vaan erilaisesta suhde-etiikasta, jossa seksuaalinen eksklusiivisuus nähdään joko vääränä tai epäkupsyytenä. Ei tarvitse kuin lukea Kirkkoa ja kaupunkia (jos ei sekulaaria mediaa seuraa) niin näitä kysymyksiä nostetaan esille.
OK. Ymmärrän. Sen verran ennakkoluuloinen olen että en ole valmis vetämään sellaista johtopäätöstä että pitäisi antaa kaikille seksuaalisille suuntauksille avioliittomahdollisuus jotta he saisivat ihmisarvon. Ei avioliitto ole ihmisarvon mittari. Mutta kuten on todettu , niin homoseksuaaleille tarjottu siunaus on kuitenkin B-luokan vihkimys ja signaali että heitä ei tunnusteta tasa-arvoisiksi kristityiksi.
Mielestäni löytyy hyviä syitä olla vihkimättä juuri polyamoriset vaikka he kuuluvatkin vähemmistöihin. Yritin perustella sitä yllä. Sen sijan uskon että heilläkin on sama ihmisarvo kun meillä muillakin syntisillä.
> Sateenkaarilippujen alla marssitaan mm. polyamoristen suhteiden puolesta ja polyamorikot ovat seksuaalivähemmistö
Tämä Ilmari Karimiehen väite on kiistanalainen.
Perinteisesti seksuaalisella suuntautumisella tarkoitetaan sitä, minkä sukupuolen edustajia, vai kaikkia, kohtaan henkilön romanttiset tunteet (pääasiassa) kohdistuvat. Hieman yksinkertaistaen tällä määritelmällä ihmiset voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: heteroseksuaaleihin, biseksualeihin ja homoseksuaaleihin.
Vallitsevan käsityksen mukaisesti näin määritelty seksuaalinen suuntautuminen on myötäsyntyinen ominaisuus ja sisältyy erilaisiin ihmisoikeus- ja tasa-arvosäädöksiin. Yksi monista on esimerkiksi suomalainen työlainsäädäntö, joka kieltää asettamasta työntekijöitä eriarvoiseen asemaan heidän seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Kumppaneiden lukumäärää ei yleensä pidetä seksuaalisena suuntautumisena. Polyamorisissa suhteissa elävät ovat varmasti Suomessa vähemmistö jos heitä verrataan monogamisiin suhteisiin, mutta he eivät ole seksuaalivähemmistö.
Ihmisoikeuksien tulkinnassa polygamiset suhteet eivät rinnastu samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (ECHR) on päätöksissään velvoittanut jokaisen jäsenmaansa tunnustamaan samaa sukupuolta olevat parit lainsäädännössään, käytännössä siis säätämään lain rekisteröidystä parisuhteesta samaa sukupuolta oleville pareille. Samanlaista velvollisuutta ihmisoikeustuomioistuin ei ole asettanut polygamisille suhteille.
Ihmisoikeuksien tulkinnat eivät ole pysyviä vaan elävät ja muuttuvat yhteiskunnan muutoksen mukana. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämänhetkisen ihmisoikeustulkinnan mukaan Euroopassa samaa sukupuolta olevien parisuhteet kuuluvat ihmisoikeuksien piiriin. Sen sijaan oikeus elää polygamisessa suhteessa ei ole ihmisoikeuskysymys.
Edellisestä seuraa se, että päätös elää useamman kumppanin kanssa ei ole henkilöön liittyvä kysymys vaan elämäntapavalinta ja päätös säätää tai olla säätämättä asiasta lainsäädäntöä on kunkin valtion omaan harkintaan kuuluva.
Karimiehen (näennäinen) huoli monisuhteisten ihmisten puolesta on kovin suloista, mutta rinnastus homoseksuaaleihin ontuu pahan kerran.
Olisi ehkä selkeämpää jättää tässä vaiheessa sikseen keskustelu polyamorisista suhteista ja pohtia asiaa vain filosofisesta näkökulmasta: Jos hyväksymme permissin sukupuolten moninaisuudesta, niin mikä ontologinen peruste on sille että suhteessa on vain ja nimenomaan kaksi osapuolta.
Kiitos, Mikko, kommentistasi. Vaikka en seuraa päätyökseni terminologisia keskusteluja, pyrin pysymään termeistä kutakuinkin perillä. Etenkin kun puhumme termin arkikielisestä emmekä juridisesta käytöstä ymmärrän, että käyttö vaihtelee, ja että eri yhteisöjen välillä on kiistaa luetaanko esim, polyamorikot ja muut nonmonogaamiset seksuaalivähemmistöihin vai ei, ja tämä voidaan kokoea ulossulkevaksi. Ilkeästi voisin todeta, että tässä näkyy ilmiö, jossa saavutettuja privilegioita vartioidaan mustasukkaisesti.
Minä olen ennen kaikkea huolissani sen puolesta, että tehdään kestävää teologiaa eikä ratkaisuja, jotka johtavat pian syvempiin ongelmiin.
Ilmari Karimies Nyt kun (muiden vastustuksesta huolimatta) siirsit keskustelun monogaamisista homoseksuaalisista suhteista polyamorisiin suhteisiin, niin eihän teillä konservatiiveilla ole mitään eväitä vastustaa ainakaan yhden miehen ja useamman naisen avioliittoa. Missään Raamatussa nimittäin ei niitä kielletä. Päinvastoin valtaosalla Vt:n suurmiehistä oli useampi vaimo.
Tätä teemaa on käsitellyt mm. Afrikan anglikaanien kokous (muistaakseni 30v sitten) ja se totesi nimenomaisesti, että Raamattu ei kiellä moniavioisuutta. Kysymys oli silloin heille oikeasti akuutti: miten toimia kun moniavioinen perhe kääntyy kristityksi? Käskeäkö miestä valitsemaan yhden ja hylkäämään muut? Miten toimitaan lasten kanssa? Erotetaanko sisarukset toisistaan – vai äideistään?
Kannattaisiko tehdä omat kotiläksyt ennen kuin lähtee kirjoittelemaan? Ongelmakenttä on monimutkaisempi kuin olet tullut ajatelleeksikaan.
Martti, kannattaisiko lukea se blogi, jota kommentoit, niin voisit havaita, että käsittelen siinä tätä kysymystä.
Alkuun minäkin luin yleensä vain kommenttiketjua ja tulin mukaan keskusteluun viimeisten kommenttien pohjalta. Näin käy varmaan aika monelle. Myöhemmin olen oppinut käymään läpi vähän tarkemmin blogin sisältöä, etten töpeksi.
Kirkolle ei ole tärkeää ainoastaan se miten kyseisessä asiassa edetään vaan myös se miten tulevia ratkaisuja perustellaan ja kuinka niistä tullaan opettamaan. Tyhjänpäälle ei kirkkokaan toimintaansa voi rakentaa. Kirkon on kyettävä perustelemaan ratkaisunsa aukottomasti. Jos aukkoja jää niin niitä käytetään varmasti hyväksi ja ongelmat vain kasvaa.
En välitä enää jatkaa keskustelua tästä, mutta selvennykseksi vielä:
Olen seurannut polyamoristien omia sivuja, ryhmiä ja julkaisuja useita vuosia. En tosin enää viime aikoina. Tuo linkki, jossa kävi ilmi kiista Priden järjestäjien ja sateenkaariaktivistien kanssa polyjen vaientamisesta https://ranneliike.net/uutiset/8566/helsinki-pride-2012-monisuhteiset-toivovat-suvaitsevaisuutta koski siis tilannetta ennen avioliittolain voimaan tuloa.
Eli kun sukupuolineutraalia avioliittolakia ajettiin kovalla tarmolla, silloin toivottiin aktivistien ja järjestöjen taholta, että polyt eivät samanaikaisesti esittäisi omia toiveitaan siitä, että avioliitto muutettaisiin myös sukupuolineutraaliksi.
Koska tämä oli esitetty eräänä mahdollisena skenaariona (täälläkin käydyissä keskusteluissa) että ”entä jos seuraavaksi vaaditaan että…”
Näille spekulaatioille yleensä joko naurettiin tai niistä suututtiin, ja syytettiin keskustelun ohjaamisesta sivuraiteelle.
Mutta kuten linkistä käy ilmi, kyse ei ollut pelkästä tuulesta temmatusta jossittelusta.
Tiedän, että polyamoria-yhdistys on sittemmin otettu Setan jäsenjärjstöksi. Aika myöhään siihen nähden miten kovasti asianosaiset olivat yrittäneet saada tukea ja hyväksyntää sateenkaarijärjestöiltä. Vaikka Priden osallistujina ovat olleet aktiiviisia ja halunneet saada näkyvyyttä.
Eli ennen avioliittolain muutosta heidän haluttiin olevan hiljaa omista vaatimuksistaan KUNNES sukupuolineutraali avioliittolaki on saatu läpi.
No, nyt on saatu. Mutta ei ole näkynyt vastaavanlaista lobbausta avioliiton seuraavasta ”kehitysvaiheesta”.
Voi toki olla, etteivät polyamoristit _enää_ ole kiinnostuneita saamaan suhteilleen avioliiton statusta.
Mutta pointtini oli, että ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että asianosaiset tätä haluaisivat. Kuten Markku Hirn väitti.
Eli aiemmin monisuhteissa elävät vaiennettiin, jotta eivät häiritsisi ”tasa-arvoisen” avioliiton ajamista. Nyt he ovat ainakin jollain lailla hyväksyttyjä Setassa ja yleensä sateenkaaripiireissä. Mutta Seta on nykyisin keskittynyt lähinnä ajamaan translakia ja painotus Pridessä ja muissa tapahtumissa on enimmäkseen transihmisissä. Näin olen ymmärtänyt, korjata saa.
Mutta mielenkiintoista on sekin miten avioliiton muuttamista sukupuolineutraaliksi perusteltiin mm. perheiden asemalla. Että se ”parantaisi homoperheissä elävien lasten asemaa.”
Nyt jostain syystä tämä ei olekaan enää peruste avioliittolain muuttamiselle lukumääräneutraaliksi.
(No, ei kyllä minustakaan, ja tässä käy ilmi miten ontto perustelu se oli aiemminkaan. Aika väkisin keksitty.)
Tiedän kuitenkin, että Setan ohjelmassa on ”perheiden saaminen samalle viivalle perhemuodosta riippumatta.”
Aiemmin kuitenkin jostain kumman syystä oli välttämätöntä muuttaa avioliittolakia, jotta homoparien perheet saataisiin samalle viivalle heteroperheiden kanssa.
Vaikuttaa siltä, että polyamoristit ovat edelleen jossain määrin kiusallinen asia sateenkaariaatteen ja aktivistien keskuudessa. Koska se tuo esiin sen miten heiveröisin perustein avioliittolain muutosta ajettiin ”homojen oikeutena”.
Yhä edelleen kun mainitaan ”sateenkaariperhe”, useimmille tulee mieleen homoparin ja lasten muodostama perhe. Ylipäätään ei paljon puhuta apila- ja polyperheistä.
https://sateenkaariperheet.fi/tietoa-ja-koulutusta/mika-sateenkaariperhe/
Mainitaan vielä, että en ole ajamassa, en leikilläni enkä tosissaan, polyamoristien asiaa, tai ”paheksu” mitään heidän puolestaan. Olen vain tehnyt mielenkiintoisia havaintoja, vaikken ole nyt muutamaan vuoteen seurannut polyamoristien omia julkaisuja ja keskusteluja.
Mutta kuten Markun kommentista kävi ilmi, moni ei tosiaankaan tiedä polyjen ajatuksista, toiveista ja kannanotoista. Vaan yhä pidetään itsestäänselvänä, ettei polyille ole tullut mieleenkään vaatia avioliittolain muutosta, tai yhteiskunnan tai kirkon hyväksyntää.
Valitettavasti sitä radiohaastattelua, jossa Melissa Mäntylä esitti toiveen kirkon siunauksesta polysuhteissa eläville, ei ole enää saatavilla. Mutta hänen ajatuksiaan löytyy kyllä muuten.
https://www.youtube.com/watch?v=YEqLqSXkGK8
Teologian tohtori Päivi Vähäkangas kirkkohallituksesta vastaa tuoreimmassa blogikirjoituksessaan kokolailla kaikkiin Sari Weckrothin nostamiin kysymyksiin, joten en halua kopioida hänen kirjoitustaan tähän. Totean vain yhden asian.
Homoavioliittojen vastustajat ovat rakentaneet ajatushimmelin, joka on mielestäni epäreilu. Käytännössä se toimii siten, että kieltäydytään keskustelemasta homoavioliitoista. Sen sijaan esitetään, että on vain kaksi vaihtoehtoa: pitää avioliitto vain yhden miehen ja yhden naisen välisenä tai hyväksyä ihan mikä tahansa kuviteltavissa oleva yhteiselemän muoto avioliittona.
Tällainen väite on valheellinen. Ensinnäkin mainittu moniavioisuus ei ole seksuaalivähemmistö. Toisekseen homoliittojen ja monisuhteisuuden välillä ei ole mitään yhteyttä, josta seuraisi että yksi johtaa toiseen. Kolmannekseen monisuhteisuutta löytyy lainsäädännöstä lähinnä maista, joissa homoseksuaaliset suhteet ovat laittomia.