Paavali ei missään vaiheessa kutsunut Jeesusta yksiselitteisesti Jumalaksi.
Näin toteaa Gabriele Boccaccini. Väite ei ole mitenkään merkittävä, eikä uusi.
Usein korostetaan, että Raamattu on ikään kuin pieni kirjasto eri ikäisiä ja tyylisiä kirjoituksia.
Vanhan testamentti on monen kerrostuman tulos. Onhan siinä jopa vuosisatojen aikana syntyneitä kirjoituksia.
Uusi testamentti on myös monen kerrostuman tulos. Se on tätä paljon tiiviimmässä mielessä.
Yksi kerrostuma ovat juuri Paavalin kirjeet. Hänen nimissään on monta kirjettä Uudessa testamentissa, mutta aidoiksi luetaan nykyään kiistatta vain seitsemää.
Muita voidaan kutsua ”jälkijäristykseksi tai komeetan hännäksi, tai vielä paremmin Paavalin koulukunnaksi tai ateljeeksi”, kuten James D. G. Dunn tekee.
Näistä alkaen tapahtuu kehitys, missä Jeesusta aletaan sanomaan yhä selkeämmin Jumalaksi.
Tämä kehitys on kiistaton tosiasia. Eihän oppi tippunut valmiina taivaasta. Eikä myöskään niin käynyt Raamatulle. Tai uskontunnustuksille.
Erimielisyyttä esiintyy siitä, miten tätä kehitystä on tulkittava.
Tutkimus ei ota huomioon muuta kuin historiallisia seikkoja.
Teologia sen sijaan haluaa nähdä kehityksessä enemmänkin jonkinlaista kasvua ymmärtämisessä. Vähitellen asiat osataan ilmaista.
Yksi merkkipaalu saavutettiin vasta 300-luvulla, kun yleinen kirkolliskokous totesi Jumalan Pojan olevan ”valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta” ja olevan ”samaa olemusta kuin Isä”. Hän on sittemmin tullut ihmiseksi Jeesuksessa.
Tämä on perinteen tai siis tradition yksi merkitys. Vähitellen käy selväksi totuus Jeesuksesta.
Gabriele Boccaccinin huomio on kirjasta Paul’s Three Paths to Salvation. Vartija-lehden Paavalin kolme pelastustietä -kirjoituksessa se esitellään. James D. G. Dunnin lainaus on kirjasta The Theology of Paul the Apostle.
