Poliittisella puolella presidentti Mauno Koivisto piti 6.5.1992 ns Koiviston konklaavin, jossa hän läksytti ylimmät oikeudenpalvelijat ja syyttäjät, jotta pankit eivät häviäisi oikeustaisteluita velkaisia asiakkaitaan kohtaan. Tänään hänen aatesisarensa, jotka siihen aikaan olivat vasta naperoita, intohimoisesti vaativat EU:ssa oikeusvaltioperiaatetta rahojen jakoperusteiksi. Puolaa ja Unkaria syytetään siitä, että poliitikot puuttuvat oikeuslaitoksen toimintaan.
Kirkollisella puolella tänä päivänä piispainkokous on puuttunut tuomiokapitulien itsenäiseen toimintaan ja lakisääteiseen pappien toiminnan valvontavelvollisuuteen kehottamalla suhtautumaan kirkkolakia ja pappislupaustaan rikkoviin pappeihin erityisellä pehmeydellä. Onko tämä myös ”oikeusvaltioperiaatteen” vastaista?
Miten tuomiokapituli noudattaa lakisääteistä tehtäväänsä esimerkiksi sateenkaaripapit.wordpress.com sivustolla julkisesti lain vastaiseen toimintaan sitoutuneita pappeja kohtaan? Miten tuomiokapitulien lainopilliset asessorit uskaltavat tuoda lain noudattamisen vaatimuksen tuomiokapitulin istuntoihin, joissa piispa lähes tsaarinomaisilla valtuuksilla johtaa puhetta? Ns sateenkaaripappeja on jokaisen tuomiokapitulin alueella, mutta yksikään tuomiokapituli ei ole oma-aloitteisesti puuttunut näiden harjoittamaan julkiseen kiihotukseen kirkkolain vastaiseen ja kirkkoa hajottavaan ja kirkolliskokouksen päätöksen vastaiseen toimintaan. Lakia ja pappislupaustaan noudattavat papit joutuvat häpeään!
Tuomiokapituli on Oulussa jättänyt rangaistuksen antamatta ja siirtänyt asian piispan pastoraaliseen käsittelyyn. Onko se tuomiokapitulin toimenkuvan mukaista? Piispanhan tulisi itsenäisesti ja oma-aloitteisesti ottaa papit pastoraaliseen käsittelyyn, ei vasta tuomiokapitulin päätöksellä. Herää myös kysymys, onko kyseinen päätös laillinen, jos piispa ei ole jäävännyt itseään itseään koskevan käsittelyn ajaksi?
Ei ihme, että kolmekymppiset omilla aivoillaan ajattelevat naiset etääntyvät kirkosta, kun kirkon päättävät elimet lainlyövät tehtävänsä, eli osoittavat välinpitämättömyyttä Kirkkolakia ja Raamatun sanaa kohtaan. Kirkon non 7.000 papista vain noin 150 on näitä harhaan yllyttäviä pappeja. Eikö kirkko saa työntekijöitään noudattamaan lakia ja pappislupauksiaan? Pitääkö joka asiaan hakea hallinto-oikeuden päätös, ennen kuin kirkon johto suostuu ottamaan jämäkän johdon? Sateenkaaripapistot -sivuston lakkauttamisesta on jo tutkintapyyntö poliisille jätetty. Mitä seuraavaksi täytyy tehdä, jotta kirkko palaa Kirkkolain noudattamiseen ja syntisille armon julistamiseen?
Martti Pentti ja Leo Tihinen. Hyvä, että toitte esiin käsityksenne syntiinlankeemuksen tapahtumattomuudesta ja perisynnin olemattomuudesta. Silloin ei todellakaan ole mitään keskusteltavaa. Ainakaan kirkon uskon ja tunnustuksen pohjalta, koska skeema luominen – lankeemus – lunastus on kaikkein keskeisimpiä koko maailmanlaajan kristikunnan uskonopin teemoja! Kirjoittamani perustui muuten muistinvaraisesti Regin Prenterin dogmatiikkaan ”Creation and Redemption” jonka tentin opiskeluaikanani. Prenterin käsitteitä en nyt muista, mutta hänen esimerkkinsä lankeemuksen seurauksista järjelle kyllä: atomipommi.
”Hyvä, että toitte esiin käsityksenne syntiinlankeemuksen tapahtumattomuudesta ja perisynnin olemattomuudesta.” Minä en ainakaan ole tuonut tuollaista käsitystä esiin. Asetin ainoastaan kyseenalaiseksi opin ihmisen kaikkinasesta turmeltumisesta synnin seurauksena. Tätä oppia seuraten on osoitetu milloin mitäkin poikkeavuutta tai inhimillistä puutetta sormella ja sanottu sen olevan sytiinlankeemuksen seurausta. Pidän sitä Jeesuksen petuksen vastaisena. ”Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ’Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?’ Jeesus vastasi: ’Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.'”
Pekka Veli Pesonen: ”Kirkossa usein puhutaan yli kuulijoiden hilseen. Kirkko elää omassa erityisessä kuplassa ja käyttää hengellistä sanastoa, jonka kuulijat käsittää aivan omalla tavallaan. Kirkko ei kohtaa kuulijoitaan, vaan puhuu heidän ohitseen. Ongelman ydin on siinä, että kirkossa tietty kielenkäyttö on omittu ja se koetaan ihan hyvänä ja oikeana.”
Pekka, minun kohdalla ei ongelma ole kirkossa pidetyt puheet. Kuuntelen mielelläni saarnoja ja yleensä pidän niistä. Antavathan ne ajattelemisen aineksia ja joskus vastauksia johonkin elämämisen ongelmaa.
Mutta jos jokin henkilö tekee omia paatelmiää ja tulkintojaan erilaisista ilmiöistä ja väittää niitä syntiinlankeemuksen seurauksiksi ja kehuu puhuvansa teologian perusteella, niin en enää viitsi kuunnella.
Syntiinlankeemus on tarina, jonka todenperäisyys on itsessään kiistanalainen ja sen logiikka ontuva. Jos olisin saanut syntyä ennen Aadamia, niin syntiin ei olisi langettu. Olisin heti polkenut rikki käärmeen pään ja olisin pitänyt Eevalleni ja myös itselleni kovemman kurin. Ei se sen monimutkaisempaa olisi ollut 🙂
Aadam muuten oli Eevan kanssa siinä tilanteessa. Tiesi että nyt menee pieleen, mutta ei estänyt sitä. Sitten syytti syntyneestä tilanteesta Evaa ja Jumalaa. Aika tuttua varmaan jokaisen omassa elämässä ja jopa täällä keskustelussa.
Jos Aadam ja Eeva olisi luotu sellaiseksi, etteivät olisi voineet langeta, niin voisiko meillä nyt olla edes omaa tahtoa?
Nyt meillä on tahto ja voimme valita. Haluammeko ottaa Jumalan lahjat vastaan, vai emme.
”Jos Aadam ja Eeva olisi luotu sellaiseksi, etteivät olisi voineet langeta, niin voisiko meillä nyt olla edes omaa tahtoa? Nyt meillä on tahto ja voimme valita. ”
Oppi perisynistä nimeoman raja vapaan tahtomme. Perisynti määrittää kaikkia tekojamme jotka eivät siis valikoidu vapaasti,sillä tietenkin synnin saastutaman on helpompi valita väärin. Vapaa tahto toteutuu vain jos valitsijan ominaisuudet eivät ohjaa valintaa johonkin suuntaan. Perisynti ohjaa..
Syntien anteeksi saaminen on avain Jumalan valtakuntaan. Muistan hyvin miten aiemmin, kun en tätä avainta osannut käyttää, en myöskään kokenut Jumalaa rakastavana isänä. Eikä minulla ollut siksi haluakaan elää hänen tahtonsa mukaan.
Syntien anteeksisaaminen avasi minulle aivan uuden maailman. Käsitän nyt, että Jeesus on sovittanut minun koko olemukseni ja siksi olen Jumalalle tämmöisenäni täysin kelvollinen. Nyt kun elän kristittynä, niin minulla on halu elää oikein, mutta minussa on myös toinen luonto, jota kutsutaan synniksi. Taakkoja omalletunnolle tulee, kun toimin vastoin selvää Jumalan tahtoa. Joskus jopa asiat, joita nuoruudessa olen tehnyt nousevat mieleen ahdistamaan. Nämä kaikki saan viedä uskossa Jeesukselle ja omistaa syntini anteeksisaamisen lahjan. Jumalan valtakunnassa ei oikeastaan muuta työtä tehdä, kuin omistetaan tämä lahja uudelleen ja uudelleen. Mitä lähemmäksi Jeesuksen henkilöä pääsen tässä työskentelyssä, sitä enemmän minulla riittää tuota työtä. Siihen rakkauteen ja armollisuuteen mikä Vapahtajalla on, on minulla vielä pitkä matka. Aina riittää asiaa vietäväksi Hänelle. On todella hieno juttu kun saa elää täysin puhtaalla omallatunnolla.
Martti Pentti. Jos ihminen ei olisi perusteellisesti turmeltunut ja syntinen Jeesuksen ei koskaan olisi tarvinnut kuolla meidän syntiemme sovitukseksi. Periturmelus l. perisynti ilmenee meissä monin eri tavoin. Mutta se on uskottava ja tunnistettava nimenomaan Raamatun ilmoituksen perusteella. Näinhän kirkkomme tunnustuskirjoihin kuuluva Yksimielisyyden ohje selkeästi opettaa. Se, jos joku ei tätä ja Raamatun opetusta usko tai pitää sitä vanhentuneena, on eri asia. Perisyntisiä me olemme kaikki, minä mukaan luettuna, ja erilaiset seksuaalisuuteen liittyvät synnit ovat (vain) osa tästä seuraavaa synnin suurta kirjoa. Kiitoksia ajatusten vaihdosta Sinulle ja muille osallistuneille.
”Jos ihminen ei olisi perusteellisesti turmeltunut ja syntinen Jeesuksen ei koskaan olisi tarvinnut kuolla meidän syntiemme sovitukseksi.”
Oho, tuo lainaus karkasi jo julkaistuksi! Jeesus ei ainoastaan kuollut syntien sovitukseksi vaan hän myös syntyi kaltaiseksemme ’perusteellisesti turmeltuneeksi ihmiseksi’. Sitähän me juuri jouluna juhlimme. Hänen syntyessään enkelit lauloivat: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa!”
Vaikka keskustelu alkaa jo hiipua, ja Marko Sjöblom kiittelee edellä siihen osallistuneita, tartun yhteen kohtaan hänen kommentissaan. Hän kirjoittaa:
”Perisyntisiä olemme kaikki…. ja erilaiset seksuaalisuuten liittyvät synnit ovat (vain) osa tästä seuraavaa synnin suurta kirjoa.” Tekstistä ei käy ilmi, mitä kirjoittaja lukee seksuaalisuuteen liittyviin synteihin.
Näillä sivuilla on toistuvasti kirjoitettu, kuinka homoseksuaalisuus on perisynnin seurausta. Vakavasti otettava tutkimus on tullut yhdensuuntaiseen tulokseen, jonka mukaan ihmisen seksuaalinen suuntautuminen, niin heteroseksuaalinen kuin homoseksuaalinenkin, on ihmisen myötäsyntyinen ominaisuus. Homouden syistä kylläkin on erilaisia käsityksiä. Homous ei siis ole ihmiselle tahdonvarainen asia, siihen ei voi oppia eikä siitä voi oppia pois. Tämä johtaa kysymään, voidaanko jokin ihmisen ominaisuus määritellä osaksi ”synnin suurta kirjoa”.
Minusta homoseksuaalinen ihminen voi seksuaalisuuttaan todeksi eläessään vaikuttaa siihen, miten toimii, syyllistyä synnillisiin tekoihin siinä missä heteroseksuaalinenkin ihminen, mutta myös välttää niitä.
Kerta kiellon päälle, Martti Pentti ja Jorma Hentilä.
Kristillisen uskon mukaan Jumala tosiaankin tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, mutta oli samanaikaisesti perisynnitön. Tämähän käy selväksi mistä tahansa kristinopin historian peruskurssikirjasta (!).
Jorma Hentilälle totean, että luterilaisen opin mukaan kaikki Aadamin lankeemuksen jälkeen luonnollisella tavalla (=ei siis neitseellisesti kuten Jeesus Kristus) sikiävät ja syntyvät synnissä. Vaikka ihminen itsessään ei ole syntiä vaan syntinen.
Kristillistä uskonoppia ja syntioppia sen osana ei nyt ratkaise se, mitä ”vakavasti otettava tutkimus sanoo” vaan ensisijaisesti, jopa yksin Raamattu. Tässä uskonopillisessa kontekstissa myös myötäsyntyinen ominaisuus tai sellaisena pidetty voi itse asiassa olla synti, synnin ilmentymä tai peittyä syvästi synnin alle. Koska koko ihmissuku sellaisena kuin me olemme, on ”myötäsyntyisesti syntinen”, (jos tätä tieteellissävyistä termiä voi käyttää teologisesti). Syntimääritelmiä ei tietenkään saa vetää hatusta ja mielivaltaisesti vaan Raamatun pohjalta. Sitä paitsi synti on myös turmiovalta, ei pelkkiä moraalisia valintoja. Niihinhän voidaan ja pitääkin vaikuttaa. Jopa niin inhimillinen ja luonnontieteen näkökulmasta hyvin luonnollinen asia kuin kuolema – kuolemalla kuoleminen – on kristillisen uskon näkökulmasta syvästi luonnoton tapahtuma ja vihollisista viimeinen?
Näissä mielipiteen vaihdoissa on useita haasteita. Yksi on se, että syvästi ihmisiä koskettavat asiat ovat aina herkkiä ja jopa perinteinen kristillinen kielenkäyttö voidaan kokea vihapuheeksi tai loukkaavaksi, vaikka miten sanansa sovittaisi ja tarkoitus olisi hyvä. Syntiin keskittyminen antaa myös hyvin yksipuolisen kuvan kristillisestä ihmiskäsityksestä. Samalla on niin, että minä en ole yhtään sen synnittömämpi kuin joku muu tahansa. Minäkään en pidä siitä, että jokin Raamatun kohta muistuttaa minua jostakin synnistä tai itsessäni syvällä olevasta Jumalan tahdon vastaisesta asiasta. Joskus toistuvasti. Oma kokemukseni on, että apu tulee ”ylhäältä” armona. Ja kaikki kipeätkään asiat eivät ehkä ratkea tässä ajassa.
Näyttää siltä, että voimme vain ”agree that we desagree”. (olla yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä). Sekä yrittää ymmärtää toisiamme silloinkin, kun emme voi hyväksyä toistemme näkemyksiä.
Tutustui Yksimielisyyden ohjeen perisyntiä koskevaan tekstiin. Siinä tehdään hyvin perustellusti eroa perisynnin ja turmeltumisen välille. Ihmisen fyysisten tai psyykkisten poikkeamien ja vajavaisuuksien liittäminen syntiinlankeemuskertomukseen näyttää siis tässäkin valossa virheelliseltä yksinkertaistukselta. Jumalahan ei kironnut ihmistä vaan hänen elinympäristönsä: ”Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät.”
Tällainen ajatus on jäänyt vaivaamaan: onko perisynti syynä sihen, että vähättelemme Luojan työtä ja näemme hänelle rakkaat, hänen kuvakseen luodut ihmiset ’perusteellisesti turmeltuneina’?
Ihmisluonto on tietenkin eri asia kuin perisynti, omaksuihan Kristus ihmisluonnon, tullen kaltaiseksemme, kuitenkin synnittömänä. Perisynnistä, joka on turmellut ihmisluonnon yksimielisyyden ohje toteaa: ”…. perisynti ei ole turmellut ihmisluontoa vain vähässä määrin vaan niin syvältä, että ihmisen ruumiiseen ja sieluun, sisäisiin ja ulkoisiin kykyihin ei ole jäänyt mitään tervettä eikä turmeltumatonta. Oikein veisaa kirkko: ”On turmeltunut ihminen jo Aadamista asti.”
(1Mo8:21 ja1Mo6:5) toteaa ihmisen sydämen aivoitukset pahoiksi nuoruudesta saakka.
Rutger Bregmanin ”Hyvän historian” lainaus Anton Tšehovilta: ”Ihmisestä tulee parempi, kun näytät hänelle, millainen hän on,” menee YO:n näkökulmasta lähinnä toiveajattelun puolelle.
Goethe sanoi: ”Jos kohtelet ihmistä sen mukaan, miltä hän näyttää tai mitä hän on, teet hänestä huonomman kuin mitä hän on. Mutta jos kohtelet häntä kuin hän olisi se, mitä hänestä hänen mahdollisuuksiensa mukaan voisi tulla, teet hänestä sellaisen kuin mitä hänen tulisi olla.”
Nicholas Boyle (Matti Klinge, 2014) kuvaa Goethe-elämäkerrassaan sitä miten hän Roomassa oloaikanaan irtautui kristinuskosta, ja samasta kirjoittaa Koskenniemi vanhemmassa Goethe-kirjassaan. Tuohon Rooman aikaan liittyi myös hänen kristillis-kirkollisesta avioliittomoraalista irtautuminen. Tämä ”irtautuminen” ei nyt ole ”aivan tavatonta” myöskään nykyaikana.
Goethe: Filosofia: ”kypsää järkeä.” Koraali 172/2 ”Soaistu on järkemme, Synnin sumu sielun
peittää; Siis, o Jesus, valaise, Auta Hengelläsi meitä! Että sanaas tottelemme, Uudeksi luo sydä-
memme!” (Tobias Clausnitzer, (saks.) s. 1619 † 1684.)
Lainataan sitten itse Jeesusta, kun jokaisesta muusta löytynee todiste ’perusteellisesta turmeluksesta’: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Tämä ’minkä olette tehneet’ sisältää varmaankin myös sen, miten katsomme vähäisiä veljiämme, näemmekö hänessä vain synnin turmeleman olennon vai näemmekö hänessä Kristksen.
”Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?”
”Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: ”Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee – minun taivaallisen Isäni tahdon – , on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”
Mikä se taivaallisen Isän tahto sitten on, jonka erotit tuossa ajatusviivoilla? Eikö se ole juuri sama, mistä edellä lainaamani puhu: “Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
No mitä katekismus sanoo? Käskyt tiedämme, vaikka ne eivät anna voimaa, vaan näyttävät meidän turmeluksemme. Älä himoitse sitä minkä Jumala on kieltänyt.
Kristitty olkoon vain omasta turmeluksestaan huolissaan ja nähköön lähimmäisissään kärsivän Kristuksen. Miten se kertomus fariseuksesta ja publikaanista taas menikään?
Toiset luulivat pitäneensä käskyt, toiset pyysivät Jumalaa olemaan armollinen. Jeesus ei tarvinnut todistusta yhdestäkään ihmisestä, koska Hän tiesi mitä ihmisissä oli…
”Jeesus ei tarvinnut todistusta yhdestäkään ihmisestä, koska Hän tiesi mitä ihmisissä oli…” Koska Hän oli ihminen itsekin.
”..Koska Hän oli ihminen itsekin.”
Ei Jeesus sen takia tiennyt kaikkea mitä ihmisessä oli, että Hän oli ihminen, vaan tietenkin siksi, että Hän oli itse Jumala, jolta ei ole mikään salassa. Tämä tosiasia, että Jeesus on neitseestä syntynyt sekä ihminen, että Jumala samassa persoonassa oli loukkaukivi (kuten se on myös nykyään) ja kompastuksen kallio juutalaisille oppineille ja fariseuksille, jotka sanoivat näkevänsä ja siksi heidän syntinsä pysyi. Sensijaan sokeat saivat näkönsä, kuten Raamattu kertoo ja publikaanit uskon kautta syntinsä anteeksi kehotuksen saattelemina. Menkää älkääkä enää syntiä tehkö.
”Ei Jeesus sen takia tiennyt kaikkea mitä ihmisessä oli, että Hän oli ihminen, vaan tietenkin siksi, että Hän oli itse Jumala, jolta ei ole mikään salassa.” Jumalan syntyminen ihmiseksi näyttää olevan sinullekin vielä loukkaus, Kosti Vasumäki. Käsittämätön ihmehän se toki onkin.
Martti Pentti. ”Jumalan syntyminen ihmiseksi näyttää olevan sinullekin vielä loukkaus.”
Niinkö? Mielelläni näkisin perustelut tuolle väitteelle. Se mikä näyttää olevan loukkaus tälle ajalle Jumalan synnyttyä ihmiseksi neitseestä näyttää olevan perisynti, jonka osallisuudesta kaikki ihmiset ovat saaneet samalla mitalla. ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” Rutger Bregman mukaanlukien.
”Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa, sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi taivaitten ylitse! Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen. Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle: lampaat ja karjan, ne kaikki, niin myös metsän eläimet, taivaan linnut ja meren kalat ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee.
Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa!”
”Toiset luulivat pitäneensä käskyt, toiset pyysivät Jumalaa olemaan armollinen.” Näen asian hiukan toisin. Fariseus näki syntisyyden toisessa, mutta ei osoittanut armoa. Publikaani tunnusti oman syntisyytensä ja pyysi armoa. Kun ajattelee: ”Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on”, osoittaa helposti etusormellaan muita huomaamatta, että kolme muuta sormea on itseä kohti.
”Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella..”
…ja kuitenkin sinä ihminen söit kielletyn hedelmän ja lankesit paholaisen orjuuteen.
”Kun ajattelee: “Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on”, osoittaa helposti etusormellaan muita huomaamatta, että kolme muuta sormea on itseä kohti.”
Siitä huolimatta Paavali kirjoittaa (Ro3:19-13) ”Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla..”
Raamatussa on paljon tällaisia ’ja kuitenkin…’ paradokseja. Emme saa takertua valintamme mukaan vain toisiin vaihtoehtoihin ja hylätä toiset epäolennaisina. Käsittämättömin ’ja kuitenkin…’ taitaa olla tämä: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi.”
”Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon,” …ja kuitenkin sinä ihminen söit kielletyn hedelmän ja lankesit epäuskoon.
Eihän noista kumpikaan ole epäolennaisia. Me vaan tunnemme itsessämme tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Tuota ”käsittämätöntä” enkelitkin hämmästelivät ”Jaakobin tikapuilla” kulkiessaan ylös ja alas eivätkä ymmärtäneet sitä, miten kaikista ylin voi olla yhtäaikaa kaikista alin.
”Me vaan tunnemme itsessämme tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.” Hyvä niin, mutta miten helposti näemmekään sen vain lähimmäisessä?
Eiköhän epäusko ole ihan jokaiselle kuuluva lankeemukseen kuuluva ominaisuus, vaikka Jumalaan uskoisimmekin.
Onko se joku puolustus, että: ’kun ne kaikki muutkin…’?
Totta kai myös muutkin, kuten minäkin. :))
Syntien anteeksisaamisen tarvetta ei tietenkään ole , jollei sellaista koe. Kokemus syntisyydestä saadaan vain siten, että Jumala itse kohtaa ihmisen ja ihminen oivaltaa siinä oman syntisen asemansa Jumalan edessä. Jolloin Jumalan sana kutsuu ihmistä omistamaan syntien anteeksiantamuksen. Jeesuksen sovitustyön ansioon vedoten. Näin Jumalan sanan on tarkoitus puhutella ihmistä henkilökohtaisesti.
Ongelma tulee vastaan siinä, että hyvin harva lukee Raamattua Jumalan sanana.
Raamattua voi aivan hyvin lukea niinkin, että etsii sieltä vain viisautta , tietoa sekä opetusta hyvään elämään. Jolloin Raamatun teksti ei puhuttele henkilökohtaisella tasolla. Tällöin Raamattua voidaan tutkia ja vaikka opetella ulkoa, mutta siinä ei pyritä ollenkaan kohtaamaan Jumalaa. Pysytään erossa Jumalasta ja Hänen tahdostaan ja säilytetään kuvitelma siitä, että kaikki on ok.
Näen senkin ongelmana, että Raamattua luetaan Jumalan sanana toisille silloinkin, kun sen pitäisi puhutella lukijaa itseään. Tarkoitan lähinnä ’Raamattu lyömäaseena’ -käytäntöä.
Pekka: ”Kokemus syntisyydestä saadaan vain siten, että Jumala itse kohtaa ihmisen ja ihminen oivaltaa siinä oman syntisen asemansa Jumalan edessä.”
No hyvä. Mikäs siinä sitten, ei jumalaa – ei syntisyyttä. Niinhän minä olen aina olettanutkin.
Raamattua voi käyttää ihan mihin tarkoitukseen tahansa. Onhan siinä toista tuhatta sivua ja asiaa paljon. Sieltä kukin voi poimia mieleisensä ja käyttää niin kuin itse tahtoo. Jumalalla on meidän suhteen aivan sama tavoite. Me tuppaamme usein käyttämään Raamattua sellaisiin tarkoituksiin, joihin sitä ei alun perin ole tarkoitettu.
Lyömäaseeksi Raamattu täällä herkästi muuttuu varsinkin silloin, jos lukija kokee sen sellaisena ja siksi tulkitsee sen siksi.
Nettikeskustelussa ei voi yleensä tarkistaa onko lukija tulkinnut oikein. Sitten vastataan keskusteluissa usein pelkkien omien tunnereaktioiden synnyttämien tulkintojen pohjalta. Toki on paljon sitä, että pyritään muita alistamaan Raamatun lauseilla.