Jeesuksen ulkonäkö on meille kummallisen tuttu ja vakiintunut. Vaaleaihoinen, pitkähiuksinen ja parrakas Jeesus tulee meitä vastaan oppikirjoissa, alttaritauluissa ja painokuvissa. Mistä se on peräisin?
Sunnuntain Hesari (13.9.) julkaisi Jeesuksen ulkonäköä pohtivan kolmisivuisen jutun otsikolla Valkoinen valhe. Siinä nousee esille, ettei Jeesuksen ulkonäöstä tiedetä juuri mitään. Sen sijaan nostetaan esille ajanmukaisia ajatuksia Jeesuksen ihonväristä, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Haastateltu tutkija tulkitsee Jeesuksen queer-ihmiseksi.
En ota näihin ajatuksiin kantaa. Sen sijaan pohdin hetken sitä, miksi käsitys Jeesuksen ulkonäöstä on niin vakiintunut. Onko olemassa jokin Jeesusta esittävä ”alkukuva”, joka on ollut taiteilijoiden mallina? Kysymys kanonisesta Kristus-kuvasta askarrutti sekä idän että lännen teologeja ja maalareita.
_ _ _
Idässä syntyi 200-luvulla legenda Kristuksen käsittä tehdystä kuvasta (kreik. akheiropoietos). Legendan mukaan Edessan ruhtinas oli kuoleman sairas. Hän parantui katsomalla liinaa, johon Kristus oli painanut kasvojensa kuvan. Myös läntinen traditio tuntee ajatuksen Kristuksen alkuperäisestä kuvasta (Vera icon), joka on pohjana legendalle Veronican (< Vera icon) hikiliinasta. Tämän legendan mukaan nuori nainen, Veronica nimeltään, pyyhki hikeä Jeesuksen otsalta liinalla, johon ilmestyi kuin ihmeen kautta tämän kuva.
Kristuksen Käsittätehty ikoni. Tämän alkuperäinen malli on Konevitsan ihmeitätekevän Jumalanäidin taustapuolella. Sen on maalannut Tarja Lanu 2008.
Legendat herättävät kysymyksen siitä, onko varhaisina vuosisatoina tunnettu joku tai joitain kuvia, joiden on uskottu syntyneen ihmeenomaisesti Kristuksen kanssa kosketuksissa olleelle kankaalle. Joka tapauksessa ensimmäisten vuosisatojen epäyhtenäiset, allegoriset Jeesus-kuvat vaihtuvat 400-luvulta lähtien yhdenmukaisiksi kuviksi, jotka esittävät tuikeailmeistä ja parrakasta Kristusta. Herää kysymys, onko esimerkiksi Torinon käärinliina tai – mikäli se on keskiaikainen kopio –käärinliinareliikin varhaisempi esikuva ollut kanonisen Kristus-kuvan mallina.
_ _ _
Torinon käärinliinaa (ital. Santa Sindone) säilytetään Torinossa Johannes Kastajan tuomiokirkossa. Kyseessä on 4,3 m pitkä ja 1,1 m leveä pellavakangas, jossa on haalea, seepian värinen negatiivikuva kuolleesta miehestä edestä ja takaa. Miehen ruumiissa on jälkiä erilaisista ruumiinvammoista, jotka ovat syntyneet mm. ruoskimisen sekä ristiinnaulitsemisen seurauksena.
Käärinliinan kuvasta ei ole löydetty väriainetta eikä ääriviivoja. Se on verrattavissa palamisjälkiin paljon käytetyllä, silityslautaa päällystävällä kankaalla. Kyse on yhdestä niistä monista käärinliinareliikeistä, joiden uskotaan verhonneen Kristusta hänen maatessaan haudassa ristiinnaulitsemisensa jälkeen. Torinon käärinliina on merkittävä – paitsi siksi, että monet uskovat sen olevan aito Kristuksen käärinliina – myös siksi, että sen syntyä ei ole voitu todistaa pitävästi tieteen keinoin.
_ _ _
Eri alojen tiedemiehet ovat tutkineet liinaa. Kuva ei ole syntynyt kankaan suoranaisesta kosketuksesta ruumiiseen, vaan matkan päästä. Kuva on ainoastaan kuitujen ulkopinnalla, eikä siinä ole havaittu väriainetta eikä myöskään verta. Liinassa on kuitenkin myös oikeaa, kuivunutta verta. Kuvan muodostumisprosessi on toistanut samalla tavoin ruumiin, hiukset, veren ja jopa elottomat esineet, kuten kolikot silmien päällä. Kaikki näyttää kuvastuneen kankaalle samalla intensiteetillä. Kuvan aiheuttajan täytyi olla voimakas ja lyhytaikainen purkaus, jonkinlainen ydinlämpöreaktio, joka vaikutti sekä ylös- että alaspäin.
Pellavaliina on mineraali- ja siitepölyanalyysien mukaan ollut Juudeassa. Liinassa on siitepölyhiukkasia kasveista, joita kasvaa vain Jordanin laaksoa ympäröivillä suolapitoisilla alueilla. Liinan C14 -analyysin perusteella se olisi keskiaikainen. Sittemmin kävi ilmi, että radiohiilianalyysiin otettu pieni pala kankaasta olikin peräisin käärinliinaan keskiajalla ommellusta paikasta.
_ _ _
Käärinliinan tieteellinen tutkimus alkoi valokuvaaja Seconda Pian vuonna 1898 ottamista valokuvista. Lasinegatiivien kehityksen yhteydessä kuvaajaa hämmästytti käärinliinamiehen selkeä positiivikuva lasilevyllä. Näin kävi ilmi, että epäselvä kuva käärinliinassa oli itse asiassa negatiivikuva. Lasinegatiivien avulla mahdollistui käärinliinan kuvan yksityiskohtien tarkastelu.
Paul Vignonin johtama Sorbonnen yliopiston tiedemiesryhmä tutki ensimmäisiä kuvaaja Seconda Pian vuonna 1898 ottamia valokuvia Torinon käärinliinasta. Vignon ja Judica-Cordiglia vertasivat käärinliinamiehen kasvonpiirteitä 500-luvulta lähtien esiintyviin Kristus-kuviin freskoissa ja mosaiikeissa. Vignon löysi 15 yhtäläisyyttä, joista eräät ovat erityisen huomion arvoisia ja toistuvat edelleen ikonimaalausperinteessä.
Näitä ovat esimerkiksi käärinliinamiehen kohonnut oikea kulmakaari, korostuneet poskipäät, suurentunut vasen sierain, haaroittunut parta, vaakasuora viiva kurkulla, korostuneet pöllömäiset silmät sekä otsalla kaksi oikealle osoittavaa hiuskiehkuraa. Ne olivat tosiasiassa merkkejä miehen kokemasta raa’asta väkivallasta.
”Hiuskiehkurat” otsalla ovat kaksi verinoroa, jotka ovat valuneet sivusuunnassa kivusta rypistyneen otsan juonteissa. Olen harrastanut ikonimaalausta 1970–1980 -luvuilla ja silloin itsekin maalannut Kristusikoneille näitä piirteitä tietämättä niiden alkuperästä.
Vignonin havainnot johtavat kysymään, valmistiko joku taiteilija 400–500 -lukujen vaihteessa käärinliinamiehen kasvoista huolellisen piirroksen, joka oli mallina myöhemmille Kristus-kuville?
_ _ _
Tänä päivänä Torinon käärinliina lienee eri luonnontieteellisin menetelmin kaikkein tutkituin antiikin esine. Tutkimukset ovat nostaneet esille uusia kysymyksiä, mutta myös uusia todisteita siitä, että kangas on ajanlaskun taitteesta ja ollut keväällä 30-luvulla Jerusalemissa. Siihen on syntynyt ruoskitun ja ristiinnaulitun miehen kuva ihmeellisellä tavalla. Suomessa käärinliinan tutkimuksen tuloksia on tuonut julki erityisesti Juha Hiltunen myös Kotimaan sivuilla. Yhä useampi on vakuuttunut siitä, että liina on suora dokumentti Jeesuksen teloituksesta ja ainutkertaisesta ylösnousemisesta, samoin kuin laajeneva universumi todistaa alkuräjähdyksestä luomisen aamuna.
_ _ _
Jeesuksen ulkonäkö on lopulta toissijainen asia hänen merkityksensä rinnalla. Kasvoilla on kuitenkin merkitystä yhteyden syntymiselle. Siksi kristityt ovat etsineet rukouksessa Kristuksen kasvoja.
”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalleen antaa.” (Joh 1:14).
”Jumala, joka sanoi ”tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2 Kor 4:6)
(Olen siteerannut tässä artikkelissa omaa varhaisempaa artikkeliani, jonka olen päivännyt 13.5.1999).
_ _ _
Jälkikirjoitus 15.9.
Abgar-legenda 200-luvulta Jeesuksen kasvojen ihmeenomaisesta kuvasta kankaalla sekä bysanttilainen Kristuksen käsittätehty ikoni esittämässä Jeesuksen kasvoja kankaalla ovat minusta todiste sen puolesta, että jo varhain on tunnettu kangas ja siinä ihmeenomaisesti syntynyt Jeesuksen kasvojen kuva. Tätä on voitu käyttää esikuvana Kristuksen kuville. Onko kyseinen kangas/ käärinliinareliikki juuri Torinon käärinliina vai jokin toinen kangas jää avoimeksi.
Se, tai hän, joka kirjoitti Jeesukselle ihmeteon viisi leipää ja kaksi kalaa, on mitä ilmeisemmin lukenut kertomuksen profeetta Eliasta, joka ruokki suuren joukon, muistaaakseni sata ihmistä, kahdellakymmenenellä leivällä. Hän sai kaksikymmentä leipää ja jakajat ihmettelivat, miten he voivat ruokkia sata ihmistä kahdellakymmenellä leivällä, mutta leipä riitti, ja lause: ”Jäi vielä tähteeksikin,” on sitten siirretty Jeesuksen ihmetekoon: ”Jäi vielä tähteeksikin. ”
Jeesuksen ihmeteossa on toki lukuja on muutettu. leipämäärä putosi viiteen ja väkimäärä kasvoi. Tuo yksi lause kuitenkin paljastaa, että tarina ei ole ihan oma, vaan Elian tarinaa on käytetty mallina, mutta pistetty vähän paremmaksi määrissä.
Ruokinta-ihme on opettamistilanteen vertauskuva:
1) Ruokkiminen = opettamista
2) Leipä = opetuksen sisältö
3) Kala = opettaja
4) Tähteet ovat ymmärtämättä eli vielä sulattamatta jäänyttä oppia.
Nimeä muistamatta kirjoittajasta hän romaanissaan antaa ymmärtää mahdollisuutta jolloin ”kohdatessaan Jeesuksen katseen he antoivat omastaan”.
Näin ruuan riittävyys olisi syntynyt omista, nyt yhteisesti, jaetuksi tulleesta ravinnosta.
Jos haluaa oppia tietämään Torinon käärinliinasta kannattaa lukea Juha Hiltunen kirja. VALOKUVA JEESUKSESTA
Sitä voi tilata ainakin Luther Divarista. Fabianinkatu 13 On aika lähellä kenttäpiispan toimistoa
Niin, kadun toisella puolella.
Tuo Torinon kansainvälisen Sindonologiakeskuksen johtaja professori Bruno BARBERIS. Juha HILTUNEN ja itämaisen kirkkohistorian professori emeritus Jouko Nestori MARTIKAISEN yhteistyö on kyllä hieno ja oppinut kokonaisuus.
Valuneen veren juovat liinassa tuntuvat kertovan siitä, että liinaan kääritty mies on ollut elossa. Verenpaineeton kuollut ei vuoda verta ja Jeesuksen oletetun kuoleman ja liinaan kietomisen välillä ehti kulua siksi paljon aikaa, että veri olisi hyytynyt.
Miksei valunut veri voisi olla paikalleen hyytynyttä verta?
Koska ruumiin voidelleet Arimatialainen ja Nikodeemus eivät olisi jättänet kasvoja pyyhkimättä.
”Miehet (Joosef A ja Nikodemos) ottivat Jeesuksen ruumiin ja kietoivat sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita, niin kuin juutalaisten on tapana tehdä haudatessaan vainajansa.” (Joh 19:32-42). Ovatko kohdassa mainitut tuoksuaineet samoja, kuin edellisessä jakeessa Nikodemoksen tuomiksi mainitut ”sata mittaa mirhan ja aaloen seosta”? Niiden yhteispaino on noin 30 kg. Hartsi ja aaloekasvit on levitetty ruumiin päälle ja vedetty liina kääreeksi. Johannes kuvaa Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja hautaamista yksityiskohtaisemmin kuin synoptikot ja herättää kysymyksen hänen mahdollisista lähteistään.
Vaikea ajatella.että kyse olis eri aineista. Mirha ja aloenmäärä herättää hämmennystä. Mihintarvittiin 30 kiloa,sillä palsamoinnisathan ei olut kyse. Minunkäsitykseni on,että aineet halkuttiin hautaan mukaan, missä niile olisi jatkokäytöä, sillä molempia aineita käytettiin haavahoidoissa. Kalliohauta olis hyvä suojattu hoitopaikka, infektiovapaa ja piilossa. Essealaiset olivat perehtyneet yrttihoitoihin. Heillä oli ryhmäkin jonka jäseniä kutsuttiin therapeuteiksi. Myös nimi essenes saatta tulla sansta asija = parantaa. Roomalainenn lääkäri Pedanius Dioscrorides (c 75 eKr.) suositttelee aloeta haavoihin ja ihosairauksiin.. Aleksanteri Suuren mentori, Aristoteles, suostutteli hänet valloitta-maan Socotra saaren ja korjaamaan sen aloe-sadon haavoittuneitten sotilaittensa hoitoon.. Mielenkiintoisesti keskiaikainen lähi-idän klassinen Avicennan lääketieteen op-pikirja Canon of Medicine kutsuu mainittua voidetta Marhami Isa:ksi . Nämä kasvit, erityisesti aloe, ovat olleet siis lääkkeitä ja niitä käytetty mm. haavoihin. Aloeta käytettiin näin monissa vanhoissa kulttuureissa ja vielä nykyäänkin sillä hoidetaan avohaavoja, erityisesti palovammoja, jollaisia ruoskanhaavatkin osittain ovat.
Vainajaahan ei vielä pesty eikä voideltu, koska oli pääsiäisen valmistuspäivän ilta ja sapatti juuri alkamassa. Sen takiahan naiset saapuivat sapatin jälkeen anivarhain haudalle, että he voisivat pestä ja voidella Jeesuksen ruumiin, koska se oli jäänyt tekemättä perjantaina.
Kyllä voitelua (UTN) oli jo tehty ja tuskinpa liinaa olisi verisen kehon päälle ilman edes kasvojen pyyhkimistä levitetty. Muutenhan Torinon liinakin pitäisi olla paljon likaisempi. Evankeliumit korostavat että Jeesus käärittiin puhtaasen liinavaatteeseen.
Pekka Särkiö,
Torinon käärinliina on puhtaasti Roomalaiskatolisen kirkon (RKK) juttu. Se on yhtä tutkittu kuin on Paavalin ja Pietarin luiden aitous, jotka löydettiin Roomasta. Tämän on vahvistanut paavi. Käärinliina on vain RKK:n tukima, jonka autentisuutta on voimakkaasti tukenut Juha Hiltunen. Kun julkisesti Hiltusen kanssa keskustelin hänen raamatullisesta perusristiriidasta, koskien toista käskyä, niin hän toi siihen vastaukseksi oman uskoontulonsa Torinon liinan vaikutuksesta. Hänellä oli yhtä paljon erilaisia otteita tutkijoista, kuin sinulla, Pekka, on tässä alustuksessa esitettynä.
Nk. tieteellisiä ristiriitaisia kantoja esitetään ja niihin miellytään, mutta ketään ei miellytä Toinen Käsky:
”Älä tee itsellesi mitään kuvaa …”
Toinen käsky on poistettu ja prosessin alotti Augustinus ja Luther jatkoi yhtä merkittävällä panostuksella katekismuksessaan.
RKK julkaisi Raamatunkäännöksen Vatikaani2:n jälkeen, 1968. Tämä Raamattu on ensin italiaksi ja sitten käännetty myös englanniksi. Sen marginaalissa on RKK:n tulkinta mm. miksi toinen käsky on poistettu, koskien 2. Moos. 20:
3-5. ”Tässä on yksijumalaisuuden ehdottomuus painotettu, eli yhden ainoan, tosi Jumalan palvonta ja suorastaan viha epäjumalanpalvelua kohtaan, jollaiselle hebrealainen kansa oli hyvin altis ja taipuvainen: tästä syystä tämä kieltää heitä tekemästä itselleen patsaita ja kuvia.
Tänään, kun tätä vaaraa ei enää ole, ne ovat sallittuja, koska ne muodostavat hyvän avun ulkoiselle palvonnalle. Ne auttavat meitä muistamaan todellisia Jumalan palvelijoita ja ne kutsuvat jälittelemään heidän hyveitään.”
Eli raamatullinen este on poistettu jo hyvissä ajoin. Nyt tällä ”tieteellisellä” tutkimisella liitetään muitakin palvomaan kuvaa, jonka aitous on ikäänkuin koko ajan työn alla. Kaikki virallinen on suoraan tai taustoiltaan RKK:n kannattelemaa ja ohjaamaa.
Luther ottaa kantaa kuvakieltoon toteamalla, että Jumala teki itsestään kuvan lähettäessään Poikansa maailmaan ja että varsinaiset epäjumalat ovat muunlaisia, kuten mammonan palvonta ja ihmisen korottaminen. Luther päätyikin maltillisempaan linjaan kuin kuvainraastajat, jotka tuhosivat kirkoista maalaukset ja veistokset.
Mitä tulee Torinon käärinliinaan, se ei ole yksin katolisen kirkon esillä pitämä asia. Olen nähnyt liinan korkealaatuisen, modernin kopion Aleksanteri Syväriläisen luostarissa lähellä Aunusta (Olonets) sekä Jeesuksen temppeliin tuomisen luostarissa Moskovassa.
Pekka S..
Mielestäni Lutherin kantaa ei tee oikeaksi toteamalla se Lutherin kannaksi. Vaikka olisi kuinka pitkä ja mielenkiitoinen kertomus, niin sen oikeellisuus on sovittava ”Testityötkalun” eli mitä Kirjoitukset, Raamattu asiasta sanoo. Raamatun sanominen alkaa valitun kansan matkalla luvattuun maahan. Sitten voidaan ottaa lukuisat toisen käskyn rikkomukset ja toistuvat Jumalanmuistutukset, että kuvien palvonta on tuhon tie, niinkuin se aina olikin. Kuitenkin kaiken tämän jälkeen en pidä edes asiallisena esittää Lutherin ’oivallusta’, eli kirkon itseymmärrystä, mikä sekin jo käsitteenä on kaikin tavoin virheellinen. – En usko, että nk. ”kuvainraastajat” olisivat olleet vastustettavia ilmiöita tällä Lutherin lausumalla, koskien Jeesusta ihmiseksi syntyneenä.
Kaikki tutkijat, järjestöt ja tutkimukset johtavat RKK:n itseymmärryksen suojiin. Ne on pyritty tekemään ei-katolisten lähestyttäviksi. Mielestäni asian voi käydä läpi jokaisen henkilön, järjestön ja niissä mukana olevien ihmisten taustoilla. Paljon kannatusta ja sponsorointia, suorastaan, on esimerkiksi evlut ja anglikaani-kirkoilla. Torinossa on käynyt villejä helluntailiikkeitten edustajia ja tehneet sieltä ohjelmia ja levittäneet käsitystä, että liinan säilytyspaikassa on ’pyhän tuntu’.
Itseasiassa nämä protestanttis-ekumreniset kannattajat ja heidän raporttinsa Torinon käynnistään aiheutti minun haluni selvittää taustat. Taustat ovat niinkuin sanoin, eli RKK on ’jutun’ voimavaikuttaja.
Kyllä Suomen evlut piispojakin on antanut täyden tai osittaisen ’siunauksensa’ tämän toisen käskyn rikkomiselle, johon käsitykseen heitä on auttanut mahdollisuus viettää ja tutkia Vatikaanissa RKK:n syvällistä sanomaa. Käytän sanaa ”syvällisyys”, koska se toistuu yleensä RKK myötäilevissä mielipiteissä.
Nuo kopiot ovat olleet laajalti näytillä ja nähtävissä ympäri Eurooppaa, kuin myös ’korkealaatuiset’ tietokoneen tuottamat virtuaali-liinat. Kyllä idän katolisuus on suopea tällekin läntisen katolisuuden voimaannuttamalle reliikille.
”Todellinen kuva vai valkoinen valhe?” Keskustelu on kääntynyt Mandylionin / Torinon käärinliinan aitouteen. Sillä ei ole otsikon kannalta merkitystä. Perinne Jeesuksen kuvaamisessa on kuitenkin lähtenyt ’käsittätehdystä kuvasta’. Sen tutkiminen, miten kuvan ihon, hiusten ja silmien väri on missäkin päin maailmaa ja minäkin aikakautena muuttunut olisi mielenkiintoinen sekä taidehistorian että teologian aiheena.
Lieneekö ainoa kuvaus Jeeuksesta kuvataiteen ulkopuolelta Puplius Lentulukselta: tämä roomalainen tuomari kuvaa Jeesusta näin:
“Hänellä oli pähkinänruskeat hiukset, jotka olivat tasaiset korvien kohdalla muodostaen pehmeitä kiharoita ja ulottuen olkapäille saakka runsaine suortuvineen. Hänellä oli jakaus keskellä päätä, mikä oli muodissa Nasaretilaisten keskuudessa. Hänellä oli sileä, tasainen otsa sekä punertavat kasvot ilman ryppyjä tai läikkiä. Nenä ja suu olivat virheettömät. Hänellä oli täyteläinen, runsaskasvuinen parta, joka oli samaa sävyä kuin hänen hiuksensa ja siinä oli jakaus keskellä päätä. Hänellä oli siniharmaat silmät, jotka olivat epätavallisen ilmeikkäät. Hän oli pituudeltaan keskitasoa, 15,5 nyrkkiä pitkä. Hän oli iloinen omalla vakavalla tavallaan. Joskus hän nyyhkytti, mutta kukaan ei ollut koskaan nähnyt hänen nauravan.”
Jakaus päässä viittaa nasiireihin. Jeesus ei ollut siis Nasaretista vaan hän oli nazoraios eli nasiiri, Jumalalle erotettu ‘vesa’ (nezer) Nazoraios saa kreikan gematriassa lukuarvon 222 ja 4 x 222=888 eli nimen Iesous lukuarvo!
Kiinnostava kuvaus Jeesuksesta. Mikä on Seppo sen lähde?
Puplius Lentuluksen kirjeet, alkuperäisiä ei ole, on hieman erilaisia versioita. Aitous on tietysti kyseenalaistettu, Kuukkeli kujerta avun:
https://en.wikipedia.org/wiki/Letter_of_Lentulus
Torinon käärinliinankin tapauksessa totuus on paljon tarua tylsempi. Tieteellisessä mielessä homma kaluttiin loppuun jo kauan sitten, mutta tulos oli monen hartaan harrastajan mielestä huono.
Liinaharrastelu on mainio esimerkki siitä, että korkea koulutus- ja sivistystaso eivät rokota kaikkia huuhaata vastaan. Kenttäpiispalla saattoi toki olla kieli poskessa liinasta kirjoittaessaan, mutta ilmeisesti esim. Hiltunen on ihan tosissaan.
Olen miettinyt motiiveja omituiselle pyhäinjäännösbisnekselle. Yksi ilmeinen motiivi on edellisessä lauseessa, mutta varmasti on paljon ihmisiä, jotka eivät hyödy puuhasta taloudellisesti.
Uskon vahvistamisesta siinä lienee kyse. Joillekin kristinuskon tarina ei ilmeisesti sellaisenaan riitä, vaan tueksi tarvitaan kättä pitempää. Kun tieteestä ei oikeasti löydy uskolle tukea, ollaan valmiita todella mielikuvituksellisiin kehitelmiin, jotta oma usko voidaan perustella ”tieteellisesti”.
Oikein huvittaa nuo väitteet ettei uskolle löydy tukea muuten. Eihän siihen tarvita muuta kuin silmien avaamista. Jos on valveilla ja pitää silmiä auki, niin uskolle löytyy tukea hyvinkin paljon. Nukkuva ei tietenkään voi nähdä, muuta kuin unia.
Minustakin tuntuu luontevalta, ettei uskolle tarvitse rakentaa pohjaa selvästi valheellisilla keinoilla, usein ihan tietoisilla huijauksilla. Johonkin tarpeeseen pyhäinjäännöstehtailu kuitenkin vastaa. Jos näitä ihme-esineitä ei tarvita uskon vahvistamiseen, mihin sitten?
Blogini varsinainen lähtökohta oli pohtia jo 1500 vuotta sitten vakiintuneen käsityksen Jeesuksen ulkonäöstä alkuperää ja yhteyttä Abgar/Mandylion/Veronica -legendoihin. Intressini on tiedollinen.
On muuten huomattava, ettei tuo kuva Jeesuksesta ollut leimallisesti eurooppalainen valkoihoinen, vaan ennemminkin vastaa käsitystä Välimeren ihmisestä Etelä-Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän leikkauspisteessä: tumman oliivinruskea iho, tummanruskeat, mantelin muotoiset silmät, pitkä kaareva nenän kaari ja suipot sieraimet, tummanruskeat, aaltoilevat hiukset ja parta. Ikonimaalauksessa muuten ei tavoitella luonnonmukaisuutta vaan sen yläpuolella olevaa tyypillisyyttä.
Hesarin jutun viittaukset alttaritauluihin edustivat 1800-luvun romantiikkaa tai realismia (Kristus ja Mataleena), joiden kauneus-ja kulttuuri-ihanteet ovat muokanneet varhaista Jeesus-kuvaa.
Nykyiset kysymykset, jotka keskittyvät Jeesus-kuvien ihonväriin sukupuoleen tai seksuaalisuuteen ovat sidoksissa ajankohtaiseen identiteettipolitiikkaan.
’Ajankohtainen identiteettipolitiikka’ sikseen. Jeesuksen kuvaaminen ulkonäöltään eurooppalaisena on vanha ongelma ja vaivannut kristillistä lähetystyötä pitkään. Sen vastapainoksi on toki syntynyt eri puolilla kristillistä taidetta, jossa Hänet kuvataan milloin kiinalaisen filosofin, intialaisen gurun, irokeesisoturin, polyneesialaisen päällikön tai muun vastaavan näköisenä. https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn%3AANd9GcQBYvlXlZZtMNjT6BuYyle6ZYvTQuqvWcY6fg&usqp=CAU
Kristinuskon enkulturaatio, evankeliumin ilmaiseminen paikallisen kulttuurin muotojen kautta on tärkeä osa lähetystyötä mahdollistaessaan samaistumisen evankeliumin kertomuksiin ja sanoman vastaanottamisen.
Eikö Jeesuksen esittäminen Pohjois-Euroopassa vaaleaihoisena ole ollut juuri tätä enkulturaatiota? Virhe on tapahtunut siinä vaiheessa, kun Jeesus on esitetty valkoihoisena lähetyskentillä. Sikäläiset taiteilijat ovat kuitenkin tunnistaneet ongelman ja kuvanneet Jeesuksen oman kulttuurinsa kuvaston kautta paremmin omaksuttavaksi.
Nykyinen monikulttuurinen konteksti tuo oman hankaluutensa Jeesuksen ja laajemmin kristinuskon esittämiseen; kuinka valita kultuurinen ilmaisu, ettei se toiseuta?
Liiaksi kulttuuriin sidottu Kristus muuttuu lopulta ihmisten toiveiden peiliksi ja silloin evankeliumilta riisutaan sen muutosvoima. Siksi Kristuksen olisi oltava riittävässä määrin kulttuurin yläpuolella, toisen todellisuuden eli Jumalan valtakunnan edustaja. (H. Richard Niebuhr, Christ and Culture 1952).