Kirkollinen antisemitismi oli Suomessa huomattavan yleistä itsenäistymisen aikoihin

Terveiset Aholansaaren teologiakokouksesta! Koronan vuoksi koolla on piskuinen joukko, mutta esitelmät ovat tuttuun tapaan antoisia. Tänä aamuna kuulimme Helsingin yliopiston tutkijan Paavo Ahosen esitelmän aiheesta Antisemitismi ja Suomen kirkko: Mikä sadassa vuodessa on muuttunut? Ahonen on tutkinut aihetta muun muassa vuonna 2017 ilmestyneessä väitöskirjassaan.

Väitöstutkimusta tehdessä Ahoselle selvisi, että antisemitismi oli Suomen kirkossa vuosina 1917-1933 huomattavasti yleisempää kuin aiemmin on tiedetty. Esimerkiksi viisi kuudesta hänen tutkimastaan piispasta esitti jossain uransa vaiheessa juutalaisvastaisia ajatuksia. Sata vuotta sitten juutalaisia pidettiin yleisesti sokeana kirouksen kansana, joka on tuomittu vaeltamaan kodittomana maailmassa, kunnes se löytää Jeesuksen.

Antisemitismin juuret ovat syvästi kristinuskon synnyssä. Samoin kuin jotkut nykyiset yhteisöt tekevät pesäeroa valtakirkon johdon vääriin näkemyksiin, tekivät Uuden testamentin juutalaiset kirjoittajat pesäeroa silloiseen valtavirtajuutalaisuuteen eli farisealaisuuteen. Niinpä juutalaisuus esitetään Uudessa testamentissa varsin negatiivisessa valossa: harhaan menneenä lakiuskonnollisuutena, jonka edustajat tappoivat Jeesuksen. Ahonen painotti, että väite juutalaisista Jeesuksen tappajina on epähistoriallinen. Roomalaiset teloittivat Jeesuksen, toki juutalaisten ylipappien myötävaikutuksella. Syyllisyys Jeesuksen kuolemasta kuitenkin langetti jo varhaisten kristittyjen mielissä kirouksen juutalaisen kansan päälle. Keskiajalla syntyi vielä tästä ajatuksesta järkyttävällä tavalla ”jalostunut” muoto, jonka mukaan juutalaiset koituvat kiroukseksi myös muille kansoille. Tämä näkyi vielä 1800-luvullakin niin, että monien mielestä juutalaisille ei pitänyt myöntää kansalaisoikeuksia, koska he olivat muka uhka ja kirous kunkin maan kansalaisille.

Koska vihaa ei pidetty kristityille sopivana, syntyi 1870-luvun Saksassa käsite antisemitismi kuvastamaan juutalaisvastaisuutta. Viha siis naamioitiin ”juutalaiskriittisyydeksi”. Ei tarvitse kovin villiä mielikuvitusta, jos on havaitsevinaan nykyaikaisessa maahanmuuttokriittisyydessä jotakin samaa. Viha naamioidaan ismiksi ja kritiikiksi. Toki rinnastus ei ole täysin oikeutettu, koska maahanmuuttoon liittyvät todellisetkin ongelmat ovat nykymaailmassa moniulotteiset, kun taas juutalaisviha tuntui kumpuavan pelkästään uskonnollisviritteisten luulojen pohjalta. Yhtä kaikki, antisemiitit alkoivat vastustaa juutalaisten taloudellista ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, eikä kyseessä olleet vain juutalaisvastaiset teot vaan kokonaisvaltainen käsitys, jossa yksi vaikeasti määritelmävissä oleva kansa leimattiin kaiken pahan alkulähteeksi ja johon kohdistetut puheet maailmanlaajuisesta salaliitosta saivat selittää vallankumousten ja sittemmin ensimmäisen maailmansodan aikaansaamaa kaoottista maailmantilannetta.

Paavo Ahosen mukaan Suomessa on ollut kolme merkittävää juutalaisvastaisuuden jaksoa. Niistä ensimmäinen sijoittuu 1880-90 -luvuille, jolloin juutalaisten kansalaisoikeuksiin liittyvä keskustelu sai vahvan antisemitistisiä sävyjä. Toinen ja rajuin jakso sijoittuu Suomen ensimmäisiin itsenäisiin vuosiin. Juutalaisten syyksi pantiin pahimmillaan niin kaoottinen maailmatilanne, sisällissota kuin kommunismin uhkakin, ja kansainvälinen propaganda väitti kaikkien johtavien bolsevikkien olevan juutalaisia. Kolmas jakso ajoittui 1930-luvun alkuun ja oikeistoradikalismiin. Silloin juutalaisia vieroksuttiin osana antikristillisyyden vastaista kampanjaa.

Monet suomalaiset papit syyttivät Ahosen mukaan juutalaisia kolmella perusteella. Uskonnollisesti heitä syytettiin Uuden testamentin ja Lutherin jalanjäljissä ulkokultaisuudesta, farisealaisuudesta ja Kristuksen vihaamisesta sekä vastuutettiin Jeesuksen kuolemasta. Kansallisesti papit väittivät juutalaisten aiheuttavan Suomelle taloudellista, siveellistä ja poliittista uhkaa. Siveellinen uhka liittyi siihen, että joidenkin juutalaisten tiedettiin kannattavan liberalismia. Kansainvälisesti jotkut suomalaisetkin papit yhtyivät käsitykseen, jonka mukaan juutalaisten kielteinen vaikutusvalta maailmassa lisääntyi jatkuvasti taloudellisen, lulttuurisen ja tieteellisen vallan sekä lehdistön hallinnassapitämisen kautta.

Suomalaisessa kirkollisessa antisemitismissä oli Ahosen mukaan tiettyjä erityispiirteitä. Yksi niistä oli se, että rotuoppi ei koskaan oikein rantautunut Suomeen eikä rotu ollut pappien tai piispojen puheenvuoroissa mitenkään keskeinen käsite. Toinen erityispiirre oli se, että uskonnolliset ja maalliset juutalaisvastaiset syytökset muodostivat suomalaispappien ajattelussa eräänlaisen antisemiittisen kokonaisnäkemyksen historiasta. Kolmas erityispiirre oli, että suora antisemiittinen puhe herätti Suomessa jyrkkääkin vastustusta (esimerkiksi Sauvon kirkkoherra, rovasti ja valtiopäivämies J. W. Wartiainen kirjoitti suoraan, että juutalaiset ovat hylänneet Jumalan lain ja vihaavat Kristusta, ja hänen kirjoituksiinsa suhtauduttiin kriittisesti) mutta epäsuoremmin ilmaistu jyrkkäkin juutalaisvastaisuus oli hyvin yleistä 1900-luvun alkupuoliskon papiston keskuudessa. Maltillisesta ja suositusta antisemitismistä Ahonen otti esimerkiksi Erkki Kailan (1867-1944) kirjoitukset. Hän oli kirkkoherra, kansaedustaja ja Viipurin piispa sekä monin tavoin lukenut mies. Hän teki lähdeaineistoihin perustuvaa analyysiä juutalaisten mahdollisesta salaliitosta Venäjällä ja perusti 150 henkilöä käsittävän juutalaiskortiston, jonka avulla tutki juutalaisten vaikutusta maailmanhistoriassa. Hänen mukaansa juutalaisuus heikensi kansallistuntoa ja antoi sivistykselle maallisen, hengettömän suunnan. Ennen kuolemaansa Kaila muutti ajatteluaan ja alkoi vastustaa 1930-luvun antisemitismiä.

Monissa kristillisissä piireissä niin kutsuttu korvausteologia eli supersessionismi sai laajaa suosiota. Sen mukaan juutalaiset menettivät täysin asemansa Jumalan valittuna kansana hylättyään ja murhattuaan Jeesuksen. Juutalaisia koskeneet Vanhan testamentin lupaukset koskevat tämän vuoksi vastedes vain kristittyjä. Juutalaisia nimitettiin ’lihan Israeliksi’ ja kristittyjä ’hengen Israeliksi’ tai ’tosi Israeliksi’. Osa kristillisistä kirkoista, kuten katolinen kirkko, on 1960-luvulta alkaen irtisanoutunut tästä teologiasta.

Vuonna 2000 kirkolliskokoukselle tehtiin esitys, jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulisi perustaa työryhmä, jossa laadittaisiin julkilausuma, jossa irtisanouduttaisiin täysin Lutherin juutalaisvastaisista ajatuksista ja kaikesta antisemitismistä. Ahosen mukaan idea ja keskustelu kuitenkin kuihtui ja vesittyi varsin nopeasti.

Nykyisin antisionismi on Ahosen mukaan osin omaksunut Suomessa antisemitismin perinnön ja antisionistien keskuudessa ovat jälleen nousseet esiin ikivanhat salaliittoteoriat juutalaisten maailmanvallasta.  Lisäksi islamin mukana Suomeen on tullut uutta juutalaisvastaisuutta. Ahosen mielestä maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksessa pitäisi erikseen huomioida antisemitismi ja avata siihen liittyviä kysymyksiä ja suomalaisen yhteiskunnan nykyistä linjaa suhteessa tähän ilmiöön.

Hengellisten tarinoiden valta on äärimmäisen vahva, hyvässä ja pahassa. Henkilökohtaisesti minua järkyttää, että yhä tänäänkin jotkut vielä kehtaavat levittää ikivanhaa juutalaisvastaista propagandaa ja se uppoaa joihinkin täydesti. Minkään ihmisryhmän demonisoimista ei voi koskaan hyväksyä. Olisi tärkeää pitää tiukasti erillään esimerkiksi keskustelu nykypolitiikasta ja toisaalta nykyisen länsimaisen ihmisoikeusnäkemyksen mukaan aivan sairaat ja perusteettomat oletukset jonkun ihmisryhmän demonisuudesta.  Erilaisten valtioiden politiikkaa ja johtajien toimia pitää voida aina arvioida kriittisesti, mutta näihin arvioihin ei pidä sotkea puolin eikä toisin vanhoja myyttejä joilla jotkut ihmisryhmät lähtökohtaisesti demonisoidaan.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kyllä, 1870.tä luvulta alkaen en ole huomannut asiassa kohdennettua vastaisuutta työväestössä, teollisuuden palveluksessa olevien osalla, kuin maallisten talollisten toiminnassa aina 1896.sta alkaneeseen työväenliikkeen nousuun siitä aina vuoteen 1912.sta asti jolloin synnytettiin SAJ.

    Saatto olla myöhemminki mutta kuka nyt kaikkia muistaa.

    Näin politikointi intohimoissa kuului säätyasiaan porvareissa, muussa herrainjoukossa, osiin papeista, ja jäljelle jääneille muista eduista nauttiville ymmärtämättömlle.

    Ollaanko nyt kummemmassa asennossa en tiedä.

    Saksassa ed.main. suku oli lliiketoimissaan hyvä ja voiko siittä moittia, kun pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, ja odottamisen kärsivällisyyttä vaadittiin. Tämähän oli tuttua opetuksessa.

    • Yhdenlaista antisemitismiä on 1890.tä luvun loppupuolelta kirjaimiin laitettu papin puhe jossa tämä moitti vakavasti pukeutumisesta Herrain vaatteisiin työläisen asennossa.

      Työläisen piti muistaa asemansa eikä koreilulla asialliseen vaatteen pitämiseen pitänyt lähteä.

      Nythän valtaapitävät pitävät työläistä ”kuninkaan” veroisena jonka kulutuskäyttäyttäytyminen on suoraan verrannollinen poliittisten intohimojen mukanaan tuomiin kannatuskäyriin kunkin totuudenpuhujan katsomisessa.

  2. Valitettavasti papiston antisemitismin juuret menevät (ainakin) 1800-luvulle. Wartiainen oli noilla linjoilla jo 1880-luvulla postillassa Vartijanääniä Suomen Sionista julkaistussa saarnassa. Toinen, hiukan yllättävä henkilö tässä yhteydessä oli Evankeliumiyhdistyksen vahva mies Johannes Bäck. Hän julkaisi mm. lyhytaikaiseksi jääneessä lehdessään Mellersta Österbotten ivallisia ja juutalaisvastaisia stereotypioita sisältäneitä artikkeleita 1880-luvun alkupuolella. Tämä ei estänyt Bäckiä arvostamasta erittäin korkealle nykyään unohdettua juutalaiskristittyä teologia Fr. A. Philippiä ja pitämästä häntä esikuvallisen ankarana luterilaisena. Bäckin kristillinen antisemitismi (mielestäni oikeastaan juutalaisvastaisuus) oli sikäli merkillistä, että kaikki juutalaisiin liitetyt meidän silmissämme leimaavat stereotypiat katosivat näköjään kuin tuhka tuuleen, kun juutalaiset kääntyivät kristityiksi. Meille on taitolaji tasapainoilla antisemitismin ja kristillisen sionismin välillä samalla Kristusta julistaen sekä puolueettomasti Lähi-idän konfliktin osapuoliin suhtautuen.

  3. Juutalaisten syyttäminen milloin mistäkin asiasta on ikivanha juttu. Suojeluskuntien Hakkapeliitta-lehdessä (1930-luvulla) heitä syytettiin mm. sotien aiheuttamisesta.

    Demonisoiminen ilmeisesti kuuluu kristinuskoon. Kohde vain vaihtuu. Normista poikkeavan seksuaali-identiteetin edustajia demonisoidaan vieläkin. Ja naisiahan on demonisoitu alusta (Eeva) lähtien. Kiusa ja kiusaus miehille ! Omat synnit on helppo kasata muiden niskaan.

    • Charlotta L,

      Ei naista ”demonisoida” sen enempää kuin miestäkään

      ’Mies vastasi: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin”.’
      (1. Moos 3:12)

      ”Mies” aloitti tässä paljon toistetun käyttäytymismallin:

      (1) Syyttää Jumalaa ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, …”

      ja

      (2) vaimoaan ”…antoi minulle siitä puusta, ja minä söin”

      mutta pitää itseään viattomana. Minusta ”miehestä” ei anneta tässä kovin hääviä vaikutelmaa: vastuunpakoilija ja muiden syyttelijä kun on itse tehnyt virheen.

  4. Emilia K,

    Mielenkiintoisia faktoja.

    Pyhä apostoli Paavali kirjoitti:

    ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room. 2:28-29)

    Me kristityt olemme siis juutalaisia sanan todellisessa merkityksessä. Joten kristittyjen ”juutalaisviha” tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Kirkko (ortodoksinen) pitää pyhinä monia ennen Jeesusta elänyttä juutalaista kuten Moosesta ja Eliasta ja muita profeettoja. Tuntuu, että varsinkin monet protestanttiset ryhmät eivät miellä itseään juutalaisiksi, mikä osoittaa että teologian ja kirjoitusten tuntemusta olisi syytä syventää.

    Mikäli juutalaisilla tarkoitetaan kansanryhmää, joka on pitäytynyt tietyissä tavoissa parin tuhannen vuoden ajan, ei heitä tietystikään saa vihata tai vainota sen enempää kuin mitään muutakaan ryhmää. Tähän ovat valitettavasti syyllistyneet monet kristityt, myös ortodoksiset. Usein juutalaisiksi nimetty ryhmä ei edusta uskontoa vaan ennemminkin elämäntapaa ja perinteitä. Esim. erään tutkimuksen mukaan 22% juutalaisista ilmoittaa että heillä ei ole uskontoa (https://www.pewforum.org/2013/10/01/jewish-american-beliefs-attitudes-culture-survey/).

    • Juutalaisuus on enemmän kuin uskonto. Se on liitto (brit) Jumalan kanssa. Liittoa ei voi purkaa. Juutalaisista vanhemmista syntynyt lapsi pysyy aina sidottuna liittoon, aivan samoin kuin hän on aina vanhempiensa lapsi. Jopa sellainen juutalainen, joka kieltää uskontonsa ja kuulumisensa siihen, on tästä huolimatta juutalainen ja pysyy sellaisena. Hän voi valintansa mukaan olla uskollinen liitolle tai kieltää sen, mutta pysyy juutalaisena.

      Tästä syystä kristitty ei voi olla juutalainen. Sanokoon UT mitä tahansa.

  5. ”Juutalaiset ovat hyljänneet Jumalan lain. ”

    Tämä on sikäli omituinen väite, kun sen tekee kristillinen henkilö joka itse on hyljännyt sekä sapatin, että ympärileikkauksen, ruokasäädökset ja puhtaussäädökset, kuten myös muut Tooran lait ja juutalaiset juhla-ajat. Mutta juutalaiset eivät ole hyljänneet.

    Paitsi ne kymmenen käskyä, joita ei pidetä juutalaisina vaan kristillisinä, Jeesuksen oppina, koska ensimmäinen käsky on muutettu.

    Kirkkovallan aikana Euroopassa laadittiin juutalaisvastainen lainsääntö, heiltä kiellettiin kaikkien ammattien harjoittaminen ja avioituminen kristityn kanssa rangaistuksen uhalla. Heidät suljettiin Gettoihin.
    Tarkoitus oli tehdä juutalaisita todistajakansa. Heidän piti elää köyhyydessä ja kurjuudessa, tällä heidän piti todistaa, että Jumala on heidät hyljännyt ja kristinusko on oikea uskonto.

    Ei näistä kukaan tiedä, eikä niitä voi muistaa, ellei ole lukenut, historia niistä kertoo, mutta se ei ole kirkkohistoria, kirkkohisoria kertoo vain pyhistä miehistä, joiden synnit on sovitettu.

  6. Tällä kertaa en ymmärrä mitä tällä blogilla tahdotaan sanoa? Eihän tämä, että papistossa on ollut antisemitismiä ennen sotia, ole mikään uutinen. Ihmetelläänkö sitä että miten paipt, hyvinä kristittyinä, voivat olla antisemitismin myrkytämiä? Heitä oli niitä ,mutta mahdollisesti vielä useampi oli nationalismin ja jopa fasistisen yhteiskuntasuuntauksen kannattaja.

    Pappeus ei tee ihmisistä liberaaleja humanisteja, ihmisten välisen tasaarvoisuuden kannattajia tai suvaitsevaisia eri poikkeavia väghemmistöjä kohtaan. Että sellaisia löytyy nykyaikana, on samanlainen ”ajanhengen” evolution tulosta ,kun antisemitismi ennen sotia. Jollakin vahvalla ideologisella suuntauksella on samanlainen kyky herättää ihailua ja samaistumista kun valovoimaiset johtajapersoonallisuudetkin.

    Juuri nyt uusnationalismi sokaisee huomattavaa osaa kansakunnasta kun luullan , että sellainen asenne voi pelastaa kansakunnan kaiken vieraan vaikutuksen (lue :islamin) vahingollisesta vaikutuksesta kansalliseen identiteettin nähden.

    sivumennen: Kun kristityt varastivat itselleen jumalan valittuna kansana olemisen gloorian, niin samalla he hankkivat itselleen varkaan syyllisyydentunnon . Syyttämällä juutalaisia , kristityt ovat yrittäneet uskotella itselleen että tuo uustulkinta on ihan oikein ja juutalaisia on rankaistava heidän pahoista teoistaan, joten oma syyllisyys häviäisi.

    • Voisiko Markku Hirn syventää kirjoittamaansa missä syyllisyydentunto tavallisissa ihmisissä ilman agitaatiota, konformointia, ilman totalisatoorista ohjausta vaikuttajissa saisi suuren, ja usein heikoin tiedon varustetun, kansanosan jolti yhtenä rintamana nousemaan ymmärryksessään katsomaan historiassamme esim. Juutalaista kansanosaa.

      Syyyllisyydentunnot enemmän tekevät Ihmisen hitaammaksi, varovaisemmaksi, ja uutta näkemisen mahdollisuutta odottavaksi kuin katsovaksi.

    • Nykyaika asettaa kyvyillemme kyllä haasteita. Näin someajan Ihminen ei uusissa haasteissa ehdi katsoa ja harkita kun on jo mukana jos minkinmoisten intohimojen kannattajana.

      Näin elämme haastavia aikoja.

    • Markku H,

      Kirjoitit ”Pappeus ei tee ihmisistä liberaaleja humanisteja..”.

      Sanoisin tähän että hyvä näin.

      ”Liberalismi” ja ”humanismi” ovat vain sisäsiistejä nimityksiä niiden perustana olevalla aatteelle eli nihilismille. Nihilismi ei tunne mitään totuutta, ja julistaa kaiken tarkoituksettomaksi ja suhteelliseksi.

      Mm. Lenin ja Mao olivat historian tunnettuja ”humanisteja”, he uskoivat ihmisen kaikkivaltaan. Kauhistuttavan raaka brittien imperiumi on taas malliesimerkki ”liberalismista”, nimittäin sen perusmuodosta eli taloudellisesta liberalismista. ”Liberaali” britti-imperiumi ja sen perillinen ”liberaali” ja ”humanistinen” Yhdysvallat ovat tuhonneet moni kansoja tieltään toteuttaessaan omaa vapauttaan: tehdä rahaa kaikin keinoin.

    • Markku H,

      Kirjoitit ”Kun kristityt varastivat itselleen jumalan valittuna kansana olemisen gloorian, …”.

      Eivät kristityt ole varastaneet mitään, Jumala otti heidät kansakseen kun perusti Kirkon ensimmäisenä helluntaina. Kaikki kristityt liitetään kirkkoon, kukaan ei ole syntyperänsä perusteella kristitty, näin ei enää tehdä eroa syntyperän mukaan.

      Tuo mainitsemasi ”glooria” on peruslaadultaan osallisuutta Kristuksesta, myös hänen kärsimyksestään, jota etenkin nykyään riittää ympäri maailman.

  7. Markku Hirn. Suomalaisessa (kirkko)historian tutkimuksessa on esitetty näkemyksiä ennen Paavo Ahosta, joiden mukaan juutalaisviha oli Suomessa hyvin marginaalinen ilmiö. Tämän vääristymän Ahonen on onnistunut korjaamaan. Nationalismi-fasismi-juutalaisvastaisuus -yhdistelmä esiintyi kyllä helposti yhdessä, tosin leimakirveitä ei kannata käyttää.

    • Tämä otsikon ”huomattavan yleistä” ilmeisesti tarkoittaa, että kun suomalaiset olivat kirjoittaneet miljoonia eri tekstejä. Niin kun joku tarkoitushakuinen tutkija on löytänyt kymmenen halutunlaista kirjoitusta niin on kysymyksessä ”huomattavan yleistä.”

    • Vaikka tuttavapiiriin ei kuuluisikaan juutalaisia, kaikkien tuntemissa suomalaisissa heitä toki on. Itsenäistymisen aikoihin maamme juutalainen vähemmistö oli samaa suuruusluokka kuin nykyisin, tuhannen hengen paikkeilla.

Emilia Karhu
Emilia Karhu
Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.