Hae sivustolta

Jeesus – ylipappimme

Juha Heinilä

Herramme Jeesus Kristus on iankaikkinen ylipappimme. Isä Jumala on vannonut Kristuksen pappeudesta: ”Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan.” (Ps. 110:4 / FB38) Jeesus opetti Jumalan sanaa vaeltaessaan maan päällä. Hän uhrasi itsensä ja sovitti koko maailman synnin kertakaikkisella uhrillaan Golgatalla ja toi meille iankaikkisen sovinnon ja anteeksiantamuksen. Jumala, Herra Jeesus Kristus on Taivaissa meidän armon valtaistuimemme. Meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. (1. Joh. 2:1b/ FB38)

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini”. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” (Matt. 26.26-29 / FB38) Miksi Herran ehtoollinen on tärkeä sinulle niin täällä maanpäällä kuin sitten Taivaissa?

Mitä ajatuksia risti tuo sinulle?

Millä perusteella ruumiin ylösnousemus on (tai ei ole) totta?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

 

Edellinen artikkeli
Kristinuskon suuri(n) ongelma dualismi johtuu heikosta luomisen teologiasta
Seuraava artikkeli
Moderni maailma, kristillinen usko ja parantuminen – D. Bonhoefferin 75. muistopäivä

  2. Ilman ylösnousemusta ei ylösnousemususkolla ole pohjaa, vaan ihmiskunta jää oman onnensa nojaan vaeltamaan synnissä ilman toivoa pelastuksesta tai armosta. Jopa ne pyhät, jotka ovat jo kuolleet, ovat kadotetut (1. Kor. 15:18).

    Jos kuolleiden ylösnousemusta ei ole, ei uskolla ole elävää perustaa; Jos Kristus ei olisi noussut kuolleista, ja kuitenkin perustaisin uskoni Kristukseen vain tämän maailman ajaksi, olisin kaikkia muita ihmisiä surkutelavampi (1. Kor. 15:19).
    Ilman ylösnousemusta Raamattu on kuollut, koska sen sanomasta puuttuisi eläväksi tekevä voima.

    Ylösnousemususko lakkaa olemasta, kun kuolleiden ylösnousemus kielletään. Ilman ylösnousemusta usko on kuollutta uskoa kuolleiden ihmisten kuolleisiin tarinoihin ja opetuksiin.

  3. Tässä erään kristityksi tunnustautuvan ajatuksia Juhan kysymysten johdosta: 1)Pyhällä ehtoollisella olen saanut hyvin vahvasti ja konkreettisesti kokea Kristuksen todellisen läsnäolon. Toki tämmöinen mystinen kokemus on kohdannut minut vain pari kertaa, mutta se on riittänyt herättämään uskon siihen, että Kristus on läsnä myös silloin kun ei tunnu miltään. Ehtoollinen on kaikessa yksinkertaisuudessaankin esimakua taivaan autuudesta. Se on ateria, jossa saamme olla ruokavieraina Jeesuksen pöydässä. Kun pappina olen saanut jakaa ehtoollista olen kokenut olevani tarjoilijana aterialla, jonka isäntänä on Jeesus Kristus. 2)Risti oli alunperin häpeällisen kuolemanrangaistuksen symboli, mutta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen se on meille häneen turvaaville voiton ja elämän merkki. 3) Minulle omakohtaisesti läheisin on Nikean tunnustuksen muotoilu. ”Odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää”. Apostolisen tunnustuksen sanamuoto on vastalause sille platonilaisen filosofian näkemykselle, jonka mukaan ruumis on vain sielun vankila. Ihminen on kokonaisuus ja hänet myös herätetään kokonaisena ihmisenä, joka iankaikkisessa elämässäkin on tunnistettavissa oleva yksilö. Tätä salaisuutta Paavali on lähestynyt 1.Korinttilaiskirjeen 15 luvussa puhumalla ajallisesta ruumiista (joka siis hajoa maaksi jälleen) ja hengellisestä ruumiista, jollaisiksi me muutumme ylösnousemuksessa.

    • Erinomainen kommentti, kiitos Yrjö. Kun Herra Jeesus Kristus tulee takaisin, niin silloin heräämme unesta ja pääsemme Taivaisiin.


      Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. (Joh. 5:28-29 / FB38)

      Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. (Dan. 12:2 / FB38)

  4. Eräs tuttavani kertoi saman, mihin Yrjö Sahama viittaa Pyhästä ehtoollisesta. Jumala vei minut, niin hän kertoi, viimeiselle rajalle sairaalan vuodeosastolla. Valvoessaan läpi yön ja hänen voimiensa huvetessa koitti sunnuntai, jolloin sairaalan kappelissa oli hartaushetki. Ei hän olisi jaksanut nousta ylös vuoteesta, mutta tuettuna hän meni kappeliin, jossa pappi jakoi hänelle ehtoollisen. Kun hän sen sai – niin hän kertoi – valtava voima virtasi koko hänen ruuminsa läpi. Siitä hän tiesi, että hän tulisi kestämään seuraavan päivän koetuksen, johon hän tiesi joutuvansa.

    ”Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa ja yöllä, enkä voi vaieta”, kuten luemme Psalmista 22. Vaikka rukoilija hädässään tuntee Jumalan olevan kaukana, niin tunteet ja valituksen sanat ovat ovat kaukana Hänestä, Jumalan ollessa kuitenkin lähellä, kuten Ps.139 asian ilmaisee. Vaelluksemme on ennemmikin vaeltamista uskossa ei niinkään näkemisessä myös tänään, kun koko maailma on tänä pääsiäisena ristin alla.

    • Kosti, kiitos hyvästä kommentista. Olen viime aikoina pohdiskellut kuolemaa ja sairastamista näin korona-aikana. Sairastaminen ja kuoleminen on aina yksinäistä puuhaa. Tänäpänä se vielä kärjistyy, kun sairaan omaiset ja muut rakkaat eivät saa käydä katsomassa.

    • Kiitos Juha vastauksesta. Liitän tähän vielä seurakuntalainen.fi-sivuston päätoimittajan Sari Savelan kommentin alun.

      Nykyajan ”Kyösti Kallio” löytyy Paraguaysta

      ”Pääsiäisviikolla se vihdoin tapahtui. Kirkon viestinnästä tuli tiedote, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kutsuvat kansaa rukoukseen. Monta viikkoa ehdin odottaa tuota kutsua. Paavikin ehti kutsua kristikuntaa yhteiseen rukoukseen ennen kirkkomme piispoja. Toisaalta eipä oli silmiin osunut myöskään muiden kirkkokuntien, yhteisöjen tai herätysliikkeiden johtajien rukouskutsua.”

      Sunnuntaina 5. huhtikuuta Keskisuomalaisen etusivulla oli muutaman pastorin kustantama ilmoitus, jossa oli presidentti Kyösti Kallion rukous talvisodan alkuvaiheilta.

      “Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua…”

      Tätä olen minäkin odottanut pitkään. Nyt alkaa olla tosi kyseessä.

    • Aamen.


      Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta. Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä. Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.
      (Jaak. 5:13‭-‬20 / FB38)

  6. Hiljainen lauantai


    Hiljainen lauantai on kirkkovuoden toinen musta päivä. Usein puhutaan pitkäperjantain, mutta vähemmän hiljaisen lauantain mustasta väristä. Vaikka nykyihminen kaipaa hiljaisuutta, tunnemme myös pahaa enteilevän hiljaisuuden.

    Pitkäperjantaina laskeutui kuolemanhiljaisuus. Vellova Jerusalem hiljeni sapatinviettoon. Opetuslapset kävivät läpi kaiken päättymistä ja kaiken menettämistä. Kivi Jeesuksen haudalla oli kylmä ja mykkä.

    Hiljainen lauantai on saranakohta kärsimystä ilmentävän pitkäperjantain ja Kristuksen riemullista ylösnousemusta juhlistavan pääsiäisen välissä. Se punnitsee toivomme. Aina ihminen ei tiedä, mitä hän toivoo ja kaipaa. Elämässä voi ajaa eteenpäin kaipuu, josta ei saa otetta. Yksi pitää vauhtia ja asettaa tavoitteita. Toinen janoaa elämää ja kokemuksia.

    Hiljaisen lauantain teksteihin on poimittu helmi Jobin kirjasta. Kaiken menettänyt, kuolemanhiljaisuuden laidalle saapunut mies tunnustaa toivonsa perustan: ”Mutta minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalani. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet – eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.”(Job.19:25–27)

    Viimeinen lause ilmaistaan uudemmassa raamatunkäännöksessa (KR92): ”Tämä minun sydämeni kaipaa.”
    Mykkä ja kylmä hautakivi ei vartioikaan utuista epäselvyyttä. Arvailuja sielunvaelluksesta. Oletuksia tämän elämän mustavalkoversiosta. Uskomuksia enkeleistä.

    Hiljaisen lauantain mykkä ja kylmä hautakivi vartioi ”aarretta pimeän peitosta” (Jes.45:3). Sillä Kristus ei jäänyt tuonelaan. Hän voitti. Ylösnousemuksellaan hän sinetöi hautamme leposijaksi, jota vartioi kristillinen toivo. Ruumis kyllä maatuu, mutta uskon kautta Kristukseen realisoituu se, mikä pyhässä kasteessa lahjoitetaan: ”Teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa.” (Kol.3:3)

    Jobin sisuskalut ”hiukentelivat” taivaallisen kirkkauden odotuksessa. Tämän elämän kärsimykset olivat tehneet tehtävänsä. Katse kääntyi tulevaan. –Lunastajani veisi minut Jumalan tykö! Saisin nähdä hänet, joka omin käsin pyyhkii silmistäni kyyneleet. Ja tämä elämä, kärsimyksineen ja kipeine kysymyksineen, oli taakse jäänyttä.

    Sellaista on kristillinen toivo.

    http://www.luterilainen.net/ (http://www.luterilainen.net/kirkkovuosi/hiljainen-lauantai-kv2020/ )

    • Jeesuksen ylösnousemus on Jumalan vastaus synnin, kuoleman ja Perkeleen tyrannialle. Koska Kristus on noussut kuolleista, on meidätkin herätetty uuteen elämään ja kerran myös ruumiimme nousevat uutena iankaikkisuutta varten.

      Varhain sapatin jälkeisenä aamuna, mikä vastaa meidän sunnuntaiaamuamme, naiset menevät Jeesuksen haudalle. Jostain syystä Johannes tahtoo keskittyä vain Maria Magdaleenaan, vaikka pian tämä puhuukin monikossa: ”emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet” (Joh 20:2). Luukas kertoo, että naisia oli useitakin, nimeltä hän mainitsee Maria Magdaleenan, Johannan ja Jaakobin äidin Marian (Luuk 24:10).

      Kaiken kaikkiaan evankelistat kertovat, että naiset menivät jatkamaan Jeesuksen keskenjäänyttä hautaan voitelemista ja että siihen oli varattu sata mittaa (n. 30 kg) mirhan ja aaloen seosta. He kertovat maanjäristyksestä, pois vieritetystä kivestä, tajuttomina maassa makaavista sotilaista sekä kahdesta valkopukuisesta nuorukaisesta eli enkelistä, jotka ilmoittavat ristiinnaulitun Jeesuksen nousseen haudasta. Johanneksen ei tarvitse kaikkea tätä toistaa, sillä hän olettaa sen olevan jo tuttua kristityille.

      Sen sijaan muistellessaan elämänsä järisyttävintä päivää hän tuo esille jotain, mitä muut eivät ole kertoneet. Kun naiset tulevat ilmoittamaan apostoleille, että Jeesuksen ruumis on viety pois, eivät he usko (Luuk 24:11). Pietari kuitenkin lähtee haudalle ja Johannes liittyy hänen seuraansa. Nuoremmuuttaan Johannes juoksee nopeammin perille ja näkee tyhjän haudan, mutta antaa kuitenkin Pietarin astua ensin sisälle luolaan. Kumpikin heistä näkee Jeesuksen käärinliinat paikallaan, mikä olisi eriskummallista, jos sotilaat olisivat vieneet ruumiin pois. Tullessaan sisään hautaan ja katsoessaan lähemmin kasvoja peittänyttä liinaa ja pellavaista liinavaatetta (τα οθονια, vrt. Pietarin näky Ap.t. 10:11 ja artikkeli: Torinon käärinliina) Johannes kertoo uskon ylösnousemukseen syttyneen hänessä (επιστευσεν).

      He näkivät omin silmin haudan olevan tyhjä ja ymmärsivät silloin Jeesuksen tarkoittaneen tätä puhuessaan Ihmisen Pojan ylösnousemisesta. Samoin he tuolla hetkellä ymmärsivät Vanhan testamentin kirjoitusten ennustaneen kaiken tämän. Tätä tarkoitti se, että Daavidin pojan kuninkuus on pysyvä ikuisesti (2. Sam. 7:16) ja että Herran kärsivä palvelija näkee ahdistuksensa jälkeen valon (LXX: Jes. 53:11).

      Lainaus sivustolta http://www.luterilainen.net .

      —

      Lähetyshiippakunta

      Pääsiäisaamun messu 12.4.2020 klo 11.00.

      Liturgia Samuli Siikavirta, saarna: Juhana Pohjola

      Kuunneltavissa suorana lähetyksenä osoitteessa:

      https://www.lhpk.fi/nettimessu/

      Kuvallinen lähetys:

      https://www.youtube.com/watch?v=60LBDIUSHBE

      .

  8. Toisen pääsiäispäivän evankeliumeissa avautuu näky kahden erilaisen maailman todellisuuteen. Luther puhuu Kainin ja Aabelin kirkosta, jotka edustavat näitä vastakohtaisia todellisuuksia. Vapahtajan ylösnousemus saa hänen omissaan aikaan valtavan pelonsekaisen riemun ja sisäisen palon viedä ylösnousemuksen todistusta eteenpäin. Kristus itse tulee heitä vastaan, tervehtii heitä lohdutuksen sanoin ja kehottaa viemään sanaa ylösnousemuksesta kaikille veljille Galileaan, jossa he saavat nähdä hänet. Myöhemmin heidät tullaan vielä pukemaan voimalla korkeudesta, jotta usko ylösnousseeseen muuttuu rohkeudeksi ja sydämen uskoksi.

    Kainin kirkon väki taas alkaa kirkkonsa asein taistelemaan ylösnousemuksen todistusta vastaan valheen ja mammmonan moninaisin keinoin. Jo paratiisista sielunvihollinen käytti valheen ja petoksen metodejaan. Matteuksen evankeliumissa hämmästyneet ja ymmällään olevat sotilaat tulevat hädissään kertomaan ylösnousemuksen selittämättömästä ihmeestä. Roomalainen sotilas, joka ei koskaan vartiopaikallaan uskaltaisi nukahtaa, on valmis kunniansa menettämisen uhallakin sotkeutumaan valheen verkkoon pelastaakseen oman nahkansa. Rahalla maksetaan tarvittaessa hiljaisiksi niin maaherrat kuin heidän kätyrinsäkin. Sama valheen henki tulee sokaisemaan tulevatkin sukupolvet läpi vuosisatojen. Kristuksen voitto Golgatalla ja ylösnousemus ovat myrkkyä Kainin kirkonväelle, joka on ainaisessa sodassa totuutta vastaan, joka löytyy Kristuksessa.

    Kristuksen seuraajat taas saavat olla riemullisen ylösnousemuksen todistajia aina maan ääriin asti, kunnes Hän tulee takaisin. Täällä ajassa ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan maailman avaruuksissa vallitsevia henkivaltoja vastaan, jotka Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan kukistanut. Totisesti Hän on ylösnoussut.

    Lainaus sivustolta http://www.luterilainen.net .

    —

    Lähetyshiippakunta

    2. pääsiäispäivän messu 13.4.2020 klo 11.00.

    Liturgia ja saarna: Samuli Siikavirta

    Kuunneltavissa suorana lähetyksenä osoitteessa:

    https://www.lhpk.fi/nettimessu/

    Kuvallinen lähetys:

    https://youtu.be/EM4JkCWnJIk

    .

« Vanhemmat kommentit
Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.
© Kotimaa – Merkityksellistä sisältöä