Joskus tekee mieli kirjoittaa vapaasti, sitä mitä sattuu tulemaan, kuten joku täällä asian ilmaisi. Ilman että tutkii ja tarkistaa asioita ja varmistaa selustansa ja sivustansa ja eturintamatilanteen, eikä aina olisi tosikkona otsa rypyssä ripittämässä kirkkoa siitä ja tästä. Aina ainakin yrittää voi.
Koronasodan alkuvaiheen ensimmäiset ohjeet kirkkohallitukselta tähdensivät seurakunnan toiminnan jatkumista mahdollisimman normaalina. Jo ennen kuin kokoontumisvapaus rajoitettiin, puhuttiin (muistaakseni) siitä miten seurakunnan ”lakisääteiset tehtävät” tuli joka tapauksessa suorittaa. Siinä vaiheessa kuvittelen mielessäni kirkkoherrojen ja muiden vastuullisten alkaneen miettiä että jaa seurakunnan läkisääteiset, lakisääteiset.. niin siis mitkä? Ja mitkä eivät ole lakisääteisiä? Oli jo pitänyt lopettaa kokoavan toiminnan muodot – ne eivät varmaan olekaan lakisääteisiä? Jumalanpalvelukset sevästi ovat, kun niitä tulee pitää vaikka ihmiset ei pääse paikalle?
Minulla lakisääteisistä olisi tullut mieleen ensimmäisenä hautaustoiminta; kun ihminen kuolee, hänet täytyy hautaustoimilain mukaan haudata, ja se on seurakuntien asia. Vähitellen alkoi kirkkohallistukselta ja piispoilta tulla tarkennuksia siihen mitkä ovat lakisääteisiä tehtäviä. Itsekin oivalsin että niin, lakisääteinen tehtävä taitaa tarkoittaa myös kirkkolain säätämiä asioita. Muistinkin heti 4. luvun (muistaakseni) luettelon alkaen jumalanpalvelusten pitämisestä ja jatkuen seuakunnan diakoniatyöhön ja lähetystyöhön. Olihan siellä myös muut ”kristilliseen sanomaan kuuluvat julistus- ja palvelutehtävät”? Oikeastaanhan siis kaikki seurakunnan työ on lakisääteistä, eihän siinä ole mitään pois jätettävää?
Minulla oli ehtinyt käydä mielessä jo sekin että hautaaminen joo kyllä on, mutta kastamista mikään laki ei määrää, kunnes muistin että sehän on sanottu kirkon tehtäviin kuuluvaksi: ”sakramenttien jakaminen”. On se metkaa että Raamatussa olevan kastekäskyn vahvistajana on meillä maallinen lakikin (onhan kirkkolakikin maallinen koska eduskunta sen vahvistaa, ilman sitä asia ei saisi lain arvonimeä tai statusta). Siis kaste ja ehtoollinen – no, ehtoollinen nyt on näkynyt jääneen pois, mutta kai sekin kuitenkin on lakisääteinen.
Varsinainen lakisääteisyys koskee tietenkin seurakunnan hallintoa neuvostoineen ja valtuustoineen. Niiden pyörittäminen lienee lakisääteistä sanan varsinaisessa mielessä? Ja sehän se on asia, joka erityisesti kirkkoherrojen arkea kuormittaa, ja vie aikaa siltä ”muulta työltä” ja muilta tehtåviltä. Hallinnon pohjaton kita vie ajan ja tilan siltä… niin miltä? Vapaammalta ja ei-niin-lakisääteiseltä. Sellaiseksi papit usein sanovat esimerkiksi ihmisten kohtaamisen, jota he haluaisivat mieluummin tehdä, ja jonka kokisivat tärkeämmäksi kuin nuo (viheliäiset) lakisääteiset asiat. Sen mukaan siis ainakaan ihmisten tapaaminen ja heidän kanssa viipyminen ei olisi seurakunnan lakisääteisiä tehtäviä, vaan muita tehtäviä
Liikun näissä asioissa hataralla pohjalla, kun en ole ollut edes kirkkoherrana. Mitä voin tietää seurakunnan pakollisista ja ei-pakollisista tehtävistä? Ja mitä sillä on väliä? Tämä outo poikkeusaika on vain tuonut tämmöisenkin asian mieleen. Joskus viime vuonna lehdessä oli Sigfrid Sireniusta käsittelevä juttu, jossa mainittiin sellainen ”lakiperäisiin tehtäviin ja virallisiin muotoihin kiinnittyminen”, joka estää uudistusten esiin pääsyn kirkossa. Ja tämä oli sanottu jo sata vuotta sitten. Uudistusten eteen pääsyn lisäksi koko lakisääteisyyden olemassa olo saattaa estää myös seurakunnan tärkeiden muiden tehtävien tekemisen. (Tulihan se tosikko sieltä esiin.)
En halua sanoa tätä ryppyotsaisesti enkä häiritä vaikeaa kriisiajan yli pääsemistä. Kunhan pidän esillä kirkolliskokouksen tulavaisuuskomitean ehdotuksia kirkon hallinnon keventämiseksi ja seurakuntalaisuuden kunnian palauttamiseksi. Kun seuraava kirkolliskokouskin siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Tämän halusin vain sanoa: kuka pystyisi vetämään meidät papit ja kirkkoherrat virkavastuuseen Efesolaiskirjeen 4. luvun 11-12 jakeissa sanotun tehtävän – seurakuntalaisten varustaminen evankeliumin palvelukseen – laiminlyömisestä? Ei kukaan.
Joku kuulemma päätti ettei tee mitään, vaikka tuli valituksi kirkon virkaan. Palkkaa kuitenkin sai nauttia puolitoistavuotta. Joten aika vähän niitä oikeasti pakollisia tehtäviä taitaa olla.
Seurakunnan lakisääteiset tehtävät ovat noin ulkomuistista lueteltuna ytimeltään jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, rippikoulun pito, hautausmaiden ylläpito sekä tietysti kaikkeen tähän tarvittavan hallinnon hoitaminen. Siihen sisältyy keskeisenä osana jäsentekisterin ja talouden sekä tilastoinnin hoito, kirkkovaltuusto ja -neuvosto sekä kirkolliset vaalit joka neljäs vuosi. Sitten löytyy koko liuta määräyksiä ja ohjeita esimerkiksi työturvallisuudesta, virkaehto- ja työehtosopimusten valvonta. Lisäksi seurakunnassa pitää olla tietyt virat kuten kirkkoherra, diakoniaviran haltija sekä kirkkomuusikko. Kaikkea tätä ohjeistaa sitten tarkemmin joukko säädöksiä.
Tästä seuraa, että seurakunnassa on lakisääteisesti oltava esimerkiksi diakonian viranhaltija, mutta ei esimerkiksi nuorisotyönohjaajaa tai lastenohjaajia. Kukaan selväpäinen ei tietenkään esitä nuorisotyönohjaajista luopumista säästösyistä. Lisäksi seurakunta voi hoitaa lakisääteisiä tehtäviä monin eri tavoin kuten rekisteriensä pidon.
Olennaista tässä on, että yllättävän paljon seurakuntien totutusta toiminnasta ja jopa virkanimikkeistä on ”vain” eri tavoin vakiintuneita.
Seurakunta/kirkkoneuvostot eivät voi korona-epidemian takia keskeyttää ”lakisääteisten tehtäviensä” hoitamista. Onneksi nykyaika on luonut välineet osallistua kokoukseen kotikirjoituspöydän äärestä.
Seurakunnan lakisäätöiset tehtävät perustuvat valtion, yhteiskunnan, säädöksiin. Muutt tehtävät ovat ainnakin uskon suhteen aivan olematttomat. Näin voin sanoa entisenä seurakunnan hallituksen jäsenenä, ei altuuston jäsenenä.
Voin vain ihailla sitoutuneisuuttanne kirkkoomme.
Olette useasti kirjoittanut työjärjestyksen haasteista kirkolliskokouksessa missä hyvin valmisteltua eri syistä ei ole otettu käsittelyyn.
Hienovarainen kieli kirjoituksissanne saa huomaamaan sitoutuneisuutenne hyvään. Tästä en Teitä moiti.
Kuitenkin kirjoittamanne on täyttä asiaa enkä usko kenenkään voivan Teitä moittia.
Kirkkommehan ei rivijäseniään muistuta säännöllisestä kuulossa olosta niin lain kuin evankeliumin asiassa. Muistuttattamatta kuin opettamatta jää myös Ihmisarvoisen katumuksen kuin syyllisyyllisyyden asiassa huomaaminen synnintunnustuksessa ehtoolliseen liittyen kun se päästää oikeasta uskosta syntyneen synnintunnon mikä samalla on Lutherin katumuksen sisältö mikä sekin epäuskonhetkillä usein unohtuu aiemmin päästettynä.
Näin on asiaa pitää yllä positiivista virettä halussa kannustaa kirkkoamme eteenpäin vaikka virheitten myöntämisen kautta.
Kiitos Pekka Väisänen. Kirjoitat kauniisti ja ystävällisesti, aivankuin näkisit sanojeni taakse. Arvostan sitä varsinkin tänään, kun ei ole päivistä parhain.