Summa summarum. Järjestelmä ei suosi kirkon uudistumista eikä ole kovin ketterä, vaikka molempia yhä uudelleen kirkolta toivotaan ja toimintaympäristön nopea muutos vaatii.
Uudet kirkolliskokousedustajat ja hiippakuntavaltuutetut on valittu. Tuloksia on kommentoitu perinteiseen tapaan: 1) vaalijärjestelmä on huono, 2) on vaikea tietää, kuka voitti tai kuka hävisi tai mitä ylipäätään tuloksesta voidaan päätellä. 3) kirkon hallinto kaipaa remonttia. Ja kirkkoa paremmin tuntevat muistavat mainita 4) KIPAn, Kirkon palvelukeskuksken.
Valittuja on yritetty sijoittaa liberaali – konservatiivi tai uudistaja – säilyttäjä -akseleille, mutta se ei ole helppoa. Monien mielestä ei edes tarpeen ja toisten mielestä jako selittää kaiken. Toivottavasti uudet edustajat kykenevät mahdolliset ennakkokäsitykset ja rajat ylittämään.
Tuloksen analysointi vaatisi lähes kremlologin kyvyt. Ehdokkaiden ja valitsijayhdistysten nimitykset ja ohjelmat vaihtelevat hiippakunnittain, vaikka joitain valtakunnallisia ”puolueita” on syntynyt.
Valitsijayhdistysten ohjelmat ovat yleisluontoisia, joten ei ole helppoa tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, etukäteen. Kokouspaikalla Turun kristillisellä opistolla ne ehkä tulevat aikanaan näkyviksi.
****
Kirkon hallintoa on julkisessa keskustelussa vaalien tiimoilta kritisoitu ainakin seuraavilta kohdin: Kirkolliskokous pitäisi valita suoralla jäsenvaalilla. Myös muilla työntekijöillä pitäisi olla edustus. Vaalien suorittamista pitäisi helpottaa ja nopeuttaa. Ja viimeksi Kotimaassa tällä viikolla rovasti Tapio Aaltonen esitti kirkkohallituksen (tarkoittaen ilmeisesti sen täysistuntoa) koostumuksen ja valintatavan isoa remonttia.
Kirkon hallintoon on sisäänrakennettu paljon jarruja muutoksille ja uudistuksille. Otan muutaman esimerkin. Kirkolliskokouksen maallikot valitaan välillisellä vaalilla, jossa äänioikeus on seurakuntavaaleissa valituilla luottamushenkilöillä.
Muodollisesti seurakuntalaiset osallistuvat seurakuntavaaleissa myös kirkolliskokouksen valintaan, mutta matka on sieltä kovin pitkä kirkolliskokousvaaliin. Vaaleilla valitut luottamushenkilöt saati seurakuntalaiset eivät ehkä koe vuotta aikaisemmissa seurakuntavaaleissa vaikuttavansa samalla koko kirkon asioihin.
Oletus on, että luottamushenkilöt ovat konservatiivisempia kuin kirkon jäsenet keskimäärin. Kirkolliskokoukseen valitaan yleensä kokeneita luottamushenkilöitä (kuten minutkin, olen tosin vahvasti uudistusmielinen). Heillä ajatellaan olevan enemmän sitä tietoa, mitä kirkolliskokouksessa tarvitaan. Onko tieto jopa ylikorostettua? Jyrääkö tieto ihmisen?
Työntekijöiden edustuksesta kirkolliskokouksesta: Sehän ei ole työntekijäkokous, jossa käsiteltäisiin ensisijaisesti työsuhdeasioita. Kaikilla työntekijöillä on samanlainen äänioikeus kuin seurakuntalaisilla, pitäisikö olla enemmän? Ymmärtääkseni pappien kiintiö kirkolliskokoouksessa ei perustu työsuhteeseen vaan pappeuteen.
****
Samoin kirkkohallituksen maallikkojen valinnassa kokemus korostuu vielä lisää. Lisävaikutus on sillä, että ehdokkaita sinne valitsevat vanhat hiippakuntavaltuustot. Näin nekin vaalit vaikuttavat neljän vuoden viiveellä.
Aaltonen vertaa kirkkohallitusta yritysten hallituksiin, joihin valitaan tunnustettuja asiantuntijoita, usein ulkopuolisia ”hallitusammattilaisia”. Tällainen elinhän kirkkohallitus ei ole. Sen täysistuntoa voisi pikemminkin verrata maan hallitukseen, joka valitaan poliitikoista, usein eduskunnan jäsenistä ja he ovat luottamushenkilöitä, kun taas kirkkoneuvokset ovat virkamiehiä ja muodostavat virastokollegion. Toki täysistunnossakin vallitsee kirkosta tuttu ristiin edustaminen: maallikot, papit ja piispat.
Maallikkoedustus kirkkohallituksessa on minusta tärkeä demokraattinen elementti, jota pelkät ”asiantuntijat” eivät korvaa. Asiantuntemuksen pitäisi olla valloillaan kirkkohallituksen työntekijöiden keskuudessa. Kuinka altis virkakoneisto on uudistuksille?
****
Viimeinen lukko muutoksia vastaan on tiukka määräenemmistövaatimus kirkolliskokouksen tehdessä päätöksiä. Sen vuoksi tämä hallintouudistuskeskustelukin on lähinnä teoreettista ääneen ajattelua.
Varajäsenenä valtuustossa en päässyt äänestämään, mutta olin paikalla. Ihmettelen sitä, mihin meitä valtuutettuja tarvitaan näin paljon. Varsinkaan kun kaikkien jäsenten tietämys edes oman seurakunnan toiminasta on melko heikkoa. Niin miten he voisivat äänillään olla vaikuttamassa koko kirkon parempaan tulevaisuuteen? Varsinkin kun kyse on tämän hallintohimmelin purkamisesta, jossa itse ovat tärkeänä osasena mukana. Harva meistä taitaa kovin tarkasti tuntea koko himmelin rakennetta.
Pekka, tuo on totta: kirkon hallintorakennetta, ehkä muitakin asioita tunnetaan nk. tavallisten seurakuntalaisten keskuudessa huonosti, eikä oman äänen vaikuttavuudesta ole takeita. Silti demokratialla on oltava tärkeä sija myös kirkossa. Päätöksiin on voitava vaikuttaa muidenkin kuin virkamiesjohdon ja muun ylrakenteehn tai ”niiden jotka tietävät”. Nuo tietäjät eivät puolestaan välttämättä tiedä, mitä seurakuntalaiset ajattelevat ja tuntevat kirkossa, mitä kirkko heille merkitsee. Valtuutettuja on oltava sen verran, että erilaiset suuntaukset saavat edustuksen.
Suoraa jäsenvaalia vastustetaan perusteluina, että asioita tuntemattomat pääsevät äänestämään, ja valituksi voi tulla niin ikään heitä, ehkä meitäkin, jotka emme tunne asoita. Usein asioita tietävillä tarkoitetaan heitä, jotka eivät halua muuttaa mitään.
Miten se palvelee kirkkoa, että asioista päättämässä on henkilöitä, joilla ei ole käsitystä edes oman seurakunnan toiminnasta? Istumme valtuustossa , juomme kahvia ja syömme pullaa. Mitään muuta mielekästä tekemistä meillä ei ole. Varmaankin meitä valtuutettuja on riittävästi, jotta erilaiset suuntaukset saavat edustuksen, mutta miten tämä palvelee kirkkoa? Tästä perusrakenteesta mielestäni on kyse koko kirkon hallinnon uudistamisessa. Jollei tätä täysin turhaa valtuustossa istumista voi typistää yhtään, niin miten sitten mitään muutakaan.
Kyse on minusta kirkon ja seurakunnan olemuksesta. Ovatko seurakuntalaiset ja kirkon jäsenet vain objekteja, toiminnan kohteita? Mitä yhteisöllisyys käytännössä tarkoittaa? Minkälainen yhteisö on se, jos päätökset tehdään jossain kaukana ylhäällä (tarkoitan aivan maallisessa ja inhimillisessä mielessä), josta se valuu alaspäin. Jos hengellisesti ilmaistaan, opetamme, että Jumala on keskellämme, ei jossain kaukana ylhäällä.
Tiedän, että monet ajattelevat, että kirkkoa pitäisi hallita vain piispojen ja heitä seuraavien pappien, ja seurakunnassa samaan jatkumoon kuuluvien kirkkoherrojen. Tuolla ajattelulla on pitkät perinteet, mutta aika on muuttunut. Muodolliseen uskoon ei voi enää pakottaa, eikä kirkkokurilla pitää kansaa hallinnassa.
Tuo on hengellinen ja periaatteellinen puoli. Lisäksi on kyse myös käytännön asioista, joiden hoitamisessa ja päätöksenteossa tarvitaan aivan maallisia taitoja: talous, kiinteistöjen hoito, henkilöstöhallinto, puistot ja hautausmaat jne.
Jotta maallikkojen osa ei olisi vain ”kahvinjuontia”, heidän merkityksestään, vaikuttamisesta ja kiinnostuksesta on pidettävä huolta. Sitä tarkoitan jäsendemokratia vahvistamisella. Mitä tulee heidän tietämykseensä, he ovat varmasti oman elämänsä asiantuntijoita. On tärkeätä, että seurakunta tuntee ihmiset ja on heistä kiinnostunut, ei niinkään, että ihmiset ovat seurakunnasta kiinnostuneita.
Olin työelämässäni ja valtion virastotalossa ainoa , joka tunsi koko talon jokaisen kolkan. Joten olin monelle hyödyksi tiedoillani. Olinhan kolunnut sen nurkkia jo kolmekymmentä vuotta. Joten minun on kyllä helppo käsittää se, että meissä maallikoissa on paljon asiantuntemusta, jota kirkko voi paljonkin hyödyntää. Sitä kirkko voisi tehdä paljon enemmänkin. Kirkkoa ja sen toimintaa ei kyetä uudistamaan, jollei vanhaa ja toimimatonta syteemiä voi purkaa pois.
Jos kalenteri on täytetty, niin sinne ei enää mahdu mitään uutta. Jotain olisi otettava pois, mutta kun siihen ei ole lupaa, niin uutta tehtävää ei kyetä suorittamaan. Sama tilanne on tässä kirkon hallintohimmelissäkin. Pidetään lujasti kiinni vanhoista periaatteista. Eikä muutoksia sallita. Hallinon uudistamista täytyy odottaa pitkään. Sillä vanhoja toimimattomia rakenteita ei voi purkaa, jotta uutta voisi rakentaa tilalle.
Mikäli jotain uudistuksia kyetään kuitenkin tekemään, niin ne tehdään vanhojen kaavojen mukaan, jolloin todellista muutosta entiseen ei oikeasti tapahdu.
Pekka, juuri niin.