Kun silloin ja tällöin kysellään, miksi jotkut uskovat ovat niin kiinnostuneita toisten makuuhuoneiden tapahtumista. Pitänee vastata ainakin omalta kohdaltani. Vastaus on selkeä: Ei yhtään kiinnosta kenenkään yksilön makuuhuone, ketä siellä on tai mitä siellä tapahtuu. Ainoa mikä kiinnostaa on se: Miten Jumalan sanaa eli Raamattua niiltä tiimoilta käytetään. Tunnustaudummeko kaikki syntisiksi siellä ja muualla. Olemmeko täysin riippuvaisia Jumalan armosta ja Ristinveren voimasta.
Kun ihminen käy viimeiseen taisteluun täältä lähtiessään ja, kun hautajaisissa vainajaa saatamme, ei merkitse mitään kuinka monta ja minkälaatuista syntiä se maahan menevä keho on kokenut. Kyse on vain siitä, että yhteys armoistuimelle on ollut kunnossa. Siellä päässä ei koskaan ole niukkuutta. Jos elämä on niukkaa, niin vika on täällä alhaalla.Vaikeus tulee siitä, että emme tahtoisi antaa Jeesukselle hallintavaltaa koko elämämme kaikille osa-alueille.
Tärkeintä olisi, että antaisimme Jumalan sanalle sen kunnian, joka sille joka tapauksessa kuuluu. Tunnustaisimme Paavalin kanssa, että laki on oikea ja pyhä ja hyvä, vaikka meidän omat voimamme eivät sen seuraamiseen riitä. Synnin ja syntiongelman kanssa Jumalalla ei mene sormi suuhun, koska Hän on sen ratkaissut Pyhän Poikansa uhraamisella. Ongelma on läsnä heti, jos väitämme etteivät syntiset taipumuksemme ole syntiä. Koska se vie Jumalalta armahtamisen oikeuden, kun ihminen väittää, ettei ole mitään armahdettavaa. Siinä on ongelma ja tämä koskee kaikkea syntiä ei yksin makuuhuonetta. Tämä koskee kaikkia huoneita kodissamme, työpaikkojamme ja vapaa-ajanviettopaikkojamme. Se koskee isännättömän tavaran laitonta haltuunottoa ja sitä, että ihminen haalii elämässään ansaitsemattomia etuja, jos siihen avautuu tilaisuus. Muistetaan siis tämä: Syntisten kanssa Jumala tulee hyvin toimeen, koska Hänellä on keinonsa vieroittaa ihminen synninteosta, jos ihminen siihen vapaaehtoisesti suostuu.
Antakaa mennä, näinhän se käy, kun ajatuksia herää. Kaikkihan täällä on sivistyneitä. Sivistyksen lähde saattaa vaihdella, mutta keskustelu jatkukoon henkilöihin käymättä.
Sari Weckroth: ”“Nekin arvostavat rauhaa ja sitä, että kukaan ei syö niitä tai jälkeläisiään.”
-Eläimet “arvostavat rauhaa”?
Eläin pyrkii selviytymään. Toisinaan juurikin syömällä omia, tai muiden lajien jälkeläisiä.”
Eläin pyrkii selviytymään aivan kuten me ihmisetkin. Ja myös me syömme muiden lajien jälkeläisiä. Kun eläimellä on tarpeet tyydytetty, eikä mikään uhkaa, sen stressitaso laskee. Stressitason laskeminen taas voidaan tulkita jonkinlaiseksi tyytyväisyydeksi myös eläinten kohdalla. En tiedä miten tulkitset, mutta kun meillä kissat on ravittu ja saavat levätä pehmeällä viltillä kehräten, niin itse väittäisin että ne kokevat tyytyväisyyttä.
Sekä ihmiset että eläimet turvautuvat radikaaleihin toimenpiteisiin selviytyäkseen. Harvalle lajille on silti lajityypillistä tappaa huvikseen, eikä se ole lajityypillistä edes ihmiselle. Sellaiseen tarvitaan tietynlaisia olosuhteita tai esimerkiksi jonkinlainen sairaus tai häiriö normaaliin käyttäytymismalliin nähden.
Sari Weckroth: ”Sanohan, jos eläimet “arvostavat rauhaa”, miksi eläinten kesken ei vallitse rauha?”
Eläinten kesken vallitsee saaliseläinten ja saalistettavien suhde. Jos eläimet saisivat ravintonsa muualta kuin toisistaan, vähemmän ne toisiaan söisivät. Mikäli eläimet olisivat saaneet ravintonsa evoluutionsa alusta saakka muualta, ne eivät söisi toisiaan ollenkaan. Silloin ei olisi kehittynyt saalistusviettiäkään.
Sari Weckroth: ”Mutta “selitys” ihmisen toiminnalle ei riitä. Jotenkin kaipaamme myös perusteita sille MIKSI jokin on oikein, ja jokin väärin.”
Mikä siinä itse asiassa on epäselvää ja kaipaa selitystä kysymykseen ”miksi”? Jos jokin toiminta aiheuttaa vahinkoa toiselle, ymmärrämme sen olevan väärin peilineuronien avulla.
Antero S. ”Eläinten kesken vallitsee saaliseläinten ja saalistettavien suhde. Jos eläimet saisivat ravintonsa muualta kuin toisistaan, vähemmän ne toisiaan söisivät.”
…
-No niinpä. Ja juuri siksi, anteeksi vain, minusta on vähän absurdia sanoa, että eläimet ”arvostavat rauhaa”. Merkityksessä, että ne toivoisivat ettei niiden tarvitsisi syödä ja jahdata toisiaan.
Tässä asiassa on aivan turha viljellä mitään JOS-spekulaatioita. Lehmät lentäisivät jos lentäisivät.
Ja luonnossa asiat ovat niinkuin ovat. Millä perusteella sitä voi arvottaa. Tai väittää, että eläimet kaipaavatjohonkin rauhanomaiseen paratiisiin….?
Meillä ihmisillä sellainen kaipaus kyllä on. Ja se on mielenkiintoinen ilmiö. Tosin, voihan ajatella että eläimilläkin tällainen on. Mutta se edellyttää jotain tätä todellisuutta suurempaa. Jotain kadotettua, jotain minkä kaipaaminen on meissä syvällä, ja perustuu jollekin minkä tiedämme olevan totta.
Tätä juuri tiede ei selitä.
Antero S: ”Mikä siinä itse asiassa on epäselvää ja kaipaa selitystä kysymykseen “miksi”? Jos jokin toiminta aiheuttaa vahinkoa toiselle, ymmärrämme sen olevan väärin peilineuronien avulla.”
-Vai että peilineuronien… Siinäpä selitys 🙂
Siis nimenomaan MIKSI kysymys on kaikista perimmäinen kysymys. Jota sinä ilmeisesti vähättelet ja pidät täysin tarpeettomana…
MIKSI on kaikista tärkein kysymys juuri kun puhumme oikeasta ja väärästä. Tai ihmisarvosta. MIKSI me jossain syvällä sisimmässämme tunnemme, TIEDÄMME, että elämällä on väliä. Että elämää ei saa tuhota.
Evoluutiolla voi selittää ”kehittymisen”, mutta ei päämäärää. Ei sitä, että jokin olisi mennyt ”väärin” tai ”pieleen”, siinä, että luonnossa koko olemassaolo ja selviytyminen perustuu tappamiselle ja tuhoamiselle. Ei sitä, että me tiedämme, että emme voi, emme saisi, vaikka voisimmekin, toimia samoin kuin eläimet. Että se on väärin.
Se, että jokin ”tuottaa vahinkoa”, ei ole selitys. Ei alkuunkaan. Eikä varsinkaan tuo ”peilineuronit” ole kaikenkattava analyysi….
Tämä keskustelu kaipaisi kyllä vähän paremman ja toimivamman alustan kuin tämä… (Yhteyttä saa ottaa, jos olet facebookissa…)
”Jos jokin toiminta aiheuttaa vahinkoa toiselle, ymmärrämme sen olevan väärin”
-Ymmärrämmekö?
Ensinnäkin, ”vahingoittaminen” on laaja ja monitulkintainen käsite. Ainakin siitä voi aina tehdä niin monitulkintaisen, että jokin, mikä saattaa jollekin olla ”selkeästi ja ilman muuta väärin”, voi selittyä toiselle, tai sen tekijälle ”hyvänä tekona”. Oli kyse mistä tahansa. Siis aivan mistä tahansa.
Ja tässä kohden tulee jotenkin erityisen elävästi mieleen taannoinen keskustelu ihmisarvosta. Jossa sanoit ihmisarvon tarkoittavan sitä, että sinä toivoisit kaikkien saavan kokea elämän kauneuden ja ihanuuden.
Ja minä kysyin: entä ne, jotka surmataan jo ennen syntymää?
Tässä kohtaa sikiön, elävän olennon, vahingoittaminen ei enää olekaan väärin. Koska ”naisella on oikeus omaan kehoonsa” jne.
Ja onko tämä kaikki ymmärrettävä siten, että olet vegaani eettisistä syistä…? Ihan tosissani siis kysyn.
Antero Syrjänen. Otetaampa kuvitteellinen asia. Jos pankinjohtaja täyttäisi vaikkapa kerran viikossa holvista muovikassin seteleillä. Olisiko se hyväksyttävää, kun siinä ei satuteta ketään. Olettaen, ettei hän ota omalta tililtään. Olen tavannut henkilön, joka toimitti viihdykeaineita jollekkin herraseuralle. Eli sillä välittäjän toimellaan mukavasti. Oliko oikein, että hän joutui lusimaan siitä. Hän omien sanojensa mukaan ei myynyt lapsille eikä ollut totuttanut ketään aineisiin.
Vahingoittamisessa, kuten väkivallassa tai varastamisessa, ei ole kyse pelkästä fyysisestä vahingoittamisesta. Peilineuronit toimivat myös siinä, että ymmärretään mitä toiselta anastaminen aiheuttaa uhrissa.
Huumeisiin liittyen kyse on hieman monimutkaisemmasta asiasta, sillä se mitä huumeiksi, eli tarkoittamassasi merkityksessä laittomiksi aineiksi kulloinkin tulkitaan, riippuu siitä missä ajassa sattuu olemaan. Tulevaisuudessa muitakin huumeita kuin alkoholi laillistetaan kyllä. Ja koska alkoholi on huume siinä missä moni muukin päihde, kysymyksesi voidaan laajentaa periaatteen tasolla myös valtiollisen alkoholiliikkeen toimintaperiaatteisiin.
Vahingoittamisesta tuli mieleen myös uskonnollinen ja hengellinen väkivalta. Jos me tarvitsemme ehdottomasti Jumalaa ymmärtääksemme, että muiden vahingoittaminen on väärin, miksi me vahingoitamme toisiamme usein myös Jumalalla ja uskonnolla? Miksi moraalin lähteeksi väitetystä tahosta tulee väkivallan väline?
Syrjänen. Eihän pankista ottaminen vahingoita ketään yksityistä henkilöä. Valtio myy viinaa, mutta ei salli kilpailua ainakaan aiemmin. Pontikkahommasta joutui linnaan. Miksi?
Olisin odottanut hieman laajempaa vastausta ja syvällisempää pohdintaa edellä esittämiini kohtiin. Nyt jäi moni oleellinen asia kokonaan huomiotta ja itse vastauksestakin jää ihmettelemään lähinnä sitä, että luitko kommenttiani ollenkaan.
Antero, entä minun esittämäni kysymykset tuossa yllä…
No niihin tulee vastauksia kun ehtii. Älä huoli. 😉
”Jos me tarvitsemme ehdottomasti Jumalaa ymmärtääksemme, että muiden vahingoittaminen on väärin, miksi me vahingoitamme toisiamme usein myös Jumalalla ja uskonnolla?”
-En oikeastaan sanoisin, että tarvitsemme Jumalaa ymmärtääksemme että jokin on väärin. Vaan siksi, että Jumala on, jokin on ja voi olla Oikein tai Väärin. Muuten on vain kokemuksia, näkemyksiä ja mielipiteitä (Tai jos ihan perusteisiin mennään niin ei niitäkään.)
Emme siis tarvitse USKONTOA ymmärtääksemme oikean ja väärän. Aavistus siitä, että on oikea ja väärä, on meissä sisäänrakennettuna. Tiedämme, mutta emme ymmärrä. Ehkä voi sanoa näin. Ja osaamme selittää ja perustella, hyväksi teoksi. Mitä tahansa, siis aivan mitä tahansa.
Sari Weckroth: ”Emme siis tarvitse USKONTOA ymmärtääksemme oikean ja väärän. Aavistus siitä, että on oikea ja väärä, on meissä sisäänrakennettuna. Tiedämme, mutta emme ymmärrä.”
Itselleni ihmisen käyttäytymismalleissa taas ei ole mitään ihmeteltävää, kaikki on luonnollista ja tieteellisesti perusteltua sekä ymmärrettävää.
Ihmisen käyttäytymismalleihin kuuluu myös uskonnollinen ajattelu ja uskonnonharjoitus. Sekin on takuulla perusteltu moneen kertaan tieteellisesti.
Nimenomaan näin. Tarve uskoon on luontainen ja tieteellisesti selitettävissä. Se kumpuaa siitä, että me kykenemme tiedostamaan kuolevaisuutemme. Tätä kompensoimaan on sitten kehitetty erilaisia uskomusjärjestelmiä tuonpuoleisesta elämästä.
”Tätä kompensoimaan on sitten kehitetty erilaisia uskomusjärjestelmiä tuonpuoleisesta elämästä.” Kaikki uskonnot eivät tähtää tuompuoleiseen. Se saatetaan nähdä jopa tämänpuoleista turvallisuutta uhkaavana. Henkimaailma koetaan usein uhkana, jota on jatkuvasti lepyteltävä. Sitäkin sopii miettiä, onko mitään uskomusjärjestelmää tarkoituksella kehitetty – ennen omaa aikaamme, jolloin uskonnoista on jossain tullut tuottoista liiketoimintaa. Ne ovat kehittyneet ja kehittyvät edelleen.
Antero Syrjänen: ”Olisiko niin, että myös kansallissosialistien mielestä yleinen näkemys Hitleristä on hyvinkin yksipuolinen?”.. ”Minulle tarina Jumalasta on kokonaisuus joss(a) teot ratkaisevat. Punnitsen Jumalaa ihan samalla puntarilla kuin meitä ihmisiä.”
Kansallissosialismin ja Raamatun fundamentalistisen tulkinnan rinnastaminen on mielenkiintoinen ilmiö. Tässä Syrjäsen kirjoituksessa ilmiö ei ole ensimmäistä kertaa esillä. Myös antropomorfinen (ihmisenkaltainen) jumalakuva on tuttu meille kaikille lapsuudesta. Jumala on niin kuin ”meidän faija”: osaa kaiken ja tietää kaiken – kunnes meistä tulee murrosikäisiä.
Lienee niin, että naiivi fundamentalismi ja historiaton näkemys Raamatusta johtaa valikoivaan Raamatun lukemiseen: joko teistiseen tai ateistiseen fundamentalismiin. Edellisessä (teistisessä) fundamentalismissa pitää nähdä Raamatun jumalakuva staattisena ja johtavan loogisesti myönteisen jumalakuvaan ja uskoon (josta on monta eri versiota). Jälkimmäisessä (ateistisessa fundamentalismissa) pitää myös nähdä Raamatun jumalakuva staattisena ja johtavan loogisesti kielteiseen jumalakuvaan (josta on myös monta eri versiota).
Edellisen jumalakuvan omaksuneet fundamentalistit (teistit) yleensä selviävät Raamatun äärellä uskonkriiseistään, jos heillä on turvallinen yhteisö, joka tukee heitä kriiseissä eikä tuomitse epäileviä tuomaita. Jälkimmäisen jumalakuvan omaksuneet fundamentalistit (yleensä vihaiset ateistit) eivät useinkaan selviä uskonkriiseistään Raamatun äärellä, koska heidän uskonyhteisönsä on kontrolloiva ja armoton epäilijöille.
Keskustelu näyttää myös junnaavan siinä, onko Raamatusta löytyvä fundamentalistinen ja historiaton jumalakuva Hitlerin näköinen vai päätyykö se silotellumpaan jumalakuvaan, joka muistuttaa lopulta ehkä enemmän Hitlerin vihollista, omilleen leppoisaa ja myhäilevää Churchillia.
Sitten jumitutaan vielä johonkin raamatunkohtaan, esim. argumentoimaan vedenpaisumuskertomusten kanssa: onko Jumala ilkeä ja moraaliton, kun nykymittapuilla Hän näyttää toimivan meille käsittämättömästi, vai voiko Hän jotenkin saada puhtaat paperit, kun katse käännetään muualle?
Fundamentalismin ansa on aina ja kaikkialla tämä: haetaan kritisoitavat / puolusteltavat tekstit vuosituhansien takaa ja moraali sekä tieteellinen maailmankuva nykymaailmasta – ja lopuksi pannaan tämä kaikki samaan pakettiin. Sitten vatkataan pakettia ja katsotaan, mitä tulee kunkin odotusarvon mukaan sieltä ulos. Ja tätä väitetään loogiseksi johtopäätökseksi.
No, voihan se näin toimia jollain sumealla fundamentalistilogiikalla, mutta lopulta se ei tee oikeutta sen enempää Raamatun teksteille, Jumalalle, moraalille, tieteelle kuin logiikallekaan.
Onko siis kyse niinkään logiikasta kuin sen puutteesta? Ja leppymättömästä tyytymättömyydestä / sovinnaisesta tyytyväisyydestä omaa fundamentalistista ja antropomorfistista jumalakuvaa kohtaan?
Kuka haluaisi rakastaa Hitleriä? Sen sijaan Churchill saa varmaan enemmän sympatioita, mutta hänenkin monia tekemisiään pitää silti selitellä. Mutta kuka viitsisi vihata miestä, joka lopulta kukisti natsit?
Tietysti on vielä muitakin mahdollisuuksia. Yksi mahdollisuus on nähdä Raamattu sekä Jumalan ilmoituksena itsestään että ihmisten käsityksenä Jumalasta. Raamattu ei ole monoliitti, kuten Martti Pentti huomautti. Se on kirjasto, jossa on erilaisia tekstejä tai jopa erämaa, jossa on kaikkea: vuoria, laaksoja, metsiä, rannatonta hiekkaerämaata, lähteitä, jokia, järviä, meri, saaria..
Minkä äärelle pysähdymme? Jumitummeko tuijottamaan vuorenseinämää tai kivierämaata tai viipyilemmekö vain lähteillä ja tyynillä vesillä ja väitämme, että siinä on kaikki?
Jos Raamatun Jumalassa ei olisi pimeää puolta, Hän olisi epäjumala. Ihmisen logiikalla hallittavissa ja inhimillisen järjen kokoinen.
Hänestä saisi helposti torjuttavan tai uskottavan ja jokaiseen käteen sopivan. Hänestä voisi kertoa satuja siitä, kuinka Jumala on vain ihmismielen heijastumaa ja evoluution oikku. Tai satuja siitä, kuinka Jumala toimii aina ja kaikkialla ihmisen parhaaksi, vaikka elämä on yhtä sotkua.
Jos kuitenkin Jumalan pimeä puoli olisi kaikki, mitä Hänestä voimme tuntea, Hän olisi edelleen epäjumala, joka karkottaa meidät luotaan ja tappaa meissä uskon yhtä varmasti kuin Hitler karkotti juutalaiset ja murhasi heidät.
Fundamentalistit (teistit ja vihaiset ateistit) tarvitsevat Raamatun särmikästä Jumalaa, saadakseen Hänestä yliotteen: joko vihatakseen Häntä ja torjuakseen Hänet kuin murkkuikäinen kaikkiosaavat vanhempansa tai ihaillakseen Häntä ja voidakseen varmuudella omistaa Hänet kuin ensisuudelmansa kokenut teini.
Raamatun Jumala ei tarvitse ymmärtämistämme. Vielä vähemmän anteeksiantoamme tai sokeaa uskoamme ja ihailuamme. Hän on ”Minä olen, joka aina olen” (hepr. ”ehjee asher ehjee”). Ei ole pakko uskoa, mutta saa uskoa – halusipa tai ei.
Vielä tähän lopuksi: entä Jeesus? Jospa Hän on koko Raamatun juju..? Täysin pitelemätön, mutta aina sen heikomman ja hämmentyneen puolella. Eikä väistä vaikeita kysymyksiä, vaan esittää itsekin niitä. Eikä ole oikein tappajatyyppiä – ei myöskään harmiton hurskastelija. Toimii ainakin minulla. Saa siis uskoa, muttei ole pakko.
”Sitten jumitutaan vielä johonkin raamatunkohtaan, esim. argumentoimaan vedenpaisumuskertomusten kanssa: onko Jumala ilkeä ja moraaliton, kun nykymittapuilla Hän näyttää toimivan meille käsittämättömästi, vai voiko Hän jotenkin saada puhtaat paperit, kun katse käännetään muualle?”
…
”Keskustelu näyttää myös junnaavan siinä, onko Raamatusta löytyvä fundamentalistinen ja historiaton jumalakuva Hitlerin näköinen vai päätyykö se silotellumpaan jumalakuvaan”
…
-Siis mistä/keistä sinä tässä nyt puhut…?
Tästä keskustelusta vai ylipäätään…? Minulla ei mielestäni ole tarvetta ”silotella” Jumalakuvaa, eikä myöskään kääntää huomiota pois Raamatun ongelmallisista kohdista. Pyrin lukemaan Raamattua kriittisesti ja rehellisesti.
Tosin toivon, että kaikkia johtopäätöksiä ei tarvitsisi sanoa aivan suoraan, vaan ne ymmärrettäisiin muutenkin. Joskus tulee loukanneeksi/ärsyttäneeksi sekä toisia uskovia, että ateisteja omilla päätelmillään…
Ongelmia keskustelussa tulee usein sitä kautta, kun vastapuoli olettaa/edellyttää että uskova ottaa kaiken kirjaimellisesti 🙂
Oma kokemukseni on, ettei kukaan lue Raamattua yhtä kirjaimellisesti kuin ateisti. Eräät ateisti-tiedemiehet analysoivat joskus Ilmestyskirjan kohtaa siltä pohjalta, että ”tähdet eivät voi pudota taivaalta”, joten Raamattua ei voi ottaa vakavasti… 🙂
”Yksi mahdollisuus on nähdä Raamattu sekä Jumalan ilmoituksena itsestään että ihmisten käsityksenä Jumalasta. Raamattu ei ole monoliitti, kuten Martti Pentti huomautti. Se on kirjasto, jossa on erilaisia tekstejä”
-Tähän joka tapauksessa sanon, että AMEN.
Sarille: kirjoitin fundamentalistisesti Raamattua tulkitsevista, joista osa on vakaumuksellisia ja kiihkeitä uskovia, osa vakaumuksellisia ja vihaisia ateisteja.
Oman kirjoitteluni ei ole tarkoitus olla vihaista ateismia, enkä sellaiseksi itseäni lue, koska ymmärrän oikein hyvin, miksi ihmisillä on tarve uskoa. Kirjoitteluni on lähinnä vastapainoa yksipuoliseen Jumala on rakkaus -hymistelyyn, kun Jumala ei ilmiselvästikään ole pelkkää rakkautta. Ainakaan Raamatun mukaan.
Raamatussahan sanotaan, että rakkaus ei ole mustasukkainen. Siellä myös todetaan, että Jumala on mustasukkainen.
Antero S: “Minulle tarina Jumalasta on kokonaisuus joss(a) teot ratkaisevat. Punnitsen Jumalaa ihan samalla puntarilla kuin meitä ihmisiä.”
-Tähän liittyen vielä tarkentava kysymys (jonka esitin tuolla jo aiemmin): Näetkö sinä, ateistina, (jonka mielestä, oletan, Raamattu on ihmisen ajatuksia Jumalasta) Raamatussa, yhden ”tarinan” Jumalasta? Vain yhden tavan kuvata häntä?
Jos, niin tätä (edelleen) ihmettelen….
Näen Raamatussa ihmisten tarinoita jumalkuvastaan. Tämä kuva taas pohjaa aina yleisiin, aikaisempiin käsityksiin Jumalasta.
Raamatun jumalakuva näyttäytyy kehittyvänä ja jalostuvana. Perheen ja heimon Jumalasta muodostuu kansan ja kuningaskunnan Jumalan kautta koko luomakunnan Herra. Samalla kunniastaan mustasukkaisesta koston Jumalasta tulee rakastava Isä, jota Jeesus opetti seuraamaan.
Otetaampa esimerkki. Minun kotipaikka oli ikäänkuin kesämökkina aikanaan. Erään kerran menimme taasen kesälomaa viettämään. Mein puuceehen ja siinä kesken kaiken huomasin siinä katossa kolme ampiaisen pesää. Tiesin, että kannattaa toimia varovaisesti. Nyt tulee se kysymys: Enkö minä ole hetken kaikkivaltias niiden ampiaisten elämässä. Minä joko hävitän ne pesät tai rakennan uuden puuceen, koska vanhassa oli asukkaita.
”Tiesin, että kannattaa toimia varovaisesti.” Ampiaisilla oli siis valtaa sinuun. Kaikkivaltiutesi oli siis paitsi hetkellistä, myös suhteellista.
Sari Weckroth: ”Meillä ihmisillä sellainen kaipaus [rauhanomaiseen paratiisiin (Anteron lisäämä täsmennys)] kyllä on. Ja se on mielenkiintoinen ilmiö. Tosin, voihan ajatella että eläimilläkin tällainen on. Mutta se edellyttää jotain tätä todellisuutta suurempaa. Jotain kadotettua, jotain minkä kaipaaminen on meissä syvällä, ja perustuu jollekin minkä tiedämme olevan totta. Tätä juuri tiede ei selitä.”
En nyt sentään mistään paratiisista puhunut, kun esitin että eläimetkin arvostavat rauhaa. Rauhanomaisen elinympäristön kaipaaminen taas on ihmisille ihan luontaista. Tämäkin on tieteellisesti täysin selitettävissä ilman mitään yliluonnollista sivujuonta.
Sari Weckroth: ”MIKSI on kaikista tärkein kysymys juuri kun puhumme oikeasta ja väärästä. Tai ihmisarvosta. MIKSI me jossain syvällä sisimmässämme tunnemme, TIEDÄMME, että elämällä on väliä. Että elämää ei saa tuhota.”
Ehkä tämä on yksille vaikeammin hahmotettavissa kuin toisille. Minulle on täysin selvää, että koska pystymme samaistumaan toisiin luontokappaleisiin (niiden peilineuronien avulla), me ymmärrämme että muiden vahingoittaminen tai tappaminen on väärin, koska emme haluaisi sellaista itsellemme. Tämä on minulle täydellinen selitys miksi -kysymykseen.
Sari Weckroth: ”Tämä keskustelu kaipaisi kyllä vähän paremman ja toimivamman alustan kuin tämä… (Yhteyttä saa ottaa, jos olet facebookissa…)”
Lieköhän siellä jotain ryhmää, jossa tällaisia(kin) asioita pohdiskellaan? 🙂
Sari Weckroth: ”Evoluutiolla voi selittää “kehittymisen”, mutta ei päämäärää. Ei sitä, että jokin olisi mennyt “väärin” tai “pieleen”, siinä, että luonnossa koko olemassaolo ja selviytyminen perustuu tappamiselle ja tuhoamiselle. Ei sitä, että me tiedämme, että emme voi, emme saisi, vaikka voisimmekin, toimia samoin kuin eläimet. Että se on väärin.”
Evoluutiolla ei ole muuta päämäärää kuin organismin selviytyminen ja lisääntyminen, eli jatkuminen. Siksi mikään ei ole mennyt pieleen tai väärin, jokaisella organismilla vain sattuu olemaan oma selviytymiskeinonsa. Osalle se tarkoittaa saalistamista, toisille saalistettavana olemista, joillekin ei kumpaakaan. Riippuu aivan siitä, millaiseksi organismin selviytymiskeinot ovat muotoutuneet.