Pelkäätkö kuolemaa? Mitä teet tänään, jos huomenna kuolet?
Nämä ovat ihmisen ydinkysymyksiä. Niitä meidän kenenkään ei ole syytä torjua. Voimme elää täyttä elämää, kun pidämme kuoleman silmiemme edessä. Joku on ytimekkäästi sanonut: se, joka pelkää kuolemaa, pelkää elämää.
Aito ihmisyys ja tietoisuus kuolemasta sekä elämästä sen jälkeen kulkevat käsi kädessä. Ortodoksinen kirkko on ylösnousemuksen kirkko. Liturgiassa läpi kirkkovuoden juhlimme joka sunnuntai ylösnousemusta, uutta elämää. Ensimmäisestä pääsiäisaamusta alkaen se on muistuttanut meitä, miten tuleva elämä, iankaikkisuus, on yhtä todellista kuin elämämme tässä ja nyt.
Tottakai kuoleman kautta tapahtuu iso muodonmuutos. Ihmisen sielu, persoona, siirtyy ajan rajan toiselle puolen, fyysisen kuoleman lisäksi.
Kun läheinen ihminen kuolee, koemme surua ja kaipausta. Meidän ei kuitenkaan ole syytä yrittää pitää vainajaa emotionaalisesti vielä tällä puolen. Tehtävämme on toivottaa ”Happy journey”, ja rukoilla hänen puolestaan. Niin rukoilemme täällä elävienkin puolesta, sillä rukous ja rakkaus kulkevat käsi kädessä aina. Lisäksi, Kristuksessa kaikki elävät.
Sofiassa on ensi lauantaina 18.1 seminaari valmistautumisesta kuoleman kohtaamiseen. Tämä iltapäivän tapahtuma on avoin kaikille. Siinä kuoleman mysteeriä pyrimme ihmisinä katsomaan peilistä. Puhujina alan asiantuntijoita. Samalla saamme kurkottaa ajan rajan yli. Ehkäpä pysähdymme hetkeksi myös ihmettelemään tätä kuluvaa elämää, mikä siinä on meille tärkeää, ja miksi elämme.
Isä Ambrosius 12.1.2020
Kiittos blogistanne. Seminaarissanne on hyvä katsoa myös asiaa vanhenemisen mukana tulleesta asiasta pitää yllä, ja säilyttää Ihmissuhteita, olivatpa ne pienempää tahi enemmän merkityksellisyyttä tuovaa itsekunkin elämässä.
Näin vanhenemisen asia on katsoa lopullista irtautumista jo useampi vuosikymmen ennen lähtöä. Hyvin asiaan saisivat kuulua erilainen harrastaminen, hengellisen retriitin harrastaminen yksin tai yhdessä, ja aina läsnä olevan valveutuneisuuden harrastaminen ymmärryksessä olla vielä hyvin ja tukevasti elossa.
Isä Ambrosius,
Näin kutsut itseäsi/itseänne.
Onko tarkoitus, että sinuttelemme vai teitittelemme?
Reijo, ortodoksisessa kristillisyydessä ”isä” on symbolinen arvonimi, jota käytetään puhuteltaessa esim. pappeja tai piispoja. Tarkemmin voi lukea tästä linkistä.
https://www.ortodoksi.net/index.php/Is%C3%A4
Tuossa antamassasi linkissä kerrotaan Raamatun isä-sanasta(patēr) ortodoksipiireissä esimerkiksi näin: ”Papin ja piispan tulee huolehtia uskovaisista seurakuntalaisistaan kuin isä perheestään, seurakuntalaisten ollessa ikään kuin heidän hengellisiä lapsiaan. Nimi on siis seurakuntalaisten, paimennettavien, papille tai piispalle antama eräänlainen kunnioituksesta annettu arvonimi.”
Tuollainen arvonimi asettuu mielestäni hiukan outoon valoon, kun huomioidaan Jeesuksen opetus: ”Älkää myöskään kutsuko isäksi(patēr) ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa.”(Mat23:9)
Tekstissä kerrotaankin tuon isä- nimikkeen alkuperästä hellittelytyyppiseen kreikan isukki-sanaan ”abba” viitaten: ”Alkuaan sanalla tarkoitettiin vain Jumalaa ja siitä on useita merkintöjä Raamatussa… Myöhemmin etenkin egyptiläisissä luostareissa johtajaa, igumenia, alettiin kutsua nimellä abba.”
Pyydän anteeksi, jos kommenttini vie pois blogin otsikosta. En vaan millään malta olla kysymättä sinulta Ville, että miten sinä suhtautuisit, jos seurakuntalaiset alkaisivat puhutella sinua isä-Villeksi?
Ville,
Kysyin ja tarkoitin vain millä persoonapronominilla hän ja muut ’isät’ haluavat itseään puhuteltavan.
Yleensäkin tällaisella keskustelufoorumilla on ystävällistä ja asiallista jotain sanoa, etenkin kun kysytään, ellei laita vain julistavaa tekstiä tai ei halua keskustelua, mikä sekin on mahdolista K24 sivulla.
En pysty metropoliitta Ambrosiuksen puolesta vastata, mutta monta kertaa asia on tilanteesta riippuen, uskoisin. Julkisessa tilaisuudessa puhuttelu lienee teitittely, kahden kesken riittänee sinuttelu. Rippuu aina persoonasta myös. Piispojen kohdalla monesti kyllä teititellään, pappien kanssa voinee mennä sinuttelu helpommin.
Hyvä kysymys Rauli, ”isä”-nimitys ei kuulu omaan luterilaiseen traditiooni. Se tuntuisi oudolta, kun en ole tottunut sellaiseen. Olenkin sanonut, että jos minua esimerkiksi toimituksissa tai hartaushetkissä teitittelemään tai herroittelemaan, tai kutsumaan pastoriksi tms, niin olen luvannut teititellä takaisin herroiksi ja rouviksi. Sinuttelu on ollut luontevampaa.
Reilumpaa ja myös sivuston sääntöjen mukaista olisi kai esiintyä oikealla nimellään. Tosin Risto Tapani Jääskeläinen ei kuulosta yhtä komealta ja fiiniltä kuin isä, tai metropoliitta Ambrosius.
Vile,
vetoat yleiseen käytäntöön, joka ei aina kata näitä kirkollisia arvonimiä. Toisaalta Ambrosiuksella on metropoliitta titteli, mikä viestii ’sfääreistä’ jotka ovat käsittämättömiä tai määrittelemättömiä.
Mitä isä-titteliin tulee, niin olen kohdannut sitä ikäni läntisen katolisuuden keskellä ja kielialueella, jossa teitittely on tänäänkin tapa, etenkin kun ei tunneta, vaikka kohde olisi nuorempi. Nyt Suomeen palattuani ’sorruin’ usein teitittelemään tarpeettomasti.
Mitä Jumalan Seurakunnan käytöntöön tulee, niin ensimmäinen ’sääntö’ on mielestäni Matt. 23:8, ”………. sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.”
Sitten 9. jae antaa ohjeet, mitä isä-nimittelyyn tulee. Sellainen kyllä sopisi Seurakunnan ulkopuolella.
Jääskeläinen: ” tietoisuus kuolemasta sekä elämästä sen jälkeen”
Kukaan elävä ihminen ei tiedä rajantakaisista asioista – ainakaan minkään sorttisesta elämästä kuoleman jälkeen – mitään.
Jääskeläinen: ”miten tuleva elämä, iankaikkisuus, on yhtä todellista kuin elämämme tässä ja nyt.”
Tyhjä väite, jonka todenperäisyydelle ei ole minkäänlaista näyttöä, eikä kukaan kuollut ole tullut kokemuksistaan kertomaan.
Jääskeläinen: ”Tottakai kuoleman kautta tapahtuu iso muodonmuutos.
Toki. Solut kuolevat ja mätänevät. Tai vaihtoehoisesti muuttuvat tuhkaksi krematorion uunissa. Jäljelle jää vain nimi uurnalehdon nimilaatassa ja vanhat valokuvat. Kukaan ei ilman noita kuvia enää sadan vuoden kuluttua kuolemastani tietäisi edes olleeni joskus olemassa.
Jääskeläinen: ”Ihmisen sielu, persoona, siirtyy ajan rajan toiselle puolen”
Edelleen; täysin tyhjä ja perusteeton väite.
Jääskeläinen: ” Siinä kuoleman mysteeriä pyrimme ihmisinä katsomaan peilistä.”
Mitä katsomista – puhumattakaan pelkäämistä – siinä on; paluussa ennen syntymää vallinneeseen olotilaan – olemattomuuteen.
Otit Kimmo esille – tapasi mukaan kriittiseen sävyyn- kuolemaan liittyviä mielikuvia. Oleellisin kai tuli tuossa lopussa: ”Mitä katsomista – puhumattakaan pelkäämistä – siinä on; paluussa ennen syntymää vallinneeseen olotilaan – olemattomuuteen.”
Tiesitkö, että juuri noin myös Raamattu opettaa?
Et välttämättä usko Aadamin olemassaoloon, mutta näin Raamattu kertoo hänen palautumisestaan luonnon kiertokulkuun: ”Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” Tuttu sitaatti hautajaistilaisuuksista meidänkin maassamme.
Aadam oli todellakin ennen olemassaoloaan kasa maata. Näin tuosta tekoprosessista meille kerrotaan: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.”(1. Mo2:7)
Kokonaiskuva kuolemasta saadaan myös seuraavan lausunnon perusteella: ”Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.”(Saar12:7)
Tähän asti olemme Kimmo siis samassa ajatussuunnassa kuolinprosessin suhteen. Mutta sitten tulee se kolikon toinen puoli, se kauniimpi.
Minä uskon, että maailmankaikkeudella on Tekijä. Ja jos on osannut luoda maailmankaikkeuden, sinun ja minun uudelleenluominen on pikkujuttu. Raamatun Jobilla oli tunnetusti niitä vaikeuksia, joiden hän kuvitteli tulevan Luojaltaan. Kuitenkin hän luotti Jumalan muistiin: ”Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!”(Job14:13)
En tiedä, montako terabittiä tarvitaan meidän yksilöllisen tiedostomme tallentamiseen taivaalliselle kiintolevylle. Sen kuitenkin ymmärrän, että tallennustilaa tuolla ylhäällä on rajattomasti, ja eräänä päivänä voidaan kokea Raamatun hieno ennustus: ”Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.”(Jes26:19)
Mikä muuten sinulle Kimmo olisi vastenmielistä siinä, että saisit aloittaa ihmiselämän uudelleen niissä alkuperäisissä olosuhteissa, joista Raamatun alkulehdillä kerrotaan?
Toivonen: ”Raamatun hieno ennustus: ”Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös.”
Raamatun ennustuksilla ja kertomuksilla tarkoittanet niitä tarinoita ajalta, jolloin kotiplaneettamme Tellus oli maailmankaikkeuden keskipiste ja jota kaikki taivaankappaleet – oma aurinkomme mukaanluettuna – vielä kiersivät? Sepä vasta oli ihmeiden aikaa – se.
Mitä tulee ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään, niin kiitos ei. Minulle riittää varsin mainiosti vajaa sata vuotta Telluksella tallustelua.
Suurkiitos Isä Ambrosiukselle, kun hän jaksaa kirjoittaa Valosta tämän kirjavan sekamelskan keskellä!
Kun olin pieni poikanen, niin hän kävi kotonani tallentamassa tietoa täällä vaikuttaneesta paikallisesta ”seuraliikkeestä”. Hän oli silloin teol. yo.
Kun lakkasin pelkäämästä kuolemaa, lakkasin myös uskomasta Jumalaan. Vai oliko se toisinpäin. Eniveis, lopputulema oli sama.
Rauli Toivonen: ”Minä uskon, että maailmankaikkeudella on Tekijä. Ja jos on osannut luoda maailmankaikkeuden, sinun ja minun uudelleenluominen on pikkujuttu.”
Siinä on vain se ongelma, että vaikka uudelleen luotu muistuttaisi kuinka paljon tahansa Raulia, Rauli se ei enää olisi. Se olisi Raulin kopio.
Rauli Toivonen: ”Raamatun Jobilla oli tunnetusti niitä vaikeuksia, joiden hän kuvitteli tulevan Luojaltaan.”
Kuvitteli? Vaikeudethan tulivat suoraan Jumalalta, Jumalan ja Saatanan pikku keppostelun, vedonlyönnin, seurauksena. Jos lapsenlastasi kiusataan koulussa kahden kiusaajan toimesta, joista toinen vain katselee vieressä mutta on vahvasti juonessa mukana, onko tämä toinen mielestäsi syytön kiusaamiseen ja jos on, niin millä perusteella?
Rauli Toivonen: ”Mikä muuten sinulle Kimmo olisi vastenmielistä siinä, että saisit aloittaa ihmiselämän uudelleen niissä alkuperäisissä olosuhteissa, joista Raamatun alkulehdillä kerrotaan?”
Minä taas ihmettelen, miksi kukaan haluaisi Jehovan todistajien paratiisiin, joka toteutuakseen vaatii sitä, että suunnilleen kaikki muut kuin Jehovan todistajat tapetaan harmageddonissa. Miljardien viattomien ruumiiden päälle rakennettu unelma ei ole ehkä ihan sitä, mitä paratiisista tulee ensimmäisenä mieleen.
Rauli Toivonen ; “Jeesus sanoo, jos kätesi viettelee sinua hakkaa se irti” . Tarkoittaako, Jeesus todella, että käsi on hakattava irti. Miksi kristityt eivät ole noudattaneet tätä Jeesuksen käskyä? Entä ( Mt 23:9) Jeesus koetti hillitä arvonimien tavoittelua ja saattoi synty-ympäristössään onnistuakin. 18:15ss on esimerkki siitä, kuinka erimielisyydet ratkottiin nasarealaisen seurakuntaperheen kesken. Seurakunta koostuu sisaruksista, joilla ei maan päällä ole sellaista ”isää”, joka pelkällä arvovallallaan voisi ratkaista riidan. Tätä sanaa ei pakanakristillisessä kirkossa ole koskaan noudatettu kirjaimellisesti. Jo Paavali oli sanonut olevansa korinttilaisten ”isä”. 1,2 Joh:n kirjoittava tosin sanoo olevansa vain Vanhus/Veteraani, mutta kun hän puhuttelee jopa seurakunnan ”isiä” lapsukaisinaan, hän on omaksunut isoisän aseman! Pääasia tässä onkin varoitus: älköön edes arvonimi papa ’isä, paavi’ kohottako ihmistä sellaiseksi auktoriteetiksi, joka asettuu Jumalan sanan yläpuolelle.
Ortodoksikirkossa isä on kunnianimi ja joka kuvaa sama suhdetta Isän ja lapsen välillä. Isä Jumala, minä Jumalan lapsi.
Se,että ihmisten mielenmaisemaan on monille jo lapsina indoktrinoitu kuva tulisesata helvetistä, jonne kuoleman jälken voi joutua, on mielestäni henkinen raiskaus ja moinen pitäsi lailla kieltää.Se on henkistä väkivaltaa ja lienee vaurioittanut monien ihmisten mielenterveyttä.