Yllättävää miten Suomessa varsinkin kirkolliset ihmiset vierastavat mystiikkaa. Tätä on vaikea ymmärtää, kun tiedämme miten joissain perinteisissäkin herätysliikkeissä, esim. körttiläisyydessä, on aina upeasti ollut vahvaa hengellisen syvyysulottuvuuden kaipuuta.
Kun ortodoksinen kirkko nousi 1970-luvulta alkaen populaarin kiinnostuksen kohteeksi, muutama luterilainen pappi kuittasi sen toteamalla: se on vain sitä mystiikkaa. Pohdittuani – silloin itsekin nuorena ortodoksina – asiaa tulin kuitenkin vastakkaiseen johtopäätökseen. Kun ns. mystiikasta kuoritaan pois romantiikan ohut pintakerros, pohjalle jää uskonto mysteerinä, ihmeenä, salaisuutena.
Tämän päivän ihmisten omakohtaisen kiinnostuksen ja harrastuksen uskontoon sosiologit ja uskontotieteilijät omalla tahollaan mielellään leimaavat postmodernin ajan uushenkisyydeksi (new age). Hämmentäviltä tällaiset luokittelut näyttävät erityisesti, kun usea kirkon edustajakin kokee sen ”henkisyyden vallankumoukseksi”, joka syrjäyttää uskonnon. Ikään kuin ihmiset enenevässä määrin menisivät valikoivalla tavalla shoppailemaan vaikkapa Minä olen -messuilta edullisia tarjouksia enkeleistä, parantavista energioista tai vieraista uskonnoista.
Jokaisen kristillisen kirkon pitäisi nähdä tämä erityisesti nuoremman ikäpolven hengellisyyden kaipuu tuhannen euron mahdollisuutena. Tähän verrattuna kiistat naispappeudesta, homoparien vihkimisestä tai yleensäkin Raamatun fundamentalistisesta tulkinnasta ovat marginaalisia ilmiöitä. Elämme ajassa, jolloin kirkkojemme olisi täysinäisesti paneuduttava ydinbisnekseensä, eikä enää toimia yhtenäiskulttuurin normatiivisen etiikan viimeisenä linnakkeena. Näkymätön maailma on yhtä todellinen kuin näkyvä, ehkä enemmänkin.
Mystiikka, pyhän kokeminen ja kohtaaminen, ylittää jokaisen uskonnon instituutionaliset rajat. Toisaalta puhutulla kielellä ja kulloistenkin ajatusmalliemme kategorioissa emme koskaan onnistu täysin selittämään mysteerin syvintä ydintä. Meille kristityille tämän luulisi olevan helpompaa, sillä salattu Jumala itse tuli ihmiseksi Kristuksessa, ja tätä olemme äsken jouluna juhlineet. Siitäkin käsin meidän tulisi nähdä miten kaikella aidolla totuuden ja elämän ytimen etsimisellä on pysyvä merkitys.
Isä Ambrosius 3.1.2020
Blogin ensimmäiseen toteamukseen on helppo näinä aikoina yhtyä: ”ihmiset vierastavat mystiikkaa”. Heti seuraa kuitenkin kysymys siitä, millaista mystiikkaa vierastetaan. Onko Raamatussa ja sen Jumalassa mystiikkaa sisään rakennettuna?
Wikipedia määrittelee mystiikan seuraavasti: ”Mystiikka tarkoittaa elämäntapaa, jossa pyritään saavuttamaan välitön yhteys Jumalaan tai jumalaan, perimmäinen todellisuus tai henkinen totuus.” Mystiikka ei näin ymmärrettynä liity välttämättä lainkaan siihen Kaikkivaltiaaseen, josta Raamattu puhuu. Blogisti tietenkin viittaa nimenomaan kristillisyyteen liittyvää mystiikkaan.
Usein puhutaan ”salatusta Jumalasta”, mikä herättää paljon kysymyksiä. Tarkoittaako se sitä, ettemme kykene rajallisella ymmärryksellämme tajuamaan sellaisia asioita kuten esimerkiksi iankaikkisuus, kaikkivaltius ja kaikkitietävyys? Vai jotakin muuta?
Raamattu ei mystiikkaa ja Jumalan salaamista näyttäisi tukevan. Päinvastoin Jumala selvästi haluaa, että tuntisimme hänet. Rukoilleessaan Isäänsä Jeesus painotti Jumalan tuntemusta: ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”Joh17:3) Jumalan ja hänen Poikansa tunteminen on siis avain ikuiseen elämään, ei mystiikka.
Jeesus kertoi jatkossa, mihin hänen maanpäällinen vaelluksensa keskittyi. Paljonko seuraavassa on mystistä ja salattua?
”Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”(Joh17:25,26)
Mystiikka ei tutki mitään salattua , vaan niin kuin isä Ambrosius sen määrittelee, syväulottovuutta.
Hengellinen elämä, joka pyrkii löytävän avauksen tuohon syväulottuvuuteen , on mystiikkaa.
Sillä on useammat muotonsa. Äkillinen syvällinen ymmärrys valaisee mielen tai minän liukeneminen pois jumalayhteyden tieltä. Syvä ja pyhä yhteisöllisyyden kokemus jumalanpalveluksessa . Eukaristian yhteydessä aavistus Kristusyhteydestä. Tai miksei ei kaikkeusmystiikka, jossa hetkellisesti voi kokea sen kuinka kaikella ja kaikkialla on yhteys keskenään.
Palvelustoimessa voi kokea odottamattoman ja syvän tarkoituksenmukaisuuden kokemuksen pitkän ponnistelun päätteeksi.
Puhumattakaan siitä mitä rakkaus joka on saanut vastakaikua tekee ihmiselle.
Avainsana on syvyys jonka olemassaolosta aikaisemmin oli vain kaipaus ja aavistus.
Niin, uskomme voi tarjota ylläolevaa, mutta onko niitä paimenia jotka osaavat kaitsea laumaansa ennen kulkemattomalla tiellä kohtaamaan sielunsa kalliopohjaa sinne missä Henki rukoilee meidän puolestamme ja yhdessä meidän kanssamme.
Kiitos selvennöksestäsi. Mystiikka taitaa olla minulle liian mystistä.
Missähän määrin Raamattu sisältää mystiikkaa? Olisiko sellaisesta joitakin esimerkkejä?
Mystiikasta puhuttaesa on tarkasti määriteltävä,missä mielessä, kontekstisa ja diskurssissa sanaa milloinkin käytetään. Hengellinen contemplatiivinen mietiskey-mystiikka on aivan eri asia kuin yleensä mystinen eli selittämätön. Mysteeri on esim. arvoitus. Käsitteen ja sen muotojen juurena on kreikansana myo eli silmä (vrt mykiö) ja mystisellä tarkoitettiin ylipäätään silmälle näkymätöntä.
Vanhassa testamentissa sanaa vataa käsite raz eli salaisuus ja sen synonyymit . Ut: ssa sanaa mysterion käytetään sangen usein ja esim. Roomalsikirjeessä on runsaasti ns. myysteriuskonnoista adaptoitua mystien käyttämää käsitteistöä. Raamattu kokonaisuudessaan sisältää paljon toistaiseksi ratkaisemattomia mysteerietä eli arvoituksia, joista tutkijat esittävät vain valistuneita arvauksia.,monet lienevät sellaisia ettei teologeilla ole kaiketi edes halua saada niiden ydintä selville. Voisivat monet seurakuntateologiset opit vaarantua.
Nykypäivän ihmisten hengellisyyden kaipuu on todellakin kirkkojemme mahdollisuus. ”Tähän verrattuna kiistat naispappeudesta, homoparien vihkimisestä tai yleensäkin Raamatun fundamentalistisesta tulkinnasta ovat marginaalisia ilmiöitä.” Niinpä!
Yksityiskohtia minäkin Raamatusta muistelen ja maistelen. Se on kuitenkin eri asia kuin perustella kirkon eettisiä ratkaisuja jakeilla. Muisteleminen, mietiskeleminen, hiljainen rukous, kummastelu ja ihmettely ovat Raamatun ääressä viipymisen tosi kauraa.
Mystiikka ei ole Jumalan tuntemisen vastakohta vaan nöyrä yritys ihmetellä hänen suuruuttaan.
Piispa ” Tähän verrattuna kiistat naispappeudesta, homoparien vihkimisestä tai yleensäkin Raamatun fundamentalistisesta tulkinnasta ovat marginaalisia ilmiöitä.”
Isä Ambrosiuksen kirjoituksessa asetetaan outoon valoon Raamatun ja kristikunnan pitkä tulkinnallinen perinne. Traditionaalisissa kirkoissa virka on kuulunut miehille, avioliitto on nähty sakramenttina ja Raamatun tulkinnassa tulkintaa ohjaa kirkko.
Mystiikka ei ole vastapari naispappeudelle, homosekusaalisuudelle ja Raamatun tulkinnalle. Miksi olisi? Kokonaisuus on ehyt, eikä sitä voi splitata jakaa eri koreihin. Vai mikä on se marginaali ilmiön viesti, mitä tässä ajetaan takaa. Se jää epäselväksi lukijalle.
Jos viesti on siinä, että mystiikka avaa homoseksuaalisuuden, avioliiton ja Raamatun tulkinnan horisontit rakentavassa mielessä ehyeksi kokonaisuudeksi, jolloin kirkon tulkinta ja oppi ymmärretään oikein, viesti on ymmärrettävä. Tämä jää kuitenkin hyvin hataralle mielikuvalle ja jokaisen lukija vastuulle, miten tämä olis ymmärrettävä Ambrosiuksen kirjoituksesta. Mitä hän oikeastaan tarkoitta ja mikä on hänen fokus.
Sami. Vastauksesi jonka mukaan et oikeastaan ymmärrä sitä mitä hän tarkoittaa ja mikä on hänen fokus, valaisee juuri Isa Ambroksiuksen teesiä siitä ,että uskonnon mystisen puolen ymmärtäminen on häviämässä.
Kirjoituksistasi täällä Kotimaassa tiedämme miten voimakkaasti ajat omia teemojasi. Nyt näyttää siltä ,että jos Ambrosius haluaa panna sosiaalieettisen keskustelun joksikin aikaa hyllylle lepäämään jotta voisimme keskustella mystiikan asemasta ,niin sinä pelkäät keskustelun mystiikasta vaientavan sosiaalieettisen keskustelun. Se pelko on turha. Kiistanalaiset kysymykset eivät unohdu .
On todellakin vaikeata katsoa että olisi olemassa selvä ja jakamaton kokonaiskuva uskon ulottuvuuksista ja kristitystä sosiaalisesta elämästä .Olemme yrittäneet tulkita näitä asioita kaksituhatta vuotta , emmekä vieläkään ole yksimielisiä niistä.
Markku, myös sinä ajat omia teemoja. Mistään teemasta ei ole kysymys, siihen en halua keskittyä. Kysymys on siitä, että mystiikkaa ei voi irroittaa opillisista teemoista erillisiksi kokonaisuuksiksi. Varsinkaan ortodoksinen kirkko ei tulkinta traditiossa ole ikinä irtautunut eettisistä, moraali kysymyksistä. Keskustelu mystiikasta on tervetullutta, mutta siitä ei voi puhua luomalla vastaparia.
Luterilaisessa kontekstissa virkakysymys perusteltiin juuri kahden korin mallilla, luomalla vastapari.
Kukaan ei ole luonut vastaparia vaan on kiinnitetty huomiota siihen että mystillisen kokemuksen suuntaa on vältelty.
Sitä paitsi : Mystiikasta puhuminen ei ole mitenkään johonkin oppiin sidottu, vaan kuten sanottu, se on kokemusperäistä syväulottuvuutta. Sellaisesta ei voi tehdä mitään oppia.
Markku, hyvä jos ymmärsit tekstin noin. Olet varmaan paljon oikeammassa kuin minä. Toisaalta tuosta tekstistä voidaan saada minunkin esittämät asiat ”tikunnokkaan”. Keskitytään siis siihen haasteeseen mitä Isä Ambrosius esittää.
Kristillinen mystiikka joka on kokemusperäistä sanoitetaan ja kuvataan monella tapaa. Yhteistä näille on rakkaus ja nöyryys Jumalan edessä. Sellaisesta ei voi tehdä mitään oppia, mutta ne eivät ole myöskään kristillistä oppia vastaan. Keskustelu jatkukoon…
Mystiikka, pyhän kokemisen ja kohtaamisen kulminaatiopiste liittynee ainakin omasta mielestäni syvimmin ristin teologiaan. Se ei ole pelkkä teologinen ilmaisu, vaan se on mitä syvimmin kokemuksellinen asia. Armosta annettu. Asian tekee vaikeaksi ymmärtää mielestäni se, että Jumala ilmaisee itsensä ristin ja kuoleman kautta, joka ihmiselle tarkoittaa todella syviäkin hengellisiä ahdistuksia, jotka eivät ole järjen vaan uskon kautta ymmärrettävissä. Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut, kuten Psalmi 118 toteaa. Jumalan toimintatapaa ei kaiketi kukaan voi koskaan täysin ymmärtää. Odottaessamme onnea, meitä kohtaakin onnettomuus. Vartoessamme valoa meitä kohtaa pimeys. ”Mystiikan pimeä yö.”
Kaikki on hyvin niin kauan, kuin mystiikasta ja kokemuksista ei tehdä ehtoja.
Jumalan on ilmoittanut itsensä Sanassa ja luomakunnassa. Näistä Jumala on löydettävissä, kaikille. Jumala ei kuiskuta meidän korvaamme mitään salaisuuksia, vaan Hän huutaa katoilta, että kaikki kuulisivat. (salaisuuden merkitys=korvaan kuiskaaminen) eli Jumalan ilmoitus on väärin ymmärretty, jos ajatellaan, että Jumala ilmoittaa itsensä vain henkilökohtaisesti ihmiselle. Se, että ihminen saa ymmärtää henkilökohtaisesti, ei tee sanomasta henkilökohtaista. Tämä on tärkeää ymmärtää, kun puhutaan Evankeliumin leviämisestä.
Jumala on ilmoittanut itsensä koko maailmalle, niin, ettei kukaan voi puolustautua sillä, ettei olisi kuullut. Se taas on meille salattua, miksi kaikki eivät ota Kristusta vastaan vaikka kuulevat Evankeliumin. Tässä kohti on hyvä olla hiljaa ja vain ihmetellä.
Mystiikkaa? Ei minun mielestäni. Jos Jumala on jotain meiltä salannut, niin tuskinpa saamme sitä selville, vaikka kuinka kaivaisimme. Ei se tosin kiellettyä ole ja kaikkea voi tutkia.
Malinen, Uusi testamentti puhuu paljon siitä, ettei kaikki ole jokamiehen.” Heille minä puhun vertauksin,mutta teille…” jne ”Älkää heittäkö pyhää koirille älkääkä helmiä sikoje eteen. Siis toiset ihmiset ovat koiria ja sikoja jotka eivät saa pyhää ja parasta tietoa jne jne.
Niinpä… Olet oikeassa Seppo, Apostolit puhuivat sisällä ja ulkona olevista. Tarkoittavatko he kenties niitä, jotka olivat kuulleet Kristuksessa Jumalan ja niistä, jotka eivät nähneet ja kuulleet Kristuksessa mitään?
Olet varmasti itsekin kohdannut ihmisiä, jotka vähät välittävät sinulle tärkeistä asioista. Olet varmasti löytänyt aarteita, jotka ovat sinulle hyvin merkityksellisiä, mutta kun esität niitä asiaan vihkiytymättömälle, niin se on, kuin heittäisi aarteita kaivoon. Näin kaiketi on myös Jumalan Lahjan kanssa. Toisille Jumalan Sana on Elämän leipä, mutta toiset vähät välittävät niistä, he pyyhkivät vain suupielensä ja jatkavat matkaansa, kuin ei mitään.
”Elämme ajassa, jolloin kirkkojemme olisi täysinäisesti paneuduttava ydinbisnekseensä, eikä enää toimia yhtenäiskulttuurin normatiivisen etiikan viimeisenä linnakkeena. Näkymätön maailma on yhtä todellinen kuin näkyvä, ehkä enemmänkin.
Mystiikka, pyhän kokeminen ja kohtaaminen, ylittää jokaisen uskonnon instituutionaliset rajat. Toisaalta puhutulla kielellä ja kulloistenkin ajatusmalliemme kategorioissa emme koskaan onnistu täysin selittämään mysteerin syvintä ydintä. Meille kristityille tämän luulisi olevan helpompaa, sillä salattu Jumala itse tuli ihmiseksi Kristuksessa, ja tätä olemme äsken jouluna juhlineet. Siitäkin käsin meidän tulisi nähdä miten kaikella aidolla totuuden ja elämän ytimen etsimisellä on pysyvä merkitys.”
En ehkä käyttäisi termiä ’ydinbisnes’, mutta ”ken härjillä kyntää, se härjistä puhuu” — käytetyt käsitteethän ovat aina kontekstisidonnaisia, ja kuten todettua, kielellinen ilmaisu rajallista… Mutta joka tapauksessa hienosti kiteytetty, isä Ambrosius! Todellakin ”…. kaikella aidolla totuuden ja elämän ytimen etsimisellä on pysyvä merkitys.”