”Niin kuin Jumalan sana selvästi osoittaa, Vapahtajamme rakastaa ja armahtaa syntisiä. Hän tuntee kaikki heidän puutteensa ja tietää, kuinka kelvottomia he ovat tekemään parannusta, kuinka puuttuvaisia ja voimattomia tulemaan hänen tykönsä ja elämään uskon elämää hänen yhteydessään. Hän ei vaadikaan syntisiltä milloinkaan mitään. Hän tuntee hyvin heitä vaivaavan hitauden, vastahakoisuuden ja ajatusten hajanaisuuden, samoin kuin aina uudelleen nousevat synnit ja entisten syntitapojen voiman…”
1980-luvun puolivälin paikkeilla löysin Jonas Laguksen kirjekokoelman Evankeliumin ääni. Jo ensimmäisen kirjeen lukeminen teki vaikutuksen ja ilahdutti: herännäisjohtaja tuntui ymmärtävän omaa todellisuuttani, jota sävytti taju kristillisyyteni vajavuudesta. Samalla kun Lagus kuvasi havainnollisesti miten synti itsessänikin ilmeni, hän toi toivoa ja rohkaisua kamppailuuni toivottomuutta ja epäuskoa vastaan.
Heränneellä omallatunnolla olevaa ihmistä ei ole helppo lohduttaa. Heikkouden tunto ja ihmiselle luontainen taipumus rakentaa omaa vanhurskautta tekevät Jumalan armoon uskomisen vaikeaksi. Mutta jos ihmistä autetaan ymmärtämään, miten syvälle synnin vaikutukset hänessä ulottuvat – että hän ei ole vain suuri vaan kadotettu syntinen – silloin hän voi vapautua epäonnistumaan tuomitusta kamppailusta ja kallistaa korvansa evankeliumille.
Se millainen ihmiskäsitys ja näkemys synnin vaikutuksista julistajalla on, vaikuttaa olennaisella tavalla siihen, miten hän sanansa asettaa. Lagus antaa esimerkin rinnalle tulevasta ja kuulijan heikkouden kokemuksen jakavasta julistuksesta.
– – –
Synnistä on tarpeen puhua toisellakin tavalla. Elämä on täynnä kipeitä asioita, joita pitäisi jollakin tavalla pystyä ymmärtämään. Minusta näyttää siltä, että kun julkisessa keskustelussa käsitellään elämän varjopuolia ja pahan todellisuutta, mennään harvoin perimmäisiin kysymyksiin.
Hiljattain päättyneen Madridin ilmastokokouksen jälkeen tunnelmat ovat olleet apeita. Suomalainen ilmastoasiantuntija toteaa, että suuret saastuttajamaat keskittävät tarmonsa päätösten jarruttamiseen. Mistä johtuu, että toimeen ei ryhdytä, vaikka on yleisesti tiedossa, että ilman pikaisia toimia ihmiskunta ajautuu peruuttamattomiin vaikeuksiin? Eikö syy ole se, että se on vastoin omaa etua, sanalla sanoen itsekkyys?
Muutamia päiviä sitten uutisoitiin, että Romanian presidentti Ceausescu teloitettiin 30 vuotta sitten. Mikä saa hirmuhallitsijan toimimaan epäinhimillisellä tavalla ja raivaamaan tieltään kaikki, jotka kyseenalaistavat hänen mahtinsa. Eikö syy olekin vallanhimo, pelko ja viha? Isis on esimerkki siitä, kuinka väkivaltaa voidaan perustella myös uskonnollisesti. Isisin hedelmät ovat karvaita ja niitä ovat joutuneet maistamaan myös kalifaatin kannattajien lapset.
Ihmisen sisimmässä on voimia, jotka vapaaksi päästessään tuhoavat toisia. Kristitty joutuu tunnustamaan, ettei hänkään ole vapaa pahan otteesta. Apostoli Paavali huokaa, että hän ei tee sitä hyvää, mitä hän tahtoo. Sen sijaan hän joutuu huomaamaan itsessään voiman, joka saa hänet toimimaan väärin. Kirkot ja hengelliset yhteisötkin ovat vaarassa eksyä.
On ilmeistä, että pelkkä tieto oikean ja väärän erosta ei auta ihmisiä toimimaan oikein. Ongelma on jossain syvemmällä. Tätä elämää turmelevaa mahtia Raamattu nimittää synniksi. Jeesuksen mukaan synti on ihmisen sydämessä. Sieltä se sitten tulee ulos pahoina sanoina, tekoina ja laiminlyönteinä. Jo hiekkalaatikolla voidaan nähdä esimerkkejä synnin vaikutuksesta eikä siitä päästä vanhainkodissakaan.
Synnistä puhumista vaikeuttaa se, että synti ei ole vain moraaliin liittyvä sana. Se on myös ja ennen kaikkea uskonnollinen, hengellinen ja teologinen termi. Se tuo hyvän ja pahan väliseen keskusteluun uuden ulottuvuuden – Jumalan. Kristillisen uskon mukaan synti on sydämen luopumista Jumalasta. Ensimmäisen käskyn rikkomista seuraavat sitten kaikki muut synnit.
Kertomusta syntiinlankeemuksesta voidaan lähestyä enemmän tai vähemmän vertauskuvallisesti. Sen sanoma on kuitenkin ajaton. Raamattu vastaa yhä suuriin eksistentiaalisiin kysymyksiin. Meidän ei pidä hävetä eikä pyydellä anteeksi Raamatun opetusta synnistä. Kristillinen ihmiskäsitys on realistinen ja voi antaa ihmisille mahdollisuuden jäsentää todellisuutta, johon kuuluu sekä hyvä että paha.
– – –
On olemassa vaara, että synnistä puhuminen menee osoitteluksi, syyttelyksi ja toisten yläpuolelle asettumiseksi. Tällainen aiheellinen pelko voi saada julistajan välttämään kaikkea synnistä puhumista. Mutta ongelmallista on sekin, jos synnistä puhumisesta luovutaan. Sillä ei paha poistu eikä oman pimeän puolensa tunnistava saa apua. Diagnoosi on tarpeellinen, jotta lääke voidaan löytää.
Apteekkien tunnuksena on sauvan ympärille kietoutunut käärme. Se viittaa antiikin lääkintätaidon ja parantamisen jumalaan Asklepiokseen. Kristitylle tunnus tuo mieleen vaskisen käärmeen, jonka Mooses nosti myrkkykäärmeiden puremien israelilaisten nähtäväksi. Se on kuva Kristuksesta, johon katsomalla ihmiskunta voi parantua synnin myrkyn vaikutuksista. Pidettäköön tätä lääkettä kaikkien saatavilla.
Kiitos, hyvä kirjoitus!
Syntien todellisuus on kirkon oppia.
Jeesuksen mukaan ihminen ei ole syntinen. Uskon tässä hänen sanomaasi.
Hyvä blogi ja lohdullinen.
Jos ei synnistä puhuta, jotta me sen ymmärtäisimme saattaa käydä niin kuin erään henkilön kanssa keskustellessani näistä uskon asioista. Hän sanoi vilpittömästi, että kyllä hän Jumalaan uskoo. Ja kysyi sitten, että mihin sitä Jeesusta tarvitaan? Olihan se aika mykistävä hetki… Kyseessä kuitenkin rippikoulun käynyt henkilö.
Yllättävän monella on ihan sama tilanne.
Näin ajattelee nykyään moni ihminen. Suora ”jumalasuhde” ok, mutta kirkolle, raamatulle, pelastukselle, helvetille, teologeille ja jeesuksille peukku alas. ?
Kun ottaa huomioon miten raivokkaasti Jeesus tuomitsi rikaat niin AHNEUDEN syntiä tulisi ttetenkin aivan erityisesti korostaa sen sijaan että annetan homouden moralisoimisen varrastaa KRITISTIKANSAN KOKO HUOMION. Etekin kun asialla on myös yhteiskunnallista vanhurskaus-merkitystä mitä esim. homouden tuomitsemisella ei ole.
Totta on, että seksuaalietiikan kysymykset aivan liikaa leimaavat suuren yleisön käsityksiä synnistä. Totta on sekin, että ahneus on vakavimpia ja yleisimpiä synnin muotoja ajassamme. Mutta juuri kukaan ei vaadi kristiityjä hyväksymään ahneutta, kun taas vahva painostus kohdistuu siihen, että kristittyjen tulisi varauksetta hyväksyä homoseksuaalinen akti heteroseksuaalisen aktin veroiseksi ilmiöksi, mitä se ei apostolien opetuksen mukaan ole. Siksi tuo seksuaalietiikan eräs yksityiskohta on niin paljon esillä.
”Mutta juuri kukaan ei vaadi kristiityjä hyväksymään ahneutta…”
No ei tarvitse vaatia , sillä kristiyt näyttävät hyväksyvän rahanpalvonnan ihan painostamatta, tarjoaahan ko uskonto etenkin lahkojohtajilleen varsin mukavat tulot , monille tv saaraajille varsin upeatkin. Ja monet haluaisivat olla mukana mainostetussa menestysteologiassa.
”Apteekkien tunnuksena on sauvan ympärille kietoutunut käärme. Se viittaa antiikin lääkintätaidon ja parantamisen jumalaan Asklepiokseen. Kristitylle tunnus tuo mieleen vaskisen käärmeen, jonka Mooses nosti myrkkykäärmeiden puremien israelilaisten nähtäväksi. Se on kuva Kristuksesta, ”
Totta, niinpä jo Edenin nachas/käärme olikin valistunein (aruum) kaikista kedon elimistä….
Blogisti: ”Heränneellä omallatunnolla olevaa ihmistä ei ole helppo lohduttaa. Heikkouden tunto ja ihmiselle luontainen taipumus rakentaa omaa vanhurskautta tekevät Jumalan armoon uskomisen vaikeaksi.”
Kun vanhurskaus on kielikukkanen oikeamielisyyttä tarkoittavasta sanasta, niin en ymmärrä, mitä blogisti tahtoo kertoa. Voisitko täsmentää?
Blogisti ei ilmeisesti osaa vastata kysymykseeni. En sitä odottanutkaan, sillä mykäksi yhdestä pienestä kysymyksestä on menty Eero Junkkaalasta ja joistakin piispoista lähtien.
Ei sen puoleen, en minäkään ymmärrä blogistin sen enempää kuin Junkkaalan ja piispojen teologiaa, kun sitä vertaa alkuteksteihin. Kristinusko puhuu eri kieltä kuin Raamattu. Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Miksi kenenkään teologin pitäisi vastata sinun kysymyksiisi? Ei kukaan ole niin tyhmä, että vakavasti alkaa pohtia keksimiäsi sanoja.
Kun on laajalti omaksuttu esimerkiksi sana vanhurskas, ei ole mitään syytä väitellä, että se pitäisi olla oikeamielinen. Vanhurskaan on joku joskus keksinyt käännökseksi. Jatkuvasti intät oikeamielisyydestä, aivan kuin jokaisella sanalla olisi vain joku tietty merkitys,jonka sinä olet löytänyt.
Tämä on sama kaikilla tieteenaloilla. Jos tiedemies selittää, että maa on pyöreä, paikalle voi karauttaa joku, joka väittää, että litteä on, koska senhän näkee, kun katsoo horisonttiin.
Tapio,
Hieman viiveellä vastaus kysymykseen. Tarkoitan sitä, että ihmisellä on luonnostaan sellainen ajatus, että Jumala hyväksyy yhteyteensä meidät silloin, kun me tunnemme olevamme riittävän hyviä tai onnistumme täyttämään meille asetetut (tai itse asettamamme ) ihanteet, so. kun me koemme olevamme itsessämme vanhurskaita. Kun sitten elämä opettaa toista ja omatuntokin syyttää, ei ole helppoa uskoa, että Jumala on kuitenkin meitä kohtaan armollinen ja että hän katsoo meitä lempeästi Vapahtajamme tähden.
Jos tiedemies selittää, että maa on pyöreä, paikalle voi karauttaa joku, joka väittää, että litteä on, koska senhän näkee, kun katsoo horisonttiin.
Vertaus käänty itsesi,sillä sanan zaddiq kohdalla paikalle on karauttanut krist. usk. kääntäjä, joka väittää zaddiqin merkitsevän vanhurskas kun katsoo horisonttiin.