ISÄ tuo sana herättää meissä kaikissa jonkinlaisia tunteita jokaisessa. Turvallinen, etäinen, touhukas, hauska, kiireinen, sporttinen, hellä, värikäs, innokas, taitava, hiljainen ja iloinen voivat olla adjektiiveja kuvailemaan häntä.
Oma elämäni mullistui reilu kaksi vuotta sitten, kun sain olla vastaanottamassa esikoispoikaamme tähän maailmaan. Pystyn näkemään sen samanlaisena vedenjakana kuin rippikoulun, ylioppilaaksi valmistumisen ja häät. On aika ennen sitä ja sen jälkeen. Jotain muuttuu pysyvästi ja peruuttamattomasti. Tuntuu myös etuoikeutetulta, että sain olla kotona lapsen kanssa yhdeksän kuukautta vaimon siirtyessä työelämään. Lukiessani lehtiä sekä havainnoidessani lähipiiriä. Suuntaus on sellainen, että monet isät haluavat olla kotona myös enemmän kuin sen lakisääteisen ajan.
Työskennellessäni noin seitsemän vuoden päiväkodissa. Sain havaita, että wanha sanonta ”miehet eivät puhu ja pussaa” ei päde enää niin kuin joskus ennen. Lapset saivat kokea isiltään hellää puhetta sekä pusuja poskelle. Jo silloin sain itse olla tietynlainen isähahmo monelle lapselle. Tämä oli tärkeää valmistautumista omaan isyyteen.
Mitä asioita Raamattu puhuu isyydestä?
Teen muutamia nostoja, mutta en ala kirjoittaa teologista analyysia aiheesta. Näissä on jotakin sellaista, jotka monet isät voivat allekirjoittaa.
A. KUNNIOITUS
Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? (Mal.1:6)
= Tämä toki liittyy Jumalan kunnioitukseen. Tässä kohtaa kuitenkin keskityn maallisen isän kunnioitukseen. Näkisin, että itselleni miehenä kunnioitus on jopa rakkautta tärkeämpää. Tai siis kunnioituksen osoittaminen on rakkautta. 4.käsky(kunnioita isää ja äitiäsi) puhuu tästä samasta asiasta. Pelolla ja uhkailulla ei saada aikaan todellista kunnioitusta, joka nousee sydämestä käsin. Tämä on asia, jossa moni kokee alamittaisuutta ja vajavaisuutta. Onneksi sitä saa opetella. Niin ja armoa tarvitaan erityisesti tällä osa-alueella.
B. POSITIIVINEN YLPEYS/ESIKUVA
= Monilla lapsilla niin pojilla kuin tytöilläkin on taipumus pienempänä kehua isäänsä. ”Meidän isä on kova soittaja.” Minun iskä on nopeampi juoksija kuin sisun iskä.” Mun isi on vahva.” Varttuneella iälläkin voi toivottovasti nähdä yhä hyviä piirteitä isästään, vaikka myös näkee paremmin kokonaisen kuvan ihmisestä.
Raamatussa puhutaan monessa kohtaa kantaisä Aabrahamista. Daavid ja Mooses mainitaan esikuvina. Lähtökohtaisesti Vanhan testamentin henkilöt ovat isiä. Heissä on monia hienoa piirteitä, kuten rohkeus, kuuliaisuus Jumalalle ja herkkyys(esim.Daavidin Psalmit)
C. HYVÄN TEKEMINEN
Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat! (Matt.7:9-11)
= Tämä on toki sovellettavissa kumpaan tahansa vanhempaan. Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat tehdä omille lapsilleen hyviä asioita. Joo. Toki tässä voisi nostaa myös huonoja esimerkkejä, mutta tällä kertaa lähdetään hyvän kautta. Syntinen ja vajavainen isäkin voi todella tehdä hyviä asioita omille lapsilleen. Muistan itse omasta lapsuudesta yleisurheiluvuodet. Toisinaan isäni ”raahasi” minut sinne, mutta näin jälkeenpäin olen kiitollinen siitä, että sain harrastaa juoksua, pituutta ja korkeutta. Ne loivat pohjaa myöhemmälle innolle juosta maratoneja.
D. HENGELLINEN ISÄ
Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa (1.Kor.4:15)
Jumalasta Isänä voisi kirjoittaa ihan blogikirjoitukseni. Ajattelit kolmantena esimerkkinä tuoda Paavali hengellisenä isänä korinttilaisille. Hän haluaa ohjata, rohkaista ja rakentaa heitä kuin omia lapsiaan. Paavalillahan ei itsellä ollut biologisia lapsia. Seurakunnan perustaja ja/tai paimen on monelle porukan hengellinen isähahmo. Tänäkin päivänä monet voivat tähän samaistua. Itselläkin on ollut hengellisiä isiä, joita arvostan yhä. Hengellinen isä voi olla myös sellainen henkilö, jolla ei ole kirkollista vastuutehtävää. Kuitenkin usein hänessä on jotakin luottamusta herättävää ja turvallista olemuksessa.
Lopuksi hyvää ja siunattua isänpäivää kaikille:)
p.s.1 Nyt se on virallisesti myös liputuspäivä
p.s.2 Tarkoitukseni oli kirjoittaa positiivinen artikkeli ja sellainen, jossa ei ole tarkoitus käydä minkäänlaista vääntöä kommenttikentässä. Siis olet tervetullut keskusteluun tästä lähtökohdasta lähin. Otan oikeudekseni poistaa kaikki asiattomat kommentit tasavertaisesti kaikilta. Joten voit kommentoida blogin teemaan liittyen isyydestä.
Kiitos ihanasta blogista kuten sen aiheesta.
Toitte esille hyviä asioita yhteistä tulevaisuuttanne varten niin lapsenne kuin puolisonne kanssa.
Yhdestä asiasta joltisella huomaamisella haluaisin kuitenkin muistuttaa. Niin lapsena kuin aikuisena meidän tulisi saada ymmärtää ja huomata ensimmäisinä asioina armahtaa Itseämme niinsanotusti töppäyksistämme. Syynä on se ettei voi moittia kun ei ymmärtänyt. Kristillinen ymmärrys väärintekemisestä lapsena on korkeampaa metaa synnin käsittämisessä mihin ensisijaisesti Meitä ei ole kutsuttu kuin kirkon opetuksen kautta.
Näin Jeesuksen kolmella Uuden Testamentin opetuksella pärjää hyvin, ja pitkälle.
Vielä kerran, Kovasti Onnea!?
Niin, kun jäi epäselväksi, niin tarkoitin syyllisyyden asiaa kasvumme eri vaiheissa saamamme todistuksen kautta mikä jossain vaiheessa siirtyy alitajuntaiseksi päätöksiämme ohjaavaksi tekijäksi mikä sitten usein estää meitä tekemästä oman elämänmme kannalta hyviä ja järkeviä päätöksiä elämämme hallinnoimisessa. Anteeksi, välimerkit jätin pois.
Kiitos Pekka! Toit esille todella tärkeän näkökulman. Helposti sitä on kovin armoton itselleen. Siihen parasta lääkettä on tajuta olevansa Jumalalle rakas Jeesuksen sovitustyön tähden. Tässä saa kyllä käytännön arjessa kasvaa paljon. Se mitataan silloin, kun tajuaa, että ei aina ole niin kärsivällinen ja rakastava kuin joskus kuvitteli olevansa… Ja sitä huomaa kaipaavansa lisää siis armollisuutta itselle omista mokista. Kunpa niille oppisi nauramaan enemmän ja näkevän ne osana kasvutarinaa niin ihmisenä kuin isänäkin.