Olen viime päivinä lukenut Svetlana Aleksejevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu (suomeksi 2018). Kirjailija on haastatellut satoja ihmisiä Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Janajevin vallankumousyritys Moskovassa 1991 johti muutamassa päivässä neuvostojärjestelmän kaatumiseen.
Kertojien ääni kuuluu autenttisena ja pakahduttavana. Kynnelle kykenevät alkoivat tehdä bisnestä. Palkkojen ostovoima romahti. Sotilaan kuukausipalkalla sai kilon harmaata makkaraa. Akateemisesti koulutetut keräsivät kaduilta tupakan tumppeja, joita myivät litroittain torilla. Samoin torille päätyi kaikki myyntikelpoinen, neuvostokristallit ja sotilaskunniamerkit. Jopa rikkinäisiä hehkulamppuja myydään – rikkinäisen hehkulampun voi vaihtaa työpaikalla ehjään, ja viedä ehjän mukanaan. Monet kertojat kärsivät moraalin romahduksesta.
_ _ _
Aleksejevitsin kirja on tuonut mieleeni käynnit Neuvosto-Virossa 1980-luvulla. Tuolloin lauloin muutamien opiskelukaverieni kanssa perustamassamme Benedicamus-kuorossa, jota johti ikätoverimme, kirkkomusiikin opiskelija Hannu Norjanen.
Kävimme kuoron kanssa muutamia kertoja Tallinnassa 1980-luvun puolenvälin jälkeen. Tapaamiset paikallisten nuorten kanssa olivat koskettavia. Nuori nainen vei muutamia meistä vaatimattomaan kotiinsa ja tarjosi kurkuista ja sipulista tehtyä salaattia. Hän soitti levyltä Tõnu Kaljusten johtaman kuoroteoksen Mu isamaa. Laulava vallankumous oli juuri alkamassa.
_ _ _
Osallistuimme inkeriläisten jumalanpalvelukseen Nõmmen kirkossa. Sain edellisenä päivänä tietää, että pidän saarnan. Liturgina oli kirkkoherra Voldemar Ilja, teologisen seminaarin rehtori. Hän antoi meille vietäväksi sinivuokkoja vaimolleen ja lapselleen Helsinkiin, ”terveisiä Viron keväästä.”
– – –
Pidimme konsertin vanhassa kaupungissa Pyha Vaimun kirkossa, joka tuli aivan täyteen. Paikalliset nuoret olivat rohkeita, vaikka heidän sanojensa mukaan tilaisuuteen tuli siviiliasuisia poliiseja. Konsertti toistettiin vielä seuraavana päivänä.
Konsertin jälkeen iäkäs inkeriläistäti tuli sinnikkäästi kutsumaan meitä kotiinsa. Lopulta muutamia meistä lähti mukaan kaukaiseen lähiöön, jossa tädin asunto oli suuressa kerrostalossa. Kotona odotti hänen miehensä, joka oli menettänyt terveytensä Siperian karkotuksessa ja pakkotyössä. Pariskunnalla oli kaksi lasta, tytär ja poika, kauniita ja hyvätapaisia opiskelijoita. Vaatimaton koti ja sen asukkaat tekivät syvän vaikutuksen.
Yksi kuoron sopraanoista solmi avioliiton pojan kanssa. Tätä nuorta aviovaimoa odotti Suomessa myöhemmin yllätys. Järeä nosturi ajoi kerrostalon eteen ja nosti pitkän Estonia-flyygelin kaksion ikkunasta sisään huomenlahjaksi.
_ _ _
Viime elokuussa Itämeren alueen sotilaspappien kokouksessa vierailimme Tallinnan ruotsalaisessa P. Mikaelin kirkossa ja sen kellarissa olevassa kirkkomuseossa. Kirkkoherra nosti esille leijonan pään muotoisen pronssisen kolkuttimen ja kertoi esineen erikoisesta historiasta.
Suomalaisia sotilaita oli saksalaisten miehittämällä Viroon kuuluvalla Naissaarella tulenjohtotehtävissä kesästä 1941 lähtien. Tilanne muuttui syyskuussa 1944, kun Neuvostoliitto oli miehittänyt Viron.
Suomalaiset sotilaat saivat palata kotimaahansa. Pulmaksi muodostui, että kolme heistä oli löytänyt saarelta itselleen vaimot. Nämä naiset eivät saaneet lähteä Neuvosto-Virosta.
Suomalaiset pakkasivat kalustonsa puulaatikoihin ja naulasivat laatikot kiinni. Laatikoissa oli teksti: ”Varovasti, radiolaitteita. Ei saa avata.” Suomen aluevesille tultaessa laatikot avattiin ja kolme naista astui niistä ulos. Yhdellä heistä oli mukanaan leijonan pää, Naissaaren majakan oven kolkutin ja vapauden tunnus.
Majakan valo oli saanut vapaasti pyyhkiä merta ja rannikoita, kunnes Puna-armeija tuhosi majakan 1941. Joku naisen jälkeläisistä oli tuonut leijonan pään takaisin Viroon, kirkkoherralle.
Nyt Naissaaren pohjoispäässä seisoo 1946 rakennettu 45 metrinen, punavalkoinen betonimajakka. Katselin sitä Mäkiluodon linnakkeen merivalvontatornista vahvoilla kiikareilla, kun vierailin saaressa varusmiespappina 22. kesäkuuta 1983. Oli vaikea uskoa, kuinka erilainen maailma oli vain muutamia kymmeniä kilometrejä Helsingistä etelään.
_ _ _
Toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti Sunnuntai-Hesariin virolaisten paosta länteen 75 vuotta sitten otsikolla Silloinkin tuhannet hukkuivat. ”Virolaiset tiesivät, mikä heitä odotti, sillä sama oli koettu jo vuonna 1940. Silloin vangittiin ja teloitettiin varsinkin virolaisia sotilaita.
Nyt vaarassa olivat kaikki saksalaismiehittäjiä auttaneet mutta myös sivistyneistö, esimerkiksi papit, opettajat ja taiteilijat.” Saarikoski kertoo vaikuttavasta Kommunismin uhrien muistomerkistä.
– – –
Kävin itsekin Kommunismin uhrien 1940-1991 muistomerkillä Tallinnan Maarjamäessä osana edellä mainitsemaani sotilaspappien kokouksen ohjelmaa. Mustiin seinämiin on kaiverrettu 22 000 murhatun ja karkoitetun nimet. Joukossa ovat Viron presidentti ja hallitus sekä armeijan kenraalit, everstit, everstiluutnantit – kokonaisuudessaan.
Vuosi sitten lokakuussa paljastettu muistomerkki kertoo virolaisten kärsimyksestä. Maa menetti 20% väestöstään, 90 000 henkeä. Suomelle sama menetys olisi ollut 700 000 (1939 asukasluku oli 3,6 milj.).
Puolustustaistelu 1939-44 kannatti, vaikka Suomi menetti kaatuneina ja kadonneina lähes 90 000 henkeä. Saska Saarikoski toteaa kirjoituksessaan: entä jos Tali- Ihantalan puolustajat olisivat väistyneet kesällä 1944?
– – –
Nk. rauhanoppositio vaati sotien aikana Suomen ehdotonta antautumista luottaen Neuvostoliiton kohtelevan maata hyvin.
Vastaava rauhanoppositio 1970-80 -luvuilla syytti viime sotien puolustustaistelua ja oman aikansa maanpuolustusta sotahulluudeksi. Samaan aikaan muutamia kymmeniä kilometrejä Helsingistä etelään virolaisia isänmaan ystäviä kidutettiin ja surmattiin vankiloissa.
_ _ _
Nykyisessä keskustelussa suomalaisten sanotaan jakautuneen liberaaleihin ja nationalisteihin. Onko vielä mahdollista kunnioittaa ja arvostaa Suomen historiaa, kulttuuria, kieltä, hallintoa, maanpuolustusta, kansankirkkoja sekä perinteisiä arvoja leimautumatta äärioikeistolaiseksi?
Voiko vielä kutsua itseään isänmaalliseksi tai puolustaa nykymuotoista sotilasvalaa leimautumatta joksikin ääriliikkeen kannattajaksi?
_ _ _
Tallinnan muistomerkin pinnassa on tuhansia 3D-tulostimella tehtyjä mehiläisiä. Ne viittaavat Laulujuhlilla laulettavaan lauluun mehiläisistä, jotka palaavat kaukaa Siperian vankileireiltä kotipesäänsä.
Monet kuolevat matkalla – Ja langeevad teele tuhanned – mutta jotkut pääsevät perille. Ne tekevät työtä pesänsä eteen ja saavat sen kukoistamaan.
Runon kielikuva koskettaa minua mehiläistarhurina. Kunpa me suomalaisetkin voisimme tehdä työtä yhdessä yhteisen hyvän parhaaksi.
Mehiläisistä: Mannerheim-vaakunassa mielenkiintoisin on ehkä vaakunan vasemmassa yläosassa Funck-suvun malmivuorta kuvaavaksi tulkittu keko, joka mielestäni on yhtä hyvin mehiläispesä.
Sillä mehiläispesää on käytetty myös teollisuuden symbolina. Ajattelen näin siksi, että mehiläinen on ikivanha jo muinaisista Egyptistä ja Israelista nouseva symboli, joka oli ja on muurareille tärkeä. Mehiläiskenno on lujin luonnon oma rakenne ja siksipä mm. vapaamuurarit kunnioittavat mehiläistä ahkerana mestarirakentajan vertauskuvana. Kuriositeettina voi tuoda tässä esille, että Amerikassa mormoneilla eli Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkolla on myös esoteerinen vapaamuurarillinen osastonsa; Joseph Smith näyttää siis olleen Nooan poika ja Pentti Tuomisen mukaan 1800-luvulla esiintyneistä vm- symboleista ”monet löysivät tiensä myös mormonien temppeleihin ja muihin rakennuksiin. Tällaisia olivat muiden muassa suorakulma, harppi, aurinko, kuu, tähdet, viisisakarainen tähti, kaikkinäkevä silmä, yhdistyneet kädet, viljalyhde ja mehiläispesä.
Joseph Smith valitsi mehiläispesän koko mormoniyhteisön tunnukseksi, minkä vuoksi Utahia alettiin kutsua lempinimellä ”Mehiläispesävaltio” (”Beehive State”). Brigham Young puolestaan otti mehiläispesän henkilökohtaiseen sinettiinsä sekä rakennutti vaimoilleen – joita oli 13 – asunnoksi talon, jonka tornin huipulla oli kullattu mehiläispesä.”
Egyptiläisessä traditiossa toivat jumalat mehiläisen alas taivaalta ja ensimmäisen heprealaisten naistuomarin nimi Deborah merkitsee juuri ’mehiläinen’. Edelleen Ranskan kuninkaallinen lilja
on tyylitelty mehiläinen pyrstö pystyssä. Keisari Napoleonin kruunajaisviitassa olikin kuninkaallisen suvun tunnuksena 300 kultaista mehiläistä. Taivaalta jumalten alas tuoma mehiläinen
liitetään siis vankasti eri kuningassukuihin, joista tärkein on Ranskan Merovingit ja sen myyttinen kuningas Dagobert II (n. 650-680 jKr.), jonka haudasta kerrotaan 1600-luvulla löydetyn 300 kullattua mehiläistä, mistä Napoleon lienee saanut idean kruunajaisviittansa koristeluun. Dagobert
II on tärkeä siksi, että eräiden arvelujen mukaan hän oli Maria Magdaleenan ja Jeesuksen jälkeläinen.
Kiitos Seppo mehiläisten symbolisesta käytöstä ja VM-liikkeen kuvastossa. En ota yksityiskohtiin kantaa. Sen kuitenkin totean, että mehiläiset ovat elintapoineen niin ihmeellisiä (vrt. Sana-lehden viime viikon numero), ettei niiden liittäminen viisausperinteeseen tai esoteriaan ole lainkaan kumma. Vrt. ”Syö, poikani, hunajaa, se on hyvää, ja mesi on makeaa kielelläsi. Yhtä lailla on viisaus sinulle hyväksi: kun löydät sen, sinulla on tulevaisuus, toivosi ei raukea tyhjiin.” (Snl 24:13-14). Samoin Simsonin arvoitus – leijonan ruumiista kaavittu hunaja – on itse asiassa arvoitus toiseen potenssiin. Olen käsitellyt sitä kirjassani Salomon salaisuus (Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 2018).
Mehiläispesistä saadaan eri aikoina erilaista hunajaa. Omista pesistäni tulee alkukesällä vaaleaa voikukkahunajaa, loppukesällä kullankeltaista vadelma-lehmushunajaa ja syksyllä melkein hautatervan väristä tummaa mesikastehunajaa. Samoin viisauskin avautuu eri aikoina ja eri ikäkausina eri tavoin. Vallettan P. Johannes Kastajan Katedraalin lattiassa on suuri määrä Maltan ritarien vaakunoita taidokkaina kiviupotuksina. Joukossa on myös mehiläisteemaan liittyviä vaakunoita, esimerkiksi sinisessä kilvessä 3 kultaista mehiläistä aseteltuna paaluttain 1 + 2.
Kiitos Pekka lisätiedoista. Hunajaa on anottu mymös ’jumalten’ ruuaksi mitä ikinä näillä jumalilla aikanaan sitten on tarkoitettukin. Maltan ritarikunta on myös aina kiinnostanut minua ja ns. Maltan ristiin liittyvä erikoinen pyhään geometriaan ja Välimeren eräitten kulttipaikkojen sijaintiin liittyvä esoteerinen vihjeistö.