Vaikka olemmekin heikkoja omissa voimissamme, niin Jumalan armosta olemme se mitä olemme. Kristuksen lahjaa on elämämme. Hänen armonsa kaikkina hetkinämme on turvamme ja toivomme. Häneen me panemme toivomme ja hänen käsiinsä uskomme tulevaisuutemme. Hänelle yksistään kunnia ja kiitos kuuluu.
Sunnuntai 27.10.2019
20. sunnuntai helluntaista
Usko ja epäusko
1. lukukappale: 1. Moos. 15:1–6
Älkäämme pelätkö
Kun Jumala on turvamme, niin silloin olemme hyvissä käsissä. Hänen huolenpitonsa varjelee meitä kaikilla teillämme. Saamme heittää kaikki murheemme hänen haltuunsa.
Lukukappaleessamme Jumala lohduttaa patriarkka Abrahani ja lupaa olla hänen apunsa ja turvansa.
Abramille tuli näyssä tämä Herran sana: ”Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri.”
Uskon isä
Juutalaisille Abraham on kansan isä. Meille kristityille hän on uskon isä. Usko oli hänen voimansa ja turvansa. Paljon hän sai kestää, paljon kärsiä. Ajoittain tilanne näytti jo toivottomalta.
Mutta kun Jumala antoi hänelle lupauksen, niin siihen hän pani luottamuksensa. Uskossa hän otti vastaan sen mitä Herra hänelle antoi.
Lukukappaleessamme on Abraham -kertomusten sisällön keskus. Abraham uskoi ja Jumala luki sen vanhurskaudeksi. Uskon kautta hän oli Jumalalle kelvollinen ja Jumalan ystävä.
Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.
Uskon vanhurskaus
Apostoli Paavali puhuu paljon uskon vanhurskaudesta. Hän ei puhu omiaan vaan käyttää aikansa Raamattua, Vanhaa testamenttia, julistuksensa pohjana. Abrahamin usko on Paavalin voimana. Uskosta vanhurskaaksi julistamisessa Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Meidät vanhurskautetaan uskon kautta. Uudessa testamentissa tämä tuodaan selkeästi esille. Kristus vanhurskauttaa meidät armosta, ei ansioista, ja uskosta, ei teoista.
Roomalaiskirje 4: 1-8
Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä – ei kuitenkaan Jumalan edessä.
Mitä sanovat kirjoitukset? »Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.»
Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi.
Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.
Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta:
– Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi
ja joiden synnit on pyyhitty pois.
Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.
Uskontunnustuksemme todistus
Uskon vanhurskaus on kirkkomme keskeinen oppi. Sen voimasta kaikki seisoo tai sen puutteesta kaikki kaatuu.
Augsburgin tunnustus luettiin julki 25.6.1530 keisarin läsnä ollessa Augsburgissa. Se sanoo aiheestamme seuraavaa:
IV Vanhurskautus
Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5)
Sunnuntain tekstit näytetään ja annetaan pieni esittely aiheesta osoitteessa
http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20191027
På svenska
http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keSV?OpenPage&dagindex=20191027
Jos psalmin tekijä todellakin oli David , niin hänellä oli hyvät syyt toivoa että Jumala todellakin antaa synnit anteeksi.
Markku
Kiitos kommentistasi.
Peruslinja uskonvanhurskauden opetuksessa on selkeä. Olemme vanhurskaita yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.
Sen sijaan oppineitten keskuudessa tuntuu riittävän jatkuvasti keskustelua joistakin kysymyksenasettelujen hienosäädöistä joidenkin näkökohtien kimpussa. Niinpä vuoden 1963 Luterilaisen maailmanliiton kokous Helsingissä ei päässyt yksimielisyyteen muutamista kohdista.
Myöhemmin on myös keskusteltu joistakin toisistakin teologisista kysymyksistä. Useimmiten kysymys on joistakin teologisten vanhurskauttamisoppiin liittyvien ilmausten kimpussa.
Näillä on merkitystä silloin kun pyritään teoreettisesti sanomaan asia mahdollisimman tarkasti ilman että voisi syntyä mitään virhetulkintaa. Käytännössä uskovan elämässä oleellista on vain se että usko saa olla uskoa eikä tekoja, että armo saa olla armoa ilman että vaaditaan omia meriittejä ja Kristus saa olla kaikki kaikessa ilman että hänen työnsä sijaan pannaan ketään muuta pelastajaa eikä mitään muutakaan pelastustietä kuin yksistään hänen Golgatan ristillä tekemänsä sovintotyön tuoma pelastus.