Yksilönvapauden jalo aate nimettiin kaksisataa vuotta sitten ”liberalismiksi”. Nyt siitä on tullut niin hajuton ja mauton, että termi korvataan mieluummin ”edistyksellä”. Näin väittää Adam Gopnik kirjassaan ”A Thousand Small Sanities: The Moral Adventure of Liberalism”.
Ilmastonmuutos, teknokratia ja terrorismi ovat kuihduttaneet liberalismin. Gopnikin kritiikin kärki on dilemma: onko liberalismissa kysymys enemmän yksilön valinnoista vai vapaudesta? Ekonomin liberalismi korostaa vapautta valintoihin. Humanistille liberalismi on enemmän sitä yksilön tilaa, joka sijaitsee Johannes Krysostomoksen kielikuvan mukaan muiden ulottumattomissa ”sielun katon alla”.
Sixten Korkman sovitteli Hesarin kolumnissaan ”Liberalismille on niukalti hyviä vaihtoehtoja” (20.8.2019) yhteen poliittisen ja taloudellisen liberalismin tavoitteita. Korkmanin historia-analyysi on lyhyt ja nojaa siihen, että yksilö länsimaisissa demokratioissa osaisi elintasonsa perusteella tehdä parempia valintoja kuin muut. Mutta miten käy liberalismin, jos ulkoinen ja sisäinen vapautemme onkin vain oligopolian algoritmien manipulaation armoilla?
Suomi on noussut liberalismin huipulle valtiollistamalla liberalismin. Kaitsevan valtion avulla olemme saavuttaneet taloudellisen vaurauden, sosiaalisen tasa-arvon, yksilön oikeudet ja vapaudet.
Demarit saivat vaalivoiton huhtikuun eduskuntavaaleissa ilosanomalla hyvinvointiyhteiskunnan paluusta. He onnistuivat antamalla äänestäjille houkuttelevat vastaukset venäläisfilosofien Nikolai Tšernyševskin ja Aleksandr Herzenin teeseihin: mitä tehdä? (что делать) ja kenessä on vika? (кто виноват).
Demarien vaalivoitto tuli Gopnikin kuvaamalla nykyliberalismiin kuuluvalla poliittisen dramatisoinnin metodilla. Sen idea on savuverho, jonka mukaan uudet johtajat toimivat eri tavalla kuin vanhat. Tähän on vaikea uskoa, koska liberalistisessa ekonomiassa ”edistys” edellyttää rohkeita reformeja järjestelmään, ei verotuksen tehostamista.
Sipilän, Bernerin tai Grahn-Laasosen liberaalin talouspolitiikan virheitä ryhtyvät nyt korjaamaan Rinne, Anderson ja Harakka. Riippumatta siitä, onko luvassa enemmän valintoja vai vapautta, heidän on pian löydettävä vastaus kolmanteen edistyksen evankeliumin teesiin: kuka maksaa? (кто платить).
Mitä mahtaisi olla ’kuka tienaa’ venäjäksi? Kansakunnan varallisuutta kartuttaa elinkeinoelämä. Sana viittaa siihen, että talouden tarkoitus on elämän mahdollistaminen. Minusta on loogista, että se maksaa, joka hankkii rahat.
Martti: ”Minusta on loogista, että se maksaa, joka hankkii rahat.”
Just’ niin.
Кто зарабатывает, тот платит. Se maksaa, joka tienaa.
Kiitos!
Blogisti: ”Demarien vaalivoitto oli tuli Gopnikin kuvaamalla nykyliberalismiin kuuluvalla poliittisen dramatisoinnin metodilla. Sen idea on savuverho, jonka mukaan uudet johtajat toimivat eri tavalla kuin vanhat.”
Ei tässä savuverhoja tarvita 🙂 Totta kai uudet johtajat toimivat pakosti toisin kuin Sipilän hallitus bernereineen ja soineineen, koska Sipilän hallitusta ylimielisempää ja tyhmempää ei voi tulla, siis jos unohdetaan persut. Torilta kokoaa arvalla paremman hallituksen kuin Sipilän porukka.
Vasemmistolainen politiikka ei voi olla samaa kuin oikeistolainen. Kuten Rinne totesi Orpolle monta kertaa. meillä on erilainen arvomaailma. On sitten eri asia, mitkä raamit talous asettaa. Mutta myönnän, että demarit ovat meikäläisen monta kertaa pettäneet. Jospa Rinne ei nuolisi oikeistoa niin kuin edeltäjänsä Urpilainen.
Hyvinvointi maksaa ja parasta on ,että maksamme sen kustannukset yhdessä yhteisvastuun ideasta lähtien. Aivan luonnollisesti niin ,että ne jotka tienaavat enemmän maksavat enemmän. Itseasiassa varakkaat ,jotka maksavat, rikastuvat siitä vain lisää.
Kun nostetaan koko yhteiskunnan hyvinvointi tasoa ,niin tämä yleistaso edistää pehmeitä yhteiskunnallisia arvoja ,niin kuin demokratia, tasa-arvoisuus, yhteisvastuu, yksilöiden hyvät mahdollisuudet löytää paikkansa ja pieni askel kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa.