Pari vuosikymmentä sitten Kirkolliskokouksessa oli uudistushenkinen Uusi viini -ryhmittymä. Nimensä ryhmä oli ottanut Jeesuksen vertauksesta.
”Ei kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan uusi viini rikkoo leilit, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.” (Luuk 5:37-39).
Vuohennahkaiset viinileilit olivat tuoreina joustavia. Ne kestivät viinin käymisen aiheuttamat paineet ja venyivät. Vanhat ja parkkiintuneet leilit eivät kestäneet. Ne halkesivat.
_ _ _
Kirkon uudistajat haluavat uusia leilejä, jotka joustaisivat. Kirkon organisaation, päätöksenteon ja hallinnon olisi joustettava muuttuvan ajan haasteiden myötä. Tässä he ovat oikeassa. Kirkon organisaatio ja hallinto, jos eivät uudistu, halkeavat muutosten paineissa.
_ _ _
Ongelmana tai haasteena on kuitenkin usein se, että uudistajat eivät tyydy uudistamaan ainoastaan leilejä – kirkon ulkoisia rakenteita – vaan myöskin sisältöä.
Tässä on kuitenkin rajoituksensa. Kun kyseessä on kirkko, on sisällön uudistusten oltava samalla jatkumolla kirkon itseymmärryksen ja olemuksen kanssa. Jeesuksen vertauksen kielikuvan mukaisesti leileihin on laitettava viiniä – ei porkkana- tai omenamehua, ei piimää, ei myöskään räyhäviinaa.
Sen erottelu, ovatko leileihin – vanhoihin tai uusiin – tarjolla olevat uudet sisällöt sopivaa juotavaa, on eri aikojen kokemusten perusteella vaikeaa. Jokainen juo nimittäin muistakin astioista kuin kirkon leileistä. Moni on voinut päästä uuden juoman makuun, jonka haluaisi tuoda kirkkoon. Kun muualla nautittu juoma on tuntunut hyvältä, alkaa se sekoittua oikean rypälemehun makuun.
_ _ _
Puutarhan monien puiden hedelmistä puristetaan mehuja, joilla on eri makunsa ja vaikutuksensa. Yhden hedelmät tuovat kuitenkin kuoleman. Käärme väittää toisin: kielletty puu antaa vapauttavan tiedon. Usein puhutaan omenapuusta. Itse asiassa Gen 3 kertomus ei kerro, mistä puusta on kysymys.
Haastavana tehtävänä kunakin aikana on selvittää, mikä asia kulloinkin viehättää ihmisessä olevaa Jumala-kapinaa ja halua irtiottoihin: kieltää elämää säilyttävät ja ylläpitävät perustotuudet, jotka Jumala on kutonut luomansa maailman loimilangoiksi. Ihminen kyllä heittää sukkulaansa, mutta kudelangat tulevat Jumalalta ja Hän polkee niisivarsia. Kukaan ei päätä itse siitä, minkälainen kudelma hänen jälkeensä lopulta leikataan irti kangastukista.
_ _ _
Mitä mehua laittaa leileihin? Tämä on nytkin ajankohtainen kysymys. Sen on oltava peräisin viiniköynnöksestä. Jeesushan sanoo Johanneksen evankeliumissa: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Joka pysyy minussa, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette voi tehdä mitään.”
Jeesus on ylösnousseena kirkkonsa keskellä. Hänessä virtaava ylösnousemuksen uusi viini antaa kirkolle ja jokaiselle kristitylle uuden elämän Jumalan lapsena. Se on samalla elämän veden lähde, joka kumpuaa iankaikkisen elämän vettä. Se tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta aina kun pidetään esillä evankeliumin ilosanomaa syntien voittamisesta ja Jumalan rakkaudesta.
Jeesus-viinipuusta virtaava kirkon uusi viini saa erilaisia hahmoja, mutta yhteistä sille on se, että se edistää Jumalan luomaa elämää, kiinnittää Kristuksen tuomaan pelastukseen sekä vaikuttaa Pyhän Hengen kautta uskoa ja rakkautta.
_ _ _
Palaan alussa mainitsemaani uudistusmieliseen ryhmään. Uusi viini -ryhmän eräs jäsen sai silloiselta arkkipiispalta nuhteet. Ryhmä oli ottanut tavaksi viettää kirkolliskokousviikolla iltoja Turun kristillisen opiston takkahuoneessa viiniä nauttien ja joskus päihtyen. Arkkipiispan puututtua asiaan viinin juonti loppui. Se ei selvästikään ollut uutta viiniä. Leilikin oli vanha, Nooan aikuinen.
_ _ _
Jeesus sanoo oman aikansa uskonoppineille, jotka eivät halunneet tunnustaa Jeesusta Vapahtajaksi eivätkä omaksua Jeesuksen opetusta: ”Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää.” (Luuk 5:39).
Nytkin on paljon meitä vanhaan viiniin mieltyneitä. Olemme tottuneet sen arvokkaaseen makuun – tiettyyn tapaan tulkita evankeliumia tai tiettyihin muotoihin ja sanamuotoihin. Uusi viini – uudet tavat välittää evankeliumia – toisi tuoreella tavalla Jeesuksen elämää antavan ja pelastavan läsnäolon keskellemme.
On vain yksi varma keino, jolla saa muutoksia kirkon käytäntöihin. Se onnistuu menemällä kirkon töihin ja tekemällä jotain eritavalla, kuin edeltäjänsä. Saman tuloksen , kun voi saadaaikaan useammalla ja hyvinkin erilaisella tavalla.
Pekka S. kirjoittaa laajoja ja siksi vähän epäkonkreettisia katsauksia. Ajatusten virta johtaa sinänsä tärkeisiin maailmojen syleilyihin. Totta on että koko kirkkolaki ja -järjestys ovat hirvittävästi vanhentuneet vaikka niitä silloin tällöin ”uudistetaan”. Tiedän että vuosi sitten siihen asiaan törmäsi piispainkokouksen yritys päivittää lähetystyötä ja diakoniaa ja samalla koko kirkon tehtävää koskevat pykälät ajan tasalle, ja hanke raukeni yksinkertaisesti siihen että nähtiin heti vanuttamattomasta kankaasta tehdyn paikan repivän koko vanhan vaipan hajalle, eli että koko opukset pitäisi kirjoittaa tämän päivän kielellle.
Kirkon tulevaisuuskomitean tehtäväksiannot parin vuoden takaa herättivät toiveita, mutta toukokuun kirkolliskokous osoitti sen että eivät ne taida menestyä. Hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen ei käynyt, tuskin sen paremmin onnistuvat seurakuntien kirkkonauvostojen lakkauttaminen tai kehittämiskeskuksen perustaminen kirkkohallitukseen saatikka kirkolliskokouksen määräenemmistösäädösten purkaminen. Kirkon työskentelykulttuurin muutos sysättiin seurakuntien vastuulle, mutta kuka rohkaisisi kirkkoherroja irrottautumaan säädösten viidakosta?
NÄyttää toivottomalta. Uutta ja aitoakin viiniä olisi kyllä siellä ja täällä valmiina olemassa.
Kiitos Hannu konkretisoinnista. Myönnän, että tässä kirjoituksessa ajatus laukkasi aika monen mutkan kautta.
Kirkkohallitus perustelee kirkon osallistumista Pride-tapahtumaan sillä, että kirkon sanoma kuuluu kaikille. On ehdottomasti totta, että kirkon sanoma kuuluu kaikille. Siitä ei kuitenkaan ehdottomasti seuraa, että kirkon tulisi osallistua kaikkiin tapahtumiin. – On marsseja, joihin kirkko ei varmaankaan osallistuisi, kuten eri puolueiden vappumarssit tai äärioikeistolaisten järjestöjen marssit – vaikka kirkon sanoma ilmeisesti kuuluu kaikkien näidenkin toiminnassa mukana oleville?
Kirkkohallituksen perustelua pitäisi siksi varmaankin tarkentaa: kuten että kirkko on seksuaaliväemmistöjen tukena, tai: kirkko katuu aiempaa asennettaan k.o. vähemmistöjä kohtaan ja haluaa osoittaa, että se hyväksyy niihin kuuluvat ihmiset?