Pyhällä vuorella

Aksios estin -laiva rantautuu Ouranopolin laituriin. Syvällä uivat kalat näkyvät kirkaassa vedessä.

Matkustajat näyttävät poliisille passinsa laivaan noustessaan. Ollaan Kreikan sisällä, mutta Pyhä vuori on autonominen alue. Se ei ole ainoa erikoisuus. Niemen maa-alueet ja rakennukset kuuluvat kahdellekymmenelle luostarille.

Matkustajat ovat Kreikasta sekä muualta Balkanilta, Romaniasta, Ukrainasta ja Venäjältä. Britti ja Aussi kuuluvat Athoksen ystäväyhdistykseen, jonka keulakuvana on Walesin prinssi. He tulevat vuosittain raivaamaan polkuja auki.

Laiva pysähtyy muutamilla keskiaikaisten kivitornien suojaamilla laitureilla laskemassa maihin matkustajia. Uusia nousee kyytiin: reppuja, kävelysauvoja, tavaranyyttejä. Joillakin pitkä, musta papin viitta. Parrakkaiden munkkien hiukset on koottu sylinterimäisen hatun alle.

Kaikki matkustajat ovat miehiä. Miksi naiset eivät pääse Athokselle? Kysymys tasa-arvon puutteesta tai syrjinnästä nousee helposti tänä aikana mieleen. Ymmärrän valikoinnin perusteet: koko vuori on luostarialuetta, missä munkit työskentelevät ja kilvoittelevat.
– – –
Basileios Suuren luostarisääntö korostaa rukousta ja työntekoa – samoin kuin Benedictus Nursialainen lännessä. Luostarikilvoitus on ”maailman” näkökulmasta epäluonnollista elämän rajoittamista: luopumista omasta tahdosta, seksuaalisuudesta, omistamisesta, liharuoasta, ylipäänsä runsaasta syömisestä sekä levosta. Tarkoitus on saavuttaa tilaa Jumala-suhteelle.

Munkin päivä jakautuu kolmeen kahdeksan tunnin osaan: rukoukseen, työhön ja lepoon. Tämä mielessäni lähden nousemaan laiturilta ystäväni ortodoksipapin kanssa mutkittelevaa polkua. Päämme päällä satojen metrien korkeudessa Simonopetran luostari on kiinnittynyt vuoren rinteeseen kuin pääskysen pesä.

Vierasmajan esimies ohjaa meidät vierashuoneeseen. Kylmä vesi tuntuu kuuman nousun jälkeen hyvältä. Tarjolla on myös pehmeitä, ruusuvedellä maustettuja makeisia, lukumeja ja tilkka hedelmistä tislattua juomaa, sipuroa. Avoimen vieraskirjan sarakkeille kirjataan henkilötiedot ja Pyhän vuoren passin numero.

Asetumme vierastalon arvokkaaseen ruokasaliin. Suuri ikoni seinällä esittää pyhää munkki Simonia, jolle Jumalanäiti ilmestyi tällä paikalla. Suurelle pöydälle on katettu munkkien lounaasta jääneitä keitettyjä lehtiä, kikherneitä ja oliiveja, leipää, sitruunoita ja omenoita. Munkit viljelevät vuoren rinteillä kasviksia ja hedelmäpuita. On pääsiäisajan keskijuhla matkalla helluntaihin.
—
Iltapalvelus kirkossa päättyy ja siirrymme luostarin ruokasaliin trapesaan. Ateria on kuin jumalanpalveluksen jatketta seinille maalattujen pyhien kuvien alla. Munkki lukee ääneen pyhien elämäkertoja. Lautasellinen riisivelliä, oliiveja, omenahilloa, hedelmiä ja leipää. Pian kilahtaa kello ja ruokailu päättyy.

Siirrytään takaisin kirkkoon, missä vanha munkki esittelee luostarin pyhäinjäännöksiä. Yksi niistä on Magdalan Marian käsi, hänen, josta Jeesus karkotti seitsemän riivaajaa. Munkki puhuu loistavin kasvoin nuorille pyhiinvaeltajille: Jeesus haluaa edelleenkin ottaa elämästämme pahan pois.

Luostarissa on nyt keskittynyt ja surullinen tunnelma. Pitkään sairastanut igumeni Emilianos kuoli viikkoa aiemmin ja haudattiin seuraavana päivänä.
– – –
Nukkumaan on mentävä pian kello kahdeksan jälkeen, sillä aamupalvelus alkaa kello kolmelta. Kävelen vielä siltaa pitkin yli luostarin puutarhoja kastelevan puron. Sen ansiosta vuorenrinteen piikkipensaikko on muuttunut vihreäksi keitaaksi. Puron varrella on myös pieni, osittain ihmisen louhima luola, jossa erakkomunkki on kilvoitellut.
_ _ _
Seuraavana aamuna – neljän tunnin palveluksen jälkeen – teräväsilmäinen ja päättäväisen oloinen munkki käynnistää 12-paikkaisen pikkubussin, mutta käy sitä ennen pyytämässä siunauksen vanhemmalta munkilta.

Mutkitteleva hiekkatie on louhittu vuoren rinteeseen. Ei tee mieli katsoa kapean tien reunalta putoavaan syvyyteen. Muutama vuosikymmen aiemmin rakennetut tiet ovat muuttaneet paljon Athoksen elämää. Ne ovat kuitenkin tarpeen tavara- ja henkilökuljetuksiin. Silti poluilla näkyy edelleen aasien jätöksiä muistutuksena siitä, miten puutavaraa, viljaa, hedelmiä tai öljyä kuljetetaan osin edelleen kuten tuhat vuotta sitten.
– – –
Dafnen satamassa vaihdamme pikkubussista isompaan. Laiturin vieressä on muutamia rakennuksia: tulli, posti, kahvila ja saha. Valmiiksi sahattuja lautoja kuivuu taapeleissa, munkit istuvat varjossa sauvaansa nojaten ja laihat kissat kiertelevät ihmisten vaiheilla.

Linja-auto vie päällystettyä tietä vuoren yli Kariekseen. Kivettyä pääkatua reunustavat vanhat kivitalot. Useimmissa on kappeli. Jokaisella luostarilla on täällä oma talonsa, edustustonsa. Niiden lisäksi luostarit omistavat taloja, joita kauppiaat vuokraavat: ikonikauppa, kahvio, puutarhatarvikeliike. Keskellä on tuhatvuotias kirkko Protaton sekä Athoksen hallintorakennus, Iera Epistasia. Päätöksiä tekevät luostarien edustajat, joita on aina neljä paikalla.

Luostareilla on oma hierarkiansa. Se näkyy vuoren autojen rekisterikilvissä. Ensimmäiset numerot viittaavat luostarin järjestysnumeroon, seuraava luku on kyseisen luostarin autojen juokseva numero.
– – –
Lähellä on Andreaan skiitta, alun perin venäläinen luostari 1800-luvun lopulta. Arkkitehti on suunnitellut myös Vanhan Valamon pääluostarin. Yhdennäköisyys on selvä. Nousemme pääkirkon toiseen kerrokseen ja meitä tervehtii suomalainen isä Josef, ikonimaalari. Hän tuli joidenkin munkkien kanssa raunioituneeseen ja hylättyyn luostariin pari vuosikymmentä sitten. Ensi töikseen he lapioivat lumet pois kirkon lattialta ja korjasivat rauniokirkon katon. Korjaaminen on jatkunut sen jälkeen. Lopputulos vaikuttaa ihmeeltä. Isä Joosef on maalannut suurimman osan kahden kirkon ikonostaaseista.

Andreaan skiitan muurien ulkopuolella on Ottomaaniajalta periytyvä uskonnollinen koulu, sisäoppilaitos, jonka pojat tulevat eri puolilta maailmaa. Viikonloppuisin muut kuin kreikkalaiset opiskelijat hajaantuvat luostareihin, jotka huolehtivat heistä.
– – –
Muutaman sadan metrin päässä Karieksesta astumme sisään Kutlumusionin luostariin. Päiväohjelma on samankaltainen kuin edellisessä luostarissa. Iltaruoan jälkeen isä Kristoforos esittelee kirjastoa. Hiilidioksidisammuttimet laukeaisivat palon syttyessä. Tulipalot ja kosteus ovat satojen käsikirjoitusten pahin uhka. Munkki ojentaa valkoiset hansikkaat kädessään nähtäväksi Johanneksen evankeliumin käsikirjoituksen 1100-luvulta.

Osa munkeista tekee akateemista tutkimusta. Irlannin kristillisyyttä tutkinut munkki tarjoaa kahvia luostarin sisäpihalla samalla kun kanarialinnut laulavat häkeissään ja pääskyset suhahtelevat pesiinsä.
_ _ _
Kolmantena päivänä sadeyön jälkeen kuljemme polkuja pitkin Pantokratorin luostariin. Matkalla pysähdymme Stavronikitan luostariin. Kirkko näkyy kaukaa niemellään, pihalla valtava sypressi, jonka tummanvihreä pylväs yltää luostaria korkeammalle. Kirkossa on 1500-luvulta Theofainos Kreetalaisen ikoneita, taidekirjoista tuttuja. Pysähdyn Kristus Pantokrator -iknonin eteen. Se on ollut postikorttina vuosikausia pöydälläni kun olin koulupoika ja opiskelija.

_ _ _
Viimeisenä päivänä bussikyyti vie meidät Karieksen kautta Xiropotamoun luostarille, mistä kävelemme kauniissa säässä mehiläistarhojen ja oliivilehtojen ohi Panteleimonin kautta Xenofontosin luostariin. Sen suomalainen isä Damaskinos on parhaillaan Suomessa opettamassa.

Sunnuntain aamupalvelukset ovat erityisiä ja kestävät viisi tuntia. Kaksi kuoroa laulaa vuorotellen. Bysanttilaisen laulun mikrointervallit ja koristeet ovat taidokkaita, samoin laulajien ilmaisuvoima. Aika pysähtyy.

Vierailun lopuksi yksi munkeista vie meidät juhlavaan näyttelytilaan. Luostarin tornissa työskentelevän isä Luukaksen ikonit ovat maailman kuuluja, mutta hän on myös kulta- ja jalokiviseppä, mikä käy ilmi loisteliaista ehtoollisastioista, koruristeistä ja igumenin sauvasta. Esillä on myös mosaiikkeja ja pergamentille tehtyjä käsikirjoituksia. Vastaavia esineitä tuhannen vuoden takaa voi nähdä bysanttilaisen taiteen museoissa. Täällä perinne on elävää.
_ _ _
Luterilaiselle Pyhä vuori on erikoinen kokemus. Elämän keskittäminen harvoihin tärkeisiin asioihin, kuten hiljaisuuteen, luontoyhteyteen ja rukoukseen, tuntuu arvokkaalta. Tämä ei ole kuitenkaan poissuljettua tavallisessa arjessa eikä perhe-elämässä, joiden arvokkuutta Jumalan tarkoittamana ja siunaamana elämänmuotona luterilaisuus korostaa.

Se edellyttää kuitenkin kohtuuden ja yksinkertaisuuden opettelua sekä tilan varaamista rukoukseen ja Jumalan kohtaamiseen.

Ehkä Pyhän vuoren tuhatvuotinen elämäntapa ennakoi joiltakin osin yhteistä tulevaisuutta?
1) yhteisöllisyyttä ja erilaisten kykyjen ottamista yhteiseen käyttöön
2) Opiskelun ja pitkän viisausperinteen arvostamista
3) kiireettömyyttä ja tehokasta ajan käyttöä, turhan välttämistä
4) yksinkertaisuutta, tavarasta pidättymistä
5) omavaraista viljelyä luontoa kunnioittaen
6) kasvisruokaa ja lihasta pidättäytymistä
7) kykyä rakentaa kivestä ja puusta, korjata ja ylläpitää vanhaa
8) tarjota vieraanvaraisuutta
9) uskonnon ja taiteen arvoa
10) vähän autoja ja muuta tarpeetonta tekniikkaa

Toki edellisten kohtien mukaisen elämän yleistyminen olisi myrkkyä jatkuvalle kasvulle ja taloudelle. Mutta niin on jatkuva kasvu, kulutus ja luonnovarojen riistokin kuolettavaa myrkkyä elämälle yleensä.

Xenofontosin ruokasalin sisäänkäynnille johtavassa käytävässä on kuvakertomus Gerasim Jordanialaisesta, joka saa leijonasta ystävän kun ensin poistaa sen käpälästä piikin. Ehkä tämä pätee yleisemminkin ihmisen luntosuhteeseen?