Käväisin kirkkopäivillä. Jyväskylän kirkkopuistossa vietettiin perjantain päätteeksi partiolaisten Nuotiokirkkoa. Minäkin olin mukana laulamassa virsiä, aloituksena oli kuitenkin partioklassikko Meill’ on metsässä nuotiopiiri.
Jukka Helin – entinen Merivoimien kenttärovasti – saarnasi yhteydestä. Riitaisa ja jakautunut kylä löysi uuden yhteyden, kun jokainen lisäsi liemeen omat mausteensa. Lopulta syntyi herkullinen kalakeitto.
Tilaisuuden päätteeksi sain syödä lautasellisen keittoa. Samalla kiitin Jukkaa selkeydestä ja havainnollisuudesta. Ei haittaa aikuistakaan kuunnella selkeää puhetta, johon sisupartiolaisetkin pääsivät erinomaisesti mukaan.
Partioleiri telttoineen, nuotiopiireineen ja hartauksineen voisi hyvin olla jatkossakin osa Kirkkopäiviä. Kun partiolupauksesta on poistumassa maininta Jumalan rakastamisesta, on eri tavoin hyvä muistuttaa partion ja kirkon yhteydestä, joka jatkuu edelleen.
– – –
Lauantaina Yliopistolla piispa emerita Irja Askola ja toimittaja Anna-Stina Nykänen puhuivat sanoista. Piispa Askola huomautti, kuinka rakentava sanoma voi jäädä yleisen huolipuheen alle. Erityisesti kirkon ihmisten on tärkeää ajatella viestiä, joka sanomisesta välittyy. Tämä kosketti myös minua: onko sanomisissani huoli päällimmäisenä ja toivo taka-alalla? Usein jään liikaa kiinni huoliin ja syyttelyyn.
– – –
Seuraavan tilaisuuden nuoret puhujat kannustivat tarttumaan ilmastokatastrofin torjumiseen.
Nuorten vaikuttajaryhmä Changemakerin edustaja tiivisti loppuun sanomansa: suureen toiveikkuuteen ei ole oikein aineksia. Jatkuva, noin kolmen prosentin talouskasvu pitää järjestelmän yllä ja ihmiset tyytyväisinä. Vähempi kasvu johtaisi laajoihin levottomuuksiin.
Toisaalta jatkuva kasvu tuhoaa luonnon elinympäristöjä ja muuttaa maapallon ihmiselle sekä monille muille lajeille elinkelvottomaksi. Kestämättömän kulutuksen käänteellä on kova kiire.
Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) viime viikolla julkaistu 30 kohdan toimenpideohjelma yksityisen hiilikuorman vähentämiseksi pitää kestävänä tasona 93% vähennystä. Edessä on siten erittäin suuri muutos.
Ei ole esimerkiksi kyse lihanruoan tai lentämisen vähentämisestä vaan siitä, kuinka riittävän monet saadaan luopumaan niistä kokonaan. Muutoksen suuruuden sisäistäminen ja kulutuksen kääntäminen lyhyessä ajassa murto-osaan nykyisestä on vaikea tehtävä ajassa, jota leimaavat vapaus, rajattomuus ja nautintojen tavoittelu. Demokraattinen prosessi voi olla muutoksen saavuttamiseksi liian hidas ja loiva. Tähän dilemmaan viittaan aiemmassa blogissani Uranuurtajasta ja kamelin kulmahampaasta.
– – –
Lauantaina oli myös Suomen Pipliaseuran vuosikokous, jossa vaihtui puheenjohtaja. Ehdin olla tässä tehtävässä 14 vuotta ja nyt vuodet tulivat täyteen. Piispa Jukka Keskitalo jatkaa seuraavana puheenjohtajana.
Arvostan Pipliaseuraa korkealle: maan vanhin kristillinen järjestö ja kirjankustantaja on moderni ja kiinni ajassa. Parhaillaan käännetään alkukielestä Uutta testamenttia luettavaksi älypuhelimelta kielellä, jota nuoret ymmärtävät.
Jokaisen uuden sukupolven on löydettävä Raamatun kautta sanoma, joka herättää uskon. Vain siten kirkolla on tulevaisuus. Pipliaseura on käytännössä suurin suomenkielisten Raamattujen julkaisija. Se on palvelutehtävä, jota täydentää Pipliaseuran ylläpitämä Raamattu.fi -sivusto.
– – –
Arvostan Pipliaseuran ekumeenisuutta. Sen jäsenistössä ovat edustettuina laajasti eri kirkot. Raamattu yhdistää kristittyjä. Varapuheenjohtaja, Jyväskylän ortodoksiseurakunnan kirkkoherra Timo Mäkirinta käytti kokouksessa kiitospuheen ja toivotti minulle aikaa: monia vuosia, armorikkaita vuosia.
– – –
Perjantai-iltana, kirkkopäivien kojujen jo sulkeuduttua ja katujen täyttyessä nuorista, oli kaksi mormonikirkon lähetystyöntekijää tuonut omat banderollinsa ja rolluppinsa mainostaen Mormonin kirjaa. Näin he noudattivat omalla tavallaan kirkkopäivien tunnusta: ”Täytä tyhjä tila”.
Enpä päässyt kirkkopäiville, mutta Pekan blogin perusteella sain maistella koko viikonlopun (kala)keitoksen. Kiitos! 🙂
Kiitos Jouni, itsekin osallistuin Kirkkopäiviin niukasti, kuten edeltä käy ilmi. Oli muutakin menoa: perjantaina siunasin lipun fregatti Suomenjoutsenella ja sunnuntaina siunasin avustajien kanssa 50 sankarivainajaa Lappeenrannan hautausmaalla.
Hieman asian vierestä. Kun on siunauksesta kyse, niin sisällissodan aikana Viipurissa ja Lappeenrannassa ammuttiin suurimäärä venäläisiä sivilejä. Onko sinulla tietoa siitä , että onko heitä koskaan muistettu ja siunattu haudan lepoon?
Minä en tunne asiaa.