Katson Wittenbergin Maria-kirkon alttaritaulua. Luther on kuvassa ehtoollisella. Hän on palannut suojelijansa Fredrik Viisaan luota takaisin Wittenbergiin valtakunnankirousta ja pannaa uhmaten.
Alimmassa kuvassa Luther saarnaa ja viittaa ristiinnaulittuun Kristukseen. Lucas Cranach on tallentanut alttaritauluun reformaation alkuvaiheet kuin reportteri tai pikemminkin taistelukuvaaja.
Nyt on kulunut päivälleen 497 vuotta siitä, kun Luther saarnasi tässä kirkossa Invocavit -viikon ajan. Kirkko oli päivittäin täynnä. Myös omassa kalenterissani lukee viime sunnuntain kohdalla Invocavit, kun aiheena oli ”Jeesus, kiusausten voittaja”.
Jeesus ei väistä Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla häntä odottavaa kuolemaa.
Luther lähtee Invocavit-saarnoissaan liikkeelle kuoleman todellisuudesta. Meidän kaikkien on kuoltava. Se on myös syynä Jeesuksen kutsumukseen kärsiä ja kuolla puolestamme. Yhtäläinen kuolema yhdistää syntistä ja Kristusta, jotta voisimme olla yhtä Kristuksen kanssa myös ylösnousemuksessa.
– – –
Saksan evankelinen sotilaspapisto on kolmena peräkkäisenä vuonna kokoontunut viikoksi Wittenbergiin etsimään eväitä reformaation perinnöstä. Olen mukana vieraana 64. Sotilaspapiston konferenssissa.
Sachsenissa entisen DDR:n alueella kirkkoon kuuluvia on parikymmentä prosenttia. Ruotsi ja Suomi tulevat perässä.
– – –
Kuljen hiljaisia katuja. Pieni töpöhäntäinen, oranssinruskea kissa kipittää vierelläni ja katsoo välillä, seuraanko mukana. Monen talon ikkunoita peittää ruosteinen pelti. Yhdessä kadunkulmassa Jehovan todistajat ovat valmiina puhumaan maailmanrauhasta.
Jatkan eteenpäin luterilaisen ”Rooman” katuja haistellen kevättä, leikatun myrttipensaan tuoksua, mustarastaan ja kottaraisen laulua. Mietiskelen Saksan Kenttäpiispan Sigurd Rinkin saarnaa:
”Ihmiset ovat vapaaehtoisesti kristittyjä tai eivät lainkaan. Institutionaaliselle kirkolle se on hyvin epämukavaa. Uudet sukupolvet eivät tiedä mitään evankeliumista. Ne eivät voi enää edes kieltäytyä kun eivät tunne sitä. Mikä on toiminut vuosikymmeniä, ei toimi enää. Edes ”yksin armosta” – ”sola gratia” ei toimi enää. (Tähän totean itse: kun ei ole rikkomusta eikä tuomaria ei ole myöskään armahtajaa eikä armoa. Uskonnosta puhdistettu armo voi vielä elää kehotuksessa olla armollinen itselle).
”Uskonpuhdistajat edistivät kaikkien osallisuutta kirkkoon. Heitä ei tyydyttänyt vastuun jättäminen yksin papeille.
”Nykytilanne muistuttaa reformaation aikaa. Jokainen kirkkoon kuuluva on tärkeä – ja varsinkin jokainen ulkopuolinen, joka haluaa tietää, mistä uskossa on kysymys. Näitä kohtaamisia on usein Saksan asevoimissa.
”Kirkko ei ole Moraaliviranomainen tai Valtion arvotoimisto. Kirkko elää saarnaten Jumalasta, joka tuntee kärsimykseni ja kiusaukseni. Missä kirkko on Kirkko, siellä evankeliumi synnyttää seurakunnan. Maailmanlopun pessimismi ei ole viimeinen sana.
”Ihmiset eivät odota kirkolta ensisijassa ratkaisua sosiaalisiin ja poliittisiin ongelmiin vaan sanomaa syntien sovituksesta: lohtua elämään ja kuolemaan sekä tuonpuoleiseen. – kristityt pitäytyvät Martti Lutherin ajatukseen: usko lujasti ja tee syntiä vahvasti (crede firmiter et pecca fortiter) mikä tarkoittaa: toimi vapaasti luottaen Jumalan läsnäolevaan hyvyyteen ilman huolta epäonnistumisesta.”
—
Miksi reformaatio käynnistyi juuri Wittenbergin kaltaisessa pienessä kaupungissa? Luther-talon opas luettelee nopeasti monta syytä: Fredrik Viisas oli perustanut yliopiston, joka oli koonnut nuoria uudistusmielisiä ja lahjakkaita opettajia.
Fredrik oli koonnut myös valtavan pyhäinjäännöskokoelman, joka veti pyhiinvaeltajia etsimään lyhennystä kiirastulessa vietettävästä ajasta. 19 000 pyhäinjäännöksen takana oli pyhien ihmisten hurskauden ylijäämää, joka tuottaisi valtavan määrän lyhennettyjä vuosia kiirastulessa heille, jotka ostavat aneita.
Luther näki tässä epäkohdan: Kristus oli jäämässä sivuun ihmisen iankaikkisen kohtalon ratkaisijana. Kristuksen sovitustyön tuoma armo oli korvautunut kaupankäynnillä.
Puupiirtokset ja kirjapainotaito vaikuttivat uusien ajatusten nopeaan leviämiseen kuvan ja sanan kautta.
Nykyinen mahdollisuus siirtää dataa tietoverkkojen kautta on huimasti nopeampaa ja tehokkaampaa. Evankeliumi joutuu kuitenkin kamppailemaan tilasta ja huomiosta ihmisten mielissä lukemattomien muiden – usein myyvämpien – aiheiden kanssa. Voi siksi olla, että Lutherin reformaatio levisikin ilman lukuisia kilpailijoita oman aikansa menetelmin nykyaikaan verrattuna lähialueille varsin tehokkaasti. Kun maaperä on kypsä ja siemen itävä, alkaa kylvö tuottaa pian näkyvää tulosta.
– – –
Professori Kerstin Lammer (Freiburg) esitteli tutkimustaan sielunhoidon tuloksellisuudesta. Sitä oli tutkittu neljältä eri taholta, joista yksi oli sotilassielunhoito. Se sai parhaan tuloksen:
+ asiakkaat olivat nuorimpia, 93% iältään 20-49 v. (vrt. Saksan evankelisen kirkon sielunhoidossa 60%)
+ miehiä 59% (vrt. Saksan evankelisen kirkon sielunhoidossa 16%)
+ 1/3 sielunhoitoon hakeutuneista ei ollut kirkon jäseniä.
+ 61% ei hakeutunut sotilaspapin luo hakemaan nimenomaan sielunhoitoa, vaan keskustelemaan.
+ 23% oli uskonnollisia odotuksia
+ 97% korkein tyytyväisyys
+ 90% uskonnon osuus sielinhoidossa oli sopiva
+ 90% piti sielunhoitoa parhaana verrattuna muuhun kristilliseen tarjontaan
+ 53% koki, että sen kautta usko/elämänusko oli palautunut
+ 42% sai uusia ajatuksia, kuinka harjoittaa omaa uskoa.
Yksittäisissä vastauksissa tuli esille, että sotilaspapin kohtaamisen kautta sotilas oli alkanut käydä kirkossa 25 vuoden tauon jälkeen. ”Sotilaspappi on valmiina minua, apua tarvitsevaa varten. Hän ei tee lähetystyötä, mutta on kirkon edustaja.” ”Hän tuntuu tietävän sen asian, joka antaa minulle voimaa. En tiedä, kuinka hän sen tekee.”
Tutkimuksessa tuli esille rituaalisen toiminnan merkitys: kynttilän sytyttäminen, hiljaisuus, rauhallinen ympäristö, rukous, siunaus. Samoin tuli esille papin ammattitaitoon kuuluva hermeneutiikka, kyky tulkita elämän kokonaisuutta. (Lammer, Kerstin: Wie Seelsorge wirkt. Kohlhammer. Ilmestyy huhtikuussa).
Saksan asevoimien (Bundeswehr) vahvuus on 175 000 henkeä. Lisäksi tulevat siviilihenkilöt ja perheet. Evankelisia sotilaspappeja on 103 ja jokaisella on työparina avustaja. Lisäksi on toimistohenkilökuntaa. Koko vahvuus on n. 350 henkilöä.
Kiitos Pekka artikkelista. Suomalaiset kadettiupseerit ovat hyvin perillä sotilassielunhoidosta. Ehkä tietänet, että Maanpuolustuskorkeakoulussa on ollut vuodesta 2007 sotilaspedagogiikan alla sotilassielunhoidon dosentuuri ja sitä hoitava dosentti.
Kiitos Seppo, kyllä tunnen Sinut, sotilassielunhoidon dosentin. Voin jatkossa tässä keskusteluketjussa vähän kuvata, miten eräät saksalaiset upseerit kommentoivat eilen Wittenbergissä sotilassielunhoidon merkitystä oman kokemuksensa ja em. tutkimuksen perusteella.
Miksikähän Suomessa kirkon lupaamaa sielunhoitoa ei haluta tehdä julkiseksi niin jotta Ihmiset osaisivat sitä kysyä.
Sotilassielunhoito Suomessa on ilmeisesti asiaa jolloin aina ei tarvitse keskustelussa löytyä yhtymäkohtaa sodan etiikasta mistä sotilaspapit ilmeisesti yleisimmin ryhmissä keskustelevat niin varusmiesten kuin kantahenkilökunnan kanssa. Miten vaikea haaste on katsoa Jumalaa ja sodan etiikkaa yhdessä kun asia esille tulee.
Tämä Saksan tilanne oli mielenkiintonen.
Kiitos, Pekka, terveisistä. Ne puhuttelevat.
Muistuma. Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla pidettiin 27.4.1988 Rovaniemellä. Jumalanpalveluksen saarnassa silloinen kenttäpiispa Jorma Laulaja sanoi: ”Kirkko tarvitsee miestä ja mies kirkkoa.”
Olin tuoreeltaan aloittanut sotilaspapin tehtävässä ja sanat iskostuivat minulle pysyväksi motoksi.
Tuo oli kenttäpiispa Laulajalta hyvä tiivistys. Miten tänä päivänä kun kirkon työntekijöistä kahdeksan kymmenestä on naisia ja messuun osallistujista (ainakin paikoin?) yhdeksän kymmenestä?
Samalla edelleen osa nuorista miehistä on kiinnostunut kristinuskosta. Kotimaa24 julkaisi tänään tilastotiedon, jonka mukaan 11% nuorista miehistä sanoo omistautuneensa Kristukselle ja naisista 4%.Saman tilaston mukaan nuorista naista 29% kertoo menettäneensä uskonsa Jumalaan ja nuorista miehistä 22%. Mistä ero johtuu? Ehkä nuorista miehistä on tullut aiempaa haavoittuvampia. Opiskelu-, työ- ja perhe-elämä aukeavat entistä vaikeammin. Muskeleilla ja sisulla ei enää pärjääkään. On turvauduttava samaan kuin Talvisodan sukupolvi: ”Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Enhän luota turhaan.” (Ps 25:1).
Kiitokset terveisistä luterilaisesta ”Roomasta” piispa Pekka Särkiö
Kuten kenttäpiispa Sigurd Rink totesi: ”Uudet sukupolvet eivät tiedä mitään evankeliumista….. Edes ”yksin armosta” ei toimi enää.”
Ehkä on niin, että uudet sukupolvet länsimaissa ovat vieraantuneet keskeisestä Lutherin löydöstä ja siksi armokin uhkaa jäädä hämärän peittoon.
Kuten Luther tuosta hetkestä ja rukoilevasta ajattelustaan toteaa:
”Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani Jumalan armosta kiinnitin huomioni lauseyhteyteen, nimittäin: ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta», ja siinä aloin käsittää Jumalan vanhurskaudeksi sen, minkä varassa vanhurskas Jumalan lahjana elää, nimittäin uskosta, ja että tämän kohdan ajatus siis on, että evankeliumi paljastaa Jumalan vanhurskauden, nimittäin hänen passiivisen vanhurskautensa, jolla armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta.”
”Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla koko Raamatun toiset kasvot”
Tämä Lutherin löytö tekee meidät (tästä kokemuksesta, joka ei meitä ketään kylmäksi jätä) kaikki eläviksi myös nykyään – saarnatuolista julistettuna – kuten arvoisa piispa tietää.
Ilo oli näitä kommentteja ja blogia lukea.