Kari Mäkinen totesi, että viime aikaisen kirkollisen keskustelun keskiössä on ollut kysymys homoseksuaalisuudesta. Siitä on Mäkisen mukaan viime vuosina muodostunut ikään kuin ikkuna, jota kautta katsotaan paljon laajempaa maisema.
– Tästä ikkunasta katsotaan, millä tavoin kirkko suhtautuu ihmiseen ja millä tavoin kirkko ottaa vakavasti ihmisten elämän kokonaisuuden. Samasta ikkunasta näkyy kirkossa vallitsevien raamatuntulkintojen ja uskontulkintojen moninaisuus. Siitä katsotaan, mitä kirkolle merkitsee olla uskollinen Mestarilleen tässä ajassa. Keskustelun kautta tulee näkyväksi paljon uskoa ja pelkoa, rohkeutta ja arkuutta, epävarmuutta ja luottamusta. Avoimesti näkyväksi ja puheen piiriin tuleminen on aina parempi kuin kätkeytyminen ja vaikeneminen.
Mäkien totesi, että homoseksuaalinen ihminen on tullut näkyväksi yhteiskunnassa.
– Historia on tässä suhteessa ollut kipeä ja muutos suhteellisen nopea. Viime vuosikymmeninä homoseksuaalisuus on tullut peitetystä ja kätketystä maailmasta osaksi näkyvää ja avoimesti keskusteltavaa maailmaa. Ihmiset, jotka vielä minun nuoruudessani joutuivat piiloutumaan häpeän ja vaikenemisen alle leimattuina rikollisiksi, sairaiksi tai erityisellä tavalla syntisiksi, ovat vähitellen tulleet yhä enemmän näkyväksi ja tunnustetuksi osaksi ihmisten yhteistä elämää. Ollaan havahtumassa siihen, että niinkin ihmisen elämä, rakkauden kaipuu ja toisen ihmisen tarve voi toteutua ja yksinäisyys murtua.
– Tästä samasta prosessista on kyse täällä tällä viikolla. Vaikka juuri homoseksuaalisuuden kautta puhutaan niin paljosta muusta, on tärkeää, että nyt ymmärrämme puhuvamme ensi sijassa ihmisistä. Ei ilmiöstä, ei periaatteellisesta ongelmasta vaan ihmisistä, Jumalan luomista ja lunastamista ihmisistä. Emmekä puhu joistain muista jossain etäällä. Puhumme toisistamme.
Mäkinen arvioi myös, että kirkolliskokouksessa on todennäköisesti niitä, jotka omasta tai läheistensä puolesta odottavat mieli arkana, onko kirkon viesti sellainen, joka ohjaa kätkeytymään ja vaikenemaan vai sellainen, joka rohkaisee avoimuuteen ja omana itsenään näkyväksi tulemiseen.
– Jos keskustelu täällä keskittyy kysymyksiin menettelytavoista tai käsitehienouksista, viesti on, että kirkko vaikenee ja peittää kaikella muulla näkyvistä homoseksuaaliset ihmiset. Kirkolliskokoukselta odotetaan ymmärrettävää viestiä siitä, kääntääkö kirkko selkänsä homoseksuaaliselle ihmiselle vai asettuuko selvästi hänen rinnalleen. Odotus on minusta perusteltu ja oikea.
– Huomion kohdistuminen juuri kirkkoon tässä suhteessa voi tuntua kohtuuttomalta. Näyttää siltä, että kaikki yhteisessä elämässä vallitseva vaikeus kohdata ja käsitellä homoseksuaalisuutta on laskettu kirkon hartioille.
– Minusta kuitenkin juuri kirkon tulee ottaa tällainen rooli ja tehtävä. Kun on kyse syvästi ihmisenä olemiseen kuuluvasta asiasta, se kuuluu kirkolle. Kirkolle kuuluu myös ottaa avoimesti käsiteltäväksi se vaikeus, ahdistus ja pelko, joita homoseksuaalisuuden kohtaaminen itsessä tai toisissa sisältää, eikä peittää niitä, Mäkinen linjasi.
– Huomion kohdistuminen kirkkoon tuo näkyviin kirkon merkityksen. Sillä on merkitystä, miten ihmisen elämä näkyy, kun sitä katsoo perimmäistä todellisuutta vasten, Jumalan edessä. Juuri se on kirkon asia. Omasta puolestani odotan juuri siksi, että täällä tehdään piispainkokouksen selvityksen pohjalta selkeä, homoseksuaalisia ihmisiä ja suhteensa rekisteröineitä pareja tukeva ja rohkaiseva päätös. Tässäkin suhteessa sen tavan, jolla kirkko toimii ja tulee toimimaan, pitää olla avoin, julkinen ja peittelemätön ilman varauksia, Mäkinen sanoi puheessaan.