Runoilija, päätoimittaja Anna-Mari Kaskinen on seurannut viimeaikaista repivää kirkollista keskustelua surullisella mielellä. Hän on huolissaan, onko kirkollinen yhteys katkeamassa. Kirkko on rakas kaikille ihmisille, jotka ovat eri puolilla mukana, Kaskinen kuitenkin muistuttaa. Hän allekirjoitti ensimmäisenä edustajana kirkolliskokousaloitteen, jossa esitetään ”kirkon ykseyttä moniäänisyyden keskellä vahvistavan” työryhmän perustamista.
Hän kutsuu aloitetta hauraaksi, yhdeksi eleeksi. Siinä halutaan kirkossa eri tavoin ajattelevia samaan pöytään. Kaskisen mukaan yhdessä ryhmässä voisi olla johtotason ihmisiä ja seurakunnissa voisi olla omia ryhmiään.
– En haluaisi antaa periksi, siksi tämä aloite.
– Saataisiin pidettyä kirkko sellaisena, että kaikki voisivat tulla. Tilanne on niin repivä, että ollaan kadottamassa ydintä. Nyt yhteys on jollain tavalla katkeamassa. Mikä on tärkeätä, mikä meitä yhdistää? Mikä on uskon todellinen sanoma? Nyt nousevat sanomat, jotka eivät ole ytimessä. Se pelottaa eniten, että eikö yhteyttä enää halutakaan löytää. Tähän saakka on tuntunut, että on ollut yhteinen tavoite, että Jeesuksen sanat ”että he olisivat yhtä” olisi lähtökohtana kirkossa, Kaskinen kuvaa tuntojaan.
Kaskisen mukaan yhteyttä edistäviä asioita ovat ainakin ehtoollinen ja rukous.
– Vaikka ollaan monista asioista eri mieltä, yhteyttä voi löytyä rukouksesta Kristuksen edessä. Nyt tuntuu, että on katoamassa ajatus siitä, että olemme saman perheen jäseniä. Me olemme sisaria ja veljiä. Emmekö halua enää tunnustaa sitä, haluammeko kuulua yhteiseen perheeseen ja pöytään. Onko nyt tultu siihen, että jokainen haluaa pitää oman pöytänsä.
Hän vertaa tilannetta perheisiin, joissa myös koetaan raskastakin erimielisyyttä. Silti perheenjäsenten välillä voi säilyä jokin lojaalisuus, ja se, ettei toista jätetä.
Kaskinen kokee kirkon tilanteen vaikeammaksi kuin koskaan aikana, jona hän on sitä seurannut. Hän ei ole ikinä ollut kirkollisesta ilmapiiristä niin huolestunut kuin nyt.
Yhteyden etsiminen on ristin kantamista
Kaskinen kertoo juuri haastatelleensa emerituspiispa Juha Pihkalaa Helsingin Roihuvuoren seurakunnan Kiikari-lehteen. Pihkala oli todennut Kaskiselle, että yhteiskunnassa hyvät ajat ovat usein olleet kirkolle huonoja aikoja. Kaskiselle jäi mieleen myös piispan toteamus, jonka mukaan yhteyden etsiminen on samalla ristin kantamista.
– Molemmin puolin rintamalinjoja pitäisi tavoitella nöyryyttä ja tulla toista vastaan. Ei vain vaadita toiselta osapuolelta, että sinun on tultava minua vastaan, vaan myös minun on tultava vastaan, ettei kirkon todistus hukkuisi sen jäsenten keskinäisten riitojen alle. Tässä ei kukaan saa röyhistää rintaansa, että noiden muiden on tehtävä parannus. Kaikkien on elettävä samassa tilanteessa. Me olemme kaikki osallisia tästä tilanteesta ja sen syntymisestä, Kaskinen jatkaa.
Verkottunut Kaskinen tuntee kirkon väkeä laidasta laitaan. Hän muistuttaa, ettei kukaan tyhjene vain yhteen ajatukseen tai mielipiteeseen.
– On rakkaita ihmisiä rintamalinjojen eri puolilla, tiedän mitä he kaiken kaikkiaan ihmisinä ovat.
Kaskisen ja muiden kirkolliskokousedustajien aloitteessa puhutaan kirkon ”viimeaikaisten tapahtumien kaltaisista vastakkainasetteluista”. Kaskinen ei halua erityisesti yksilöidä, mihin aloitteessa viitataan, mutta kaikki tietävät, että kirkko on ollut monta kertaa julkisen myrskyn silmässä.
– Esimerkiksi marraskuun kirkolliskokouksessa kaikki tiedostivat tilanteen haurauden, kun päätettiin rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta. Piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnössä korostettiin eri tavoin ajattelevien kunnioittamista. Ettei kävisi niin, että kun on muutama kuukausi kulunut, peruslähtökohta unohtuisi…