Maanantaina julkistettiin Helsingin yliopistossa vietetyssä tilaisuudessa Raine Haikaraisen kirjoittama professori Seppo A. Teinosen elämäkerta Mystinen maestro.
Tilaisuus oli samalla seminaari-iltapäivä, jossa Teinosta muisteltiin eri näkökulmista monessa eri puheenvuorossa.
Yhden niistä piti Helsingin yliopiston nykyinen dogmatiikan professori Miikka Ruokanen, joka oli Teinosen työtoveri yliopistossa tämän viimeisinä virkavuosina 1980-luvulla.
Ruokasen esityksen otsikko oli: ”Miten dogmatiikan tutkimus on muuttunut Teinosen jälkeen?”
Aivan aluksi kuitenkin muistuma Teinosesta tämän pidettyä helmikuussa 1986 jäähyväisluentonsa, minkä jälkeen kollegat oli pyydetty läksiäisaterialle erääseen helsinkiläiseen ravintolaan.
– Sarkastisella tyylillään Teinonen painotti aterialla puheenvuorossaan kahta asiaa: luterilaisuus on häviävä uskonto ja maailman kirkkojen hajaannus on vasta alkanut, Ruokanen pohjusti esitystään.
Teinonen on ollut Ruokasen mukaan oikeassa. Luterilaisia on maailman kristityistä vain kolme prosenttia, eikä heidän osuutensa tule siitä nousemaan.
– Luterilaisuus kutistuu Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta kasvaa länsimaiden ulkopuolella, erityisesti Afrikassa. Globaalisti osuus pysynee siksi kolmessa prosentissa.
Ruokanen toi globaalista kuvasta esille myös sen, että tällä hetkellä 18 prosenttia maailman kristityistä kuuluu tunnustuksellisesti riippumattomiin kirkkoihin ja näiden kirkkojen jäsenten suhteellinen osuus maailman kristityistä lisääntyy koko ajan.
Kristinuskon globaalit muutokset vaikuttavat myös tutkimukseen
Kristittyjen painopiste maailmassa siirtyy tunnetusti kohti etelää.
– Sinä vuonna kun Teinonen eläköityi, maailman kristityistä puolet kuului länsimaisiin kirkkoihin ja toinen puoli länsimaiden ulkopuolisiin kirkkoihin. Tänään vain kolmasosa maailman kristityistä asuu länsimaissa.
Tästä seuraa ekumeenisesti orientoituneille teologeille suuria haasteita: miten muotoutuu ei-länsimaisen kristinuskon opillinen identiteetti?
Mitä perinteiseen systemaattisteologiseen tutkimukseen Suomessa tulee, sen paradigma on Ruokasen mukaan ollut skandinaavis-saksalainen. Teologiaa on harjoitettu omaa suomalaista luterilaista identiteettiä tutkien ja ymmärtäen. Vertailukohtana on ollut korkeintaan muiden Euroopan luterilaisten maiden teologinen tutkimus ja tulkinta.
Aikaisemmin tutkimukset julkaistiin Suomessa yleensä suomeksi, jossain määrin ruotsiksi ja saksaksi.
– Tänä päivänä sekä dogmatiikan että ekumeniikan tutkimukset julkaistaan valtaosin englanniksi kansainvälisillä julkaisufoorumeilla. Muutos on ollut nopea ja erittäin merkittävä, Ruokanen sanoi.
”Hän avasi suomalaisten teologien sydämet katolisuuden ymmärtämiseen”
Seppo A. Teinonen toi suomalaiseen teologiaan vahvan intressin ekumeeniseen teologiaan ja tutkimukseen.
– Hän avasi suomalaisten teologien sydämet katolisen teologian ymmärtämiseen sekä laajempaan ekumeeniseen tutkimukseen. Hänen sydämenasiakseen muodostui katolinen spiritualiteetin teologia.
Teinosen jälkeen 1990-luvun alkupuolelta lukien koko maailma ja siinä esiintyvät kristinuskon muodot ovat tulleet teologian tutkimuskohteiksi.
– Kuvaisin Teinosen jälkeistä aikaa globaaliksi paradigmaksi. Edelleen tietysti myös patristiikka, reformaatio, ekumeeniset aiheet tai kristinuskon ja tieteen kohtaaminen sekä mystiikantutkimus ovat kohteita.
”Körttiläinen versio luterilaisuudesta ei välttämättä ole absoluuttinen totuus Jumalasta”
On tehty myös tutkimuksia kristillisen teologian kehitystrendeistä eri Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa – ja tietysti edelleen myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
– Aikaisemmin ajateltiin, että sellainen saksalaisperäinen länsimainen teologia oli Jumalan viimeinen ilmoitus, eikä sitä saanut epäillä, Ruokanen kevensi.
Kyseessä on Ruokasen mukaan iso paradigman muutos.
– Ei meidän suomalainen körttiläinen versio luterilaisuudesta ole välttämättä absoluuttinen totuus Jumalasta, vaan inkulturaation tulos. Muualla huomataan, miten erilaista siellä voi olla ja tässä kasvavat nöyryys ja itsekriittisyys.
Kristinuskon kontekstualisoituminen eli sen inkulturaatio, uskontodialogi ja globaali etiikka sekä teologiopillisen identiteetin muotoutuminen ovat Ruokasen mukaan olleet erityisiä tutkimusintressejä.
Kristinuskon maailmassa tulevaisuuden kasvutrendejä ovat Ruokasen mukaan jälkitunnustuksellisuus, evankelikaalinen teologia ja karismaattinen spiritualiteetti.
Tutkimuksessa pyritään luomaan mallia tulevaisuuden kirkolle, siis teologista ja opillista mallia globaalille, ei-länsimaiselle, tunnustuksellisesti riippumattomalle protestanttiselle kristinuskolle.
– Raamatun teologinen tulkinta ja hermeneutiikka ovat tässä lähtökohta. Kirkon varhainen dogma on raamatuntulkinnan hermeneuttinen avain, muu opillinen traditio toimii Raamatun kommentaarina, Ruokanen luonnehti muotoutuvaa globaalia protestanttisuutta.
Tutkimuksessa tarvittaisiin uutta kontruktiivista, merkitystä kysyvää teologiaa ja luovuutta
Oma lukunsa Helsingissä on ollut kiinalaisten tutkijoiden esiinmarssi ja Kiinan kirkkoon kohdistuva mielenkiinto.
– Kaikki Kiinan-projektit on toteutettu yhteistyössä kiinalaisten yliopistojen, teologisten seminaarien sekä Kiinan sosiaalitieteiden akatemian kanssa, Ruokanen kertoi.
Ruokanen muistutti vielä siitä, että Seppo A. Teinonen opetti oppilailleen systemaattisen analyysin. Siinä on viisi osa-aluetta: käsiteanalyysi, väitteiden analyysi, argumentaatioanalyysi, ajatusrakenteiden analyysi sekä filosofis-kulttuuris-sosiaalisten edellytysten analyysi.
– Teinosen jälkeen on tullut lisää metodeja, emme enää ole niin puristeja.
Suomalaisessa teologiassa on Ruokasen mukaan ollut tieteellisen ankaruuden vaade.
– Tulee tuottaa tutkimusta, joka on täysin vertailukelpoista humanistisen tai sosiaalitieteiden metodien ja tulosten kanssa.
Taustalla on Ruokasen mukaan kenties tietty teologian aseman varjelu yliopistossa.
Ruokasen mielestä tarvetta olisi kuitenkin myös hieman rohkeammalle konstruktiiviselle luovalle teologialle ja hermeneuttiselle luovuudelle.
– Siihen kuuluu, että ei ainoastaan kysytä ”mitä on tai oli”, vaan myös sitä, ”mitä tämä meille merkitsee nyt”. Muualla maailmassa tällaista konstruktiivista otetta arvostetaan ja jopa edellytetään teologeilta. Meillä siihen ei ole juuri rohkaistu eikä siitä ole saanut pisteitä akateemisessa viranhaussa.
Nykyisin teologia on Ruokasen mukaan samanaikaisesti sekä paikallisesti kontekstuaalista eli lokaalia teologiaa, että osallistumista teologiseen tutkimukseen ja keskusteluun.
– Global + Local = ”Glocal”, Miikka Ruokanen päätti esityksensä.
Teinonen oli merkittävä Espanjan klassisen kirjallisuuden kääntäjä
Helsingin yliopiston iberoromaanisten kielten professori (emeritus) Timo Riiho kertoi maanantain seminaarissa Seppo A. Teinosesta keskiajan hispaanisen kirjallisuuden kääntäjänä.
– Ilman Teinosen suomennoksia suurella yleisöllä ei olisi mitään käsitystä tietyistä Espanjan kirjallisuuden klassikoista, Riiho latasi.
Teinonen on suomentanut esimerkiksi Ignatius Loyolan, Ramon Llullin, Avilan Teresan, Luis de Granadan, Francisco de Osunan ja Ristin Johanneksen tuotantoa.
– Teinonen käänsi alkukielistä eikä hänellä ollut apukääntäjää. Hän käänsi yksin ja käänsi jopa 1200-luvun katalaanista suomeksi, Riiho kertoi.
Andekdoottina Teinosesta Riiho kertoi kirjoittaneensa 1980-luvun puolivälissä Seppo A. Teinosen juhlakirjaan artikkelin, joka käsitteli baskien pakanallista noituutta.
– Minulla oli siihen aikaan baskihurmos meneillään. Teinonen kiitteli artikkelista kadulla tavattaessa. Tämä todistaa, että Teinonen oli laajakatseinen ja suvaitsevainen.
Kääntäjänä Teinonen loi uudissanastoa, mikä ei ole aivan helppoa.
– Monet noista termeistä olivat suomeksi -mus- ja -mys -päätteisiä. Tietyillä suomen kielen suffikseilla voi näitä käännöksiä tehdä. Itse en osaisi kääntää monia näitä vanhoja espanjankielisiä termejä, siksi Teinosta on onniteltava tästä työstä.
Erityisesti Riiho mainitsi Teinosen Katalonian kansalliskirjailijaan, noin vuonna 1315 kuolleeseen Ramon Llulliin kohdistuneen mielenkiinnon. Llullissa oli Riihon mukaan itse asiassa paljon samaa kuin Teinosessakin.
– Hän oli tuottelias polyglotti, kataloniankielisen proosan isä ja osasi muun muassa erinomaisesti arabiaa. Teinonen oli Llullin kaltainen: ensyklopedisti tai universalisti. Nämä kaksi miestä muistuttavat toisiaan hyvin paljon, Timo Riiho sanoi.
Kuva seminaariväestä: Jussi Rytkönen
Lue myös:
Legendaarisen dogmatiikan professorin elämäkerta julki – ”Teinonen loi luennoilla täysin uutta”
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä