Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen katsoo herätysliikkeiden tukeneen kirkon jäsenyyttä. Hän perustaa väitteensä kirkon tilastoihin. Niistä ei Talosen mukaan saa myöskään tukea pietismin ja herätyskristillisyyden maallistavalle vaikutusteorialle.
Talonen nosti asian alun perin esiin Perustan teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa. Hän kommentoi väitteitään Kotimaa24:lle.
Kirkon tilastollisesta vuosikirjasta 2011 selviää, että vähiten kirkkoon kuuluu väkeä Helsingin (64 prosenttia) ja Espoon hiippakunnissa (73 prosenttia). Eniten kuulutaan Porvoon (85), Oulun (84) ja Lapuan (83) hiippakunnissa.
Oulun hiippakunnassa oli 2011 yhä 20 seurakuntaa, joissa kirkkoon kuului yli 90 prosenttia alueensa väestöstä. Muista hiippakunnista yli 90 prosentin seurakuntia on Turussa 3, Tampereella 1, Mikkelissä 1, Porvoossa 2, Kuopiossa 3 ja Lapualla 13.
Talonen katsoo, että Suomessa on edelleen eräänlaisia ”raamattuvyöhykkeitä”, vanhan kirkollisen yhtenäiskulttuurin alueita. Kirkkoon kuuluminen näyttää myös liittyvän heräysliikkeiden vaikutukseen ja pohjalaisuuteen. Porvoon hiippakunnassa Kruunupyy (93 prosenttia) ja Larsmo (92 prosenttia) edustivat kärkeä kirkkoon sitoutumisessa 2011. Larsmon alueen väestöstä on lestadiolaisia vajaat puolet.
Koko maassa oli kolme seurakuntaa, joissa kirkkoon kuului yli 94 prosenttia alueen väestöstä: Perho (94,7), Reisjärvi (94,4) ja Kinnula (94,5). Etenkin kaksi ensin mainittua ovat vahvoja vanhoillislestadiolaisuuden alueita.
– Niissä seurakunnissa, missä kuulumisprosentti on yli 94, on vahva vanhoillislestadiolaisuuden vaikutus. Eli ”jyrkkänä” pidetty herätysliike ei siis vaikutusalueellaan karkoita ihmisiä pois kirkosta näiden lukujen valossa. Taas siellä, missä herätyskristillisyyden vaikutus on niukempaa ja niukkaa – kuten Espoo, Helsinki – prosentit ovat alhaisempia, Talonen toteaa.
Talosen mukaan myöskään väite pietismin tai ylipäänsä herätyskristillisyyden yhteisöä maallistavasta vaikutuksesta ei saa tukea luvuista. Samansuuntaisia huomioita on professorin mukaan tehty esimerkiksi Saksan maakirkkojen tilanteessa ja Englannissa, jossa kasvava osa anglikaanista kirkkoa nousee matalakirkollisista evankelikaalisista seurakunnista.
– Suomessa herätysliikkeillä näyttää olevan jäsenyyttä yllä pitävä ”piilofunktio”, puhuisinko ”säteilyvaikutuksesta”. Eli jos uskonnolliset kysymykset ovat intensiivisesti tai kuolemanvakavasti esillä paikallisyhteisössä, se saattaa herättää ulkopuolisissa uskonnollista kiinnostusta. Joskus se voi olla toki myös kääntöpuoli eli protestina kyläyhteisöä dominoivaa herätysliikettä vastaan, halutaan tietoisesti kuulua ”viralliseen” kirkkoon, Talonen sanoo, joskin arvelee perään, että väitteet pätenevät enemmänkin keski-ikäisen ja vanhemman sukupolven parissa.
Talonen huomauttaa, että herätysliike ei suinkaan ole mikään ainut kirkkoon kuulumista vahvistava muuttuja. Maaseudulla kirkkoon työntää edelleen myös vanhemman väen piirissä oleva yhtenäiskulttuurin paine ja kylähengen luoma yhteisöllisyys. Pohjalaisessa mentaliteetissa koti, uskonto ja isänmaa ovat edelleen vahvassa arvossaan ja kirkosta eroamista voidaan pitää jopa outona.
Porvoon hiippakunnassa puolestaan pienet seurakunnat mahdollistavat lähikosketuksen ihmisiin. Myös kieli vaikuttanee kirkkoon kuuluvuuteen.
– Vår kyrka i Finland, den är en del av vårt kultur och det är fint, Talonen sanoo ruotsiksi.