Oulun seurakuntayhtymä pääsi sopimukseen lapsityönohjaajan kanssa

Oulun seurakuntayhtymä on päässyt sopimukseen työpaikkakiusaamiseen liittyvistä rikoksista tuomitun lapsityönohjaajan kanssa. Oulujoen seurakunnassa työskennellyt lapsityönohjaaja tuomittiin Rovaniemen hovioikeudessa viime keväänä työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Nyt seurakuntayhtymä tiedottaa, että työntekijä on irtisanoutunut työstään jäädäkseen eläkkeelle elokuun alussa. Lisäksi työntekijä on vetänyt pois valituslupahakemuksensa korkeimmasta oikeudesta.

Oulun seurakuntayhtymä on korvannut lähiesimiesasemassa työskennelleelle lapsityönohjaajalle osan hänelle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista sekä erikseen sovitun vahingonkorvaussumman. Vahingonkorvaussumma vastaa suurin piirtein irtisanomisajan palkkaa nettomääräisenä. Seurakuntayhtymän mukaan asian käsittely on sovittu lopetettavaksi tähän.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi aiemmin samaan tapaukseen liittyen myös Oulujoen entisen kirkkoherran Jouni Riipisen sakkoihin työsyrjinnästä. Riipinen ei valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.

Lue myös:

Yle: Hovi alensi seurakunnan lapsityönohjaajan tuomioita

Seurakunnan työntekijöille sakkoja työsyrjinnästä

Edellinen artikkeliArvio: Kuolleesta talosta kruunaa Savonlinnan kesän
Seuraava artikkeliKMN tuomitsee Kabulissa 80 ainakin ihmisen hengen vaatineen terrori-iskun