Koti Kaikki artikkelit aiheella ”kiinteistö”

Kaikki artikkelit aiheella ”kiinteistö”

Kiinteistö

Kirkon eläkerahasto ylitti tavoitteet viime vuonna – sijoitussalkku tuotti 7,5 prosenttia

Helsingin Via Crucis -pääsiäisvaellus toteutetaan tänä vuonna lyhytelokuvana verkossa – Jeesuksen roolissa Panu Haavisto

Juuri piispana aloittanut Mari Leppänen vieraana Kotimaan ja Radio Dein Piispan kyselytunnilla

Helsinkiläisessä seurakunnassa voi tukea Yhteisvastuukeräystä ostamalla itsensä pahvihahmoksi kirkonpenkkiin

Kolumni: Pelkään pahoin, ettei kirkon kevytjäsenyys kanna

Piispa rohkaisi sotilaita vihille – ystävänpäivän takaa löytyy monta tarinaa

Pandemia vaikutti – rippikoulun käyneitä oli viime vuonna kolmetuhatta aiempaa vähemmän

Kirkon viestintäpäällikön kolmivuotiseen sijaisuuteen kymmenen hakijaa – katso nimet

Diakonia-avustusten jakamisessa saattaa käydä niin, että parhaan tarinan kertonut asiakas palkitaan

Hyvinvointia, henkisyyttä ja hengellisyyttä – Kirkko vahvasti mukana virtuaalisilla Minä Olen -messuilla

Kirkon uusi verkkopalvelu helpottaa virkatodistuksen tilaamista

Paavi nimitti Vatikaanin piispainsynodin alisihteeriksi ensi kertaa naisen – Nathalie Becquartilla on kokouksissa äänioikeus

Pohjoismaiden helluntaiyhteisöiltä lausunto korona-ajasta: On syytä kyseenalaistaa ilmestyksiä, profetioita ja salaliittoteorioita

Arkkiatri Risto Pelkonen: Hyvän elämän toivo on lähimmäisenrakkaudessa

Kolumni: Jokainen aika on ollut sekasortoinen ja nopeasti muuttuva

Pentti Lehto Ypäjän kirkkoherraksi – ”Yrittäjätaustasta on paljon hyötyä tässä hommassa”

Vuoden uskonnonopettaja Virpi Loikkanen kehittää sähköisiä oppimisympäristöjä – ”Uskonnonopettaja voi lisätä hyvää maailmaan”

Kommentti: Koronasynti sekoittaa moralismin ja karnevalismin ja paljastaa, kuinka hankalaa syntipuhe on

Pääkirjoitus: Sinimustan Liikkeen tuomitseminen ei riitä

Kommentti: Piispa Mari Leppäsen ensimmäinen saarna oli järisyttävän hyvä ja sisälsi lupauksen

Kai Sadinmaa vaatii oikaisua pappisvirasta pidättämiseensä – ”Teologiani ei ole kiveen hakattua dogmaattisuutta”

Maika Vuori Pitäjänmäen kirkkoherraksi Helsingissä – kansanvaalin äänimäärä sama kuin Aku Ankan auton rekisterinumero

Mari Leppänen vihittiin piispaksi poikkeusmenoin – kaavussa pihlajanmarjoja, saarnassa uudistuksen henkeä

Yhteisvastuukeräyksen avaus on tänä vuonna toisenlainen – presidentti pitää puheen sijaan tietoiskun