Koti Kaikki artikkelit aiheella ”kiinteistö”

Kaikki artikkelit aiheella ”kiinteistö”

Kiinteistö

Kolumni: Vihakampanjat iskevät poliittisesti aktiivisiin

Oikeus turvalliseen hengellisyyteen – kirkon tuore julkaisu tukee sateenkaari­nuorten hyvinvointia

Pääkirjoitus: Selko­kieliset rukoukset puhuttelevat kielellisistä valmiuksista riippumatta

Mysteerikuva: Ketkä hymyilevät ja miksi? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Etelä-Suomen kirkkoihin saa tulla kymmeniä ihmisiä, Helsingin tuomio­kirkkoon yli sata – miten se on mahdollista ja miksi juuri nyt?

Kansanlähetys­päivät siirtää ohjelmansa verkkoon, lähettien siunaaminen toteutetaan ulkona

Diak on vuoden vastuullisin työnantaja – työntekijöillä yhdenvertaiset mahdollisuudet ikään, sukupuoleen tai etnisyyteen katsomatta

Kirkkohallitus päätti liitoksista 2022: Kahdeksan seurakuntaa lakkautetaan

Lähetysjärjestöjen kokonaiskannatus kääntyi 2010-luvulla laskuun – Suomen Lähetysseura ja Sley suurimmat menettäjät, Kirkon Ulkomaanapu ja Kylväjä suurimmat nousijat

Seurakuntien tunnettuuskysely 2021 selvitti kaupunkilaisten mielikuvia seurakunnasta – kirkon rooli auttajana korostuu, mutta rohkeutta kaivataan

Piispat antoivat suositukset diakonian virkaan vihkimisestä – diakonaatista ei tällä kertaa puhuttu

Kirkkopalvelujen valtuusto vaihtuu – katso ketkä valittiin edustajiksi

Amerikan evankelis­luterilainen kirkko asettaa virkaan ensimmäisen trans­suku­puolisen piispan

Piispa emerita Irja Askolasta ilmestyy syksyllä elämä­kerta – kirjoittajana Anne Mattsson

Kommentti: Onko järkeä kysyä elämän tarkoitusta? – Eikö olisi fiksumpaa etsiä merkityksellistä elämää

Helluntain vaikutus kirkkovuodessa jatkuu tällä viikolla – Pyhä Henki on myös ekumeeninen kysymys

Kolumni: Pieksämäki haluaisi olla muutakin kuin vain bluesistaan tunnettu risteysasema

Mysteerikuva: Mitä miehillä mielessä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Kauhajoen kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä harkitsee ehdokkuutta Lapuan piispanvaalissa

Ulkoministeri Pekka Haavisto Kirkkopäivillä: Löytyisikö kolmen uskonnon suhteesta luontoon apua Lähi-idän konfliktiin?

Piispa Jukka Keskitalo siunasi kylvön ja ilmaisi tukensa karjankasvattajille: ”Teette tärkeätä työtä, joka ansaitsee kirkon tuen”

Sata kirkon työntekijää koulutettiin Sekasin-chatin päivystäjiksi tukemaan nuoria – keskustelijoista edelleen huutava pula

Piispa Seppo Häkkinen: ”Rukouksissamme on syytä muistaa niin Päivi Räsästä kuin maamme oikeuslaitosta”

Naiset kokevat paljon rakenteellista väkivaltaa uskonnollisissa yhteisöissä – ”Olennaista on, kuka saa tulkita pyhiä kirjoituksia”