Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia nimellä tai sen osalla

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Miten ikäännytään tyylikkäästi ja poistutaan arvokkaasti?

Nuorena miehenä lähdin seuraamaan Mestaria, jonka sanottiin olevan Kuoleman Voittaja. Isona halusin palvella sitä, jolla on Kaikki Valta taivaassa ja maan päällä.  Tajusin jo...

Myydäänkö Lidlissä sikaa?

Kävin lauantaina Lidlissä. Se on edullinen ostospaikka. Samaa tavaraa kuin Citymarketissa, mutta paljon halvemmalla. Lidl on varsinainen kauppaketju. Myymälät ovat saman konseptin mukaan tehtyjä,...

Perkele kiusaa: ”Luovu tosi ihmisyydestä”

Viime sunnuntain aiheena oli Jeesus, kiusausten voittaja. Kuunnellessani Samuli Korkalaisen saarnaa Lohjan kirkossa, tajusin jotakin itselleni oleellisesti uutta päivän teksteistä eli syntiinlankeemuskertomuksesta ja erityisesti siitä evankeliumin kohdasta,...

Paavi-tulkintojen kirjo ja modernin ambivalenssi

Paavi Benedictus XVI:n ilmoitettua jättää tehtävänsä voimiensa ehdyttyä liiaksi tehtävän asianmukaiseen hoitoon nähden on hänen kautensa perintöä keskustelussa ruodittu pääosin aika pinnallisesti, mutta joitain...

Naisen osa

Luomiväriä, ripsiväriä, puuteria. Voimakkaan väristä huulipunaa. Meikkaaja tekee hymyillen työtään kasvojeni kimpussa. Rypyt siliävät hämmästyttävästi. Silmät suurenevat. Poskipäihin tehdään jarrut. Mitkä...

Hyväksyn sinut, kunhan…

Kristinuskon mukaan, Jumala on ilmaissut tahtonsa ihmiselle pyhässä laissaan, kymmenessä käskyssä. Edelleen kristinuskossa kerrotaan, ettei ihminen kykene noudattamaan lakia, mutta hän täyttää sen, uskon...

Hän huutaa minua!

Kuka huutaa? Kuka huutaa minua? Miksi huutaa, mihin? Jokin minussa huutaa jatkuvasti lukiessani uutisia lehdistä ja nähtyäni niitä TV:stä. Syyrian ihmiset huutavat äänettömästikin, eivätkä he...

Kiitos Kari Mäkinen!

Arkkipiispa Kari Mäkinen ei ole jatkuvasti julkisuudessa kommentoimassa jokaista vastaantulevaa uutista. Lauantain Helsingin Sanomissa ilmestynyt Vieraskynä (HS 16.2.13 Tehokkaalla yhteiskunnalla on opittavaa vanhuksilta) oli...

Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Jos et ole vielä nähnyt ruotsalaista draamaa Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin, nyt olisi raamatullisesti ilmaisten yhdestoista hetki. Jonas Gardellin käsikirjoittama sarja on katsottavissa...

”Tasa-arvon kannattaja vai kiihkoilija?”

Retorinen analyysi Ville Niinistön blogikirjoituksesta (10.2.) ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta”. Keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on noussut jälleen esille – arvatenkin osaksi sen...