Luterilaisesta kirkosta eroaminen johtuu hyvin merkittävältä osalta aivan muista syistä kuin seurakuntien tai kirkon omista toimista. Vahvistuva kuluttajaidentiteetti asettaa luterilaisen kirkon kovaan kilpailuasetelmaan. Tämän ei pidä antaa masentaa: ajatuksen pitäisi motivoida etsimään uusia tapoja kohdata ihmisiä.
Viimeisen vuosikymmenen aikana kirkon jäsenyydessä on eletty täysin poikkeuksellista aikaa, joka tullee myös jäämään suomalaiseen kirkkohistoriaan. Nettieroamisen mahdollistuttua suuret joukot ovat tätä mahdollisuuttaan käyttäneet ahkerasti hyväkseen, ja eroamispiikit ovat olleet vuosisataisessakin tarkastelussa todella suuria. Toinen näkökulma on eurooppalainen ja länsimainen kehitys, joka ei luo kovin ruusuista kuvaa Suomen kirkonkaan tulevaisuudesta. Kristilliset valtakirkot menettävät jäseniään jatkuvasti. Toisaalta eurooppalaisessa mittakaavassa jumalausko ja varsinkin yhden kirkkokunnan asema ovat vahvoja Suomessa.
Kirkon sisäiseen logiikkaan kuuluu pohtia – ei esittää ratkaisuja. Sivistynyt mielenmaisema, jossa ongelmat tunnistetaan, analysoidaan ja niihin sopeudutaan passiivisesti, on nykymuodossaan vaarallinen. Luterilainen kirkkommehan on organisaatio, josta on lähtenyt ihmisiä kymmenin tuhansin ilman, että on päätetty yhteisistä ja konkreettisista toimista taistella jäsenkontaktin puolesta.
Työskentelemme seurakuntien ammattilaisten rinnalla kehittämässä kirkon käytännön työtä. Jäsen 360°:n tehtävänä on tuoda keskustelun päähenkilöksi kirkon jäsenkunta.
Aktiivinen tarve erota instituutioista
Suomalaiset eroavat luterilaisesta kirkosta kolmesta pääsyystä.
Suomalaiset eroavat kirkosta, koska eivät usko Jumalaan eivätkä tuonpuoleisuuteen. Heidän kannaltaan viesti on muuttunut tarpeettomaksi joko hetkellisesti tai pysyvästi, ja siten myöskään näitä asioita edustavan instituution jäsenyys ei ole relevanttia. Kukapa olisi kasvissyöjänä pihviravintolanlihakaupan asiakas? Kirkon työn vertaaminen ravintoloitsijoihin saattaa tuntua halvalta. Mutta jos asiaa katsoo tavallisen kirkosta eronneen kannalta, ei ero ole kovin suuri.
Toiseksi suomalaisilla näyttää olevan yleinen tarve erota instituutioista! Jumalalla voi toisinaan olla suurempi kannatus kuin kirkolla. Kirkon tapa kohdata ihmistä jumalauskossaan ei ole ihmiselle läheisin. Ero instituutiosta voi olla hyvältä tuntuva ratkaisu, oikeastaan melko rationaalinen. Tämä ei tarkoita, että ihminen lopettaisi etsimisen, vaan ennemminkin siirtää jumalatutkansa pyörimään laajemmille uskonto- ja hengellisyysmarkkinoille.
Kolmas syy lienee osittain myös seurausta edellisistä. Kirkko on sijaiskärsijä. Kun kunta nostaa verojaan, erotaan kirkosta säästösyistä. Kun päättäjä laukoo kansalaisen kannalta hölmöltä kuulostavia asioita vaikkapa sukupuolikysymyksestä, mieli osoitetaan kirkolle. Eroamalla.
Meistä kasvoi kuluttajakansalaisia
Taustalla tärkeimmissä eroamisen syissä on kuluttajaidentiteetin vahvistuminen ja palveluyhteiskunnan kasvattien reagoiminen. Tällaisen käyttäytymisen moralisointi on hyvin lyhytnäköistä.
Palataan pihviravintolaan. Mitä jos ravintoloitsija päättäisikin saada kasvissyöjän asiakkaakseen? Mitä hän tekisi?
Voisi olettaa, että hän olisi kiinnostunut kasvissyöjän mielipiteistä. Ehkä hän voisi oikaista jonkin lihatuotannon epäeettisyyteen liittyvän väärinkäsityksen, ehkä hän voisi esitellä tarkemmin omia tuotteitaan. Ehkä kauppias voisi kysyä suositteluita sopivista kasvisvaihtoehdoista omaan valikoimaan ja ehkä hän tavalla tai toisella pyrkisi rakentamaan uutta suhdetta aiemmin tuntemattomiin ihmisiin. Ainakin hän uusisi mainoskyltit!
Työntekijät kaipaavat uusia mahdollisuuksia
Olemmeko kiinnostuneita jäljelle jääneistä vai eronneista? Ilmeisesti molemmista, mutta hengellisessä syvätarkastelussa olisi syytä valita eronneet.
Kirkosta eronneet toimivat todennäköisesti suunnan näyttäjinä. Jos kirkollinen linja on, että eroajat menkööt, olisi rehellisintä sanoa se suoraan. Jos se ei ole linjamme, kuunnellaan heitä. He ovat jäsenyyden ja eroamisen erikoisasiantuntijoita!
Kirkollisissa piireissä voidaan aina pohtia, että ei kirkon olemus ole pelkkää kokoavaa toimintaa ja osallistujamääriä. Eipä kai, mutta rivityöntekijän työpanosta ja onnistumista kuitenkin mitataan paikallisseurakunnassa näillä tekijöillä. Tämä johtaa siihen kiusalliseen asiaan, että yksittäistä työntekijää ei kannusteta ottamaan yhteyttä eronneisiin tai muuten tuntemattomiin. Parhaat henkilömäärät kerätään tehokkaasti lähipiiristä ja uskollisimpien joukosta.
Seurakunnissa on hajallaan valtava määrä työkaluja, osaamista, halua ja intoa parantaa jäsenkokemusta. Näiden hyödyntäminen vaatii kuitenkin jäsenen kuuntelun lisäksi organisaation ja koulutuksen uudistusta. Keinojen ei pidä vastata kysymykseen kuinka pysäytämme erokehityksen? vaan mieluummin kuinka vahvistamme jäsenyyttä ja kuinka jäsen voi vahvistaa meitä?
Työntekijän kannalta tarvitaan henkistä tilaa ja työaikaa luoda uutta jäsenkohtaamista. Rohkea avaus voi esimerkiksi olla, että seurakunta luopuu kymmenestä prosentista kokoavasta toiminnastaan ja päättää luoda viisi prosenttia kokonaan uutta toimintaa. Radikaalia ja vaikeaa – kyllä, ja siksi luovaa, motivoivaa ja tulevaisuuteen katsovaa.
– –
Mikko Hintsala
, jäsenyysasiantuntija, johtaja
Mikko Hormio
, kouluttaja, viestintäasiantuntija
Kirjoittajat työskentelevät Jäsen 360° -palveluiden parissa Kotimaa oy:ssä.