Koti Jutut Sivu 2550

Jutut

Naisteologien uusi puheenjohtaja: Työrauha teettää yhä työtä

Hämeenlinnan kappalainen, rovasti Soili Juntumaa aloitti Naisteologit ry:n puheenjohtajana vuodenvaihteessa. Häntä tehtävässä edelsi sääntömääräiset kuusi vuotta palvellut Malmin seurakunnan kappalainen, rovasti Pirkko Poisuo. Puheenjohtajuus ei...

SENiltä surunvalittelut Aleksandriaan

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on lähettänyt surunvalittelut Al Azharin suursheikki Ahmed El Tayebille ja koptilais-ortodoksisen kirkon päämiehelle, Paavi Shenouda III:lle tammikuun ensimmäisenä päivänä Egyptin Aleksandriassa...

25 vuotta työtä – 78 käännynnäistä

Viikon päästä julkaistava uskontotieteen väitöskirja paneutuu mormonikirkon tuloon Suomeen. Mormonien eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetystoiminta laajeni Ruotsista Suomeen vuonna 1875. Jo vuodesta...

Vapaa-ajattelijoiden jäsenmäärä kasvoi

Vapaa-ajattelijain liittoon kuuluu nyt 2000 jäsentä. Kasvua edelliseen vuoteen on 250 henkeä. Eniten vapaa-ajattelijoita on Helsingissä, 500. 9000 asukkaan pikkukaupungissa Karkkilassa vapaa-ajattelijoita on yllättäen toiseksi eniten,...

Nelonen: Koivuniemen yhtiö sai puhtaat paperit

Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi on saanut työsuojelutarkastajalta puhtaat paperit, kertoo Nelosen uutiset. Kotimaa24 kertoi 7.12., että kustannusosakeyhtiö Koivuniemessä tehdään työsuojelutarkastus. Selvityksen taustalla...

Kirkollisen keskustelun säännöt hakusessa

Viimeistään TV2:n Homoillan käynnistämä keskustelu kirkossa on osoittanut vahvan vastakkainasettelun ja paljastanut kirkollisen keskustelukulttuurin heikot kohdat. – Puhumme edelleen liika ”heistä”, emme ”heidän kanssaan”, kommentoi...

Piispa Kalliala saarnassaan: ”Antaa rationalismin koirien haukkua”

Piispa Kaarlo Kalliala saarnan lähtökohta vihkimysmessussa Turun tuomiokirkossa olivat loppiaiseen kuuluvat itämään tietäjät (Matt 2: 1-12). Kallialan mukaan tietäjät edustavat meitä kaikkia, kuten tätä...

Kaarlo Kalliala vihittiin Turun piispaksi

Kaarlo Kalliala on vihitty Turun arkkihiippakunnan piispaksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen muistutti puheessaan Turun tuomiokirkossa piispa Kallialle, ettei kirkko ole abstrakti käsite tai mielikuviin rakennettu...

Vanhoillislestadioalaisten uusi pääsihteeri valottaa ajatteluaan ja taustojaan Kotimaassa

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen pääsihteerinä aloittaneen Tuomas Hännisen mukaan SRK ei ole liikkeen operatiivinen johto eikä sillä ole eri asioihin totuuksina julistettavia linjaratkaisuja. Vuoden alusta Suomen Rauhanyhdistysten...

Konservatiivit etsivät paikkaa kirkossa