Koti Jutut Sivu 2548

Jutut

Fadayel kuoli – ”Taistelu on käyty ja voitettu”

Egyptiläisisoäiti Eveline Fadayel on kuollut aamuyöllä kotonaan vaikeaan sairauteen. – Taistelu on käyty, se on voitettu. Hän on oman kilvoituksensa kilvoitellut ja uskonsa säilyttänyt, sanoo...

Porno yhä suurempi ongelma perheneuvonnan asiakkailla

Kirkon perheneuvonnassa törmätään yhtä useammin asiakkaisiin, jotka kärsivät seksiriippuvuudesta. Riippuvuus tuo ongelmia parisuhteeseen. – Seksiriippuvuus on lisääntynyt asiakaskunnassa selkeästi, toteaa Vantaan seurakuntien perheneuvoja, seksuaaliterapeutti Paula...

Uutistoimisto ENI jatkaa keskeytynyttä toimintaansa

Joulun alla uutisvälityksensä keskeyttänyt ekumeeninen uutistoimisto ENI (Ecumenical News International) jatkaa toimintaansa väliaikaisen päätoimittajan johdolla.  Tauko toiminnassa jäi lyhyeksi, kun veteraanijournalisti Solange De Santis...

Jouluradiolla 238 000 viikkokuuntelijaa

Tuoreet Kansallisen Radiotutkimuksen luvut kertovat, että Toivontuottajien ainoastaan joulumusiikille pyhitetyn radiokanavan kuuntelijaluvut laskivat hieman edellisestä ennätysvuodesta. Muutos selittyy muun muassa kanavan kannalta epäedullisella tutkimusviikolla. Menneen...

”Maallisen moraalin ystävät” auttavat kirkosta eroamisessa Belgiassa

Kirkosta eroaminen vahvasti katolisessa Belgiassa on lisääntynyt, vaikka virallista tilastoa aiheesta ei olekaan. Eroluvut eivät kuitenkaan ole lähelläkään Suomen lukuja. Belgiassa ”Maallisen moraalin ystävät” -järjestö...

Jehovan todistajista erotetut puhuvat Silminnäkijässä

YLE TV 2:n Silminnäkijä-ohjelma päästää ääneen Jehovan todistajista erotettuja ihmisiä. Maanantaina klo 22.25 lähetettävä Kastetuista kartetuiksi kertoo millaista on tulla erotetuksi Jehovan todistajista rikkeen...

Verotyöryhmä ei ottanut lainkaan kantaa kirkkojen yhteisövero-osuuksiin

Työnsä juuri ennen joulua julkaissut alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtama valtiovarainministeriön verotyöryhmä ehdotti muun muassa kuntien yhteisöveron tuoton siirtämistä kokonaan valtiolle. Tästä kunnille aiheutuva menetys korvattaisiin...

Kanala pyrkii eduskuntaan vihreiden riveistä

Marraskuun seurakuntavaalien projektisihteerinä työskennellyt pastori Kari Kanala on päättänyt asettua ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Kanala pyrkii eduskuntaan Uudenmaan vihreiden listoilta sitoutumattomana ehdokkaana. Hän profiloi itsensä...

OPKO aloittaa maahanmuuttajatyön

Logonsa uusinut Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO) aloittaa opiskelijatyön maahanmuuttajien ja vaihto-opiskelijoiden parissa yhteistyössä Helsingin kansainvälisen seurakunnan kanssa. Järjestö aloittaa tänä vuonna englanninkielisiä...

Kiroiliko kakadu kirkon pihassa?

Oulussa loppiasena karkuun päässyt kiroileva neitokakadu Sointu on yhä kadoksissa. Siitä viimeksi tehty havainto on Oulun Herukan Taskisenrannassa. Viikonloppuna julkaistun uutisen mukaan lintu visersi...