Ammattinimike haudankaivaja on katoavaa kansanperinnettä. Kun seurakuntien palveluksessa vielä vuonna 2005 oli 101 haudankaivajaa, on määrä 10 vuodessa puolittunut viiteenkymmeneen.
Hautojen kaivaminen ei kuitenkaan ole mihinkään hävinnyt. Ihmiset kuolevat niin kuin ennenkin ja seurakunnat vastaat edelleen valtaosasta hautauksista ja hautausmaista. Vanhojen kauhukertomusten lapsia pelottelevat koukkuselkäiset öiset lapiomiehet ovat kuitenkin historiaa ja tilalle ovat tulleet monitoimikoneet.
Hauta saattaa syntyä puolessa tunnissa
Haudankaivuu on muuttunut tarkkaan säännellyksi ja sitä ohjaavat monet työturvallisuuteen, terveydenhuoltoon, ympäristömääräyksiin, hautarauhaan ja seurakuntien hautaustoimeen liittyvät säännökset.
Hautojen kaivaminen on myös nopeutunut. Kun lapioaikana yhtä hautaa saatettiin kaivaa useampikin päivä, hoituu työ nykyisillä koneilla maaperästä ja vuodenajasta riippuen 0,5-4 tunnissa. Myös tekniikka on kehittynyt: koneet, apuvälineet, turvavarusteet ja työvaatteet on tarkkaan mitoitettu tehtävän mukaisiksi, myös mahdollisimman kustannustehokkaiksi.
Haudankaivaja-työnimikkeen katoamiseen on vaikuttanut myös se, että tehtävät ovat monipuolistuneet. Alan ammattijärjestön Kirkonpalvelijat ry:n puheenjohtaja Kaarina Yli-Somero muistuttaakin, että hautojen kaivuun koneellistuminen ja nopeutuminen on osaltaan johtanut siihen, että haudankaivajan työ ei ole enää missään kokotoimista.
– Siihen on yhdistetty paljon muita hautaustoimen ja kiinteistönhuollon tehtäviä ja nimikkeeksi on tullut esimerkiksi erityisammattimies tai hautausmaan työntekijä. Sinänsä hautaustoimen työntekijöiden määrä on pysynyt suhteellisen vakaana, Yli-Somero sanoo.
Itse asiassa, jos kausityöntekijät lasketaan mukaan, hautaustoimen työntekijät ovat suurin yksittäinen ammattiryhmä kirkon yli 20 000 työntekijästä. Viime vuonna seurakunnat työllistivät hautausmailla kaikkiaan 4469 henkilöä.
Hautaustoimi käsittää 10 prosenttia seurakuntayhtymän budjetista
Hämeenlinnan seurakuntayhtymä on hyvä esimerkki nykyaikaisesta keskikokoisen kaupungin hautaustoimesta. Hautaustoimen ylipuutarhuri Kari Laiho luettelee tärkeimmät tunnusluvut: yhtymällä on kaikkiaan 56 hehtaaria hautausmaata 10 eri kohteessa. Hautauksia on vuodessa kaikkiaan 700, joista 300 arkkuhautausta. Vakituisia työntekijöitä on 15, joista kaksi työnjohtajaa ja 11 erityisammattimiestä. Kesällä joukon jatkoksi tulee yli 60 kausityöntekijää.
Konekantaa on neljä kaivinkonetta, kaksi traktoria sekä kymmenkunta pientraktoria ja ajoleikkuria. Toiminnan laajuudesta kertoo se, että koko hautaustoimen vuosibudjetti on 1,03 miljoonaa euroa, kutakuinkin 10 % koko yhtymän budjetista.
Nelipyöräohjattu JBC, 2CXE on suosituin kaivuri
Nykyaikainen haudankaivaja on monitoiminen kaivurikuormaaja. Hämeenlinnassa se on nelipyöräohjattu kompakti JCB, mallimerkinnältään 2CXE. Ei ole sattumaa, että se on suosituin kaivuri seurakuntien käytössä, sillä kapeilla vanteilla ja palarenkailla varustettuna se sopii mitoitukseltaan ja käyttöominaisuuksilta hyvin hautaustoimen ja kiinteistönhoidon tarpeisiin.
– Hautausmailla olennaisin asia onkin kaivurin akselien raideleveys. Useimmilla hautausmailla koneiden käyttöä säätelee käytävien leveys ja hautojen ympärillä olevat kivetykset, selvittää työnjohtaja Risto Heikkonen.
Koneiden pitää pystyä liikkumaan niin, että ne mahtuvat käytäville eikä herkkä ympäristö tarpeettomasti vahingoitu. Järeillä vehkeillä ei nurmikoille ja kiveyksille ole asiaa, ja muutenkin hautausmailla edellytetään ympäristöön sopeutuvaa hillittyä käytöstä, myös koneilta.
Toisaalta tehokkaalta kaivurilta vaaditaan myös nopeaa tieliikkuvuutta. Hämeenlinnan yhtymään kuuluu kaikkiaan viisi seurakuntaa ja hautausmaita on kymmenen. Lammilla, Hauholla ja Kalvolassa on omat koneet ja Rengossa ja Tuuloksessa toiminnot on osittain ulkoistettu.
– Hämeenlinnan kaivurilla joudutaan hoitamaan kolmen eri hautausmaan työt ja kaivuri liikkuukin jatkuvasti Ahveniston, Vanajan ja Vuorentaan hautausmaiden välillä yleisillä teillä, Kari Laiho kertoo.
Eikä seurakunnilla ole varaa seisottaa kohtuullisen arvokkaita koneita toimettomina. Haudan kaivuun lisäksi koneita käytetään monissa kiinteistöhuoltoon, rakentamiseen ja peruskunnostuksiin liittyvissä tehtävissä – ja talvisin tietysti auraamisessa ja lumimassojen siirtämisessä.
Ei mikä tahansa kuoppa
Haudan kaivaminen ei ole minkä tahansa kuopan tekoa – edes teknisesti. Se edellyttää erikoisvarusteltua konetta, monipuolisia apuvälineitä ja koneenkäyttäjän ammattitaitoa. Hämeenlinnassa tätä ammattitaitoa edustaa erityisammattimies Markku Lempinen, joka on ollut seurakunnan palveluksessa kymmenen vuotta ja siitä kuusi vuotta päätoimisesti kaivurin kuljettajana.
Arkkuhaudan kaivannon koko on tarkkaan määritelty: leveys on yksi metri ja pituus 2,5 metriä. Haudan syvyys on 1,5 metriä ja syvähaudan 2,1 metriä. Syvähaudan päälle voidaan kaivaa matala hauta 1,5 metrin syvyyteen. Lisäksi arkkuhautaan voidaan haudata uurnia 0,6 metrin syvyyteen, mutta ne kaivetaan lapiolla.
Olennaista on myös se, että hauta on muodoltaan suoraseinäinen. Erityisesti se asettaa omat vaatimuksensa kaivamiselle.
Lämmittimellä ja piikkivasaralla rikotaan routakerros
Hämeenlinnan JCB kaivuri on varustettu tarkasti tehtävään mitoitetulla erikoisrakenteisella 75 cm leveällä hautakauhalla, riittävän syvälle ulottuvalla jatketulla puomilla sekä akselinsa ympäri pyörivällä kauhan kiinnityksellä.
Haudan kaivaminen alkaa ympäristön kunnostuksella – tai itse asiassa kaikkein ensimmäisenä työnjohtaja Risto Heikkonen käy osoittamassa oikean hautapaikan, joka määräytyy hautarekisteriin merkityn hautaoikeiden perusteella.
– Kyllä meillä miehet osaa työnsä, mutta viime kädessä on minun vastuullani, että hauta kaivetaan oikeaan paikkaan ja syvyyteen, Heikkonen sanoo.
Erityisen haasteellista tämä on talvella, kun jo pelkästään hautapaikan etsiminen lumen alta voi viedä aikaa. Lumitöiden lisäksi tarvitaan usein erikoisrakenteista lämmitintä, jolla maaperä sulatetaan sekä kaivuriin kiinnitettävää piikkivasaraa, jolla päästään rikkomaan routakerros.
Haudan takareuna on työläin kaivaa
Ennen kaivuun aloittamista hautakivi pitää siirtää sivuun. Yleensä se onnistuu seurakunnan omilla koneilla ja tarkoitukseen suunnitelluilla nostoliinoilla. Aina koneiden nostovoima ei kuitenkaan riitä vaan yli tonnin painoisten suurempien muistokivien siirtämiseen tarvitaan kiviliikkeiden erikoiskalustoa.
– Tämä on myös työturvallisuuskysymys. Haluamme varmistaa, etteivät kivet kaadu tai vaurioidu siirron yhteydessä, Heikkonen sanoo.
Vasta tässä vaiheessa Markku Lempinen pääsee ajamaan kaivurin paikalle. Ensimmäinen kauhan raapaisu poistaa multakerroksen avattavan haudan leveydeltä. Mitä syvemmälle mennään, sitä hitaammin ja varovaisemmin Lempinen työskentelee.
Kaivamisen edistyessä korostuvat kaivurin erityisominaisuudet. Kaivuri on voitava ajaa tarpeeksi lähelle haudan reunaa, mutta kuitenkin niin kauas, etteivät maa ala sortua tukijalkojen alta. Varoetäisyydeksi on määritelty 1,3 metriä. Kaivurin puomi on mitoitettu niin, että kauhalla päästään suoraan jopa 2,5 metriä syvän haudan pohjalle.
Suurin ongelma itse kaivamisessa on haudan takareuna. Koska hauta on syvä eikä kaivuria voi ajaa aivan reunalle, ei ohjaamosta näy suoraan takareunaan ja pohjalle. Siksi tarvitaan toinen työntekijä ohjaamaan kauhan liikkeitä. Etu- ja takareunan kaivamisessa suoraan auttaa se, että kaivurin kauha voidaan kääntää hydraulisesti akselinsa ympäri, jolloin kauhan etureuna nostaa maata suoraan ylös haudan molemmissa päissä.
Maaperät vaihtelevat, hauta tuetaan aina
Haudan kaivamiseen vaikuttaa luonnollisesti paljon se, minkälaista maaperä on. Etenkin vanhoilla hautausmailla maa-aines on harvoin laulun hieno hietakehto vaan voi vaihdella karkeasta ja suuriakin kiviä sisältävästä moreenista märkään saveen. Myös puiden juuret ulottuvat yllättävän syvälle ja laajalle alueelle.
On maaperä mikä tahansa, on haudan seinämät kaivuun edistyessä aina tuettava sortumien varalta. Hämeenlinnassa tuentaan on kehitetty itse valmistettu hitsattu teräskehikko, joka tuodaan paikalle haarukkatraktorilla ja lasketaan hautaan, kun kaivuu alkaa olla loppuvaiheessa.
Tukikehikko on mitoitettu niin, että se pystytään painamaan kaivurin kauhalla tukevasti haudan pohjalle. Viimeistään tässä vaiheessa joudutaan usein myös turvautumaan perinteiseen lapioon ja oksasaksiin, kun poistetaan juuria ja suurempia kiviä tukikehikon tieltä.
Työturvallisuusmääräysten mukaan haudan kaivamisessa työskennellään aina työparina. Määräys on niin tiukka, että se yksiselitteisesti kieltää menemästä kaivantoon, ellei paikalla ole toista työntekijää varmistamassa turvallisuutta, korostaa Laiho.
Tukikehikon asentamisen jälkeen haudan pohja vielä tasataan, jotta arkku asettuu pohjalle suoraan. Haudan seinämille asetetaan kankaiset suojaverhot ja ympärille rakennetaan lankuista kävelysillat, joilla arkunkantajat ja saattoväki voivat turvallisesti kulkea. Lopuksi hauta peitetään hautakannella odottamaan hautausta.
Ennen poistumistaan työpari vielä siistii haudan ympäristön ja varmistaa, ettei haudasta kaivetussa maakasassa ole näkyvissä aikaisemmin haudattujen vainajien luita tai muita jäänteitä. Siitäkin on omat säädöksensä: luita on käsiteltävä kunnioittavasti ja ne on peitettävä huolellisesti odottamaan takaisin hautaan peittämistä.
Hillitysti ja arvokkaasti
Haudankaivuu on siis nykyajan ammattilaisten hommaa. Mutta eroaako työskentely hautausmaalla jotenkin vaikkapa omakotitalon perustusten kaivamisesta? Kyllä ja ei, vastaavat työnjohtaja Heikkonen ja erikoisammattimies Lempinen.
Monelle hautausmaa ja etenkin omaisten hauta nostattaa vahvoja tunteita. Erityisesti saattaa tulla sanomista, jos avatun naapurihaudan maa-ainekset on jouduttu nostamaan oman suvun haudalle.
– Näissä tapauksissa sanon aina, että tulkaa katsomaan kahden viikon kuluttua. Kunnostamme hautapaikat aina niin, että ne ovat varmasti paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin, Heikkonen sanoo.
Lempinen puolestaan toteaa, että itse kaivaminen on tietysti teknisesti samanlaista, tekee sitä missä vain. Mutta kyllä hautausmaalla työskentelyssä on myös omat erityispiirteensä. Hautausmaalla liikkuu aina muita ihmisiä, niin surevia omaisia kuin muitakin haudoilla kävijöitä.
– Tietysti se vaikuttaa käyttäytymiseen. Hillitään puheita ja yritetään muutenkin käyttäytyä asiallisesti ja arvokkaasti, Lempinen sanoo.
Vaikka hautausmaalla lopultakin kaikki ovat samanarvoisia eikä haudankaivaja erottele töitään sen mukaan kenelle hautaa kaivaa, on kuitenkin yksi asia, joka liikuttaa myös karaistunutta haudankaivajaa.
– Kyllä se koskettaa ja nostaa tunteet pintaan, kun joutuu kaivamaan hautaa pienelle lapselle, Lempinen sanoo.
Kuva: Hannu Kuosmanen. Hämeenlinnassa haudan seinämien tukemiseen käytetään itse rakennettua kehikkoa. Se lasketaan ja painetaan hautaan kaivurin avulla. Kehikkoa ohjaamassa ylipuutarhuri Kari Laiho (vas) ja työnjohtaja Risto Heikkonen. Kaivurin ohjaimissa on erityisammattimies Markku Lempinen.