Isosetäni Väinö Voipio oli perustamassa Suomen vapaa-ajattelijain liittoa 1930 -luvulla ja erosi kirkosta samoihin aikoihin 1920 –luvulla, kun hänen nuorempi veljensä Aarni väitteli teologian tohtoriksi ja vanhin veljensä Lauri – isoisäni – löysi Herännäisyyden hengelliseksi kodikseen. Isoisääni en koskaan tavannut, mutta Väinö-setä tuli läheiseksi erityisesti aikuisuuden kynnyksellä. Ennen kirkon keskushallinnon tehtäviin tuloani olin lukenut hänen koko uskontokriittisen tuotantonsa (Jumalan puolustus, Kahleissa vai vapaana, Pelotuksen uskonto ja Vihreä katkismus). Kimmoke kirjojen lukemiseen tuli, kun sain lukioikäisenä jatkoriparilla 1966 tehtäväkseni esitellä suomalaista ateismia ja vapaa-ajattelun aatemaailmaa. Tehtäväni oli lukea Väinö-sedän tuotantoa ja kertoa siitä entisille isostovereilleni ja edellisen kesän riparilaisille. Yli 80 –vuotias vanhus oli haltioissaan siitä, että seurakunnan nuorten toiminnassa oltiin – kuten hän sanoi – niin rohkeita, että hänen ajatuksiaan uskallettiin esitellä. Kirjoja luettuani tapsimme Helsingin Primulassa ja istuimme pitkän tovin ja hän kertoi ja minä kysyin ja kuuntelin. Hänen ajattelunsa ja aatteensa tekivät minuun suuren ja pysyvän vaikutuksen.
Väinö-sedälle oli suuri pettymys, että juristiksi valmistuttuani ensimmäinen ns. vakituinen työpakkani oli kirkkohallituksessa. Jollekin sukulaiselle hän oli puhissut: ”Minä olen niin pettynyt siitä, että Risto meni ottamaan kirkosta viran”. Puhelimessa hän – yli 90 -vuotias valkopäinen vanhus – kesken keskustelun puuskahti: ”Mitä sinä siellä ristin päällä istut!!??”
Kun istuimme Primulassa kahvikupin ääressä talvella 1966, kysyin Väinö-sedältä teini-ikäisen suoruudella: ”oletko sinä ateisti?” Vasta muutamaa vuotta aiemmin Vapaa-ajattelijain puheenjohtajuudesta luopunut isosetä vastasi olevansa agnostikko ja lisäsi opettavaisesti, että sana tarkoittaa ei-tietävää. Ateisitiksi julistautuminen olisi ollut vastoin vapaa-ajattelun peruspilaria, koska hänen mielestään vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan.
Väinö Voipio kritisoi kirkkoa erityisesti siitä, että se hänen mielestään salasi kirkkokansalta teologisen tieteen tutkimustuloksia, jotka haastoivat kirkon perinteisiä opetuksia. Sen lisäksi hän vastusti kaikkea, mitä piti taikauskona ja kriittisen tiedon saamisen ja levittämisen esteenä. Hänelle olisi ollut kauhistus sellainen taikauskoinen ajatus, ettei uskovainen voisi ”tartunnan pelosta” osallistua uskontoa kriittisesti tarkastelevaan tilaisuuteen tai ettei uskonnoton voisi osallistua uskonnolliseen tilaisuuteen. Muistan istuneeni kirkonmenoissa, joissa Väinö-setä etsi valmiiksi virret virsikirjasta uskonnolliselle puolisolleen ja piti virsikirjaa vaimolleen, jotta tämä mahdollisimman hyvin saattoi lukea virsien sanat. Ja kyllä hän seisoi kirkkokansan mukana kun kuului seisoa. Mutta istui pää pystyssä rukouksien aikana. Ja saarnan hän kuunteli ja kriittisesti kuuntelikin.
Kun seuraa julkisuudessa nykyisin olevia vapaa-ajattelijoiksi itsenä mainitsevien kannanottoja ei voi olla hämmästelemättä, miten ajat ja asenteen ovat muuttuneet. Uskonnottomien nimissä äänekkäästi vastustetaan kaikkea, missä nähdään uskonnon vaikutusta. Ikään kuin pelätään, että ”puhdas sielu” jollain maagisella tavalla voi saastua, jos se joutuu alttiiksi tietämiselle ja kokemiselle. Juuri tästä vanhan polven vapaa-ajattelijat syyttivät kirkkoa ja nyt uusi fundamentalistinen ateistisukupolvi onkin taikauskoisessa tartuntakammossaan juuri samanlainen, kuin kirkko oli vanhan polven kritisoimana. Niin samasta puusta kaikki fundamentalistit näkyvät olevan: yksi pelkää uskonnon tarttuvan, toinen pelkää väärän poliittisen mielipiteen leviävän, kolmas demonisoi kehitysopin, neljäs pelkää ties mitä. Kirjoja on poltettu niin idässä kuin lännessä ja kirjojen polttamisen vaatijoita näyttää tulevan jatkuvasti lisää. Olemme outo eläinlaji, kun vaadimme päästä tietämisen tuskasta pois. Hyvän ja pahan tiedon puutako haluamme karttaa, funkut molemmilla äärilaidoilla
Hyvin mielenkiintoinen alustus. Vapaa-ajattelu ja ateismi ovat minusta milenkiinnottomia, tai sanoisiko paremmin, että niistä on huvia vähähksi aikaa. Tein lisensiaattityönti Ilmari Kiannon antiklerikalismista ja olin aikoinani Prometheus-yhdistyksen perustajia yliopistolla.
Tuo tabuajattelu, jota Risto Voipio niin osuvasti komentoi osana nykyistä vapaa-ajattelijaliikettä, näkyy myös tavallisten vapaa-ajattelijoiden tieto-opissa, joka vaihtelee naiivista empirismistä biologiseen reduktionismiin. Tyypillistä sille on sulkea tietyt filosofisesti vaikeat kysymykset, kuten metafysiikka tai ihmiselämän teleologiset kysymykset, kokonaan pois.
Kaikkein karkeimmillaan se oli taannoisissa yrityksissä kuvata ihminen ja hänen yhteisönsä biologisilla käsitteillä ja tehdä evoluutiosta kaiken selittämisen yleisavain – vieläpä usein ilman riittävää biologista tietoa.
Mielessäni on käynyt, että nykyisillä vapaa-ajattelijoilla on käynnissä kulttuurinen isän murha. Erilaiset puberteettiset ilmiöt viittaavat tähän suuntaan.
Vapaa-ajattelijat sanovat myös, ettei heillä ole tarkoitus kasvattaa yhdistyksensä jäsenmäärää kunhan saavat ihmiset eroamaan kirkosta. Lievästi defenssiltä kuulostaa tämäkin. Onkohan perimmältään kyse siitä, että pelottaa jos osoittautuukin että vapaa-ajattelijoita on kovin monenlaisia ja osalla ajattelu hataralla ja sisäistämättömällä pohjalla?
Itse kiinnostuin kirkosta lapsena, kun äitini sivisti minua kertomalla erään sukulaisemme lähteneen kirkosta. Hän kertoi tämän yhtä aikaa ollessamme Oulun Tuomiokirkossa Jumalanpalveluksessa. Minä tietenkin ajattelin, että missähän Jumalanpalveluksen vaiheessa se lähti.. Se on joskus pienestä kiinni.
Ateistien keskuudessa on vallitsevana ajatuksena korostaa ateismin olevan ”vain” jumaluskon puuttumista. Vapaa-ajattelijain liitto on kuitenkin kaikkien uskonnottomien – ateistien, agnostikkojen, skeptikkojen ja uskontojen suhteen välinpitämättömien (tai niihin väliä pitävien) – ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö. Monilla uskonnottomilla kysymys voi olla myös enemmän identiteetistä kuin vakaumuksesta (esim. Kari Enqvist).
Vapaa-ajattelijain kritiikki kohdistuu tätä nykyä enemmän valtioon ja kuntiin kuin kirkkoon!? Kirkko ja seurakunnat voivat vapaasti harjoituttaa uskontoa myös julkisesti, samoin yksittäiset ihnmiset ja perheet. Sen sijaan valtion ja kunnan (koulujen ym.) alistaminen ”sosialisoidun” uskonnonharjoituksen välikappaleeksi on saanut muutosvaatimuksia. Valtion ja kunnan toivotaan olevan tunnustuksettomia ja samalla turvaavan kansalaisyhteiskunnan moniarvoisuuden ja monimuotoisuuden. Toki uskonnottomien piirissä on moniäänisyyttä, ja Vapareillakin on ”Räsäsensä”.
Ihmetyttää vaan tuo kova halu dissata vapaa-ajattelijoita ja ateisteja.
Onko oma usko niin hataralla pohjalla, että sitä pitää lujittaa ei-uskovia mollaamalla?
Kyllä tämä ennemminkin on sitä, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Kun ajatellaan vapaa-ajattelien maanista tarmoa yrittää häiritä toisten ihmisten vakiintuneita tapoja, niin kritiikille on aivan perusteltuja syitä.
Voipion sukuhan on pappeja piukassa; eräs heistä oli vuosikymmen sitten eräässä Tampereen yhdistyksen tilaisuudessakin kertomassa juurikin Väinö Voipiosta.
Aika on mennyt eteenpäin, enkä ymmärrä miksi vapaa-ajattelijoiden pitäisi jäädä paikalleen. Kuten Ylikoski edellä totesi, aika pitkälti uskonnon sisällön kritiikistä on siirrytty uskonnon valtiokytkösten kritiikkiin. En oikein tiedä onko perinteiselle uskontokritiikille tarvettakaan, näyttää kansa maallistuvan joka tapauksessa. Väinö Voipio on aikanaan ollut potkaisemassa palloon vauhtia, pallo pyörii nyt.
Matti Pulkkinen
Ja mitähän Sinun tapojasi vapaa-ajattelijat ovat tulleet häiritsemään?
Ihan hyvä keskustelunavaus. Loppuosan kärjistyksetkin toimivat kun vapaa-ajattelijat näemmä esittävät omat näkemyksensä. Hyvä niin.
Minäkin olen vähän ihmetellyt, että kun toisaalta vapaa-ajattelijoiden marginaalisuutta korostetaan, niin miksi heihin sitten kuitenkin kiinnitetään niin kovasti huomiota. Matti Pulkkisen maanisuus- ym. puheet ovat valitettavasti aika väsyttäviä, kai asioista voi keskustella puhtaasti asialinjallakin. Kyllä vapaa-ajattelijoilla on aivan perusteltujakin huomioita ja esityksiä. Ei niiden kanssa tarvitse samaa mieltä olla, mutteivät ne ainakaan minun silmissäni muutu perusteettomiksi millään leimausyrityksillä. Luulisi sen sijaan vakuuttavien vastaperusteluiden esittämisen olevan kovin helppoa jos kerran vapaa-ajattelijoiden vaatimukset ovat niin luokattomia.
Erikoinen väite yhdistää uskonnottomuus ja agnostisismi. Agnostisismi on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan uskonnollisen uskon kohteesta ei voi olla rationaalista todistetta puolesta tai vastaan. Agnostikko voi olla joko teisti tai ateisti ja itse asiassa agnostisismissa nämä voisivat rehellisesti kohdata dialogissa ilman voittaja-häviäjä asetelmaa. Vapaa-ajattelijoiden logiikka ei tässä oikein päde ja ymmärtääkseni tuon filosofisen sekoilun vuoksi Väinö Voipio aikanaan jätti vapaa-ajattelijat.
Jorin lausumat ovat jokseenkin sisällötöntä puolustelua sille, että on irtaannuttu peruskäsitteistä pitämään muuten vaan kivaa. Jos on totta, että
niin miksi raivoisin toiminta kohdistuu siihen, että ihmiset jättäisivät uskonnolliset yhteisöt?