”Suomen luterilaisen kirkon diakoniatyön historia noudattelee aika vähän kapitalismin suomalaista kehitystä. Vasta 1990-luvun laman yhteydessä tapahtunut diakoniatyön muutos oli kapitalismin aikaansaamaa. Sitä ennen diakonia ei joko reagoinut kapitalismiin”, kirjoittaa Mikko Malkavaara Teologia.fi-sivustolla.
Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkijayliopettaja Malkavaaran mukaan 90-luvun alun lama muutti seurakuntadiakonian sisältöjä. Samalla Diakoniatyöntekijöiden työ alkoi muistuttaa sosiaalityöntekijöiden työtapaa.
”Asiakkaiden enemmistö muuttui vanhuksista ja vammaisista rajun elämänmuutoksen kokeneisiin työikäisiin. Uusia asiakasryhmiä olivat mielenterveysongelmaiset ja velkakriisiin ajautuneet, vähitellen työttömät ja nälkäiset. Kokoavaa toimintaa jouduttiin monin paikoin vähentämään, samoin kotikäyntityötä, sillä asiakkaat tulivat diakoniatyöntekijän vastaanotolle.”
Malkavaaran mukaan vasta 1990-luvun laman yhteydessä kapitalismi vaikutti suoraan diakoniatyöhön.
”Edellisellä vuosikymmenellä diakoniatyö oli tullut entistä tietoisemmaksi omasta tehtävästään. Lama oli monen tekijän summa, mutta kaikkiin niihin vaikutti kapitalismi. Keskeinen ideologia oli 1980-luvulta ollut vapaata markkinakilpailua korostanut uusliberalismi, jonka glooriaa alleviivasi näkemys sen keskeisestä asemasta sosialistisen Itä-Euroopan romahduksessa. Heti laman jälkeen uusliberalistinen ajattelu nosti Suomessa uudelleen voimakkaasti päätään, mikä sai aikaan kirkossa väliaikaisen ´vasemmistolaistumisen´ aallon”, Malkavaara kirjoittaa.
”Diakoniatyö osoitti voimansa 1990-luvun lamassa. Se oli joustava ja yllättävän ketterä toimija, joka pystyi oikeasti auttamaan laman uhreja. Kun yhteiskunnan turvaverkot osoittautuivat aukollisiksi ja hyvinvointiyhteiskunnasta paljastui heikkouksia, seurakunnan diakoniatyöstä tuli viimesijaisen turvan antaja.”
Lue koko artikkeli (Pitääkö kapitalismi yllä diakoniatyötä?) Teologia.fi:stä