Kotimaa24 sai käsiinsä Tapani Koivuniemen nimeen liitetyssä lahkossa julkaistut vauvan ”uni- ja huutokoulun” ohjeet ja arvioitti ne kahdella lastenpsykiatrilla. THL:llä työskentelevä lastenpsykiatri Jukka Mäkelä näkee Vauvan oma koulu -ohjeessa (Tutustu ohjeisiin tämän uutisen alla!) hyvää mutta myös ”lastensuojelulain hengen vastaista”.
Ohjeet luovutti Kotimaa24:lle espoolaisessa Maanantaipiirissä pitkään mukana ollut ja joitakin vuosia sitten yhteisöstä irrottautunut henkilö. Henkilön mukaan ne on julkaistu Maanantaipiirin sisäisessä lehdykässä 2000-luvun alkupuolella. Ohjeissa on kyse kuuden askeleen ohjelmasta, joiden avulla pyritään saamaan lapsi nukkumaan rauhallisesti. Tietoa ei ole, onko ohjeita sovellettu muutoin kuin ohjeissa esillä olevan esimerkkitapauksen kohdalla.
Ohjeen luovuttaneen mukaan ne olisivat yhteisön naisjohtohahmon käsialaa mutta johtajakeskeisessä yhteisössä ohjeista päävastuullisena olisi pidettävä Tapani Koivuniemeä.
Asiantuntija: Laajallekin unikoulukeskustelulle on aihetta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämispäällikön, lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mielestä ohjeet edustavat huudatusunikoulujen ääripäätä. Mäkelän mukaan vauvan huudattamisen rinnalle paljon tärkeämmäksi linjaksi oli jo 2000-luvun alkupuolella vahvistunut näkökulma, jonka mukaan lapsi oppii uneen vaipumisen yksilöllisellä tavallaan ja ajallaan yhdessä vanhemman kanssa. Neuvoloissa puhuttiin rytmisyydestä ja lempeästä syöttöpalveluiden vähentämisestä lasten yöunien pidentämiseksi.
Tiukkojen ja tinkimättömien huudatusunikoulujen ongelma on Mäkelän mukaan se, että lapsi kokee jäävänsä hylätyksi ja vaille tarpeittensa huomioimista. Kyse on ”tahdon murtamisesta” ja siitä, onko lapsen vai vanhemman tahto lujempi. Tämä ei vahvista vauvan luottavaista kiintymistä eikä synnytä kokemusta siitä, että vanhempi on saatavissa paikalle, kun lapsella on hätä. Lapsella ei ole kykyä käsitellä älyllisesti sitä, mistä vanhemman poissaolo johtuu.
Hätkähdyttävin kohta Vauvan oma koulu -nimisissä ohjeissa on se, kun kerrotaan, miten esimerkkivauva laitetaan kodinhoitohuoneeseen ja suljetaan makuuhuoneiden ovet. ”Korvatulppiakin voi käyttää”. Minään lastensuojelutapauksena Mäkelä ei unikouluohjeita kokonaisuutenaan näe, mutta tämä kohta on hänen mielestään vähintäänkin ”lastensuojelulain hengen vastainen”.
– Lapsi saattaa huutaa niin, että hän voisi tukehtua oksennukseen, hän painottaa.
Mäkelä kuitenkin toteaa, ettei yhteisöä pitäisi demonisoida unikouluohjeiden takia. Hän tietää joidenkin lastenlääkärinkin yhä opettavan korvatulppien käyttämistä.
– Valitettavasti, hän sanoo.
Mäkelä uskookin, että laajemmallekin keskustelulle lasten unikouluista olisi tarvetta.
Hän katsoo, että yhteisön unikoulun ensimmäiset ”askeleet” ovat selvästi hyvät. Niissä ilmenee Mäkelän mukaan, että vauva ei huuda ilkeyttään eikä ole huono vauva siksi, että uneen asettuminen on hänelle vaikeata. Eikä äiti ole huono äiti, jos vauva ei nuku. Sen sijaan ei ole tavanomaista, että lapselle voitaisiin opettaa määrätietoisesti jopa viikkoja huutamattomuutta.
1980-1990-luvuilla liikkeellä ”kovan linjan unikoulun muotoja”
HYKS lastenpsykiatrian klinikkaylilääkäri Kari Lappikin kummeksuu sitä, että ohjeiden perusteella lasta voisi huudattaa pitkiäkin aikoja. Toisaalta hän toteaa, että ohjeissa on myös kohtia, joissa ilmenee, että lasta voi käydä katsomassa ja ottamassa katsekontaktia.
Lappi muistelee, että vielä 1980-1990-luvuilla olisi ollut liikkeellä varsin kovan linjan unikoulun muotoja, joista nämä uskonnollisen yhteisön ohjeet eivät juuri poikkeaisi.
Tapani Koivuniemi on itse vastauksessaan
Helsingin Sanomille kiistänyt olevansa lahkojohtaja. Hän on kertonut olleensa viime vuosikymmenet harvakseltaan kokoontuneen raamattupiirin jäsen. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen tiedot perustuvat hänen mukaansa nimettöminä esitettyihin valheisiin.
Kuukausiliitteen mukaan Koivuniemi olisi esimerkiksi opettanut, että lapsia saa kurittaa ruumiillisesti. Koivuniemen mukaan hänet on haluttu leimata lainrikkojaksi. ”Joskus kauan sitten luin aiheesta Raamatun sanaa. Siitä on sitten vedetty omia johtopäätöksiä, joita on nimettömänä helppo heitellä. Väite lastenhoidon kurituksesta on sekin aivan törkeä, sellaista ei piirissämme ole ollut”.
Koivuniemen mukaan sekä perheissä että hänen raamattupiirissään on panostettu tietoisesti lapsiin.
”Tätä aluetta pidän itse yhtenä elämäni kaikkein suurimmista onnistumisista”, hän kirjoittaa.
Espoon perhe- ja sosiaalipalveluista on joulukuussa kerrottu julkisuuteen, että lastensuojelun tai terveydenhuollon päällikkötasolle ei ole tullut tietoa, että yhteisössä olisi lastensuojelurikkomuksia.
Kotimaa24 kysyi Kustannusosakeyhtiö Koivuniemen puhelinvaihteesta mahdollisuutta haastatella Tapani Koivuniemeä lasten kasvatuksesta. Vaihteesta viitattiin ystävällisesti Koivuniemen Kuukausiliitteen juttuun kirjoittamaan vastaukseen.
Vauvan oma koulu
Aika-ajoin minulta kysytään, että kuinkas se uni- ja huutokoulu menikään, kun meillä on nyt ongelmia öin ja päivin tai vain öisin huutavan lapsen kanssa. Se meni näin:
Ensimmäinen askel: Parannus. Olen hyvä äiti ja minulla on hyvä lapsi. Karjuva pikkuinen tuon helposti kurjan riittämättömyyden tunteen tai jopa ajatuksen, että onpas tuo lapsi hankala.
Toinen askel: Varmistetaan, että vauva on terve eikä huuda kipua tai kutinaa: tarkistutetaan vauvan korvat ja jos iho on kuiva tai rikki, pidetään huolta rasvaamisesta. Huomasin kerran kauhukseni, että pikku N-vauvan huudon syynä olikin spontaanisti puhjennut korva, lakanoissa ja korvakäytävässä oli verta. Tehostettu rasvaaminen auttoi N:n (VAUVAN NIMI) yöheräilemisissä.
Kolmas askel: Vakiinnutetaan vauvalle sopiva syömisrytmi, ei tisua jatkuvana keinona saada lapsi hiljaiseksi. Ruokitaan iltaa kohti tihentyvästi. Pidetään rytmistä kiinni. Näin varmistuu, että lapsi ei huuda nälkäänsä.
Neljäs askel: Opetetaan vauvalle, että huutaminen ei ole normaalitila. N:n kohdalla se kävi päivällä näin: Pidin tyttöä sitterissä huutamassa tunnin, pari. Hengailin itse lähistöllä, kävin välillä ottamassa katsekontaktin jutellen ja hymyillen ystävällisesti. Kun N välillä hiljeni, otin hänet syliin pieneksi hetkeksi ja annoin paljon positiivista palautetta. Positiivinen palaute on tärkeää, ettei lapsi koe koulutusta hylkäämiseksi.
Viides askel: Opetetaan vauvalle, että kun illalla mennään sänkyyn nukkumaan, niin huonepalvelu on päättynyt ennen seuraavaa syöttöä. Vauva vaatii ensin huudollaan äitiä takaisin, mutta kun palvelua ei tule, vauva oppii, että yöllä tosiaan nukutaan. Jos Jeesus niin johtaa, vauvaa voi välillä käydä hyssyttelemässä.
Virkeää vauvaa ei kannata panna sänkyyn. Jos nukkumaanmenoaika on venynyt myöhäiseksi, siirretään sitä noin tunti per ilta aikaisemmaksi.
Joku voi kysyä, että eikö se ole kauheaa noin huudattaa vauvaa. Kokemukseni mukaan ei. Lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, kun huomaa vanhempien asettavan rajat. Toisaalta koulun vaihtoehtona on se, että huutava pätkä kiristää koko perheen hermoja ja ilmapiiriä, johon vauva kyllä itsekin reagoi.
Otin tavaksi kylvettää N:n ennen nukkumaanmenoa. Se väsyttää vauvaa mukavasti, tarjoaa yhteisen iloisen hetken ja vauva alkaa ehdollistua: hyvä kylpy, sitten mennään nukkumaan. Kylvyn jälkeen peittelin tytön hellin sanoin ja hymyillen sänkyynsä. Siitä alkoi heti kova huuto, joka jatkui tunteja. Tässä tulee esille, miksi parannuksenteko on koko prosessin ensimmäinen askel. Ilman sitä nikottelevan vauvan itkun kuunteleminen tunti toisensa jälkeen käy ylivoimaiseksi.
Kuudes askel: Don´t give up! Joku kertoi luopuneensa kolmen viikon kohdalla, joku oli yrittänyt parina iltana ja sanoi sitten, ettei se tällä lapsella onnistu. Meillä kovin koulutusvaihe kesti noin kolme viikkoa ja sen jälkeen kului vielä kaksi viikkoa ennen, kuin N oli oppinut pois huutamistavasta. Kouluvaihetta helpotti se, että saatoimme panna vauvan sängyn kodinhoitohuoneeseen ja vetää yöllä makuuhuoneiden ovet kiinni. Korvatulppiakin voi käyttää.
Viiden viikon tiukan koulutuksen jälkeen N-tyttömme oli oppinut uudet uni- ja elämäntavat. Sama sitkeys, joka toi elämän alkuviikkoina esiin väsymättä huutavan pätkän, tulee nyt esiin ihailtavina ominaisuuksina opetella pian kävelemään, opetella puhumaan tai ylläpitää läheistä suhdetta tärkeiden ihmisten kanssa. Kiitos Herralle ihanasta N:stä, kiitos uni- ja huutokouluviikoista ja kiitos X:lle (LIIKKEEN JOHTOHAHMO) joka antoi lähtösysäyksen prosessille.
(Uutisen etusivun kuva Wikipediasta)