Kirkon oppi ja dogmi ovat eri asioista, kirjoittaa yliopistonlehtori Olli-Pekka Vainio
Teologia.fi-sivustolla. Hän esittelee luterilaisen dogmaatikon Robert Jensonin tekemää käsitteellistä eroa.
Jensonin mukaan oppi koskee jotakin yksittäistä ratkaisua, jonka kirkko tekee uudessa tilanteessa.
”Katolisessa kirkossa magisterium [kirkon opetuksesta huolehtiva elin] hoitaa tämän oppia koskevan pohdinnan. Luterilaisen kirkon kohdalla prosessi on epäselvempi ja vaihtelee kirkkokunnittain”, Vainio kirjoittaa.
”Dogmista on kyse silloin, kun kirkko yhteisesti paaluttaa kantansa jossakin asiassa. Dogmi määrittää lähtemättömästi kirkon uskomusten luonteen, mutta dogmeja on lopulta melko vähän. Käytännössä sellaiseksi voidaan lukea vain jakamattoman kirkon uskontunnustukset.”
Jensonia lainaten Vainio kirjoittaa, että oppi voi muuttua, dogmi ei.
Oppien muuttaminen on mahdollista, sillä ne ovat syntyneet tietyissä historiallisessa tilanteessa. Oppeja voi ja tulee testata silloin, jos siihen on perusteltu tarve. Kirkollisen teologian tai dogmatiikan tehtävä on arvioida, onko muutokselle tarvetta vai ei.
Oppi voidaan Vainion mukaan eri tilanteissa määritellä hieman eri tavalla.
”Tästä näkemyksestä käsin eri yhteisöt voivat myös mielekkäästi keskustella näkemyseroistaan. Jos opit olisivat vain kokemuksen kuvauksia, ei olisi mielekästä puhua opillisesta erimielisyydestä laisinkaan. Ja jos opit ovat pelkkiä propositioita [väitelauseita], mitään keskustelua ei voi syntyä, koska määritelmät nähdään semanttisella [merkityksen] tasolla lukituiksi, eli tällöin oppi saa dogman aseman”, Vainio kirjoittaa.
Kuva: Olli Seppälä