Uskonnollisten lahkojen varjopuolia on esitelty mediassa tiheään tahtiin. Hiljattain ilmestyi myös paljon julkisuutta saanut, Terho Miettisen ja Raija Pellin teos Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa, joka kertoo hengellisistä hyväksikäyttäjistä karismaattisissa ja helluntailaisissa uskonyhteisöissä.
Filosofian tohtori Tuija Hovi Turun yliopiston uskontotieteen oppiaineesta on seurannut keskustelua mietteliäänä.
– On hyvä, että väärinkäytöksiä tuodaan päivänvaloon ja epäoikeudenmukaisuuksiin puututaan. Ne ovat voineet tuhota ihmiset täysin.
Hovin omassa tutkimusaineistossa ovat toistuvasti tulleet esiin karismaattisten liikkeiden myönteiset puolet.
– Aineistoni valossa hyväksikäyttötapaukset ovat olleet yksittäistapauksia, eivät järjestelmällistä pahaa toimintaa.
Hovi on tehnyt laadullista tutkimusta karismaattisista liikkeistä 1990-luvulta saakka ja haastatellut lahkojen kymmeniä suomalaisia rivijäseniä.
– Ennen kaikkea haastateltavani ovat kuvailleet, miten paljon hyvää he ovat saaneet uskonnollisesta liikkeestä. Miten he ovat saaneet toivoa ja voimaa jaksaa vaikeassa elämäntilanteessa sekä välineitä järjestää omat asiat kuntoon.
Usein yhteisöt korostavat, että voit olla juuri sellainen kuin olet ja kaikki hyväksytään. Vasta ajan mittaan tulee selville, mitä kaikkea ei sittenkään hyväksytä.
Karismaattiset liikkeet ovat osa helluntaiherätystä, joka sai alkunsa Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa. Liikkeiden rajat ovat häilyviä, ja niihin osallistuvien määriä on vaikea arvioida. Jäsenkirjoja ei yleensä pidetä, seurakuntia syntyy ja kuolee tai yhtyy toisiin. 1990-luvun jälkeisiä liikkeitä kutsutaan uuskarismaattisiksi, ja juuri niihin Hovi on perehtynyt parhaiten.
Hovilla ei ole omakohtaisia kokemuksia karismaattisiin liikkeisiin kuulumisesta. Hän pitää itseään tavallisena evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä, melko maallistuneena.
– En ole ollut hengellisesti aktiivinen sitten pyhäkoulun.
Mikä sitten veti hänet uskontotieteilijäksi ja karismaattisten liikkeiden tutkijaksi?
– Sattuma. Alun perin halusin puutarhuriksi. En edes tiennyt, että on olemassa uskontotiedettä, ennen kuin isoveljeni työnsi minulle käteen yliopiston valintaoppaan.
– Innostuin altailaisista kielistä, mutta sitten huomasin, että oppaasta löytyi sellainen kuin uskontotiede. Uskonnot kiehtoivat minua, ja päädyin alalle.
Uuskarismaattiset liikkeet löytyivät pro gradu -työn myötä. Hovi tutki uskonnollista kääntymystä ja kävi haastattelemassa henkilöitä muun muassa helluntailaisesta ja uuskarismaattisesta yhteisöstä.
– Niistä löytyi piirteitä, jotka olivat eniten kiinnostaneet minua uskonnoissa, elämyshakuisuutta ja kertomisen tärkeyttä esimerkiksi.
Hovi kuvailee, että lahkoissa ihmisiin vetoaa yleensä intensiivinen emotionaalisuus, heittäytymisen mahdollisuus. Uuskarismaattiseen uskontoon on helppoa hypätä mukaan.
– Opilliset asiat eivät ole kärjessä, eikä tarvitse osata mitään etukäteen. Usein yhteisöt myös korostavat, että voit olla juuri sellainen kuin olet ja kaikki hyväksytään. Vasta ajan mittaan tulee selville, mitä kaikkea ei sittenkään hyväksytä.
Karismaattisissa liikkeissä kenellä tahansa on mahdollisuus tehdä jotain hengellisesti merkittävää. Ihminen voi esimerkiksi profetoida ja evankelioida, vaikka ei olisi pastori.
Hovia kiinnostavat lahkojen käsitykset erityisesti sairaudesta, hyvinvoinnista ja parantumisesta. Hän on tutkinut Healing Rooms ry:tä, kansainvälistä verkostoa, jossa rukoillaan esirukouksilla fyysistä tai psyykkistä parantumista tarvitsevien puolesta.
Ennakkoluuloinen mieli olettaa, että tällaisissa verkostoissa yritetään korvata lääkäriin meneminen rukoilemisella. Hovi torppaa käsityksen.
Hänen mukaansa Healing Rooms -verkoston rukousklinikoilla on neuvottu ihmiset lääkärin tai mielenterveyshoitajan vastaanotolle sekä ottamaan ammattilaisten määräämät lääkkeet.
– Ennen kaikkea rukousyhteisö on auttanut ihmisiä keskittämään ajatukset hyviin asioihin ja löytämään tavan elää tasapainoista ja onnellista elämää sairaudesta tai vaivasta huolimatta.
Hovi on kartoittanut uuskarismaattisista liikkeistä myös kokemuskerrontaa eli sitä, miten ihmiset kertovat uskonnollisista kokemuksistaan. Ihminenhän ei kerro suoraan kokemuksesta, vaan kertomista ohjaa se, mitä ja miten hän on kuullut muiden kertovan aiemmin.
Helluntaikarismaattisessa traditiossa kokemuskerronnasta löytyy runsaasti materiaalia, sillä traditioon on sisäänrakennettuna koetusta kertomisen tärkeys. Usko pitää todistaa. Tämä kokemuskerronta on vahvasti tradition ohjaamaa.
Lisäksi Hovin huomiota on kiinnittänyt uskonnollisten yhteisöjen ja rahan suhde.
– On ollut räikeitä hyväksikäyttötapauksia, joissa ihmisiä on vaadittu antamaan omaisuutensa siunauksia vastaan. Toisaalta ihmiset haluavat lahjoittaa rahaa seurakunnalleen. Missä menee raja? Milloin kyse on lypsämisestä?
Liikkeiden missiona on se, että koko maailma pitää pelastaa.
Valtakeskustelussa on usein toistunut käsitys ihmisistä uskontojen uhreina. Sen sijaan Hovin viimeaikaisessa tutkimuksessa on korostunut toimijuus.
– Haastattelututkimuksissani ihmiset ovat kuvailleet uskoaan juuri toimijuuden kautta. Uuskarismaattisessa liikkeessä heille on mahdollista ottaa aktiivisen toimijan rooli ja toteuttaa omaa hengellistä missiota.
Karismaattisissa liikkeissä kenellä tahansa on mahdollisuus tehdä jotain hengellisesti merkittävää. Ihminen voi esimerkiksi profetoida ja evankelioida, vaikka ei olisi pastori. Tavallisessa kirkollisessa perinteessä maallikon kentät toimia ovat rajallisemmat.
Hovin tutkimustulokset uuskarismaattisista liikkeistä vaikuttavat olevan voittopuolisen myönteisiä. Onko hänelle tullut karismaattisissa liikkeissä vastaan mitään, mistä hän olisi hämmentynyt?
– Kyllä. Käännyttäminen, Hovi vastaa.
– Liikkeiden missiona on se, että koko maailma pitää pelastaa. Kulttuurintutkijana ja humanistina olen kokenut hämmentävänä asenteen, että oma oppi ja elämäntapa voi olla niin kiistämätön, että vaihtoehtoisille näkemyksille ei anneta arvoa eikä niitä hyväksytä.
{kuva_5f0557a7-58a6-4e8a-a593-f27883d5ff7d}
Hovi työskentelee Turun yliopistossa, johon perustettiin toukokuussa uusi, monitieteinen kristinuskon tutkimuskeskus, Centre for the Study of Christian Cultures. Hovi on keskuksen johtoryhmän jäsen.
– Meillä oli täällä historian, kulttuurin ja taiteentutkimuksen laitoksella useita kristinuskon tutkijoita. Vähitellen muodostui kristinuskon tutkijoiden pyöreä pöytä, joka kokoontui melko säännöllisesti jakamaan ajatuksia, keskustelemaan yhdessä luetuista teksteistä tai kuuntelemaan asiantuntijaa.
Turun pyöreän pöydän ringistä tehtiin keväällä virallinen verkosto, ja keskus järjestää nyt tutkijatapahtumia sekä hakee rahoituksia. Aloitusseminaari pidettiin toukokuun lopussa Turun Kirkkopäivillä, ja se herätti tiedeyhteisössä runsaasti kiinnostusta.
– Uskontotieteilijöiden lisäksi mukana on muiden alojen tutkijoita, kulttuurihistorioitsijoita, folkloristeja, taidehistorioitsijoita, saksan kielen ja musiikin tutkijoitakin.
Jokaiselta löytyy linkki kristinuskoon. Kulttuurihistorioitsijat tutkivat esimerkiksi keskiaikaa, jossa uskonto oli hallitsevassa roolissa ihmisten arjessa, musikologi tutkii ortodoksista kirkkomusiikkia, luterilaisuuden kieli oli alun perin saksa.
Hovin mukaan monitieteisyys on ollut antoisaa, eikä häiritsevää ohipuhumista ole ollut.
– On ollut jännä nähdä, miten samanlaisia asioita nousee esiin niin keskiajan tutkijoiden aineistoissa kuin omissani. Ihmiset ovat olleet samojen asioiden äärellä sekä nyt että satoja vuosia sitten.
Uuden tutkimuskeskuksen lähestymiskulma kristinuskoon on toisenlainen kuin teologisten tutkimuskeskusten. Turussa koordinoitu tutkimus on ensisijaisesti humanistista ja kulttuurintutkimuksellista.
– Tutkimustemme näkökulmissa painottuvat kulttuurinen monimuotoisuus, arjen uskonnollisuuden teemat sekä kielen ja kansanomaisuuden ulottuvuudet.
Johtaja saatetaan työntää yhteisöstä ulos tai hän lähtee itse kokiessaan, että ei kykene täyttämään yhteisön odotuksia. Burnout ei ole harvinaista.
Kun Hovilta kysyy, mihin teemaan hän tällä hetkellä on eniten keskittynyt, hän vastaa ykskantaan, että opettamiseen. Hän työskentelee yliopistonlehtorina, ja opetustyö nielaisee suuren osan työtunneista.
Yksi teemoista, joita hän haluaisi ehtiä tutkia, on uskonnollinen johtajuus.
– Uuskarismaattisella kentällä johtajaan kohdistetaan paljon odotuksia. Ei ole helppoa johtaa seurakuntaa yksin ja saada ihmiset tulemaan uudestaan viikosta toiseen ja innostumaan.
– Johtaja saatetaan työntää yhteisöstä ulos tai hän lähtee itse kokiessaan, että ei kykene täyttämään yhteisön odotuksia. Burnout ei ole harvinaista.
Riippuu seurakunnasta, onko johtaja pystynyt jakamaan vastuuta muille vai jääkö yhteisö täysin tyhjän päälle, jos johtaja ei enää jaksa. Lisäksi karismaattiset liikkeet perustuvat yleensä johtajansa karismaan, eikä vetovoima välttämättä kanna vuosia. Varsinkin pääkaupunkiseudulla kilpailu vapaiden seurakuntien välillä on kovaa.
– Miten johtajat pystyvät löytämään palon uudestaan ja uudestaan? Miten pitää yllä ensimmäisen polven pioneerihenkeä? Miten pitää karismaattisessa liikkeessä yllä rutiinia ilman, että se näyttää seurakuntalaisista rutiinilta?
Kuvat: Pasi Leino
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.