Viisi kirkollista uudenvuoden lupausta

Unohtuivatko hyvää tarkoittavat uudenvuoden lupaukset? Ei hätää, vielä ehtii. Kotimaa24 tarjoaa viisi kirkollista lupausta, jotka on poikkeuksellisesti mahdollista pitää. Yleensähän uudenvuoden lupaukset on tehty rikottaviksi, mutta ei näitä.

1. Käy vieraissa

Oma kirkkokunta ja kotiseurakunta on aina paras, niinpä. Mutta mitä jos osoittaisit uteliaisuutta myös muita kirkko- ja seurakuntia kohtaan vierailemalla niissä. Ei tarvitse kiertolaiseksi ryhtyä, riittää, että muutaman kerran vuodessa piipahdat vaikkapa pakkakuntasi helluntaiseurakunnan kokouksessa tai ortodoksikirkon liturgiassa.

Kaupungeissa hengellinen vieraissa käyminen on jopa niin helppoa, että harva sitä harrastaa. Liian lähellä oleva erilaisuus saattaa muuttua näkymättömäksi. On aika tehdä hengellisestä moninaisuudesta näkyvää!

2. Maksa enemmän

Kolehdin kerääminen muodostuu joskus hankalaksi tilanteeksi, kun ei ole sopivaa kolikkorahaa mukana. Nyt on aika vaihtaa kolikot setelirahaksi eli korottaa panoksia. Vaihda taskunpohjan hilut vaikka vitosen seteliin.

Kolehtia kutsutaan uhrilahjaksi eli pikkuisen sen pitää tuntua omantunnon päällä ja kukkarossakin.

3. Hyräile mukana

Virsien laulaminen voi olla piinallista, jos ei ole lauluääntä. Mutta äänellään se varsikin laulaa, joten anna mennä vain. Jos et ilkeä palkeet auki hoilata, niin hyräile edes mukana niin, että seuraat sanoja ja ne resonoivat hyräilyn mukana. Näin veisuusta tulee fyysistä. Sekin on tärkeää henkisyyden ja hengellisyyden harjoittamisen kannalta.

4. Kehu kirkkoherra

Onko teillä tavallisen törppö kirkkoherra? Kehu häntä, niin pääset asenneongelmastasi eroon. Parastaan mies- tai naisparka varmasti yrittää, mutta sinun kriittisen silmäsi alla voi olla vaikea onnistua, ellet hieman hellitä. Etsi jokin kirkkoherran, tai muun silmätikuksesi joutuneen seurakunnan työntekijän hyvä hetki ja anna siitä myönteistä palautetta – ilman ironiaa! Aluksi se voi tehdä kipeää, mutta kyllä myönteisen palautteen antamiseen voi oppia.

5. Lue kirja

Kristinuskoa on sanottu kirjan uskonnoksi. Eikä kyse ole vain Raamatusta, tuosta painosten ja käännösten kuninkaasta. Lue jokin hengellinen kirja. Se voi olla uusi tai klassikko. Lue ja kysy itseltäsi: mitä tämä teksti yrittää minulle kertoa hengellisestä tavasta katsella maailmaa. Jos kirja ei sytytä, kyse ei ole sinusta vaan kirjasta – etsi uusi, sellainen joka miellyttää ja puhuttelee.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliKannanotto: Joensuu ei ole rasistinen kaupunki
Seuraava artikkeliKirkolliskokousehdokkaat esittäytyvät ehdokasgalleriassa